Pacific Coast Highway – autolla Amerikan rannikkoa

Pacific Coast Highway, Tyynenmeren rantatie, viistää syvänsinistä merta Kalifornian länsirannalla. Kuljemme kulttuuripersoonien jalanjälkiä ja kohtaamme suuren laman muistomerkkejä.

Pysähdymme mykistyneinä valtavan Golden Gate -sillan juurelle, tyhjälle joutomaalle. Miten me tänne jouduimme?

Helposti, sillä kun etsimme ruuhkassa parkkipaikkaa kävelläksemme hetken San Franciscon lahden ylittävällä lähes kolme kilometriä pitkällä sillalla, harhauduimme pikkutielle, jonka uskoimme johtavan toiselle parkkialueelle. Ei, se johtikin tyhjälle rantakaistaleelle.

Bingo! Mehän seisomme juuri sillä paikalla, jolta Alfred Hitchcockin elokuvakamera kuvasi James Stewartia pelastamassa mereen heittäytynyttä Kim Novakia vuoden 1958 elokuvassa Vertigo.

Näkymä on paitsi historiallinen myös huimaava. Kun täältä katsoo ylöspäin yhtä maailman kuuluisimmista silloista, näkymä on jopa vaikuttavampi kuin äsken vuoren rinteeltä alaspäin. Hehkuvan oranssit teräsrakenteet piirtyvät uljaina vaaleansinistä taivasta vasten. Sillan loppupää häipyy sumuun.

Hienoa art deco -monumenttia uhkaa suolaisten myrskytuulten korroosio, siksi sitä maalataan koko ajan uudestaan. Huoltojoukko on kokopäivätyössä. Vuonna 1937 valmistuneella sillalla on lempinimi: Silta, jota ei voitu rakentaa. Merivirrat ja valtava mittakaava tekivät työstä vaarallista. Huojumisvaraa oli rakennettava kahdeksan metriä. Yksitoista rakentajaa menetti henkensä.

San Franciscosta Santa Monicaan

Kalifornian valtatie numero 1 seurailee Tyynenmeren rantaa pohjoisesta Mendocinon piirikunnasta etelään Orangen piirikuntaan. Tieosuus San Franciscosta Los Angelesin Santa Monicaan tunnetaan nimellä Pacific Coast Highway, Tyynenmeren rantatie. Sitä pidetään yhtenä maailman kauneimmista teistä, eikä todellakaan syyttä.

Nykyään San Franciscosta Los Angelesiin pääsee myös suoraa moottoritietä, joten rantatie on lähinnä maisemareitti. Mutta jo silloin, kun se rakennettiin 1930-luvulla suuren laman hätäaputöinä, maisema ja sen suojelu vaikuttivat rakennuspäätöksiin ja tien linjauksiin.

Maisemat saa parhaiten haltuun, kun matkaa pohjoisesta etelään. On helpoin pysäyttää auto vähän väliä toistuville näköalatasanteille, kun ei tarvitse ylittää tietä niille päästäkseen.

Ajelemme hiljakseen. Tyynimeri pauhaa vierellä vähemmän tyynenä, ja autiot rannat jyrkänteitten alapuolella hohtavat hiekan eri sävyissä. Tien toisella puolella kohoavat vuorijonot luonnonpuistoineen.

Maiseman väri vaihtelee sitä mukaa, kun sumuharsot liikkuvat mereltä kohti mannerta ja pyyhkäisevät kullanhehkuisen auringonvalon hetkeksi lähemmäs rantatörmän punasävyjä. Kukkulan yllä liitelee muutama haukka saalistamassa pikkujyrsijöitä.

Kaksi päivää kestävän ajomatkamme aikana tulemme näkemään, kuinka pelikaanit kalastelevat päivää paistattavien ihmisten nenän edessä, merinorsut pötköttelevät omien alueittensa rantaviivalla kylki kyljessä ja kojootit leikkivät hiekalla. Tie on suojelukohde.

Merinorsut kaliforniassa

Merinorsut pötköttelevät rauhoitetuilla alueillaan verkkoaitojen takana.

