Pietarissa kasvanut tv-toimittaja Maxim Fedorov oppi suomen kielen kääntämällä Pikku G:n kappaleita – nyt hän raportoi suomalaisille Ukrainan sodasta
Kiovasta tv-uutisissa raportoiva Maxim Fedorov kasvoi Venäjällä, opiskeli Suomessa ja päätti hyökkäyssodan alettua muuttaa Kiovaan. Ukrainalaiselle äidilleen hän kertoi päätöksestään vasta, kun oli jo matkalla.
Viisitoistavuotiaana Maxim Fedorov, Pietarissa asuva koululainen, piti Venäjän tuoretta presidenttiä Vladimir Putinia raikkaana tuulahduksena. Putin ei ollut osallistunut vaalipaneeleihin, mutta hänen sanansa demokratiasta tekivät vaikutuksen. Putin kirjoitti, että mahtimaa kunnioittaa toisten vapautta.
Elokuun 12. päivänä vuonna 2000 alkoi tapahtumaketju, joka sai Maximin kyseenalaistamaan ajatuksiaan.
Barentsinmerellä järjestettiin tuona päivänä valtava sotaharjoitus. Mukana oli laivaston ylpeys, ydinsukellusvene K-141 Kursk. 154 metriä pitkä alus oli saanut lempinimekseen uppoamaton. Sen sanottiin olevan niin lujarakenteinen, ettei edes torpedo-ohjus lävistäisi sitä.
Kaiken piti olla valmiina, kunnes kello 11.28 räjähti. Alus upposi mukanaan 118-henkinen miehistö.
Apua tarjottiin Norjasta, Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta, mutta Venäjä ilmoitti selviävänsä tilanteesta itse. Putin jatkoi lomaansa Sotšissa.
Kului päiviä, pelastusoperaatio ei tuottanut tulosta. Kun norjalaiset sukeltajat pääsivät hylylle yhdeksän päivää myöhemmin, sisältä löytyi vain ruumiita.
Kurskin uppoaminen avasi Maximin silmät. Hän ymmärsi, millainen johtaja Putin todella on.
”Valtionsalaisuutta oli vaalittava jopa ihmishenkien kustannuksella”, Maxim sanoo.
Nyt Maxim Fedorov on Ylen toimittaja, josta on tullut tuttu näky television uutisissa. Hän asuu Kiovassa ja raportoi sodasta, jota Putin käy Ukrainassa.
Lapsuudenkodissa Pietarissa vaalittiin sekä venäläisiä että ukrainalaisia juuria
Maxim Fedorov vietti lapsuutensa Pietarin itälaidalla kaksiossa ainoana lapsena. Venäläinen isä oli syntynyt Latviassa Valkassa, ukrainalainen äiti Pohjois-Kazakstanissa. Äidinäiti oli puoliksi moldovalainen.
Kulttuurien sekoittuminen oli Neuvostoliitossa tavallista. Kotona puhuttiin venäjää, mutta ruoat olivat enimmäkseen ukrainalaista ja moldovalaista alkuperää: borssia ja varenikeja eli kaalilla tai kirsikoilla täytettyjä taikinanyyttejä sekä vaaleaa palianytsiaa.
Tätä leipää tarkoittavaa sanaa ukrainalaiset käyttävät nykyisin, kun he haluavat tunnistaa, onko henkilö venäläinen vai ei.
”Tietenkään meillä ei ollut kaikkea sitä, mitä länsimaissa oli saatavilla, mutta ei lapsi osaa sellaista kaivata.”
Maxim Fedorov
Perhe lomaili Moldovan Orheissa, kunnes Transnistriassa syttyi sota. Sen jälkeen lomat kuluivat Krimillä Ukrainassa.
”Krim oli Neuvostoliiton tärkein lomakohde Kaukasuksen jälkeen. Siellä on kauniita vuoria, komeita ravintoloita ja paljon historiallisia kohteita”, Maxim kertoo.
Kotona katsottiin poliittista satiiria, mutta ei juuri puhuttu politiikasta. Eihän kansalaisilla ollut kokemusta yhteiskunnallisesta osallistumisesta.
Fyysikkona työskentelevä isä oli työttömänä suurimman osan 1990-luvusta. Raha oli tiukassa, ja perunat, kaalit ja juurekset oli kasvatettava datšalla. Äiti oli ammatiltaan kemian asiantuntija.
”Tietenkään meillä ei ollut kaikkea sitä, mitä länsimaissa oli saatavilla, mutta ei lapsi osaa kaivata sellaista, mitä hän ei tiedä”, Maxim Fedorov sanoo.
