Ihmiset

Merja Tammi Seurassa: "Äiti ei koskaan sanonut rakastavansa minua"

Äiti ei käynyt katsomassa vakavasti sairastunutta Merja Tammea sairaalassa. Hän ei koskaan myöskään puhunut tunteistaan. Merja kertoo uudessa Seura-lehdessä uskovansa, että syy siihen oli äidin pettymystentäyteinen elämä.

Kukkakasvo. Sillä nimellä äiti helli Merjaa paijatessaan tämän uneen karheilla käsillään.

Muisto on Merja Tammelle, 62, tärkeä, sillä hellyydenosoitukset eivät kuuluneet jokapäiväiseen elämään.

”Meillä ei halattu, eikä äiti koskaan sanonut rakastavansa minua. Tunne oli, mutta ei sanoja tai keinoja osoittaa sitä”, Merja muistelee Seurassa.

Merjan vanhemmat erosivat, kun Merja oli yksitoistavuotias. Avioero oli äidille tragedia ja hän katkeroitui.

”Hän ei päässyt siitä koskaan yli. Siihen aikaan se oli valtava häpeäkin”, Merja sanoo Seuran jutussa.

Äiti epäili Merjan pärjäämistä Miss Suomi -kilpailussa

Vuonna 1974 Merja lähti opiskelemaan kotitalousopettajaksi. Hän ei kertonut äidilleen, että samaan aikaan hän meni Sanelma Vuorteen mannekiinikouluun.

”Äiti sanoi aina, että pitää hankkia kunnon ammatti. Jos ei käy kouluja, päätyy kadunlakaisijaksi.”

Merja kertoo Seurassa paljastaneensa hankkeen vasta, kun oli lähdössä Mannekiinikuningatar-kilpailuun.

”Äiti suuttui ihan hirveästi, mutta tuli katsomaan.”

Merja Tammi nuorena
Tuleva puoliso Matti Järveläinen ilmoitti tällä kuvalla 19-vuotiaan Merjan missikisoihin.

Seuraavana vuonna poikaystävä ilmoitti Merjan Miss Suomi -kilpailuun. Äidilleen hän kertoi siitä vasta edettyään loppukilpailuun.

”No tokko siellä pärjäät”, äiti tuumasi.

Merjan mielestä se kertoo hänen asenteestaan.

”Hän varustautui aina pahimpaan, jotta ei joutuisi pettymään. Hän ei koskaan uskonut, että onni voisi kohdata.”

Omaelämäkerran kirjoittaminen sai pohtimaan suhdetta äitiin

Merja on ollut heistä aina vahvempi osapuoli. Kerran hän toivoi tilanteen olevan toisin, ilmenee Seuran jutusta.

Merja sairastui meningo-bakteerin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen vuonna 2004. Hän selvisi hengissä hädin tuskin.

”Silloin olisin tarvinnut äitiä silittämään päätäni ja pitämään kädestä kiinni.”

Äiti ei kuitenkaan käynyt kertaakaan katsomassa häntä sairaalassa. Merja yrittää ymmärtää.

”Äidin elämä oli yhtä pettymystä. Ehkä hän ei vain kestänyt enää yhtään uutta.”

Lue Seuran koko juttu: Merja Tammi: ”Äiti ei koskaan sanonut rakastavansa minua”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Merja Tammi Seurassa: "Äiti ei koskaan sanonut rakastavansa minua"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.