Nelly, 42, ei saanut kaivattua lasta ja samalla hänen äitinsä jäi ilman lapsenlapsia – lapsettomuus oli äidin ja tyttären yhteinen suru
Nellystä ei koskaan tullut äitiä eikä Gitasta isoäitiä. Lapsettomuushoitojen takia molempien elämässä vuorottelivat pitkään väkevä toivo ja suuret pettymykset. Lopulta saapui kuitenkin rauha.
Helsinkiläisen Kallion lukion piha vuonna 1995. Näyttelijän urasta haaveileva 16-vuotias saa ahaa-elämyksen: kaikki ei ole tässä ja nyt.
”Tajusin yhtäkkiä kirkkaasti, etten haaveile polusta, jossa kaikki on valmista kolmikymppisenä”, nyt 42-vuotias Nelly Kärkkäinen kertoo.
Nuori Nelly ennusti, että hänellä on vielä pitkä aika kasvaa ja tulla omaksi itsekseen.
”Ajattelin myös, että olen tätini tavoin valmis äidiksi 42-vuotiaana ja saan silloin lapsen.”
Tuo ajatus antoi Nellylle voimia myöhemmin monta kertaa.
”Pian olen täynnä iloa”
Elämä kulki pitkään kuten Nelly oli ounastellut. Hänestä tuli näyttelijä, hän rakastui, meni naimisiin, erosi, rakastui uudelleen, eli täysillä.
Nelly oli 34-vuotias tavatessaan nykyisen miehensä. Kun he jo suhteen alussa päättivät tehdä yhdessä lapsen, Nelly oli varma, että hän tulisi raskaaksi hyvin nopeasti.
Kun niin ei tapahtunut puolessa vuodessa, Nelly meni lääkäriin. Selvisi, että raskaaksi tuleminen perinteisin keinoin ei onnistuisi.
Aluksi Nelly tunsi itsensä onnekkaaksi. Olihan olemassa hoitoja, joiden ansiosta asiat järjestyisivät.
Lapsettomuushoidot alkoivat lupaavasti. Munasoluja saatiin kerättyä paljon, ja ne hedelmöittyivät hyvin. Jokaisella keräyskerralla yksi alkio istutettiin Nellin kohtuun ja loput pakastettiin mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Alkio toisensa perään valui kuitenkin ulos istutusta seuraavien kuukautisten aikana. Silloin todettiin vain, että munasolu ei ollut kiinnittynyt kunnolla. Yhtä hyvin voisi puhua keskenmenoista, joissa alkio oli 1–3 viikon ikäinen.
Lasta palavasti haluava Nelly oli joka kerta tyrmistynyt ja kauhuissaan. Miten taas voi käydä näin? Hän kuitenkin pyristeli tunteesta eroon nopeasti, koska jo ensi tai seuraavassa kuussa edessä olisi uusi yritys.
”Olin täynnä toivoa ja aina aivan varma siitä, että seuraavalla kerralla raskaus onnistuu. Psyykeni toimi niin, että kestän tämän kaiken enkä sure enkä valita, vaan olen valmis siihen, että ihan kohta olen täynnä iloa. Surulle ei ollut minussa tilaa.”
Nelly on äitinsä ainokainen
Nellyn äiti Gitta Oksanen seurasi tyttärensä ja vävynsä koettelemuksia sydän syrjällään.
”Se oli mieletöntä vuoristorataa. Ensin oltiin onnen huipulla ja sieltä tultiin kohta alas. Sitten he kokosivat taas itsensä uuteen yritykseen.”
Gitalla on itselläänkin kokemusta lapsen kaipuusta. Kun Nelly syntyi, Gitta sairastui A-hemofiliaan eli verenvuototautiin, jonka vuoksi hän ei voinut enää saada lisää lapsia.
”Minulle sanottiin, että Nelly jäisi ainokaisekseni. En halunnut millään hyväksyä sitä. Kun ovi ihmisen edessä suljetaan, hän haluaa avata sen.”
Gitta olisi halunnut adoptoida Nellylle sisaruksen, mutta haave kariutui Nellyn isän vastustukseen.
Nyt Gitta koki samankaltaista surua uudelleen, mutta näkökulma oli äidin, jonka tytär ei saa lasta.
