Ihmiset

Legendaarinen näyttelijä Eila Roine: ”Avioliittoni Vilin kanssa oli onnistunut, vaikka kaksisuuntainen mielialahäiriö vei puolisoni syvälle”

Kun Eila Roine sai 12-vuotiaana opettajan nauramaan röyhkeälle esitykselleen, hän ymmärsi haluavansa näyttelijäksi. Päätös johti hänet silmätysten elämänsä rakkauden kanssa.

Näyttelijä ­Eila Roine asuu palvelutalossa niin pienessä huoneessa, ­että siihen on täytynyt tiivistää vain oleellinen. Eilalle oleellinen tarkoittaa tätä: kirjoja joka paikassa ja mukava nojatuoli.

”Luen kaiken, minkä käsiini saan”, Eila sanoo ja alkaa selostaa paraikaa kesken olevan romaanin juonta.

Uteliaisuus ja elämännälkä eivät ole vähentyneet, vaikka kulkeminen sujuu nykyään aiempaa hankalammin rollaattorilla. Sitä tarvitaan, sillä Eilan ikä kirjoitetaan numeroilla 9 ja 1.

Tässä jutussa Eila kertoo, minkälaisia tarinoita hänen elämänsä muiden tärkeiden numeroiden takaa löytyy. Kuten sen, miksi hän eräänä kesäpäivänä seisoi tuijottamassa kotitaloaan viisi tuntia. Tai miksi 40 sekuntia on ollut tärkeä ajan määre hänen urallaan.

Eila Roine
Eila Roineen, 91, pitkään elämään mahtuu rakkautta ja menetyksiä. Suuren rakkautensa Vili Auvisen hän sai pitää vierellään yli neljäkymmentä vuotta. © Sara Pihlaja 2023

4.6.1955 oli päivä, jolloin Eilan kädet tärisivät

”Muistan sen hetken, kun kävelimme Vilin kanssa alttarille Tampereen Aleksanterin kirkon vihkikappelissa. Olimme 23-vuotiaita. Kuinka en saa kukkavihkoa pysymään paikallaan, ihmettelin. Mitä varten se tärisee? Syytin kukkavihkoa, vaikka ­minä se tärisin jännityksestä.

Päädyimme alttarille rivakasti, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ensi­silmäys tapahtui Valkeakosken teat­terissa, jossa olin Tampereen Työväen Teatterin kanssa tekemässä vierailunäytelmää.

Olimme tulleet juuri paikalle, kun pihan poikki juoksi tumma ja ­hirveän hauskannäköinen mies. Kuka tuo on, kysyin kollegoilta, ja samassa mies juoksi raput ylös pukuhuoneeseemme. Tervetuloa, hän toivotti. Hän oli Vili Auvinen, Valkeakosken teatterin aloitteleva näyttelijä.

Vili oli kihloissa, mutta se ei ollut kovin ponteva kihlaus. Sormus oli hävinnyt, kun näimme seuraavan kerran kotonani Tampereella. Esittelin hänet äidille: tämä on se poika Valkeakoskelta. Äiti näki, että poika oli nätti, ja arvasi, että nyt on tyttö ihastunut.”

Lue myös: Eila Roine: Tampereen likka

2 lasta syntyi, koska Eila uskaltautui välttelemäänsä leikkaukseen

”Esikoisemme Tommi kaipasi pikkupoikana ­sisarusta. Kerran entinen kotiapulaisemme tuli kylään vauvansa kanssa. Tommi leikki pikkuisen kanssa ja supatteli sille. Kohta hän kantoi vauvalle kaikki lelunsa, hienon palo­autonkin.

Ihmettelin, mistä oli kyse, ja Tommi kertoi, että hän ­teki vauvan kanssa sopimuksen. Jos se saa Tommin lelut, se jää meille.

Järkytyin siitä, miten paljon hän kaipasi sisarusta. Olin lykännyt koko asian ajattelemista, koska vierastin leikkausta, joka olisi tehtävä ennen kuin uutta raskautta olisi voinut ajatella. Sanoin Vilille, että menen leikkaukseen ja sen jälkeen yritämme toista lasta.

Leikkaus meni hyvin, ja aloin odottaa Jannea. Olin jo pitkällä raskaana, kun kiipesin keskellä väenpaljoutta Tampereen Teatterin rappuja ylös. Yhtäkkiä gynekologini, joka oli pikkuisen teurastajan näköinen mies, huusi alhaalla kovaan ääneen: Rouva Auvinen! Me onnistuimme! Onnea!

Tuota hänen ei olisi pitänyt laukaista, ajattelin nolona. Siitä saattoi joku saada väärän käsityksen.”

