Hyvinvointi Tilaajille

Tuoreena leskenä tai sinkkuna yksin matkalle? 8 neuvoa ensimmäiseen reissuun

Moni haluaa lähteä vihdoinkin ulkomaanmatkalle. Jos olet leski tai juuri pitkästä liitosta eronnut, ensimmäinen reissu yksin voi tuntua vaikealta.

Kun suunnittelet matkaa:

1. Kohtaa rauhassa kaikki yksin matkustamiseen liittyvät tunteesi

Jos olet tottunut matkustamaan toisen kanssa, reissun suunnitteleminen yksin voi herättää sinussa esimerkiksi vihan, surun, pettymyksen ja pelon tunteita. Anna tunteidesi tulla ja mennä, jotta et jää kiinni menneisyyteen. Kun olosi on taas parempi, mieti, mitä hyvää elämässäsi vielä on jäljellä. Lähde suunnittelemaan matkaa, kun olet hyvällä mielellä.

2. Mieti, mikä sinua oikeasti kiinnostaa ja missä olosi tuntuu mukavalta

Kuuntele haaveitasi ja lähde suunnittelemaan matkaa niiden pohjalta. Jos jokin uusi kohde kutsuu, ota selvää, millaisia matkoja sinne on tarjolla. Jos taas pidät esimerkiksi Pariisista ja sinulla on ollut puolisosi kanssa tapana käydä siellä säännöllisesti, voit hyvin jatkaa tapaa myös yksinään tai vaikka ystävän kanssa. Tuttu kohde todennäköisesti herättää siihen liittyvät rakkaat muistot, mutta tunteita ei tarvitse pelätä. Kun menet rohkeasti tunteitasi kohti, muistot voivat myös lohduttaa.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.