”Lapsettomuushoidot ovat vanhemmallekin aikamoista tasapainottelua. Kuinka syvälle tyttären elämään voi mennä? Missä vaiheessa pitää sanoa itselleen, että nyt et soita etkä kysy, mitä kuuluu? Tärkeää kun on, että tytär löytää itse oman tiensä selviytymiseen.”
Taustalla, Gitan olkapäällä kuiski kuitenkin koko ajan ääni, joka sanoi: Jos et soita, et välitä. Jos et soita, Nelly ajattelee, että olet kääntänyt selkäsi, olet väsynyt ja haluat vetäytyä.
Sitten Gitta aina soitti.
Välillä Nelly veti rajaa ja sanoi äidilleen, että nyt hän ei kaipaa tämän seuraa. Tärkeää oli, että hänellä oli tilaa olla epätäydellinen, sekä luottamus siihen, että äidille voi sanoa suoraan senkin uhalla, että joskus tulee loukanneeksi häntä.
”Minun ei tarvinnut pelätä, että suhteemme järkkyisi jollain peruuttamattomalla tavalla. Pohjalla on niin iso hyvä tahto, ettei se horju”, Nelly kertoo.
Ensimmäise raskauden onnea kesti muutaman viikon
Talvella 2018 Helsingin edustalla Uunisaaressa nautittiin aurinkoisesta sunnuntaista. Kahvila oli täynnä ihmisiä. Nelly oli perinyt oikeuden ostaa saaren rakennukset, ja hän oli tarttunut tilaisuuteen miehensä kanssa.
Työskenneltyään tiskin ääressä koko aamun Nelly päätti pitää tauon ja kapusi talon yläkerran asuntoon tekemään raskaustestin. Niitä hän oli tehnyt lapsettomuushoitojen aikana jo kymmeniä. Nyt testipuikkoon ilmestyi vihdoin odotetut kaksi viivaa.
Nelly kuuli miehensä nousevan alakerrasta puhelimeen puhuen. Puhelu päättyi, kun Nelly nosti raskaustestin hänen silmiensä eteen.
”Olimme molemmat pöllämystyneitä. Itse olin niin iloinen, että menin takaisin ravintolaan ja kerroin saman tien henkilöstöpäälliköllemme olevani raskaana”, Nelly sanoo.
Seuraavina päivinä hän kertoi raskaudestaan myös monille muille.
Onnea kesti kuitenkin vain muutaman viikon verran. Tällä kertaa keskenmenosta oli entistä vaikeampi selvitä, olihan vauva jo alkanut kasvaa Nellyn sisällä. Mutta taas hän pakotti itsensä kokoamaan voimansa ja ajatuksensa tulevaan onnistumiseen. Ihan, ihan kohta hän olisi äiti.
Nelly käyttäytyi oudosti, kun toivo syrjäytti järjen
Hoidot kuitenkin epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen. Gitta näki, kuinka se koetteli Nellyä.
”Se oli kamalaa. Tunsin itseni voimattomaksi, koska ei ole mitään, millä toista voisi siinä lohduttaa. Kun Nelly soitti itkuisena, olisi tuntunut typerältä kerta toisensa jälkeen sanoa että noo, yritetään taas kohta uudestaan ja kyllä se vielä onnistuu.”
Nelly käyttäytyi oudosti: osti jatkuvasti lisää raskaustestejä ja vauvanvaatteita piiloon laatikkoon. Hän koki, että toivo lapsesta oli niin suurta, että se syrjäytti järjen.
”Kestin kyllä hoidot ja pettymykset, mutta sitä kaikenkattavaa toivoa en kestänyt. Se oli niin iso ja väkevä, se tuli ulos kaikista huokosistani. Se oli kaikki, mitä minulla oli, ja kaikki, mitä itse olin”, Nelly kertoo.
Vaikeimpina hetkinä 16-vuotiaana koettu tulevaisuuden näky tuli tärkeäksi. Se oli voimaa ja lohtua antava turva-ajatus: että 42-vuotiaana Nellystä tulisi äiti, että siihen asti hänellä olisi vielä aikaa.
Viini auttoi kestämään
Kun pettymykset kävivät liian raskaaksi, Nelly alkoi naukkailla viiniä lapsettomuushoitojen silloin tällöin vaatimien taukojen aikana.
”Tasasin viinillä tunteitani. Silloinkin tavoitteenani oli ilo ja kepeys. Että kyllä tämä tästä.”
