Nostalgia

1930-luvulla Kotilieden lukijat rakastivat Isoäitiä, vaikka suositun palstan pitäjä saattoi vastata heille: ”En sinua ymmärrä enkä hyväksy”

Kotiliesi täyttää 100 vuotta, joten kurkistimme, mistä lehdessä kuhistiin menneinä vuosikymmeninä. 1930-luvulla Kotiliedessä piti palstaa nimimerkki Isoäiti, joka opasti lukijoita näiden ongelmissa. Neuvot ovat kiinnostavaa ajankuvaa naisen asemasta.

Kotiliedessä alkoi vuonna 1934 ilmestyä erittäin suosittu palsta, jonka kirjoittaja oli välillä niin ­tyly, että nykylukijaa hirvittää. Kyseessä on neuvokkipalsta Isoäidin kirjeenvaihto.

Lukijat lähettivät Isoäidille kirjeitä, joissa he kysyivät neuvoa. Kirjeitä ei julkaistu lehdessä, vaan palsta kostui Isoäidin vastauksista.

Isoäiti oli aikansa vaikuttaja Katri Bergholm. Hän oli Sotilaskotiliiton puheenjohtaja, kirjailija, perheenäiti, sivistyskodin emäntä ja harras kristitty.

Vastauksissaan Isoäiti saattoi ohimennen tuomita kysyjän: ”En sinua ymmärrä enkä hyväksy.” Tai lytätä hänet nokkelin sanakääntein: ”Sinä kuulut niihin pieniin tyttöihin, jotka puhuvat väreistä, vaikka ovatkin värisokeita.”

Välillä hän arvotti kirjoittajaa karusti: ”Olet ollut kovin ymmärtämätön, kun rupeat ilman muuta seurustelemaan ventovieraan miehen kanssa. Tyhmyyttä se ainakin oli!”

Kunnollisuutta, naiset!

Lukijat rakastivat palstaa. Tuon ajan lehdissä oli harvinaista keskustella suoraan lukijoiden kanssa, ja Isoäiti lupasi kaikille kysyjille enemmän kuin vain neuvoja. Hän kertoi ­ottavansa heidän asiansa sydämelleen ja välittävänsä heistä. Hän ­jopa kutsui heitä lapsenlapsikseen.

”Tahtoisin niin mielelläni saada edelleenkin seurata vaiheitasi. Et koskaan ole minulle vieras vaan läheinen ja rakas. Kuulemiin”, hän päätti vastauksensa eräälle kirjoittajalle.

Muutamia hän pyysi lähettämään kotiosoitteensa, jotta voi kirjoittaa heille henkilökohtaisen vastauksen.

Näin Isoäiti loi itsensä ja lukijoiden välille intiimin siteen. Hän oli kuin rakastava mummi, joka haluaa vain jälkikasvunsa parasta.

Isoäidin kuunteleva korva ja sanallinen tuki varmasti auttoivat monia raskaissa elämäntilanteissa. Mutta samalla Katri Bergholm loi itselleen ainutlaatuisen roolin, jonka suojissa hän saattoi kirje kirjeeltä ja vastaus vastaukselta määritellä, minkälainen oli hyväksyttävä nainen.

Kunnollisen naisen hahmottaminen oli vastauksissa kes­kiössä silloinkin, kun kysyjä vain halusi tietää, mille alalle kannattaisi opiskella.

Ehkä kaikkein kiinnostavin kysymys on se, miksi naisen kunnollisuutta ylipäätään oli tarpeen määritellä, jatkuvasti.

Lue myös: 1930 ja 1994 olivat hyviä vuosia naisille – katso vuosiluvut, jolloin naisten asema on parantunut

Älä ole tusinatyttö

Isoäiti vaati naisilta paljon. Ennen kaikkea naisen piti olla pidättyväinen ja hillitty. Jos Isoäitiä oli uskominen, naisen tie kadotukseen alkoi näiden puutteesta.

Hän opasti: ”Nuoren tytön tulee ­aina olla varovainen ja pidättyväinen käytöksessään, muuten häntä helposti luullaan tusinatytöksi ja hän menettää muitten kunnioituksen.”

Erästä nuorta miestä hän kannusti tekemään lähempää tuttavuutta tapaamansa tytön kanssa: ”Tyttö, josta kerroit, näyttää olevan oikein kelpo lajia, koska ei suostu liian tuttavalliseen seurusteluun. On aina hyvä merkki tytössä, kun hän on pidättyväinen ja arka kunniastaan ja hyvästä nimestään eikä näytä tunteita ennen kuin niitä häneltä kysytään.”

Yhtä nuorta tyttöä Isoäiti opasti kädestä pitäen miesten maailmaan, koska tyttö kertoi olevansa orpo.

”Ei mitenkään saa sallia, että joku vieras poika rupeaa sinuttelemaan. Jos hän sen tekee, hän on epäkohtelias ja voit huomauttaa hänelle, että et salli sellaista vapautta.”

Tunteet, niin turhia

Isoäiti lastasi naisille vaatimuksia, jotka pätivät kaikissa olosuhteissa, myös silloin, kun oli vaikeaa. Sopuisuus oli naisen kruunu.