John Steinbeckin romaanien hengessä

Pysähdymme Montereyn satamaan. Entisen kalastajakylän kadut ovat hiljenneet, kalatehtaat lopettaneet toimintansa. Kasvaessaan Montereyn kaupunki on siirtynyt yhä kauemmaksi rannasta. Vanhan sataman tuntumassa aistii yhä Nobel-kirjailija John Steinbeckin Ystävyyden talo- ja Hyvien ihmisten juhla -veijariromaanien hengen.

”Oli purppuranpunaisen rusotuksen hetki, tuo suloinen hetki, jolloin päivän unet on nukuttu, mutta huvitusten ja keskustelun ilta ei vielä ole alkanut. Mäntypuut olivat taivasta vasten hyvin mustat,

ja hämärä kätki kaikki maassa olevat esineet, mutta taivas oli murheisen kirkas kuin jokin muisto. Lokit lentelivät laiskasti kotiin meren luodoille oleskeltuaan kaiken päivää Montereyn säilyketehtailla.” (Ystävyyden talo, suomennos Jouko Linturi)

John Steinbeck (1902–1968) syntyi Montereyn lähellä Salinasissa, jossa on nykyään hänelle omistettu museo. Aloiteltuaan kirjailijan uraa New Yorkissa hän palasi kotikonnuilleen ja loi merkittävimmät teoksensa kuvaamalla keskisen Kalifornian ihmisten elämää. Vihan hedelmät kertoo työläisten elämästä appelsiiniviljelmillä 1930-luvun laman aikana. Eedenistä itään tunnetaan myös elokuvana, jossa nuorena kuollut James Dean teki yhden kolmesta unohtumattomasta roolistaan.

Parinkymmenen kilometrin päässä Montereystä San Simeonissa on poikettava sisämaahan. Ylväällä kukkulalla on yksi koko rantatien kuuluisimmista nähtävyyksistä, Hearst Castle.

Arkkitehti Julia Morganin vuosien 1919 ja 1947 välillä lehtikeisari William Randolph Hearstille (1886–1951) suunnittelemalla palatsialueella antiikin temppelityyli yhdistyy meksikolaisen karjatilan estetiikkaan ja välimerellinen kirkkotaide roomalaiseen kylpyläkulttuuriin.

En voi välttyä ajatukselta, että ”maailman paras elokuva”, Orson Wellesin Citizen Cane osui naulankantaan kuvatessaan esikuvansa Hearstin loputonta pakkomiellettä yltäkylläisyyteen.

Bixby Bridge Kaliforniassa

Bixby Bridge on suuren laman hätäaputöinä rakennetuista silloista komein.

Muistutus 1930-luvun suuresta lamasta

Illan hämärtyessä ajamme Carmeliin, jossa yövymme saksalaisten siirtolaisten aikoinaan perustamassa somassa Hofsas House -majatalossa. Erinomaisen illallisen syömme italialaisravintolassa kivenheiton päässä. Täällä mikään ei ole kaukana.

Carmel by the Sea on pittoreski lomakaupunki upeine rantoineen, ravintoloineen ja puoteineen. Filmitähti Clint Eastwood nosti sen maailmankartalle toimiessaan jonkin aikaa kaupungin pormestarina. Hänellä on yhä viinitila kukkulalla kaupungin lähellä.

Kalifornian varsinaiset viinialueet ovat pohjoisempana Napan ja Sonoman laaksoissa, mutta pitkin rannikkoa on pieniä viinitarhoja, joilla mekin olemme pistäytyneet maistelemassa ja ostamassa pullon pari mukaan.

Elämä maistuu täällä makoisalta. Kalifornia tunnetaan rennosta ja lämpimästä ilmapiiristään. Silti kuvankaunis rantatie ja erityisesti sen viisi siltaa ovat kouriintuntuva muistutus raskaista 1930-luvun laman vuosista.

Kuuluisin silloista on Big Surin alueelle vuonna 1932 valmistunut Bixby Bridge. Se päätyi Yhdysvaltojen postimerkinkin kuvaksi vuonna 2010. Voi vain kuvitella laman näännyttämien työläisten ponnisteluja, kun he rakensivat lähes 100 metriä korkean betonisillan syvän rotkon yli.

