Salpalinja on upea vaellusreitti – tutustu historia- ja luontofanien must-kohteeseen Salpapolkuun

Suomenlahdelta Lappiin ulottuva Salpalinja rakennettiin välirauhan aikana itärajalle, ja kesti vuosikausia ennen kuin puolustuslinjasta sai edes hiiskua. Nykyisin metsän kätkemät korsut ja taisteluhaudat tarjoavat vaeltajille jännittäviä retkimaastoja ja hurjia tarinoita.

Salpapolku kiemurtelee kangasmetsässä, havunneulaset rapisevat kenkien alla. Kulkija panee merkille paikoin kumpareisen maaston ja toisiinsa tukeutuvat, sammalen peittämät kivenlohkareet. Aivan kuin jääkausi olisi liikutellut niitä.

Lue myös: Kummituksia, romahdus, ryöstö… Tiesitkö tämän Raaseporin linnan historiasta?

Ei kuitenkaan, sillä kumpareen alta saattaa paljastua kallioon louhittu majoitusluola tai konekiväärikorsun tähystysaukko. Ja kun kumartuu, tähystyskuvun juurelta löytää ampuma-aukon, sodan kamaluudesta kertovan merkin, nyt suloisesti ajan kätkemänä.

Salpapolku, 50 kilometrin mittainen retkeilyreitti, myötäilee Salpalinjaa, Suomen itärajaa seuraavaa puolustuslinjaa. Marsalkka Mannerheim oli käynnistänyt Suomenlahdelta Lappiin ulottuvan puolustuslinjan rakennustyöt vuonna 1940, koska hän uskoi, että Neuvostoliitto aikoisi valloittaa Suomen.

Salpapolun virallinen lähtöpiste sijaitsee Virolahdella, Harjun hovin romanttisessa kartanomiljöössä.

Harjun kartano kätkee salaisuuksia

Harjun kartanon, kymijokilaisittain ja karjalaisittain hovin, tiluksilla toimii nykyisin hevosurheilukeskus ja luonnonvara-alan oppilaitos. Pihapiirissä kohoaa vanhoja tammia, ja kukkaistutukset reunustavat piharakennuksia.

Ei uskoisi, että kartanon päärakennuksen edessä, kukkapenkin ja lipputangon alla, sijaitsee sodanaikainen 40 miehen majoituskorsu. Teräsbetoni-korsun oviaukko on tukittu. Vastaavia korsuja löytyy kuitenkin Harjun alueelta lisää.

Rakennustöiden aikaan kartanolla sijaitsi ruotsalaisten vapaaehtoisten esikunta. Salpalinjaa rakensivat kuitenkin ennen kaikkea kaupunkien työttömät, Karjalan-siirtoväki ja varusmiehet.

Majoituskorsu

Malli sodanaikaisesta majoituskorsusta Salpalinjalla Virolahden Bunkkerimuseossa.

Virolahden Bunkkerimuseon pääopas Erkki Rikkola on perillä alueen historiasta. Rakennustyöt olivat valtaisat. Kaikkiaan 1 200 kilometrin pituiselle alueelle rakennettiin 700 teräsbetonikorsua ja 3 000 kenttälinnoitetta. Ensin piti rakentaa teitä keskelle metsää ja parakkikyliä työmiehille ja muonituksesta vastaaville lotille.

Betonikorsut rakennettiin sellaisiksi, että ne kestivät tuhannen kilon lentopommin. Sodan kärsimykset eivät kuitenkaan tule ensimmäisenä mieleen rauhallisessa kangasmetsässä.

Salpapolun reitille mahtuu monenlaista maisemaa: mäntykangasta, silokallioita, lampia, soita ja jokia. Panssarivaunujen kiviesteet muodostavat ryteikköisen pesimäympäristön pikkulinnuille. Kulkija tunnistaa tilhet maistelemassa pihlajanmarjoja, ja onnekas voi kuulla myös ruskosuohaukan siipien havinaa.

Taisteluhaudat kiemurtelevat pitkin metsäpohjaa, nykyisin vihreän eri sävyissä. Salpalinjaa ei koskaan jouduttu käyttämään taisteluissa. Kun ulommat puolustuslinjat alkoivat murtua, rauha ehti onneksi saapua.

Vaikka metsässä on levollista, tunnelma on oudolla tavalla jännittävä.

Lue myös: Loikkareiden koskettava kohtalo: äiti ei saanut poikiaan pois Neuvostoliitosta

Virolahden Bunkkerimuseon lähellä tuntematon sotilas on läsnä

Virolahden Bunkkerimuseon lähellä sijaitsee kirpeätuoksuinen Suurisuo, josta osaa ei ole ojitettu. Sen takana tasaisena jatkuva mäntykangas herättää mielikuvituksen: voisiko metsänrajaan ilmestyä vihollisjoukkoja?

Ja kas, Bunkkerimuseolla selviää, että uusinta Tuntematon sotilas -elokuvaa on kuvattu Virolahden alueella. Museon lähimaastoon on juuri valmistunut viiden kilometrin merkitty luontopolku, jonka varrella on kuolemattomia lauseita Väinö Linnan Tuntemattomasta.