Yhdelle uupuneelle äidille hän kirjoitti: ”Hermosi ovat pilalla ja sen vuoksi täytyy sinun välttämättä mennä lääkärille. Jos sinä olisit ystävällinen ja rauhallinen, muuttuisi koko kotielämänne. Tämä terveempi ote elämään on siis velvollisuutesi.”

Erästä nuorta naista, joka oli luopunut rakkaudestaan, Isoäiti hehkutti: ”Opit elämän vaikeimman läksyn: asetuit persoonallisen onnesi yläpuolelle ja iloitsit vain toisen onnesta.”

Kunnon naisen tuli viedä pidättyväisyytensä niin pitkälle, että hän luopui omista tunteistaan ja tyytyi kohtaloonsa. Varsinkin silloin, kun oli kyse avioliitosta. Naisen tahtomalle avioerolle Isoäiti ei näe oikeutusta.

”Älä mitenkään teidän iällänne ajattele avioeroa. Se olisi aivan luonnotonta, kun jo vuosikymmeniä olette eläneet yhdessä”, Isoäiti opasti.

”Koeta ajatella vähemmän itseäsi ja enemmän miestäsi, niin saat nähdä, että vilpitön tahto ja epäitsekäs mieli voivat saada ihmeitä aikaan.”

Vaaralliset boksit

Isoäidillä oli myös hassuja päähänpinttymiä. Hän kirjoitti useaan otteeseen kiihkeästi sitä vastaan, että nuoret opiskelijat asuivat pienissä yksiöissä, bokseissa.

”Vapaa seurustelu nuorten välillä bokseissa johtaa usein sellaiseen,­ ­jota kumpikaan ei koskaan olisi alussa tahtonut eikä ajatellutkaan. Sellaisesta seurustelusta puuttuu se turva ja kunnioittava sävy, jonka koti tuo mukanaan.”

Isoäiti oli vankasti sitä mieltä, että parisuhteessa naisen pitää olla miestä nuorempi, koska nainen vanhentuu aikaisemmin kuin mies. Yhtä naista hän ohjeisti parinvalinnassa: ”Harvoin onnistuvat avioliitot, joissa mies on niin paljon nuorempi. Mielestäni sitä paitsi tuntuu, että et sinä hänestä niin kovin paljon pidäkään. Tuo toinen on ehkä hiukan nahjus, mutta sittenkin varmasti paljon luotettavampi.”

Lue myös Anna.fi: ”Tietenkin naisen kuuluu olla luonteeltaan hoivaaja, sellainen äitihahmo” 

Naisen oli Isoäidin mielestä paras täyttää naisen mitat myös kirjaimellisesti. Kun eräs lukija suri lyhyyttään, isoäiti lohdutti: ”Tiedän tapauk­sia, jolloin 16-vuotias on ollut niin lyhyt, että hänen on pelätty jäävän kääpiöksi, mutta muutettuaan etelämpään asumaan ja saatuaan kunnollista ruokaa hän kasvoi aivan tavalliseksi ihmiseksi.”

Asiallisuus etusijalle

Mitkä tunteet olivat sallittuja kunnon naiselle? Rakkaus, tietenkin, jos se kohdistui puolisoon ja lapsiin. Myös iloisuus ja reipas asenne olivat hyveitä.

Isoäiti ohjeisti: ”Ole iloinen ja reilu ja reipas äläkä huoli kuulua vaikertajien joukkoon.”

Myös asiallisuus oli isoäidin mielestä naisellinen hyve. ”Ei sinun luonteellesi eikä reippaaseen työhösi ensinkään sovellu tuollainen haaveileminen. Liiallisella unelmoimisella ja hätiköimisellä moni on särkenyt tulevaisuutensa onnen.”

Kunnon nainen ei myöskään jossitellut, vaan valitsi kumppaninsa päättäväisesti: ”Sinun täytyy ehdottomasti valita jompikumpi ja sitten kokonaan lopettaa pieninkin suhde toiseen. Ymmärtänet miten väärin teet, kun pidät kahta kunnon miestä tällaisessa epävarmuudessa. Koeta olla kokonainen ihminen ja vakavasti harkitset tiesi, jota sitten empimättä noudatat.”

Tirkistelyä?

Kotilieden toimituskunta ei lämmennyt isoäidin moralismille, mutta päätoimittaja Alli Wiherheimo ymmärsi suoraan lukijoille puhumisen arvon. Isoäidille lankesi lehdessä moraalisen opastajan tehtävä.

Voi kuitenkin olla, että lukijat eivät innostuneet palstasta pelkästään Isoäidin neuvojen takia. Saattaa olla, ­että heitä puhutteli vielä enemmän ne pienet välähdykset muiden ihmisten elämistä ja vaikeuksista, joita isoäidin vastauksissa tuli näkyviin.

Ehkä kyse oli samasta ilmiöstä, ­joka näkyy yhä edelleen. Tavallisten ihmisten elämäntarinat ovat monesti lehtien rakastetuinta sisältöä.

Palsta jatkui 1940-luvulla aina siihen asti, kunnes Katri Bergholm kuoli. Sen jälkeen palstaa piti hänen tyttärensä Mairi Karvonen nimellä Pikkuäidin kirje.

Lähteenä käytetty myös Seija Aunilan teosta Kotien salainen armeija.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 20/2022.