Miksi isillä ei riitä aikaa omille perheilleen?

Kasvatustieteen professori Juha Hakala kannustaa miehiä uhmaamaan työelämän yhä kovenevia vaatimuksia ja panostamaan perhe-elämään.

Juha Hakala, 46, puhuu miehille selkokieltä. Työpäivän pituudeksi riittää kahdeksan tuntia. Sitten jää kahdeksan tuntia perheelle ja kahdeksan tuntia levolle. Kyseessä on tahdon asia.

Hakalalta ilmestyy syksyksi teos Isän kasvatusoppi (Gummerus), jossa hän kirjoittaa miehenä miehille. Isänä isille. Hän on tullut siihen tulokseen, että naiset hallitsevat kasvatuskeskustelua ja miehet tarvitsevat tukea. Miehillä kun ei ole tapana pohtia perheasioita edes kaveriporukoissa.

– Perheet voivat huonosti, koska työ ahmii kaiken vanhempien ajan. Suomessa on yhä enemmän työtä suoritettavana yhä harvempien pöydillä. Uusi teknologia ja talouden globalisaatio ovat vain lisänneet tahtia. Ihmisen pitää olla tavoitettavissa 24 tuntia vuorokaudessa.

Hakala uskoo, että moni mies pakenee parisuhteen ja perhe-elämän vaikeuksia työpaikalle.

– On niin helppo tuijottaa illat pitkät läppäriä. Koneen kanssa ei tarvitse puhua tunteista, eikä se kritisoi.

Seitsemän lapsen isänä hän on pyrkinyt tekemään työt työaikana ja lähtenyt neljältä kotiin. Sen jälkeen hän on ollut perheen käytettävissä. Edes harrastuksissa hän ei ole kulkenut.

Hänen mukaansa monet suomalaismiehet eivät välttämättä edes tunne perheensä arkea ja asioita, koska elävät omaa ”suurta” elämäänsä työn ja harrastustensa parissa. He sitoutuvat ennemmin yritykseensä kuin perheeseensä.

– Avatkaa nyt veljet lopulta silmänne ja uskaltakaa tehdä henkilökohtaisia, omalle perheellenne sopivia ratkaisuja, hän kannustaa.

Lue lisää Kotilieden numerosta 13/2009.

Oletko samaa mieltä Hakalan kanssa? Kuinka isät saataisiin osallistumaan enemmän perheen arkeen?

Keskustelu

70-luvulla isä ja kaikki naapuruston miehet yhtä lukuunottamatta olivat kotona tavoitettavissa milloin tahansa työnsä äärestä ja töihin piti lastenkin kyllä osallistua, maanviljelijöitä kun oltiin. Se yksi poikkeusisä oli kuorma-autoilija, jota näki vain iltaisin. Kyllä oli kummallinen mies, lapsen silmin katsottuna.
Onneksi omienkin lasteni isä on maanviljelijä. Ketju jatkuu.

Kyllä olen samaa mieltä Hakalan kanssa. Nykyisin miehiltä vaaditaan paljon, työelämässä ja vapaa-aikana. Naiset hallitsevat kasvatuksen – tai niin me luullaan. Miehet jäävät sivuun, heitä ei välttämättä edes kuunnella esim. lasten kasvattamiseen liittyvissä asioissa. ”Äiti on parasta lapselle” sanotaan…

Mies tekee sitä, mitä parhaiten osaa. Usein tuntuu, että mies osaakin sen vaikenemisen ja väistämisen parhaiten. Hän uppoutuu työhön, harrastamiseen ja siihen läppäriinsä. Jos ei saa tukea ja tasa-vertaista kumppanuutta kotiasioissa, on helpompi olla poissa jaloista.
Säälin naisena sellaisia miehiä. Heissä olisi todellisuudessa kovasti potentiaalia hoitamaan yhdessä naisen kanssa kasvatuksellisia haasteita ja osoittamaan kyvyillään myös naiselle välittämistä ja huolenpitoa. Mutta osataanko me naiset ottaa sitä joskus kömpelöä apua vastaan? Me taidetaan itse olla sellaisia nipottajia, että miehistä tulee arkoja?

Toisaalta myös itsekkyys, oman edun tavoittelu yms. vitsaukset ovat tätä päivää. Ei viitsitä nähdä vaivaa mm. parisuhteen eteen ja uppoudutaan mieluummin kaikkeen ”itselle kivaan”.
Summa summarum… luulen, että meillä naisilla on iso osuus siinä, että miehet rohkenevat ottaa vastuuta perheissä. Kannustankin kanssa sisaria rakkaudelliseen ymmärtämiseen miehekkäissä yrityksissä ja tavoissa auttaa kodin askareissa, lasten hoidossa, parisuhteessa jne. 🙂

Mihin sitä miestä tarvitaankaan!? Yksin kun kasvattaa lapsensa (oli sitten isä paikalla tai asuu muualla) niin ei tarvitse tapella/keskustella kasvatuksesta ja vastuuta ei tarvitse jakaa ja kunniankin saa ihan vaan itselleen!! Ei se nyt ole niin ihmeellistä että siihen tarvitaan kahta soheltamaan. Ei minulle tulisi mieleenkään mestaroida miestä hänelle kuuluvista asioista.

