Majoitu kuin mummolassa: Ristiinalainen Tuukkalan tila muuttui aamiaismajoitukseksi

Majoittuminen Tuukkalan tilalla Ristiinassa tuntuu kuin viettäisi lapsuuden kesää mummolassa.

Ihan kuin saapuisi mummolaan! Pihatietä reunustavat pellot ja keskellä pihaa nököttää grilli. Tuukkalan päätalon takana, pyykkinarujen lomassa kasvaa marjapensaita, raparperia ja omenapuita.

Lue myös: Wanhan Markin kiireetön joulutunnelma – näin eläinten vanhainkodissa vietetään joulua

Tilan utelias kissa ja crockseihin ja t-paitaan sonnustautunut, tuoreen leiväntuoksuinen emäntä ovat portailla vastassa.

Ristiinalaiset Esko ja Leena Valkonen muuttivat Eskon sukutilan maitotilasta aamiaismajoituspaikaksi. Itse he asuvat tilan päärakennuksessa.

Isäntäväki on aina paikalla

Kaikki on hurmaavan kotikutoista. Täällä voi levollisin mielin vetää verkkarit jalkaan ja nauttia hiljaisuudesta, linnunlaulusta, kanojen kaakatuksesta ja hyönteisten surinasta.

Juttuseuraa löytyy kyllä, jos sitä kaipaa, sillä tilan isäntä Esko ja emäntä Leena Valkonen ovat paikalla vuoden jokaisena päivänä.

Tämän tuoreempaa ei ruoka voisi olla! On emännän aamulla keittämää kaurapuuroa ja leipomia leipiä. Kananmunat on kerätty kanalasta. Isäntä istuu pöydän ääressä ja paistaa vohveleita niitä pyytävälle. Höysteeksi on oman pihan marjoja, omenaa ja raparperia ja niistä keitettyjä hilloja tai omaa hunajaa. Palan painikkeeksi on tuoretta kahvia ja mehuja, oman pihan antimista.

Esko on jo Tuukkalan ties mones isäntä, sillä tila on ollut saman suvun omistuksessa ainakin vuodesta 1710 lähtien. Emäntä tuli taloon vuonna 1985 Kuhmosta, alun perin maatalousharjoittelijaksi.

Vielä 1960-luvulla Tuukkalan tilalla oli hevosia, lampaita, lehmiä ja sikoja, ja 2000-luvullakin kasvatettiin vielä maitokarjaa.

Maalaisromantiikan ystäville on hirsiaittaan sisustettu kaksi huonetta. Vanhassa lampolassa on huussi ja moottoripyöräilijöille tarvikkeiden kuivaushuone. Navetassa on puulämmitteinen sauna, ja pihan konevarastoon on tehty talviasuttavia huoneita. Tuukkala on saanut kansainvälisen Green key -sertifikaatin, koska se on ajatellut ympäristöä rakentamisessa sekä energian ja veden käytössä.

Lypsylehmistä luovuttiin kuitenkin kymmenen vuotta sitten ja tilaa ympärivät pellotkin on vuokrattua naapuritilan isännälle.

Maatilan tuntu tuoksuineen ja maisemineen on silti jäljellä.

Tanssipaketti: polkupyörällä lavatansseihin

Vuonna 1950 perustettu Metsälinnan lava on vain kolmen kilometrin päässä Tuukkalasta, ja mikä parasta, sinne pääsee vanhoja peltoteitä pitkin.

Toukokuusta syyskuuhun lavalla tanssittavat sunnuntaisin tanssiorkesterit. Mikä onkaan ihanampaa kuin polkaista hikisen tanssi-illan päätteeksi murunsa kanssa omaan aittaan peiton alle.

Tuukkalan tanssipaketit sisältävät majoituksen ja tanssilippujen lisäksi polkupyörät.

 

Uteliaat lampaat juoksevat kiireen vilkkaa vastaan vierailijaa.

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 8/2018.

Avainsanat

Keskustelu

MINUN MIELESTÄ SEN ANNAN EI PITÄISI OLLA PITKÄÄN KEIKKAVAPAALLA, KOSKA ANNA ON IHANA IHMINEN OULUKEIKALLA JA ANNAA HALUAA KAIKKI OULULAISET FANITTAA!

Kommentoi juttua: Majoitu kuin mummolassa: Ristiinalainen Tuukkalan tila muuttui aamiaismajoitukseksi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X