Kulttuuri

Mänttä muuttui tehdaskaupungista taidekaupungiksi

Pieni Mänttä on kehittänyt menestysreseptin. Se on taide. Taantuvasta teollisuuskaupungista on tullut vetovoimainen kulttuurikohde. ”Mää oon Mänttästä” paikkakuntalaiset sanovat nyt ylpeinä.

Humina kantautuu Koskenlammen yli keskustaan. G. A. Serlachiuksen 1800-luvun lopulla perustama Mäntän paperitehdas on nykyisin nimeltään Metsä Tissue. Lammella uivaa telkkää tehtaan humina ei hetkauta. Vesilintu etenee mää- rätietoisesti kohti venesatamaa.

Mäntän kaduilla on kesäkuun alussa hiljaista, jos ei lasketa tilausbusseja, jotka ajavat peräkanaa kaupunkia halkovaa Satakunnantietä kohti Serlachiusmuseo Göstaa.

Keskustan komeat rakennukset muistuttavat patruunoiden ajasta. Lammen rannalla seisoo ”valkoinen talo”, paperitehtaan entinen pääkonttori, joka on nykyisin Gustaf-museo. Tehtaankadulta löytyy hulppea Mäntän klubi, entinen Serlachiusten edustustila, joka palvelee nykyisin hotellina.

Hieman kauempana Joenniemen puistossa on puolestaan Serlachiusten kotina toiminut kartano, joka on nyt osa taidemuseo Göstaa. Sitä ja Gustafia ylläpitää Gösta Serlachiuksen taidesäätiö.

Pian kaupungissa on täysi hulina päällä. Silloin kukkaistutukset ovat kunnossa ja liikenteenohjaajat parkkialueilla. Siniset Jopot pyörätelineistä lähtevät taideturistien käyttöön.

Viime kesänä reilun 10 000 asukkaan Mänttä- Vilppulassa vieraili 100 000 taiteen ystävää ja turistia. He halusivat nähdä vähintäänkin Göstan paviljongin, joka on kansainvälisen arkkitehtikilpailun tuloksena syntynyt uljas nykytaiteen museo.

Paviljonki Gösta Mäntässä
Uusi, uljas Göstan paviljonki on espanjalaisen arkkitehtitoimisto MX_SI:n luomus, joka avasi ovensa Joenniemen puistossa vuosi sitten kesällä.

Paviljonki seisoo Joenniemen kartanon vehreässä ympäristössä. Pihaan kaartavista busseista purkautuu ulos eläkeläisiä kesäasuissaan.

– Tästä vaan sisään päin, ryhmänjohtaja viittoilee heitä museoon ja jakaa tarroja kämmenselkään liimattavaksi.

Vanajan autotehtaan eläkeläiset Hämeenlinnasta ihastelevat paviljongin puuarkkitehtuuria.

– On tämä ihan ihmeellinen rakennus. Mäntässä kiinnostaa myös Serlachiusten historia, eläkeläinen Pekka Allonen sanoo.

Vilkkainta ikinä

Viime kesän vilkkaimpaan aikaan Mäntän ruokapaikoista loppuivat lounaat ja hotellit myivät ajoittain ”ei-oota”. Parkkipaikat eivät riittäneet tulijoiden autoille.

Valtaväyliltä syrjässä olevaan Mänttään pääsee junallakin. Asema on Vilppulassa, josta on viitisen kilometriä Mänttään.

– Meillä on haaveena, että taajamajuna tulisi jonain päivänä Göstaan asti, kun tänne kulkevat kuitenkin raiteet, Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen kertoo ravintola Göstassa.

Nyt Serlachius-bussi kyyditsee junalta tulevat ilmaiseksi museoihin.

Mänttä-buumi ei jäänyt viime kesään. Taiteen katsojia on riittänyt pitkin talvea. Gösta valittiin myös Vuoden museoksi, ja säpinää toi sekin, että taidesäätiön kokoelmissa ollut Heinäsuova iltaauringossa, varmistui aidoksi Claude Monet’n maalaukseksi. Kesällä se asetetaan nähtäväksi.

– Toukokuukin oli vilkkain ikinä, kiittelee museoiden tuotantopäällikkö Sampo Linkoneva.

Mäntän vetovoimaan uskotaan niin lujasti, että tämän vuoden päänäyttely, Anselm Kiefer, avautuu vasta lokakuussa.

