Hyvinvointi

Et varmasti pysty olemaan puristamatta finniä – syy siihen on yksinkertainen

Mehevä finni leuassa saa sormet hakeutumaan sen luo. Puristamisen halu on vastustamaton, vaikka tietäisi, ettei sitä pitäisi sormeilla. Asiantuntija kertoo, mistä on kyse.

Finnin puristaminen houkuttelee monia. Syy siihen on oikeastaan aika yksinkertainen. Finni muistuttaa itsestään, ja aivomme käsittelevät kehosta välittyvää informaatiota, kuten finniin liittyvää painetta tai kutinaa. Finni myös näkyy peilikuvassa.

Olemme myös oppineet pitämään huolta ihostamme: jos kutisee, rapsutamme, tai jos iholla on jokin kudosvaurio, pyrimme hoitamaan kohtaa.

Lue myös: Miksi päänahka kutisee ja pukkaa finnejä? Syy saattaa löytyä tavasta, jolla peset hiuksesi

Finnin puristaminen helpottaa

Tiedämme, että kun finnin puristaa, paineen tunne helpottaa. Ja kun tietää ratkaisun johonkin asiaan, sitä on vaikea olla tekemättä.

Aistiemme keräämä tieto on siis ristiriidassa järjellä ajateltavan tiedon kanssa. Oppimamme asiat, kuten riski finnin tulehtumisesta tai arven syntymisestä, ovat abstrakteja verrattuna kehomme välittämiin viesteihin.

Lue myös Anna.fi: Eroon finneistä kotona: 7 luonnonmukaista täsmähoitoa finneihin

Hillintäkyky vaihtelee tilanteen mukaan

Ihmisten kyky hillitä halujaan ja harkita valintojaan vaihtelee. Hillintäkyky vaihtelee myös tilanteen mukaan.

Esimerkiksi stressaantuneet ihmiset koskettelevat kasvojaan enemmän. Ja kun finni tuntuu sormissa ja iho ärsyyntyy lisää, puristushalut kasvavat.

Asiantuntijana psykologian tutkija Ville Harjunen Helsingin yliopistolta.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Et varmasti pysty olemaan puristamatta finniä – syy siihen on yksinkertainen

Sinun täytyy kommentoidaksesi.