Ihmiset

Toimittaja Rauli Virtasen ikimuistoiset matkatarinat: Brasilia, Burma, Kenia ja New York

Kun maailman kolkkia kolunnut Rauli Virtanen kertoo matkoistaan, tarina tempaa mukaansa. Burma on yksi hänen lempikohteistaan.

Rauli Virtanen reppujournalistina Etelä-Amerikassa

”Olin 21-vuotias journalismin opiskelija, kun kyllästyin teoriaan ja lähdin rahtilaivalla Brasiliaan. Halusin nähdä Lattarit, kirjoittaa niistä suomalaislehtiin ja jatkaa matkaa niin kauan, kun rahaa riittää. Siitä tuli yksi elämäni merkityksellisimmistä matkoista ja Brasiliasta yksi lempimaani.

Amazonilla sairastin malariakuumeen ja Kolumbiassa elämäni ensimmäinen lentomatka päätyi pakkolaskuun. Välillä odottelin rahattomana poste restante -konttorissa seuraavaa palkkiosekkiä, mutta kaikki sujui ja huomasin pärjääväni omillani. Ei siihen aikaan voinut soitella, ei ollut kännyköitä saati internetiä. Opin myös, että tuntemattomiin ihmisiin voi ja kannattaa luottaa.

Meksikosta liftasin Alaskaan. Siellä minua ei hyväksyttykään laivaan, joten piti kääntyä takaisin. New Yorkissa onnistuin vakuuttamaan Finnairin, että jos he ottavat minut kyytiin, maksan lentoni Suomessa. Niin teimme.”

Kynä kädessä sissien seurassa

”Seuraava pitkä matkani kulki Uuden Suomen leivissä Afrikkaan. Silloisessa Zairessa puhuin itseni angolalaisten sissien mukaan. Angola oli silloin vielä osa Portugalia ja FNLA-sissit halusivat Angolan itsenäistyvän. Aloittelevaa toimittajaa sellainen partioelämä ja nuotioilla istuminen tietysti innosti.

Angolasta lähtien olen mielelläni lähtenyt erilaisten sissikapinallisten kanssa vuorille ja viidakoihin, taistelivat he sitten diktaattoria tai kolonialismia vastaan. Niissä nuorissa miehissä ja naisissa minua viehättää into ja päättäväisyys, tietty sinisilmäisyys ja usko siihen, että voi aseellisesti muuttaa systeemiä.

Kun Neuvostoliitto vuonna 1979 tunkeutui Afganistaniin, pääsin afgaanikapinallisten seuraan vuorille. Ne olivat jäyhiä, jopa pelottavan näköisiä miehiä, mutta kun heihin tutustui, heitäkin pystyi ymmärtämään. Kaikilla joukoilla on tarve kertoa näkemyksensä mediaan.

Beirutin sodassa 80-luvulla toimittajia alettiin siepata ja 90-luvulla Jugoslavian sodissa toimittajien vahingoittaminen yleistyi. Nyt en lähtisi Pohjois-Syyriaan.”

Burma kolahti

”Jotkut ihmiset sanovat, että kauan suljettuna olleisiin maihin kuten Kuubaan, Burmaan ja Pohjois-Koreaan on matkustettava ennen kuin maat kehittyvät. Minusta se on museomatkailua, toki ymmärrettävää, mutta ei sopusoinnussa maiden asukkaiden unelmien kanssa.

Kiehtova Burma on yksi lempipaikkojani. Olen käynyt siellä 80-luvulta asti ja nyt minulla on siellä dokumenttielokuvahanke vireillä.

Burmalaisten ystävällisyys ja maan turvallisuus ovat erityisiä. En ole mikään kulinaristi, mutta burmalainen ruoka, etenkin erilaiset salaatit ovat maan vahvuuksia.

Samaan aikaan minua häiritsee Burman buddhalaisten ääriainesten harjoittama väkivalta alueen muslimeja kohtaan. Ne tyypit ovat tosi kuumapäisiä. Olin haastattelemassa buddhalaisten Osama Bin Ladeniksi sanottua johtaja U Wirathua.”

Huomiota alkuperäiskansoille Latinalaisessa Amerikassa

Kun syksyllä 2016 professuurini Tamperella päättyy, ja pääsen taas reissaamaan Latinalaiseen Amerikkaan, missä olen perehtynyt muun muassa alkuperäiskansojen asemaan.

Oman kulttuurin ja elinkeinon säilyttäminen on siellä vaikeata. Tänä globalisaation aikana monikansalliset yritykset haluavat alkuperäiskansojen maita ja luonnonrikkauksia.

Lisäksi eri kirkot ja lahkot kilpailevat ihmisten sieluista. Esimerkiksi Ecuadorissa ja Guatemalassa uusprotestanttiset liikkeet työntyvät pieniin kyliin, joissa ne hajottavat perinteisiä yhteisöjä muun muassa lahjomalla ihmisiä.”

Liian siisti, rakas New York

”Asun nyt Espoossa, mutta en tunne itseäni kovin espoolaiseksi. Olen maailmankansalainen, ja aina kun astun kadulle New Yorkissa, olen kotona.

Asuin Manhattanilla yhteensä 13 vuotta, eri jaksoissa 70-, 80-, ja 90-luvuilla. Kaksi vanhinta poikaani syntyivätkin siellä.

New York on siistiytynyt liikaa. Rosoiset kulmakaupat ja käsityöläiset ovat poissa. Times Squaren peepshow on putsattu ja vuokrat Manhattanilla ovat nousseet taiteilijoille ja opiskelijoille aivan liian korkeiksi. Maanalaisessa on edelleen sitä vanhaa tunnelmaa. Pidän myös siitä, että New York on maailma pienoiskoossa. Juttelen aina taksikuskien kanssa ja yllätän afrikkalaiset kuljettajat tietämällä jotain heidän kotimaistaan, toisin kuin keskivertojenkit.”

Omaa oppia jakamassa Afrikassa

”Alkuvuodesta vein opiskelijoitani opintomatkalle Keniaan ja Ugandaan. Se tuntui journalistisen urani huipentumalta.

Sen sijaan, että olisin itse kilpailuhenkisesti tehnyt juttujani, tuin nuoria journalistiopiskelijoita tekemään omiaan. Kiersimme pakolaisleireillä, kävimme Nairobin slummissa, tutustuimme rauhanvälitykseen ja modernin Afrikan talouskasvuun.

Opiskelijat tekivät matkalta paljon juttuja, Kotilieteenkin yhden. Näin niissä motivoituneissa nuorissa itseäni. Tuntui, että ympyrä sulkeutuu.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 18/16.

Lue lisää: Sotareportteri Leena Reikko: ”Olen aina rakastunut mahdottomiin miehiin” Helena Ranta: ”Olen nähnyt paljon pahuutta” Meeri Koutaniemi: ”Aiemmin elämäni mahtui neljään muovipussiin”