Mäntässä valmistettuja vessapaperirullia
Mäntän paperitehdas sai alkunsa puuhiomosta, jonka G.A.Serlachius perusti Mäntänkoskelle vuonna 1868.

Paikkakunnalla elettiin synkkiä aikoja vielä 1990-luvun alussa, kun sellutehdas lopetti. Moni pelkäsi, että koko kaupunki kuolee. Ei kuollut, sillä samoihin aikoihin Sampo Linkoneva oli mukana perustamassa Mäntän kuvataideviikkoja ja avaamassa Taidekeskus Honkahovia. Kun kaupunkiin vuonna 1999 perustettiin Musiikkijuhlat, kulttuurin ystävät löysivät Mäntän. Se oli vasta alkua.

Pauli Sivonen kertoo, että kun hän tuli vuonna 2000 Serlachius-museoille töihin, säätiön palveluksessa oli 3 ihmistä. Nyt heitä on ympäri vuoden 70.

– Pelkästään paviljongissa kävi viime kesänä 60 000 vierailijaa. Teemme yhteistyötä Pekilossa järjestettävän Kuvataideviikkojen kanssa. Viikoilla kävi viime vuonna 14 000 henkeä. Tänä vuonna Kuvataideviikot levittäytyy myös tuohon Taavetinsaareen, Sivonen viittilöi järvelle päin.

Taide luo työtä

Suuresta näyttelytilasta kuuluu pauke. Haalarimiehet pystyttävät vilppulalaista autiotaloa. Talo on osa Roger Ballenin työtä ja osa kesän Kaukainen kosketus –näyttelyä. Näyttely kertoo siitä, miten koti- ja ulkomaiset valokuvaajat näkevät Mäntän.

Kaksi miestä katsovat kulissitalon ikkunasta
Sampo Linkoneva ja Pauli Sivonen Serlachius-museoista seuraavat autiotalon pystytystä kesän näyttelyyn.

Valokuvataiteilija Ville Lenkkeri, näyttelyn kuraattori, on entinen mänttäläinen.

– Lähdin vuonna 1991 masentuneesta pikkukaupungista. Kun nykyisin tulen käymään, näen, miten kulttuurihenki on suorastaan räjähtänyt. Olen itsekin miettinyt, jospa muuttaisin takaisin Mänttään, mutta minulla on perhe Tukholmassa.

Moni on palannut. Entinen kotikaupunki työllistää eritoten yrittäjiä.

Pauli Sivonen sanoo, että vielä 2000-luvun alussa vanhassa tehdaskaupungissa aisti taidevastaisuutta. Enää siihen ei törmää.

– Mänttään on vuosien mittaan kasvanut taideyleisö. Ja onhan taide luonut myös työpaikkoja. Ex-demarikansanedustaja Tero Rönnikin ajaa nyt yrittäjänä Serlachius-bussia.

– Mutta kyllä mänttäläiseen sceneen on kuulunut aina myös tietty herraskaisuus. Olemmekin flirttailleet sillä markkinoinnissamme.

Elokuussa Mänttään tulijat pääsevät kokemaan myös ruokataidetta, kun huippukokkeja ympäri maailmaa saapuu Pekka Terävän junailemaan Food and Art -tapahtumaan.

– Maailmallahan on ihan yleistä, että huippuravintolat ovat jossain pöpelikössä, Sivonen myhäilee.

Göstan unelma

Taiteeseen uskoivat jo patruunat G. A. Serlachius ja Gösta Serlachius, jotka olivat mesenaatteja. Gösta Serlachius loi omaa taidekokoelmaa ja haaveili taidemuseosta. Se ei ehtinyt kuitenkaan toteutua hänen elinaikanaan.

– Nyt paviljonki on toteuttanut Göstan unelman, Sivonen sanoo.

Mies taidemuseon parvella
Mäntän teollisuushistoriasta kertova Gustaf-museo sijaitsee paperitehtaan entisessä pääkonttorissa, valkoisessa talossa.

Hän korostaa, että pikkukaupungissa museo ei voi mieltää itseään yksinomaan kulttuurilaitoksena vaan matkailu on pidettävä mielessä.