Nelly miettii, miltä näyttää, kun joku ei enää jaksa tai kestä. Eivät hänen päänsä tai raajansa irtoa. Sen sijaan voimien loppuminen saattaa näkyä niin, ettei ihminen toimi tavalla, joka olisi hänelle hyväksi.
Nelly kokee silti toimineensa oikein, sillä viinilasillisten ansiosta hän jaksoi jatkaa. Toisaalta hän soimasi itseään. Hänenhän pitäisi joogata ja lenkkeillä, elää terveellisesti!
Gitta uskoo huonon omantunnon johtuneen ennen kaikkea toisten ihmisten ymmärryksen puutteesta.
”Nellyä katsottiin kulmakarvat kurtussa, että miten hän elää noin, vaikka yrittää saada lasta.”
Lue myös Anna.fi: 40 vuotta täyttänyt Susanna Laine pohtii elämänsä merkityksellisyyttä: ”En tunne lapsettomuudesta surua, mutta välillä koen ulkopuolisuutta”
Eron jälkeen uusi alku
Vuodet kuluivat. Nelly ja hänen miehensä olivat sopineet lopettavansa lapsettomuushoidot, jos vaarana on, että pari kadottaa niiden vuoksi toisensa.
”Mutta kyllä me jatkoimme”, Nelly huokaa.
39-vuotiaana Nelly tuli toisen kerran raskaaksi. Kaikki näytti hyvältä, ja raskausarvot lähtivät kohoamaan lupaavasti. Viimeisestä mittauksesta oli kulunut kolmisen viikkoa, kun pahin taas tapahtui. Raskaus oli edennyt jo kolmannelle kuukaudelle.
Sen jälkeen alkion kiinnitysyrityksiä oli vielä yksi. Kun sekin epäonnistui, Nellystä ei ollut enää mihinkään.
”Tunsin olevani liiskana. Oli selvää, ettemme enää jatkaisi.”
Lopulta vastoinkäymiset kävivät ylivoimaisiksi. Kaikkea oli vain liikaa, ja Nelly ja hänen miehensä erosivat.
”Olen tyytyväinen, että se tapahtui. Se oli yksi tapa nollata tilanne, mahdollisuus molemmille miettiä rauhassa, mitä haluamme”, Nelly sanoo.
Vaikka molemmat ajattelivat eron olevan lopullinen, jo kuukauden kuluttua he palasivat takaisin yhteen.
”Silloin me oikeasti valitsimme toisemme uudelleen. Sitouduimme siihen, ettemme enää vaadi asioita toisiltamme, vaan pyrimme mahdollistamaan niitä.”
Lue myös: Lapsettomuus lujitti parisuhdetta: ”Rakkausliitto kestää”
Viimeinen niitti lääkäriltä
Pariskunta halusi saada lapsettomuushoitojen mielekkyydestä vielä toisen, tuoreen mielipiteen. Tutkimukset tehtyään uusi lääkäri sanoi suoraan, ettei niitä enää pitäisi jatkaa.
Lääkäri totesi myös – aivan kuten Nellyn isoäiti oli aikoinaan sanonut Gitalle – että kyllä ihminen voi elämällään muutakin tehdä kuin lapsia.
Yhteensä Nelly oli kuuden vuoden aikana kokenut yli 20 kiinnitysyritystä ja keskenmenoa. Hoidot olivat maksaneet yli 20 000 euroa.
”Mutta ei tässä prosessissa ole mennyt pelkästään rahaa. Elämä tuli monella muullakin tavoin kalliiksi. Sysäsin urani syrjään enkä ollut aina edes työkuntoinen”, suositun Kotikatu-sarjan Ninninä suomalaisille tutuksi tullut Nelly sanoo.
Lue myös: Lapsettomuuden hoito
Kauniit sanat kylvyssä
Lääkärin tapaamisen jälkeen Nelly ja hänen miehensä koristivat kylpyhuoneen kynttilöillä ja menivät yhdessä vaahtokylpyyn. Se oli rituaali, päätepiste vuosia kestäneelle prosessille. Nellyä itketti, mutta hän oli myös helpottunut.
”Halusin lopun, ja halusin että se oli hyvä loppu. Halusin päästää irti ja pudottaa tämän asian elämästämme. Olimme siinä yhdessä ja meidän oli hyvä olla.”
Nellyn mies sanoi myös jotain kaunista, joka jäi mieleen ja auttoi jatkamaan parin omaa elämää.