Meidän perheessä minä joudun/saan olla lapsilleni sekä äiti että isä, mikä on mielestäni valitettavaa mutta tässä tilanteessamme se välttämätön pakko – siippani on ammatiltaan rekkakuski. Ja kyllä, hän joutuu tekemään epäinhimillisiä työpäiviä säännöllisen epäsäännöllisine työaikoineen, ja vaikkei sitä ääneen sanokaan eikä valita, niin takki on melko kuiva – työ maistuu pakkopullalta. Mutta miten sitä muuttaakaan? Hän ei voi vaikuttaa mitenkään päiviensä pituuteen vaikka kovasti haluaisi, ei hänen työssään tunneta kahdeksan tuntisia päiviä. Ja kyllä, hän potee myös syyllisyyttä siitä, että lapsille jää aivan liian vähän aikaa, haluaisi olla heidän kanssaan enemmän. Tietää myös, ettei minunkaan osa ole mikään helppo kolmen pienen lapsen kanssa. Esikoinen varsinkin on siinä iässä, että todella kaipaa ja tarvitsee isäänsä ja miehen mallia. Ja itse en todellakaan voi sitä hänelle tarjota, vaikkakin arjessa saan monessa roolissa olla äidistä talonmieheen. Toki silloin, kun on vapaa päivillään, mies on erittäin läsnä ja kaikkien lähellä, käytettävissä. Mutta niitä vapaa päiviä on hänellä niin pelottavan vähän. Me kaikki kaipaamme perheen isää arkeemme enemmän osallistuvammaksi, mutta tätä toivettamme emme näillä hallitsevilla ja jyräävillä oravanpyörillä saavuta. Sen takia en todellakaan voi ymmärtää enkä sympatiseerata perheenäitejä, jotka valittavat ”kohtaloaansa” ja lapsiperheen arjen ”kestämistä”, kun heidän perheensä mies on säännöllisessä kahdeksan tuntisessa työssään. En myöskään jaksa ymmärtää, kuinka näissä ns. keskivertoperheissä kaikin tavoin vältellään sitä saatavilla olevaa yhteistä perheaikaa kaiken maailman aikaasyövillä harraste- ja munamarttakissanristiäisjuoksuilla. Silloin on mielestäni todellakin aivan turhaa huokailla minkään palstan sivuilla ”rankasta lapsiperhe-elämästä parisuhdeongelmineen”, kun aikaa on kaikelle muulle paitsi omalle perheelle.

Miehen tarve on fyysinen tarve, ei siihen tarvita kehityspsykologiaa. Turhaan monimutkaistetaan koko asiaa. Yks sopii yhdelle, toinen toiselle.
Ehdotus: miehet kasvattaisivat poikia ja naiset tyttöjä! Kunnon työnjako! Ja kouluihin takaisin tyttö- ja poikaluokat.
Silloin 60-luvulla mentiin ihan mönkään kun naisasianaiset saivat kotiäidit palkkatyöhön. Perheen elättämiseen riitti yksi palkka, nykyään tarvitaan kahden ihmisen palkka. Siinä syy tämän päivän kurjuuteen! Jos riittäisi yhden työssäkäynti, niin voitaisiin olla kotona lasten kanssa siihen saakka kun alkavat koulunkäynnin.

Jos miehet kasvattaisi poikia ja naiset tyttöjä, niin mikäs kunnon työnjako siitä tulisi? Sillä tavalla moni hyvä naishitsari olisi koulukeittolassa polttamassa perunat pohjaan samaan aikaan kuin gourmet-kykyinen mies röpöttäisi röngenkelvotonta saumaa laivan kylkeen. Liian jyrkkä mustavalkoisuus ei ole hyvästä tässäkään, harmaan eri sävyt sointuvat paremmin käytännön elämään.
Minullekin on ollut elämän varrella hyötyä siitä, kun isä opetti ajamaan traktoria, ampumaan haulikolla, sahaamaan ja naulaamaan jne. Jos tänään kuolisin, ei mieheni jäisi avuttomaksi huushollin kanssa, koska hän osaa tarvitessa laittaa tavallista arkiruokaa ja pyykätäkin.

Kyllä se lapsen kasvatus ja perheen arjen eläminen onnistuu aivan yhtä hyvin mieheltä kuin naiseltakin, tämän tiedän omasta kokemuksesta. Miesten on vaan vihdoin syytä vaatia osuutensa perheestään; on mentävä jo ennen lapsen syntymää mukaan neuvolaan ja esitettävä omat mielipiteet selkeästi, helposti kun siinä systeemi jättää miehen vain kuuntelijan ja oppi- sekä apupojan rooliin. Valitettavasti minun kokemuksellani varustettu mies on harvinaisuus neuvolassa, koska siellä mies on ensimmäistä tai toista lasta saamassa, eikä ole perinnetta tai rohkeutta vaatia aikaa omille jutuille ja ajatuksille. Tästä syystä apuun tarvitaan naiset, mm. kätilöt, neuvolan terveydenhoitajat, opettajat, päiväkodin henkilökunta jne; vain heidän avustuksellaan tästä maasta saadaan tässä suhteessa tasa-arvoinen. Lähtökohta onkin oltava se, kuten tasa-arvo ministeri ehdotti; 1/3 vanhempainlomasta äidille, 1/3 isälle ja 1/3 on valittavissa jommalle kummalle. Itse asiassa mies ei naista lasten kasvatukseen ja arjen pyörittämiseen tarvitse, mutta onhan se mukavampaa ja helpompaa kun on tasavertainen pari auttamassa arjessa ja kyllähän mies myös naista muutenkin tarvitsee.

Kommentoi juttua: Miksi isillä ei riitä aikaa omille perheilleen?

Vastaa käyttäjälle ilo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X