Hotelleja Mäntässä on neljä, mutta iltaravintolat ovat vähissä. Kauko Sorjosen säätiö on ostanut Mäntän klubin ja Honkahovin ja vuokrannut ne hotellitoimintaa pyörittävälle yrittäjälle.

Serlachius-museoiden kehittämispäällikkö Päivi Viherkoski kertoo, että yksi kävijä jätti kuntaan viime kesänä keskimäärin 80 euroa. Se tarkoitti alueelle noin 8 miljoonaa euroa.

– Yli 40 prosenttia tulijoista oli pääkaupunkiseudulta. Ulkomaalaisia ei ole vielä paljoa ollut.

Mänttä-Vilppulan kaupungin kanssa tehtävästä yhteistyöstä Sivonen toteaa, että ”se on mennyt koko ajan paremmin ja paremmin”.

– Kaupunki on päässyt melko helpolla, koska Mäntässä on rikas Serlachius-säätiö ja ahkerat talkoolaiset.

Paperimies taiteilee

Kaupungintalo on suuri 1970-luvun tiilirakennus Seppälän puistotien päässä. Sieltä löytyy kaupunginjohtaja Esa Sirviön virkahuone. Sirviö myöntää, että taidehankkeissa kaupunki on päässyt tähän saakka aika vähällä. Toki markkinointiin, viihtyisyyteen ja yhteisöllisyyden luomiseen on satsattu viime vuosina. Göstan paviljongin kaavoituksessa ja kunnallistekniikassa oltiin myös mukana.

Sarjakuvataiteilija Maria Björklund taiteilijaresidenssissään
Helsinkiläinen sarjakuvataiteilija Maria Björklund työstää Planeetta Z -sarjaansa Serlachiuksen taiteilijaresidenssissä. Hän luuli tulleensa maaseudun rauhaan, mutta kaupunki onkin täynnä tapahtumia.

– Olemme avustaneet pitkään sekä Kuvataideviikkoja että Musiikkijuhlia. Pari vuotta sitten meillä oli erittäin huono taloustilanne ja jouduimme pienentämään osuuttamme. Nyt olemme taas entisellä tasolla.

Kaupungilla riittää haasteita, koska metsä- ja metalliteollisuuden työpaikat ovat alueelta vähentyneet. Työttömyysprosentti on 15, ja se on Pirkanmaan korkein.

Kaupunginjohtaja sanoo, että taide on yksi tukijaloista, joihin kaupunki nojaa.

– Nyt eletään hetkeä, jossa nähdään, lähteekö taideyrittäjyys tästä vielä kasvamaan. Kriittinen massa on nyt saavutettu.

Kaupungintalon aulassa seisoo Ismo Viita-Aho. Hän on syntyperäinen mänttäläinen ja tehnyt koko työuransa paperi- ja sellutehtailla. Nyt kaupungintalolla on esillä hänen öljyvärimaalauksiaan, piirustuksiaan ja puureliefejään. Viita-Aho on piirtänyt aina, mutta eläkkeelle jäätyään kuvia on syntynyt entistä enemmän. Yhdessä maalauksessa paperitehdas heijastuu iltavalaistuksessa Koskenlammen pintaan.

Ismo Viita-Aho taidenäyttelyssä
Ikänsä Mäntän paperitehtaalla työskennelleellä Ismo Viita-Aholla on oma taidenäyttely Mäntän kaupungintalolla.

– Ovathan Mäntässä asiat kovasti muuttuneet. 1960-luvulla Serlachius tuntui omistavan koko paikkakunnan. 1980-luvulla yhtiö järjesti tenniskentät ja keilahallit ja muut. Kun tuotantoa vähennettiin, vähenivät palvelutkin.

Vaikka nykytaide ei olekaan Viita-Ahon sydäntä lähellä, Göstan paviljonki saa hänen hyväksyntänsä.

– Olen minäkin siellä käynyt. Se on ykkösveturi kuihtuvalle paikalle.

Äijät kahvittelee

Kauppakadun Hotelli Alexanderin kahvilasta kuuluu nauru. Sisältä löytyy joukko miehiä, jotka kutsuvat itseään ”Äijiksi”. Heistä suurin osa on eläkkeellä olevia mänttäläisiä, jotka kokoontuvat säännöllisesti kahvin äärelle juttelemaan.