Täällä voi yllättäen törmätä sotaveteraaniin. Sadan vuoden iän saavuttanut Martti Mäkinen Tikkakoskelta kertoo olleensa varusmiehenä rakentamassa Salpalinjaa kesällä 1940.

”Suoritin asepalvelusta kenttätykistössä Lemillä. Teimme linnoitustöitä Kivijärven rannalla, ja jalkaväen porukka kaivoi ampumahautoja ja jalkaväen torjuntapaikkoja.”

Sotaveteraani

Martti Mäkinen, 100, palveli aikoinaan talvi- ja jatkosodissa ja oli varusmiehenä rakentamassa Salpalinjaa.

Kun kalliossa näkyi lovia, niiden taakse oli sopiva rakentaa linnoitus. Yöt Martti Mäkinen vietti yksikkönsä kanssa pahviteltassa kenttäoloissa Lemillä, noin parikymmentä kilometriä Kivijärveltä. Sinne miehet liikkuivat polkupyörillä.

Talvisodassa Summassa taistellut Martti tiesi, miten taisteluhautojen ja bunkkereiden tulisi toimia.

”Vedimme puhelinlinjat ja jouduimme korjaamaan niitä jatkuvasti. Kontaten kuljettiin. Sitä oppi kuulostelemaan, miten kranaatit vihelsivät. Meneekö yli vai sivusta vai onko tulossa kohti?”

Vietä yö korsussa

Jos pidempi vaellus Salpapolulla innostaa, makuupussinsa voi levittää vaikka korsuun. Tosin ne saattavat olla varattuja, sillä betoniseinien suojissa talvehtii rauhoitettuja lepakoita. Yleisin on korvayökkönen. Vierailija saattaa löytää myös eri perhoslajeja ja hämähäkkejä.

Bunkkerimuseon läheisyydessä olevasta korsusta vastaan pelmahtaa kostean viileä ilma. Katosta tippuu vesipisaroita, ja jalkojen alla lätisee. Sekä viileys että lämpö varastoituvat luoliin.

”Kun kesähelteellä ilma tuntuu mukavan viileältä, joulukuun lopulla kiven sisällä on miellyttävän lämmintä ja kuivaa”, Erkki Rikkola kertoo.

Kaminan äärellä pelattiin nakkia ja raminaa, ainakin jos on uskominen Eldankajärven jää -kappaletta. Erkki Rikkola tietää, että laulussa mainittu sumppia keittävä lotta Lunkreeni oli Salpalinjalla Erämaa-työmaakylässä muonituslottana työskennellyt Elsa Vanhala.

Lotilla oli muonituksessa kova työ. Enimmillään piti ruokkia 35 000 miestä 2 000 lotan voimin. Hernekeiton hämmentäminen ja perunoiden kuorinta tuntuivat käsissä.

Lue myös: Venäläisen sotavangin tytär: ”Äiti itki kertoessaan isästäni.”

Salpapolu

Salpalinjaa seuraa Salpapolku, jota pitkin voi paikoin liikkua myös pyörätuolilla tai rollaattorilla.

Salpalinja on kuin sota-ajan Stonehenge

Kallioinen mäki kosteikkoineen näyttää jääkauden muovaamalta. Kyseessä on kuitenkin estekivilouhos, josta panssariesteitä on räjäytetty ja louhittu ja sitten siirretty maastossa useamman hevosen vetämänä tai telatraktorilla.

”Yksi kivi painoi kolme tonnia, saman verran kuin yksi kuorma-auto pystyi kuljettamaan kerralla.”

Heti Bunkkerimuseon edessä on 600 metrin rivi estekiviä. Toinen rivi lähtee museon takaa.

Maastossa on mielenkiintoista pohtia silloista sotastrategiaa. Salpalinjan asekorsut eivät ampuneet rintamatulta suoraan kohti vihollista. Tämän huomaa, kun kurkistaa linnoitteen ampuma-aukosta.

Sivutulistrategiaa pidettiin talvisodan kokemusten perusteella tehokkaana, koska vihollisjoukot olivat edenneet suoraan linjassa ja miesylivoimalla. Reservimajuri Erkki Rikkola paljastaa, että sotastrategiat ovat muuttuneet.

”Nykyisin ei muodosteta enää suoria rintamalinjoja, vaan keskitytään alueelliseen puolustukseen, jossa taisteltaisiin tietyistä tärkeistä asemista.”

Enää Salpalinjalla ei ole sotilaallista merkitystä.

Sodan jälkeen Neuvostoliitto vaati, että Salpalinjan korsut pitäisi räjäyttää. Liittoutuneet kuitenkin estivät vaatimukset.

Massiivisen puolustuslinjan olemassaolo oli vuosikymmeniä kiusallinen asia YYA-sopimuksen tehneelle Suomelle. Vasta 1980-luvulla yksityiset ja yhteisöt ryhtyivät kunnostustöihin.

Onneksi, sillä seikkailut linnoiteluolissa, metsän tuoksu ja ympärillä väreilevä hiljaisuus ovat elämys.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Salpalinja on upea vaellusreitti – tutustu historia- ja luontofanien must-kohteeseen Salpapolkuun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X