”Tukka kuin Pelle Hermannilla” – Kotilieden lukijat kertovat hillittömimmät permanenttimuistonsa

Ihosiirre, lampaanpylly, kuiva pöheikkö... Kotilieden lukijoilla on takavuosien kestokiharoille monta ihanaa lempinimeä. Eikä ihme, Suomen yli 1970–90-luvuilla pyyhkinyt permisvillitys jätti jälkeensä häpeänpunaa ja hillittömiä tarinoita.

Oliko sinullakin permanentti? Taatusti oli, jos olet elänyt permanentin kulta-aikoina 1970-luvulta 2000-luvun alkuun, ja päässäsi on ollut tukkaa.

Suomalaiset villiintyivät permanenttaamaan hiuksiaan 1970-luvulla, mutta täysin käsistä touhu lähti 1980-luvulla. 1990-luvun loppua kohden meno rauhoittui, ja 2000-luvulla hiusvärit syrjäyttivät kiharat.

Lue myös: Haluatko kampaukseesi näyttävyyttä? Toimi näin

Permanentti tekee paluun

Nyt permis on tulossa takaisin. Uusia kampaajia kouluttava lehtori Taneli Ylinen Stadin ammattiopistosta ennustaa, että viime vuosina valmistuneiden kampaajien ja partureiden on ryhdyttävä kurssittamaan itseään. Taito tehdä permanentteja on nimittäin monelta nuorelta ammattilaiselta kadoksissa.

”1980-luvulla vedettiin ehkä niin yli, että opiskelijoille permis tarkoittaa sitä kasaripöheikköä, mikä äidillä oli”, hän sanoo.

Uusia trendejä odotellessa Kotiliesi pyysi lukijoitaan muistelemaan takavuosien permiskokemuksiaan.

Ja muistoja riittää. Moni sai pöyhkeistä kiharoista itsetunnolleen voimaa, mutta kovin monelle muistot permanentista nostavat punan poskille. Olkaa hyvä!

Kampaaja-siskon harjoituskappaleena

”Otin minivoguen 1983. Parturikampaajaksi opiskeleva siskoni tarvitsi harjoituskappaleen. Lopputulos oli jotakuinkin hirveä. Syy ei ollut siskoni, vaan kelvottoman ohuen hiuslaatuni. Pari vuotta tuon jälkeen siirryin suoraan skinhead-look-linjalle vaikka ikuinen hippi ja runopoika olenkin.

Mies, 62, Tampere

”Äitini oli Moskovassa Finsovin liikematkojen edustajana. Hän asui hotelli Belgradissa. Kävin siellä parhaan ystäväni kanssa. Hotellin kampaajat tekivät meille molemmille lettipermanentit. Naiset olivat kiukkuisia kun joutuivat tekemään pikkulettejä. Toimenpide oli yrmeää tukistamista, mutta lopputulos oli kieltämättä pöyheä.”

Nainen, 52, Helsinki

Tukka ei mahtunut ovesta

”Otin koko kuontaloon permiksen joskus 1990-luvun lopulla. Ja kun tätä tukkaa on muutenkin aika paljon, niin sen permiksen kanssa tuntui, ettei pää mahdu ovesta.”

Nainen, 49, Italia

”Kerran kokeillut, häpeäkseni ihan aikuisena. Varoittelin, että on luonnonkiharuutta eli varovasti ja isoin rullin. Lopputulos näytti häpykarvoista tehdyltä ihosiirteeltä.”

Nainen, 50, Lahti

Päät kuin karvalakkeja

”Isän serkku oli kampaajamestari, mutta valitettavan alkoholisoitunut. No kuitenkin sen verran hyvä työssään, että meidän perhe kävi siellä aina. Veljeni oli unohtanut mennä parturiin ja äiti passitti minut hänen ajallaan. Sanoi, että voin ottaa pehmennyksen, kun olin sitä kinunnut. Kampaaja teki sitten pehmennyksen ja kertoi sen olevan ”Kuumat tuulet”. Minulla oli tosi hento tukka, joka tietysti paloi käsittelyssä rutikuivaksi ja järjettömälle säkkärälle. Kun sitten menin isovanhemmille kylään, pappa katsoi tukkaa ja totesi, että sehän on kuin kikkarakoiran perse.”

Nainen, 52, Valkeakoski

”1980-luvun lopulla meillä oli koko työporukan naisilla näppärät minivoguet päässä, ja nyt kun katsoo ryhmäkuvaa tuolta ajalta, näyttää niin kuin kaikilla olis karvalakit päässä. Ihan karseet.”

Nainen, 63, Lahti

”Olin nuoruudessani Pohjanmaalla harvinainen teini, koska en ottanut permanenttia, niin yleistä se oli 1990-luvulla. Jopa yksi poika otti yläasteella permanentin, hän tosin sai kuulla laulua Michael Knight, kikkarapää, naisia metsästää.”