– Kyllä Mäntässä on aina ollut kahden kerroksen väkeä, mutta ei se ole taiteesta johtunut. Taide on ennemminkin tasoittanut eroja, kulttuurijohtaja Pekka Sairanen sanoo.

Miehiä pöydän ääressä kahvilla
Pentti Rantala, Pertti Kettunen, Ilkka Pirinen, Jarkko Penttilä ja Seppo Helander kuuluvat ”Äijiin”. Porukka kokoontuu Cafe Alexiin.

Pertti Kettunen kertoo, että paviljongin myötä kaukana asuvat sukulaiset ovat ruvenneet soittelemaan, kertovat tulevansa käymään ja pyytävät näyttelyoppaaksi.

– Kun käy katsomassa näyttelyn monta kertaa, ymmärtää sitä aina paremmin.

Ilkka Piristä naurattaa kun hän muistelee, kuinka 5- ja 7-vuotiaat sukulaislapset keskustelivat keskenään hyvin asiantuntevasti Kuvataideviikkojen ja Göstan annista.

Kahvilapäällikkö Sanna Mäkinen sanoo, että vilkastunut elämä kaupungissa on saanut hotellin omistajan hankkimaan lisämajoitustiloja läheisestä kerrostalosta.

Cafe Alexin yhteydessä myydään myös muotia ja lahjaesineitä. Aamulla kahville tulevat paikalliset työmiehet, illalla turistit.

Vanhoja miehiä tutustumassa taiteeseen
Vanajan autotehtaan eläkeläiset Aulis Jaakkola, Veikko Valkama ja Pekka Allonen ovat ensi visiitillä Göstassa.

– Viime vuosina tänne on syntynyt positiivinen ”Mää oon Mänttästä” -henki. Ennen tavattiin puhua ennemminkin ”Mänttilästä”.

– Se mitä toivon on, että keskustan tyhjiin liikehuoneistoihin tulisi kesäksi vaikka pop-up-kauppoja, Sanna Mäkinen sanoo.

Fondueta Mäntänvuorella

Mutkaisen soratien päässä Mäntänvuorella on Viinitupa Vuorenmaja. Mutterin muotoisen hirsirakennuksen terassilta näkee kaukaa pilkottavan tehtaan piipun. Yrittäjä Anu Schuoler tulee kättelemään, yllään värikäs, saksalaistyyppinen tarjoilijanasu.

– Hyvällä säällä täältä näkee Keuruun kirkolle asti, hän kehuu.

Miten ihmeessä pittoreski eurooppalainen tunnelma on uinut keskelle luonnonsuojelualuetta?

Vuodelta 1928 peräisin oleva maja on Serlachiusten entinen hiihtomaja, jonka on suunnitellut arkkitehti W. G. Palmqvist. Maja toimi 1950- luvulla myös Serlachiusten juhlapaikkana. Schuoler tietää kertoa, että siellä on aikoinaan vieraillut jopa Intian pääministeri Nehru.

Anu Schuoler viinituvassaan tarjoilemassa
Pitkän linjan matkailuyrittäjä Anu Schuoler on avannut yhdessä sveitsiläisen puolisonsa kanssa viinituvan Mänttään.

Nyt Anu Schuoler, yhdessä sveitsiläisen puolisonsa kanssa, on pistänyt pystyyn viinituvan fonduineen, racletteineen päivineen.

Paikan oli vuosi sitten ostanut Mänttään paluumuuttanut Reijo Alander, joka halusi pelastaa huonoon kuntoon päässeen majan.

Schuoler sanoo, että ei olisi lähtenyt Vuorenmajaan yrittäjäksi, jos ei uskoisi pyörittävänsä ravintolaa vielä viidenkin vuoden päästä.

– Olemme investoineet tähän paljon ja kesäksi laajennamme vielä aurinkoterassia. Vaikka olemme olleet vasta muutaman kuukauden auki, paikalliset ovat löytäneet meidät. Mäntästä on puuttunut ravintola, joka on illalla pidempään auki.

Pariskunnalla pitää kesäkuisena iltana kiirettä. Kohta Vuorenmajaan nimittäin saapuu Mäntän sekakuoro maistelemaan saksalaisia ja ranskalaisia viinejä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mänttä muuttui tehdaskaupungista taidekaupungiksi

Sinun täytyy kommentoidaksesi.