Ilmahälytyksiä on päivittäin, mutta harva menee väestönsuojaan
Haastattelupäivänä aamu on valjennut Kiovassa aurinkoisena. Pääkaupungissa on ollut rauhallista jo viikkoja – rauhallista sotaa käyvän maan mittapuilla.
Ilmahälytyksiä on yleensä yksi tai kaksi päivässä, ja ohjeistuksen mukaan silloin on siirryttävä väestönsuojaan maanalaiselle metroasemalle. Harva enää tekee niin. Maxim oli asemalla viimeksi kolme viikkoa sitten.
Kun sireeni alkaa soida, hän ottaa puhelimen käteensä ja tarkistaa viestintäsovellus Telegramin keskusteluryhmistä, mikä hälytyksen on aiheuttanut.
”Jos syy on se, että Valko-Venäjällä lentää hävittäjä, hälytykseen ei tarvitse reagoida. Jos ohjus on laukaistu Kaspianmerellä, tilannetta on seurattava. Pitää katsoa, kuinka monta ohjusta on tulossa ja mihin suuntaan ne ovat menossa.”
Pikaviestisovelluksesta on tullut tärkeä tietolähde. Heti herättyään Maxim katsoo sieltä, mitä yön aikana on tapahtunut. Tänä aamuna keskusteluketjuista kävi ilmi, että venäläinen ohjus on tuhonnut viisikerroksisen kerrostalon Zaporižžjassa.
Siitä alkaa selvitys: Mikä ohjus oli kyseessä? Mistä se tuli? Löytyykö tiedolle tukea muista lähteistä? Propagandan vuoksi yhden lähteen varaan ei voi jäädä.
Kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainassa, Maxim Fedorov oli Sotšissa laskettelemassa
”Oletko vielä siellä?” ”Lähde äkkiä pois!”
Kun Venäjä aloitti helmikuussa 2022 suurhyökkäyksen Ukrainassa, Maxim oli hiihtokeskuksessa Sotšissa. Hänen oli tarkoitus aloittaa lähiviikkojen aikana työ Ylen ja saksalaisen Deutsche Wellen avustajana Moskovassa.
Kesken laskettelun puhelimeen alkoi sataa viestejä ystäviltä ja äidiltä. He pelkäsivät, ettei Maximia päästetä pois maasta, koska hän on Venäjän kansalainen ja ammatiltaan toimittaja.
Jo pelkästään hiihtokeskuksesta poistuminen osoittautui hankalaksi. Venäjä sulki samana päivänä lentokentät koko maan eteläosassa. Junaliput oli myyty loppuun.
Kolme päivää myöhemmin Sotšin lentokenttä avattiin, mutta Euroopan unioni esti venäläiskoneilta pääsyn ilmatilaansa. Moskovaan oli lennettävä Kazakstanin yli.
”Sieltä matkustin junalla Pietariin hyvästelemään äidin”, Maxim Fedorov kertoo.
Äiti ja tämän puoliso veivät Maximin autolla Venäjän ja Viron rajalle Ivangorodiin. Kun Maxim pääsi rajan yli Narvaan, olo oli helpottunut. Samalla sisällä kyti raivo.
Sota sai tuntemaan vihaa, häpeää, itseinhoa ja syyllisyyttä: ”Toinen puoli minuutta hyökkää toisen kimppuun”
Venäjä oli miehittänyt Itä-Ukrainan vuonna 2014. Merkit tilanteen eskaloitumisesta olivat ilmassa, kun Venäjä tunnusti niin sanotut kansantasavallat Luhanskin ja Donetskin itsenäisiksi helmikuussa 2022.
Täysmittainen sota tuli silti Maximille yllätyksenä.
”Se oli anteeksiantamatonta.”
Televisiopuheessa Putin kertoi, että sotilasoperaation tehtävänä on turvata Venäjän kansaa natseilta, jotka ovat vallassa Ukrainassa. Maximin äidin suku on kotoisin Odessan alueelta Ukrainasta.
”Ikään kuin toinen puoli minuutta hyökkää toisen puolen kimppuun. Minun nimissäni tehdään asioita, joita en olisi kuvitellut enää tässä maailmassa tapahtuvan.”
Vihan rinnalle hiipivät itseinho ja syyllisyys.
Maxim Fedorov harjoitteli suomea Pikku G:n ja Kim Lönnholmin laulujen avulla
Maximista tuli toimittaja sattumien kautta. Ensin syttyi rakkaus kirjoihin. Hän oppi lukemaan neljävuotiaana ja ahmi öisin peiton alla taskulampun valossa Arthur Conan Doylea ja Stephen Kingiä.