”Hän sanoi, että enää me emme ole lapsettomia. Olemme vain ihmisiä, joilla ei ole lasta.”
Ei tullut lapsenlapsiakaan
Raskaat vuodet lapsettomuushoitojen kanssa ovat muuttaneet paitsi Nellyä myös Gittaa.
”Kasvaminen ei tunnu loppuvan, vaikka ihminen vanhenee. Ei myöskään tiedon karttuminen eikä halu ymmärtää elämää”, Gitta sanoo.
Äitinä hänen omaa suruaan suurempi on ollut suru siitä, ettei Nelly voi saada lasta.
”Jos olisin voinut auttaa jotenkin, olisin tehnyt kaikkeni. Mutta se ei ollut minusta kiinni.”
Gitan lapsenlapsettomuus on tullut esille esimerkiksi tilanteissa, jolloin joku isovanhempi kertoo lastenlasten olevan omiakin rakkaampia.
”Aluksi mietin, että ajatella, sellainenkin voi minulla olla vielä edessä. Kun sitten pikkuhiljaa alkoi valjeta, ettei niin tule tapahtumaan, minun piti sopeuttaa itseni siihen. Olen sanonut Nellylle, että lapsen sijaan he voivat saada elämäänsä jotain muuta, ja samoin yritän lohduttaa myös itseäni.”
Suru siitä, ettei saa lapsenlapsia, on Gitan mukaan tabu, josta hän ei ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan.
”Se on iso asia ja suuri toive, joka odottaa täyttymistään. Minun on ollut vaikea hyväksyä sitä tunnetta. Minullahan on tytär, ja olen siitä onnellinen – niin tipalla hänenkin saamisensa oli.”
Nellylle tapahtumien positiivinen puoli on se, että hänen itsemyötätuntonsa on kasvanut.
”Aiemmin oma sisäinen ääneni kritisoi minua jatkuvasti, mutta nyt se kannustaa ja ymmärtää, ajattelee minusta hyvää. Kaiken tämän jälkeen olen itseni puolella.”
Rohkeus vie äidin ja tyttären näyttämölle
Nelly kirjoitti vuosien ajan lapsettomuushoidoistaan päivityksiä Facebookiin. Se oli hänen tapansa käsitellä asiaa ja tehdä sitä näkyväksi.
Samaan aikaan Nellyn kanssa Teatterikorkeakoulussa opiskellut ohjaaja Heini Junkkaala seurasi Nellyn päivityksiä. Kolme vuotta sitten hän kysyi, olisiko Nelly valmis tekemään aiheesta jotain enemmän. Asia on tärkeä ja koskettaa monia.
Nelly alkoi kirjoittaa materiaalia näytelmää varten. Hän luetutti tekstit ensin äidillään, joka kommentoi niitä ja kirjoitti myös omista tuntemuksistaan.
Heini kuuli asiasta ja kysyi, voisiko myös Gitan tekstejä olla teoksessa. Lopulta Heini ehdotti, että Gitta tulisi näyttämölle Nellyn kanssa.
”Vastasin, että koska Nelly on niin rohkea, että hän on valmis menemään ihmisten eteen puhumaan elämänsä vaikeimmasta aiheesta, millainen äiti olisin, jos en tulisi hänen viereensä seisomaan”, Gitta kertoo.
Sen jälkeen asia oli selvä. Gitta debytoi näyttelijänä Kansallisteatterissa 70-vuotiaana.
Näytelmän teko on lähentänyt Nellyä ja Gittaa entisestään. Nyt suhde on syvempi kuin kenties koskaan.
”Äiti on ollut läsnä, kuten kaikessa muussakin elämäni aikana. Hän on kuunnellut ja auttanut, kysynyt mitä voisi tehdä. Hän on surrut tätä kaikkea kanssani ja kertonut myös, että välillä häneltäkin loppuvat sanat”, Nelly sanoo.
Äidin ja tyttären yhteinen matka surun vuosien läpi on siis mennyt aika hyvin. Näytelmän avulla he saavat kuljettua sen loppuun.
Nelly Kärkkäisen ja Gitta Oksasen teksteihin perustuva Pudota-näytelmä saa ensi-iltansa Kansallisteatterin Omapohjassa 15. helmikuuta.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 4/2023.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Nelly, 42, ei saanut kaivattua lasta ja samalla hänen äitinsä jäi ilman lapsenlapsia – lapsettomuus oli äidin ja tyttären yhteinen suru