Eila Roine, Vili Auvinen, Tommi Auvinen, Janne Auvinen vuonna 1967

Eila Roineen ja Vili Auvisen perhe oli oikea ­televisioperhe. Poika Janne jopa kastettiin Heikki ja Kaija -ohjelmassa. Kuvassa Janne on 2-vuotias ja Tommi kymmenen. Eila sanoo noiden vuosien olleen elämän kukkeinta aikaa.  © Otavamedia

400 kilometriä ja loppumatka veneellä

”Ostimme yli kuusikymmentä vuotta sitten mökkitontin tiettömän niemen nokasta Enonkoskelta. Sinne oli kotoa Tampereelta 400 kilometriä, joista viimeiset mennään veneellä. Matka ei haitannut, koska pysyimme siellä ­aina koko kesän.

Paikka oli niin ihana, että moni talkoisiin tai muuten vain vieraaksi tullut ystävä ja sisarus päätyi ostamaan tontin lähialueelta.

Se oli hauskaa elämää. Kesäkolhoosissamme jokaiselle löytyi omanikäistä seuraa. Saunakamarissa oli suuri ja leveä kerrossänky, ja kun sänkypaikat loppuivat, laitettiin telttoja pihalle.”

20 litraa vettä pyydettiin jostakin talosta

”Mökille mentiin aina vähintään yhden 20 litran kanisterin kanssa. Se täytettiin vedellä vasta lähempänä mökkiä jossain talossa tai huoltamolla. Kanisterivettä tarvittiin vain juomiseen ja ruoanlaittoon, kun järvivedellä saattoi tiskata ja peseytyä.”

5 tuntia Eila Roine tuijotti palavaa kotiaan

”Puhuin lauantaiaamuna kesällä 1980 sisareni Liisa Roineen kanssa puhelimessa ja juttelun lomassa ihmettelin, missä palaa, sillä kadullemme tuli paloautoja. Yhtäkkiä ­palomiehet tulivat meille sisään ja paimensivat perheemme ulos. Meidän kerrostalossamme oli tuli irti.

L-kirjaimen muotoisen talon toisessa siivessä asui mies, joka oli tupakoinut humalassa sängyssä. Hän kuoli palossa. Tuli levisi avovintille ja koko talon ylimpään kerrokseen.

Minua ja lapsia ei päästetty enää kotiin, mutta Vili sai hakea tärkeimmät tavarat. Onneksi hän otti mukaansa myös mapin, jossa oli kaikki viralliset paperit, esimerkiksi palovakuutus.

Asuntomme oli keskimmäisessä kerroksessa eikä palanut, mutta sammutusvesi ja savu tuhosivat paljon. Meidät oli ohjattu viereiseen Koskipuistoon, ja siellä nauliuduin tuijottamaan palavaa taloamme viideksi tunniksi. Ensimmäiset yöt olimme evakossa talossa, jossa asuivat Liisan perhe ja äitini. Haisimme kuulemma savulta jo pitkän matkan päähän.

Talo oli suojelukohde, ja kun se oli korjattu, muutimme takaisin.”

1 suuri rakkaus, joka kesti kaksisuuntaisen mielialahäiriön

”Elämässäni on ollut yksi suuri rakkaus, eikä toista tule. Meillä oli onnistunut liitto, vaikka Vilillä oli syvät valot ja varjot. Hänellä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Maanisessa vaiheessa hän osasi mitä vain, oli nokkela ja käsistään kätevä. Sitten tuli depressio, joka vei syvälle.

Vaikka Vilin töitä kiitettiin kuinka paljon, hän ei uskonut kehuja eikä luottanut itseensä yhtään. Depressioon ei auttanut kuin alkoholi – ja alkoholi hänet lopulta tuhosi. Vaikka ne olivat aika raskaita vuosia, rakastin häntä loppuun saakka.”

Vuonna 1943 Eila Roine löysi opettajasta kirppuja

”Esitin 12-vuotiaana koulussa stand upia, vaikka en tiennyt sellaista olevankaan. Minulla oli tulitikkulaatikko, jossa olivat muka lemmikkikirppuni Max ja Moritz. Otin niitä esiin ja kerroin tarinoita siitä, mitä ne tekivät. Koulukaverit aina pyysivät, että näytä taas kirppuja.

Yksi opettaja kuuli kirppusirkuksestani, joten esitin sen hänellekin. Oi, nyt ne karkasivat! Mihin ne menivät? Jos katson, menivätkö ne opettajaan? Etsin ja hain, ja lopulta löysin yhden.

Olin laittamassa sitä takaisin rasiaan, kun huomasin: hyvänen aika, ei tämä olekaan Max eikä Moritz vaan opettajan omia kirppuja. Onneksi hän oli suuri ihminen ja ­nauroi sille, ettei minulla ollut mitään häpyä. Tämän ilottelun avulla keksin, että haluan näyttelijäksi.