Toinen merkittävä tekijä oli suomen kieli, johon Maxim tutustui aloitettuaan venäjän kielen opinnot yliopistossa Pietarissa. Sivuaineeksi oli valittava joko suomi tai puola. Maxim otti suomen, koska se kuulosti eksoottisemmalta.
Ensimmäinen sana, jonka hän oppi, oli aamu.
”Meillä oli sen niminen oppikirja. Muistan jopa ensimmäisen laulun suomeksi. Siinä lueteltiin marjoja: mansikka, mustikka, puolukka, minulla on kaamea hik hik hikka.”
Hän ihastui kieleen heti ja halusi oppia sitä koko ajan enemmän.
Vapaa-ajalla Maxim etsi internetistä suomenkielisten laulujen sanoja, joita voisi kääntää. Ensimmäisiä kappaleita oli Kim Lönnholmin Minä olen muistanut sinua. Kovaa valuuttaa olivat myös Pikku G:n, Skandaalin, Kotiteollisuuden ja Apulannan hitit.
”Kerran lähdimme kavereiden kanssa varta vasten ostamaan laittomasti kopioituja cd-levyjä Viipurin torilta.”
Hän alkoi käydä kielikursseilla Karjaalla ja haali samalla suomeksi painettuja sarjakuvia. Venäjällä Aku Ankat olivat 18-sivuisia kalliita vihkosia, Suomessa samaan hintaan sai kokonaisen pokkarin.
Vuonna 2006 Maxim Fedorov aloitti opinnot suomen kielen ja kulttuurin maisteriohjelmassa Helsingin yliopistossa. Opiskelija-asunto järjestyi Itä-Helsingin Kurkimäestä.
”Kielen kautta integraatio tapahtui nopeasti ja helposti. Kielten ansiosta en ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi missään”, Maxim sanoo.
Muutama vuosi valmistumisen jälkeen Yle etsi venäjänkielisiin uutisiin toimittajaa. Maxim sai paikan.
Maxim Fedorov kertoi äidilleen lähtevänsä Kiovaan, kun oli jo matkalla – äidin reaktio yllätti
Syyllisyys Venäjän hyökkäyssodasta ei jättänyt Maximia rauhaan. Hän ehdotti työpaikallaan Ylessä, että hän menisi sodan jälkeen toimittajaksi Kiovaan. Mikset lähtisi jo nyt, hänelle vastattiin.
Maxim alkoi opiskella ukrainan kieltä. Ensimmäiset sanat, jotka hän kirjasi muistettavien sanojen listalle, olivat vybukh eli räjähdys ja povitryana tryvoha eli ilmahälytys.
Toukokuun lopussa hän istui junassa jossain päin Puolaa, soitti äidilleen ja kertoi olevansa matkalla Kiovaan.
”Pimitin tietoa viimeiseen asti, koska äitini on helposti huolestuva täti.”
Äidin reaktio kuitenkin yllätti. Pienen hiljaisuuden jälkeen luurin toisesta päästä kuului: mahtavaa.
”Äiti löysi itsestään ukrainalaisen identiteetin ja koki, että tukemalla minua hän voi tukea myös Ukrainaa sodassa”, Maxim sanoo.
Tällä hetkellä Maximin äiti odottaa saksalaissyntyisen puolisonsa kanssa muuttoa Saksaan. Hän ei koe voivansa jäädä enää Venäjälle. Työkaverit ja nuoruudenystävät puhuvat siitä, kuinka on vain hyvä asia, että Ukraina puhdistetaan natseista. Jopa äidin sisko pitää sotaa oikeutettuna.
Maailmankuva ja sisustusmaku tulevat Suomesta
Maxim Fedorov kutsuu muuttoaan Kiovaan eräänlaiseksi paluuksi juurille. Sodalla on silti ollut vain vähän vaikutusta identiteettiin. Maxim kokee itsensä suomalaiseksi: hän on Suomen kansalainen, matkustaa Suomen passilla ja tekee töitä suomeksi suomalaiselle työnantajalle.
Ruokaa lukuun ottamatta hän on omaksunut kaiken Suomesta: sen, miten yhteiskunnan pitää toimia ja miltä kodin pitää näyttää.
No, miltä kodin pitää näyttää?
”Ei ole niitä hirveitä tapetteja, hyi. Eikä leopardikuviota, jota esimerkiksi Espanjassa harrastetaan paljon, Itä-Euroopasta puhumattakaan”, Maxim sanoo.