Pysähdymme ennen siltaa, astumme ulos autosta ja hengitämme meri-ilmaa. Luonnon ja ihmiskätten työn kohtaaminen vetää hiljaiseksi.

Kalifornia sardiinipurkittamo

Montereyn sardiinipurkittamot ovat muisto vain.

Big Sur on julkkisten kotiseutua

Big Surin alueella rantatien maisemat ovat henkeäsalpaavimmillaan. Jyrkänteitten alapuolella syvä, kuohuva meri vyöryy rantahiekalle vaahtopäineen. Rantaviivalla tummien vuorten jono jatkuu kauas horisonttiin.

Ei ihme, että Big Sur on vetänyt puoleensa ”kauniita ja rohkeita”. Talojen hinnat tässä harvaan asutussa parati sissa pitävät huolen siitä, että seudulle ei ole liikaa tunkua.

Big Surissa ovat viihtyneet taiteilijat valokuvaaja Edward Westonista runoilija Robinson Jeffersiin ja gonzo-kirjailija Hunter S. Thompsonista beat-hahmo Jack Kerouaciin. Rock-yhtye Red Hot Chili Peppers on tehnyt

Big Surista laulun, ja aviopari Elizabeth Taylor ja Richard Burton filmannut täällä elokuvaa The Sandpiper.

Me tutustumme Big Surissa kirjailija Henry Millerin elämäntyöhön. Hän paljastuu myös kuvataiteilijaksi.

Miller asui Big Surissa vuosina 1944–1962. Hän kutsui seutua ”maailman kasvoiksi sellaisina kuin luoja ne tarkoitti”. Tarina ei kerro, kävivätkö Millerin taiteilijaystävät Pablo Picasso ja kumppanit Millerin luona. Mutta sen, että Miller Pariisin vuosinaan ryhtyi myös piirtämään ja maalaamaan heidän vanavedessään, voi nähdä Big Surissa. Täällä on Millerin työlle ja elämälle omistettu kulttuurikeskus Henry Miller Memorial Library.

Tie koukkaa hauskan näköisen rakennuskompleksin eteen. Big Sur Coast Gallery kahviloineen on rakennettu valtavan punapuisen vesisäiliötynnyrin sisään ja ympärille. Täällä on pysyvä Henry Millerin kuvataiteen näyttely. Ei pöllömpää.

Myytävänä on t-paitoja, joista yhden teksti siteeraa Milleriä: ”Maalaaminen on rakastumista yhä uudelleen, ja rakastaminen on elämän elämistä täydellisimmillään.”

Coast Galleryssa kaikki on Made in America, paikallisten käsityöläisten tekemää. Ostan surua kokeneelle ystävälleni tuliaisiksi tuulikellon, joka soittaa ”maan ääniä”.

Matka päättyy Santa Monican kauas merelle kurkottavalle entiselle laivalaiturille. Hampurilaisbaarien käryt sekoittuvat meren suolaiseen ja huvipuiston makeaan tuoksuun. Vanha mies piirtää kojussaan muotokuvia. Esimerkkityöksi hän on nostanut näytteille Bob Marleyn kuvan.

Täällä Tyynenmeren valtatie kohtaa toisen kuuluisuuden, halki mantereen kulkevan Route 66-tien, jonka päätepiste on Santa Monican rantalaituri.

Me emme nyt valitse hampurilaisbaaria, vaan astumme sisään ravintolaan nimeltä The Lobster. Aiomme kerta kaikkiaan nauttia hummeria elämyksellisen matkan kunniaksi kuin silloin ennen.

Tyynimeri Kaliforniassa

Tyynimeri kohtaa Kalifornian mantereen Big Surissa.

Lue lisää:

Mallorca: lähde vuoristoon

Rio – viisi vinkkiä matkailijalle

Budapest x 5: matkailijan vinkit

Keskustelu

Kommentoi juttua: Pacific Coast Highway – autolla Amerikan rannikkoa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X