Joskus jälkeenpäin, kun olin tehnyt teatterissa jonkin suuren työn, vanha koulukaverini tuli kiittämään. Hän sanoi, että olin ollut hyvä, mutta mikään ei voita Maxia ja Moritzia.”

Eila Roine istuu nojatuolissa
Eila Roineen koti on nykyisin palvelutalossa, jossa rakkaat ihmiset ovat mukana valokuvina. Kodin neliöt kutistuivat entisestä 160:stä 20:een. © Sara Pihlaja

40 sekuntia oli aika, jonka Eila Roine tiesi aina täsmälleen

”Juonsin Pikku Kakkosta ilman käsikirjoitusta, vaikka minulle sanottiin, ettei se onnistu niin. Täytyy kirjoittaa juonto, jotta saadaan tarkat sekunnit, muuten ohjelmaa ei saa kasaan, he sanoivat. Miten muka voisin tietää ilman käsikirjoitusta, milloin 40 sekuntia on kulunut?

Mutta tiesin sen aina sekunnilleen. Minulla on ­hyvä ajoituskyky.

Lue Seura.fi: Rintamäkeläiset oli aikansa hitti – Eila Roine sai pyykkinsäkin Helmin nimellä

Koska puhuin mitä mieleen juolahti, lapsenlapseni eivät oikein tykänneet minusta Pikku Kakkosessa. Miksikö? He pelkäsivät, että kerron heidän tonttuiluistaan. Niin teinkin, koska niistä sai varoittavia esimerkkejä, mutta kerroin aina väärillä nimillä ja eri tarinoita. Silti lapsenlapseni olivat varmoja, että kaikki tiesivät minun puhuvan juuri heistä.”

8 vuotta Eilan elämään kuului koira, joka ei ollutkaan pieni

”Sain elää kahdeksan vuotta elämäni koiran Jakin kanssa. Ennen sitä pelkäsin koiria, mutta poikani Tommi puhui lakkaamatta koirasta, säästi siihen rahaa ja esitteli kuvia walesinterrieristä, joka oli mukava pieni ­rotu. Vasta kun olimme hakemassa pentua kasvattajalta, ilmeni, että kyseessä olikin suurikokoinen airedalenterrieri.

Koira tajusi, että olin epäileväisin, ja otti tehtäväkseen hurmata minut. Jaki oli mielestään se, joka piti kaikista huolta, hoiti molemmat poikanikin.

Kahdeksanvuotiaana Jaki sai syövän, johon se kuoli erään ukkosmyrskyn aikana. Jaki pelkäsi ukkosta hirveästi, painoi aina pitkin metsiä ja piiloutui lopulta kivenkoloon tai talon alle. Nytkin se kätkeytyi kallionkoloon, josta me kaivoimme sen esille ja kannoimme mökkiin.

Mökissä otin sen syliini. Kun ukkonen löi kallioon niin että talo tärähti, tunsin, miten Jakin sydämenlyönnit loppuivat. Sen jälkeen en ole halunnut omaa koiraa.

Olen kyllä hoitanut paljon lasten ja lastenlasten koiria. Yhdenkin bichon frisén kanssa nukuimme päät samalla tyynyllä. Oli pakko komentaa se jalko­päähän, koska sen henki haisi niin pahalle. Sieltä se katsoi loukkaantuneena: kuule, ei sinunkaan henkesi kovin hyvälle haise.”

32 000 markkaa oli summa, jonka Eila Roine olisi käyttänyt mieluummin matkusteluun

”Tampereen Työväen Teatterin talousjohtaja kysyi 1990-luvulla, mitä ajattelen, jos teatteri hakee minulle teatterineuvoksen arvonimeä. En välitä arvonimistä, ­mitä jos antaisit minulle sen sijaan stipendin, vastasin. Ei varmasti anneta, etkö käsitä, että arvonimi nostaa teatterin arvoa, talousjohtaja kimmastui. Vaikeaa minun oli sitä ymmärtää, vaikka asiaa kuinka selitettiin.

Olen yhä sitä mieltä, että teatterin arvo on jossain muual­la kuin arvonimissä. Teatteri kuitenkin maksoi arvonimestä ison summan ja minusta tuli teatterineuvos.

Mieluummin olisin ottanut stipendin ja matkustanut ulkomaille.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 6/2023.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Legendaarinen näyttelijä Eila Roine: ”Avioliittoni Vilin kanssa oli onnistunut, vaikka kaksisuuntainen mielialahäiriö vei puolisoni syvälle”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.