Nainen, 42, Tampere

”Kävin ennen viimeistä luentoa ottamassa pehmennyksen sillä seurauksella, että luennon pitäjä sekosi sanoissaan tuijottaessaan mun järkyttävän suurta tukkaa, jota yritin sitten piilottaa lakin alle. Häpesin niin! Ja esikuva oli Julia Roberts tietenkin. En ihan yltänyt samaan sillä luomuksella.”

Nainen, 49, Yhdysvallat

”Sain 1980-luvulla koko tukkaan kikkarat, ja kyllä ne oli upeat. Tämä onnellinen muisto mielessäni päätin 2000-luvun alkupuolella kampaajan suosituksesta ottaa noin kolme hiusta käsittävään ohueen kuontalooni tyvikohotuksen. Kampaaja ei vain honannut, että kun tukka oli värjätty 40 kertaa, ja kun käyttää hyvin pieniä patukoita, ei välttämättä synny mitään kovin hehkeää. Lopputulos on sellainen pellehermanni-look, onneksi ilman kaljua päälakea. Tukka oli karrelle palanut ja ratisi harjatessa. Never again.”

Nainen, 39, Helsinki

Permis oli karsea pallo

”Halusin joskus 1980-luvun puolivälissä samanlaiset kiharat lyhyet hiukset, joita näin niin monilla vanhemmilla tytöillä pesisleirillä. Itselläni oli tuolloin pitkät hiukset. Silloin tuli muotiin myös hiirenhäntä, joten hoksasin, että pitkistä hiuksistani saisi ihan mielettömän hiirenhännän lyhyisiin hiuksiin. Menin parturiin ja selitin toiveeni aika vanhalle parturintädille. Täti aloitti leikkaamalla. Hetken päästä hän pysähtyi: ”No voi sentään, unohdin jättää niitä pitkiä hiuksia!”. Että mitä! Minä uhrasin todella pitkät hiukseni. Täti yritti pelastaa tilanteen leikkaamalla niskan niin lyhyeksi kuin sai ja jätti naurettavan parin sentin hännän. Permanentista tuli vaalea käkkäräpallo. Ajoin koko matkan pyörällä kotiin kädet hiuksissa ja itkin.”

Nainen, 45, Tuusula

”Itse tykkäsin, että permanentti oli hyvä mutta äitini mielestä liian kihara, kun hiukseni olivat pitemmät. Muistan, että kampaaja neuvoi aamulla suihkuttamaan kukkien kastelusuihkulla vettä ja se olikin hyvä ja nopea keino.”

Nainen, 68, Vaasa

”Yleensä onnistui hyvin, mutta kerran kävi niin, että silloinen kampaajani unohti kiinnitysaineen yhdestä rullasta ja sehän jäi sitten suoraksi. Hoitui kyllä yhdellä papiljotilla sen jälkeen, enkä enää mennyt samaan parturiin.”

Nainen, 66, Laihia

Kärsimystä kauneuden tähden

”Ensimmäinen permanenttini tehtiin kotona 1950-luvun alussa. Se vaan lähti ensi pesussa melkein kokonaan pois. Sitten tehtiin kampaajalla sähköpermanentteja monta kertaa. Niistä tuli kamalan kippurat, kun hiukseni kihartuvat erittäin helposti. Se vaan piti kärsiä, sillä mitäpä nainen ei kärsisi kauneutensa tähden!”

72v, Hämeenlinna, nainen

”Olin silloin noin 12-vuotias ja minulla oli pitkät hiukset. Kampaaja nyhti ne aivan lyhyeksi ja tehtiin permanentti, joka oli aivan kauhea, eikä sopinut ollenkaan. Se oli kuin keski-ikäiselle naiselle tehty. Kaikki surkuttelivat ja olivat kauhuissaan.”

Nainen, 59, Helsinki

”Kaikkein kehnoin kokemukseni osuu 1990-luvun tallinnalaiseen kampaamoon. Olin käynyt kyseisessä paikassa ennenkin, mutta tuo kammotuskokemus osui loppuvuoteen ja kampaamon madamella ilmeisesti tullut vähän ylibuukkauksia. Hän hääräsi samaan aikaan yhdelle kampausta, toiselle leikkausta ja minulle permanenttia. Kun hän oli saanut permisaineen huuhdottua pois ja laitettua kiinnitysnesteen päähäni, jätti minut istumaan pesupaikalle seuraavaa vaihetta odottamaan. Istuin siinä ne tökötit päässä yli 40 minuuttia ennen kuin hän tuli huuhtomaan aineet pois. No lopputulos helppo arvata, hiukset paloivat aivan täysin kuiviksi koppuroiksi, eikä niihin auttanut mikään hoito enää jälkikäteen.”