Sähkökatkot ovat arkipäivää – hississä on jumiin jääneitä varten vaippoja ja penkki
Maximin kotitalon hissin lattialla on pahvilaatikko, johon on pakattu kaksi pulloa vettä, pahvimukeja, naposteltavaa, aikuisten vaippoja ja filosofi Friedrich Nietzschen omaelämäkerta Ecce Homo. Naapurit ovat koonneet selviytymispakkauksia siltä varalta, että hissi lakkaa toimimasta, kun sähköt katkeavat. Lisäksi hississä on penkki jumiin jääneitä varten.
Sähkökatkoista on tullut arkipäivää sen jälkeen, kun Venäjä alkoi tuhota Ukrainan sähkö- ja energiaverkkoa lokakuussa 2022. Pahimmillaan sähköt ovat olleet poikki tunteja. Siksi päivän kulku on rakennettava energiatilanteen ympärille. Kun virtaa on tarjolla, on käytävä kaupassa, pestävä pyykkiä ja tehtävä töitä.
”Arki Kiovassa on aika tavallista. Ihmiset ympärilläni eivät elä jatkuvassa hälytystilassa. Rauhallisuus tarttuu.”
Maxim Fedorov
Pari kertaa puolet elokuvasta on jäänyt näkemättä, kun leffateatterista on loppunut virta. Koskaan ei myöskään tiedä, joutuuko kuntosalilla treenaamaan työmaalampun valossa.
Siis mitä? Kuntosalilla? Elokuvateatterissa?
”Arki Kiovassa on loppujen lopuksi aika tavallista”, Maxim Fedorov sanoo.
Ilmahälytyksen aikaan osa kaupoista on kiinni, ja öisin on ulkonaliikkumiskielto. Mutta muuten päivällä voi vierailla museossa, teatterissa ja ravintolassa.
”Yökerhoista on tullut päiväkerhoja. Bileet alkavat iltapäivällä kolmelta ja päättyvät viimeistään kymmeneltä, jotta ihmiset ehtivät kotiin ennen yhdeltätoista alkavaa ulkonaliikkumiskieltoa.”
Hän vertaa olosuhteita kaupunkiin, johon kohdistuu erittäin korkea terrori-iskun riski. Nyt tilanne Kiovassa on melko vakaa, mutta olot voivat muuttua äkisti. Silti tilanne ei pelota.
”Ihminen turtuu ja tottuu kaikenlaisiin oloihin. Ihmiset ympärilläni eivät elä jatkuvassa hälytystilassa. Rauhallisuus tarttuu.”
Myös ammatti suojaa. Uutistoimittaja ei voi päästää kaikkea näkemäänsä ihon alle. Silti vierailut Butšassa ja Irpinissä pysäyttivät. Kaupungit ovat tulleet tutuiksi venäläisten tekemistä ihmisoikeusrikkomuksista. Kaikkialla oli poroksi palaneita autoja, palasiksi pommitettuja rakennuksia sekä ammusten ja räjähdysten jälkiä.
”Se pisti hiljaiseksi.”
Venäjän on kuljettava läpi sama katumuksen polku, jota pitkin entinen natsi-Saksa joutui kulkemaan
Ainoa paikka, jonne Maxim kokee kaipuuta, ovat vuoret.
”Niissä lumoaa se, että ne ovat aina olleet olemassa ja ovat myös meidän jälkeemme. Vuoria eivät nämä meidän eläväisten politiikat kiinnosta.”
Helmikuun puolivälissä Maxim oli laskettelemassa Karpaateilla Ukrainassa. Eduskuntavaalien aikaan edessä on työmatka Suomeen. Pidemmäksi aikaa Maxim ei halua jättää Kiovaa – osin siksi, että matkustaminen on hankalaa, osin velvollisuudentunteesta.
Maximin mukaan sota voi päättyä vain yhdellä tavalla. Venäjän on käytävä läpi sama katumuksen polku, jota pitkin entinen natsi-Saksa joutui kulkemaan toisen maailmansodan jälkeen. Ensimmäinen askel on vallan vaihtuminen. Hän pitää myös välttämättömänä sitä, että Venäjä riisutaan kaikista aseista, ei vain ydinaseista.
Maxim aikoo olla Kiovassa ainakin sodan loppuun asti.
”Se auttaa paljon, että jaan samaa kohtaloa ukrainalaisten kanssa.”
Lue myös Seura.fi: Ukrainasta paenneet Iryna ja Anna palasivat Kiovaan – Arjen onni ja toiveikkuus asettuivat pelon rinnalle: ”Tuskin maltan odottaa voiton päivää”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Pietarissa kasvanut tv-toimittaja Maxim Fedorov oppi suomen kielen kääntämällä Pikku G:n kappaleita – nyt hän raportoi suomalaisille Ukrainan sodasta