Ihmiset

Kirjailija Minna Lindgren järkyttyi omaishoitajien karusta arjesta: ”En koskaan vaadi, että mieheni hoitaisi minua”

Kirjailija ja musiikkitoimittaja Minna Lindgren kuvaa uudessa romaanissaan omaishoitajan arkea. Fiktio perustuu tutkimuksiin. Omaishoitajat kamppailevat jaksamisen äärirajoilla.

Kun kirjailija ja musiikkitoimittaja Minna Lindgreniä pyydettiin mukaan muistisairauksia tutkivaan hankkeeseen, hän vastasi heti kyllä. Kirjailijan tehtävänä oli luoda aineiston pohjalta fiktiota. Romaani Soteorpo ilmestyi juuri. Se kuvaa muistisairasta miestään kotona ­hoitavan puolison arkea raadollisesti.

Tutkimusaineisto yllätti. Minna oli ajatellut, että muistisairaat voisivat huonosti, mutta he olivatkin tyytyväisiä elämäänsä.

”Omaishoitajat sen sijaan olivat aivan raunioina. He kertoivat, etteivät enää tiedä kumpi on hullumpi, hoidettava vai hoitaja. He kuvasivat puolison väkivaltaa ja persoonan muuttumista. Ero näiden vastausten välillä järkytti.”

Tutkimuksiin tutustuminen johti Minnan parisuhteessa syvällisiin keskusteluihin. Puolisot päättivät, ettei kummallakaan ole velvollisuutta jäädä omaishoitajaksi. 

Monissa liitoissa esitetään kohtuuttomia vaatimuksia: ethän koskaan työnnä minua laitokseen. Lupaathan, että saan kuolla kotona. Sitten puoliso näännyttää itsensä.

”En koskaan vaadi, että mieheni hoitaisi minua. Paras paikka kuolla ei aina ole kotona. Eikä minullekaan tule huonoa omaatuntoa, jos tuntuu, etten­ enää jaksaisi hoitaa puolisoani. Se ei ole kenenkään velvollisuus eikä rakkauden mitta.”

Lue myös: Riitta Nelimarkan puoliso muutti hoitokotiin: ”On romantisoitu ajatus, että ihmisen pitää saada olla kotona loppuun asti”

Ei kiitos taustamusiikille

Minna Lindgren on juuri palannut New Yorkista. Hän oli opastamassa ryhmämatkaa Metropolitan-oopperaan. Ohjelmaan kuuluivat Puccinin­ Madama Butterfly ja Bizet’n Carmen. Vaikka Minna on nähnyt paljon oopperaa, hän ei helposti toivu kokemastaan tälläkään kertaa. Hienosti toteutetut klassikot tekivät vaikutuksen.

Minna Lindgren ei koskaan laita musiikkia soimaan taustalle, koska se on hänelle työtä. Hän keskittyy ja kuuntelee. Klassisen musiikin asiantuntija esittelee teoksia, kirjoittaa käsiohjelmia, toimii tuottajana ja tekee podcasteja.

Rakkaus musiikkiin on äidin perua. Lapsuudenkodissa oli levysoitin ja kaiuttimet, joista tulvi klassista musiikkia, oopperaa ja ennen kaikkea Mozartia. Minna soitti pitkään viulua. Hän ei kuitenkaan haaveillut muusikon ammatista, vaan halusi toimittajaksi.

Musiikkitoimittajasta kuoriutui myöhemmin tuottelias kirjailija, joka on kirjoissaan käsitellyt terävästi ja hauskasti yhteiskunnan kipupisteitä kuten vanhusten kohtelua ja omaishoitajien arkea.

”Hyppään heti kyytiin”

Pitkäaikainen ystävä kehui kerran, ettei Minnalla ole lainkaan itsekritiikkiä. Rohkeus tarttua eteen avautuviin tilaisuuksiin on vienyt moniin mielenkiintoisiin töihin.

”Sanon heti joo! Ja hyppään kyytiin. En ensimmäiseksi ajattele, osaanko ja olenko tässä hyvä. Jälkeenpäin voin miettiä, että miten lähdin tuohonkin mukaan.”

Muita vahvuuksia ovat nopeus, uteliaisuus ja huumori. Kaikki nämä ominaisuudet ovat tärkeitä toimittajan ammatissa. Minna oli Ylellä töissä kaksikymmentä vuotta, kunnes jäi freelanceriksi vuonna 2008.

”Tykkään olla ihmisten kanssa.­ Ryhmässä syntyy sitä, mitä kutsu­taan­ luovuudeksi. Se edellyt­tää­­ joutoaikaa, yhdessäoloa ja kahvitaukoja. Kaikki tuo on harvinaista nykyisessä työelämässä.”

Minna eteni esihenkilöksi. Valtaosa johtajakollegoista oli miehiä, jotka kehuivat armeijan koulineen heitä pomoiksi. Kolmen tyttären äiti huomautti, että myös perhearki oli vallan hyvä esihenkilökoulu.

”Pitää kuunnella kaikkia, hallita monia asioita samaan aikaan ja pyrkiä tasapuolisuuteen. Sille naurettiin, mutta olen edelleen samaa mieltä.”