Nainen, 65, Helsinki

Puoli päätä kuin lampaanselkä

”On minulla kerran elämässäni permanentti ollut, kevättalvella 1982. Olin silloin tunnetun helsinkiläiskampaamon vakioasiakas. Pitihän sitä permistä tietysti minunkin kokeilla. Tummat, normaalisti piikkisuorat ja jäykät hiukseni näyttivät kampaajan jäljiltä niin hienoilta. Parin pesun jälkeen toinen puoli päätä oli kuin lampaan selkää, toisen puolen hiukset yhtä suorat kuin ennenkin. Kampaamon ainoa reaktio työn lopputuloksesta oli, että ”tuollaiset lasimaiset, paksut hiukset saattavat käyttäytyä arvaamattomasti käsittelyissä”.”

Nainen, 65, Helsinki

”Ensimmäisen permanentin otin 12 vuotiaana. Se oli mielestäni niin kamala etten kehdannut mennä kouluun. Laitatan permanentin nykyäänkin, mutta tänä päivänä ne ovat aivan toisenlaisia. Ei mitään polttorautoja.”

Nainen, 78, Iitti

”Olin saanut ensimmäisen  kesätyötilin ja investoin sen permanenttiin. Ikää oli neljätoista vuotta ja vuosi oli 1960. Silloin kiharoita tuli koko rahalla, siis lähes koko tilillä. Tunteja siihen taisi mennä, tuoksu oli pistävä ja puunappulat päässä tiukassa. Tuntui niin aikuiselta kun astuin Kampaamo Kultakiharan ovesta ulos, KAATOSATEESEEN, joka vei kampauksen.”

Nainen, 72, Helsinki

Älä koskaan tee tuota toiste

”Otin permanentin 70- luvulla. Menin sitten ” hienona” työpaikalle. Sain miespuoliselta työkaverilta tyrmäävän mielipiteen uudesta hiustyylistä: älä koskaan tee tuota toiste. En ole vielä tähän päivään mennessä ottanut uutta permanenttia.”

Mies, 61, Helsinki

”Kerran tukka meni kauhean säkkäräksi ja kuivaksi. Se oli todella kauheaa. Sitä hoidettiin sitten toisessa kampaamossa erittäin hyvillä aineilla joitakin kertoja ja siitä se sitten pikku hiljaa tuli paremmaksi. Sen kampaamon käyntikerta oli ensimmäinen ja viimeinen.”

Nainen, 67, Lappeenranta

”Permanentin laitatutin hiuksiini äidin vastusteluista huolimatta 1960-luvulla heti rippikoulun jälkeen. Minusta se tuntui hienolta! Kun poikakaverini näki sen, hän oli pitkään hiljaa ja sitten totesi ”kuin lampaan saparo”.”

Nainen, 72, Kuopio

Vanhat kuvat nolottavat

”Kasareina tuli pidettyä permanenttia vuosikausia. Kiharat piti tietysti aina tehdä pienimmillä puolilla. Minulla on ohut ja luonnostaan hieman kihartuva hius, niinpä olin aina pomminpurkajanlesken näköinen. Meni kauan ennen kuin älysin vaatia paksumpia puolia. Nyt huvittaa kovasti ja hieman nolottaakin vanhoja kuvia katsellessa. Oi aikoja, oi tapoja.”

Nainen, 72, Hämeenlinna

”Minulla sattuu olemaan luonnottoman kihara luonnonkihara ja kerran kampaaja sai minut ylipuhuttua kokeilemaan suoristuspermanenttia otsatukkaani. Hän puhui ja puhui sen puolesta, kunnes luovutin ja suostuin siihen, se oli kauhea virhe! Lopputulos epäonnistunut, muuten kiharat hiukset paitsi otsalla piikkisuora joka ei sitten taipunut mihinkään, vaan roikkui suorana silmilläni. Oli viimeinen kerta sillä kampaajalla.”

Nainen, 56, Jyväskylä

”Kun kiharat olivat muotia 1980-luvulla, otin kaikkein miedoimman, siis vain pehmennyksen, mutta se teki silkkisistä hiuksistani kuin lampaanvillaa! Todella järkyttävä kokemus, enkä ikinä enää tehnyt samaa virhettä ihanille kutreilleni! Onneksi hiukset kasvavat ja pääsin eroon lampaantaljasta!

Nainen, 69, Turku

Keskustelu

Tämä juttu oli todella niin inhimillinen ja ihanan hauska! Nauroin yksinäni ääneen.

Kommentoi juttua: ”Tukka kuin Pelle Hermannilla” – Kotilieden lukijat kertovat hillittömimmät permanenttimuistonsa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X