Minna lisää, että suomalainen työelämä perustuu yhä armeijan opeille ja hierarkioille.

Toimittaja Reetta Meriläinen haastatteli Minna Lindgreniä uuden romaanin julkistamistilaisuudessa.

Viime vuonna ilmestyneessä romaanissaan Sävelsinkö Minna huojutti huumorin keinoin klassisen musiikin jalustoja ja akateemisen maailman kateedereja. Iäkäs ja arvostettu säveltäjä pitää teoksessa viihdemusiikkia ”saasteena”.

”Tuo kohta on sanasta sanaan erään säveltäjän mielipide.”

Musiikkitiedettä opiskellut Minna keksi itse suurimman osan romaanin hienoista termeistä.

”Huumori on vallitseva luonteenpiirteeni. En käytä huumoria kirjoissani, vaan niin minä näen maailman. On vaikea välttää huumoria.”

Huumori on Minnan mukaan paras terapiakeino. Mitä vaikeampi tilanne, sitä enemmän sitä tarvitaan.

”Huumori auttaa selviytymään. Huumori on myös keino herkistää vastaanottajaa. Sen avulla voidaan käsitellä vakavia asioita.”

”Ensin tunteet, sitten vasta järki”

Vahvuudet voivat muuttua heikkouksiksi,­ jos ei ole tarkkana. Nopeus saattaa kääntyä äkkipikaisuudeksi. Vauhdissa virheitä ja ylilyöntejä sattuu helpommin.

”Vaikka pidän itseäni rationaalisena ja järkevänä ihmisenä, tunteet tulevat ensin ja vasta sitten järki.”

Työtilanteissa nopea kollega voi tuntua toisista liian dominoivalta. Minnan mielestä työelämässä olisi annettava tilaa erilaisille ihmisille ja monenlaisille ominaisuuksille.

”Hitautta arvostetaan vähän. Hitaasti syntyy kuitenkin useimmiten huolellista ja hyvää jälkeä.”

Lue myös Anna.fi: Tällaiset työpäivät ovat parhaita – siivooja, toimistopäällikkö ja muut kertovat

Joskus keskusteluissa hitaampi ja hiljaisempi ei saa koskaan sanottua mitään, kun Minna vain ”huitoo menemään”. Hän onkin opetellut antamaan muille tilaa.

”Minun pitäisi kuunnella toisia enemmän eikä sanoa heti omaa fantastista mielipidettäni. Uteliaisuus taas voi olla epäkohteliasta ja ahdistavaa. Hienotunteisuus on taito.”

”Vapaus valita ja tehdä vähemmän”

Elämme terveinä pitempään kuin ennen. Minnan mielestä työuraa on siksi jatkettava, eikä hän kaavaile eläkkeelle jäämistä. Tekemisen tapaa voi kuitenkin viilata itselle sopivaksi.

”On vapautta valita. Mietin, mikä on kiinnostavaa. Kun lainat on maksettu, voin tehdä vähemmän.”

Minna on innostunut vapaaehtoistyöstä. Hän tekee kulttuuriretkiä kehitysvammaisten ihmisten kanssa ja on liittynyt Elokapina-liikkeen riveihin.

Minna Lindgren signeerasi kirjojaan julkistamisjuhlissa.

”Kieli köyhtyy, ihminen tyhmistyy”

Taannoin Minna pakotti itsensä kuuntelemaan Donald Trumpin puhetta. Se sisälsi pelkkiä päälauseita ja yksinkertaisia sanoja. Jokainen virke oli epätosi ja vetosi tunteisiin.

”On vaarallista, jos tällä tavalla kalastellaan äänestäjiä. Kieli köyhtyy. Se kertoo siitä, miten ajattelu köyhtyy ja me ihmiset tyhmistymme.”

Minna on mukana Helsingin kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa vihreiden edustajana. Hän lähti politiikkaan tyttäriensä patistamana. Nämä ihmettelivät, miksi äiti vain puhuu keittiössä eikä tee mitään epäkohdille ja ongelmille.

Suurin uhka on ilmastokriisi, joka koskettaa kolmen lapsen äitiä henkilökohtaisella tasolla. Minna on seurannut läheltä nuoren sukupolven pessimismiä ja ahdistusta.

Optimismi on onneksi Minnan ”luonnevika”. Hän uskoo, että asioihin voi ja kannattaa vaikuttaa. Työkaluina toimivat taide, media ja politiikka.

Uhka terveyden horjumisesta koskettaa kaikkia. Myös Minna miettii toisinaan omaa ja läheisten terveyttä.

”Olen tässäkin huoleton optimisti. Kohtuullisuus on viisautta. Harrastan taijita, se parantaa koordinaatiota sekä lisää tasapainoa ja liikkuvuutta.”

Yhteiskunnan uhkana Minna näkee ”minun kokemukseni”.

”Tällä retoriikalla haetaan yleistä uskottavuutta, vaikka sehän on vain yhden ihmisen kokemus.”

Olisi tärkeää arvostaa muitakin näkökulmia kuin niitä, jotka mahtuvat omaan näköpiiriin.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 13/202

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kirjailija Minna Lindgren järkyttyi omaishoitajien karusta arjesta: ”En koskaan vaadi, että mieheni hoitaisi minua”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.