Nostalgia

Kieku ja Kaiku oli aikansa suosituimpia sarjakuvia – "Rakastetut kukkopojat on voinut piirtää vain mies, joka rakastaa lapsia ja tuntee itsensä onnelliseksi heidän maailmassaan"

Kotiliedessä pitkään pyörinyt, lukijoiden rakastama sarjakuva Kieku ja Kaiku on siivu suomalaista historiaa.

1950- ja 1960-luvun lapsuudessa kuvalliset ilot olivat vähissä. Onneksi kaksi kertaa kuussa äidille tuli Kotiliesi, jossa oli hauska sarjakuva Kieku ja Kaiku.

Kieku ja Kaiku oli alusta loppuun vanhanaikainen, kuudesta ruudusta koostuva sivun mittainen sarjakuva. Kuvien alle oli riimitelty opettavainen tai muuten sivistävä tarina, jossa oli kuitenkin mukana hyppysellinen – joskus kourallinenkin – anarkismia.

On makuasia, pidetäänkö noista riimitetyistä teksteistään tunnettua sarjakuvaa lasten vai aikuisten aarteena, mutta ainakin se oli ajan hengen mukaisesti kasvattava.

Kotilieden Kieku ja Kaiku -sarjakuva on tärkeä osa itsenäisen Suomen historiaa ja suomalaista kulttuurikaanonia siinä missä Tuntematon sotilas, Pekka Puupää tai Taistelevat metsot.

Lue myös: Kuinka hyvin tunnet muumit? Tee 10 kysymyksen muumivisa!

Kaksi kukkoa ja kaverinsa Possu

Kieku ja Kaiku olivat aluksi kaksi maaseudulla asustavaa tappelevaa kukkoa: Kauhea on veljesviha – höyheniä on täynnä piha. Kieun höyhenpuku oli vitivalkoinen ja Kaiku puolestaan oli pikimusta. Ne havaitsivat nopeasti alastomuutensa, juoksivat kiireen vilkkaa räätälille ja pukeutuivat ihmisten vaatteisiin, niin että vain pyrstöt housuista pilkottivat.

Aluksi Kieku ja Kaiku näyttivät aikuisilta ja miltei ihmismäisiltä, kunnes ne muuttuivat pyöreäpäisiksi ja lapsenkaltaisiksi. Vasemmanpuolisen sarjakuvan riimittely vuodelta 1935 on J.F. Ruotsalaisen käsialaa. 
Aluksi Kieku ja Kaiku näyttivät aikuisilta ja miltei ihmismäisiltä, kunnes ne muuttuivat pyöreäpäisiksi ja lapsenkaltaisiksi. Vasemmanpuolisen sarjakuvan riimittely vuodelta 1935 on J.F. Ruotsalaisen käsialaa. 

Muutaman vuoden kuluttua ne muuttuivat meille niin tutuiksi pulleiksi, lyhyiksi isopäisiksi kukoiksi. Ne saivat koko joukon eläinystäviä, joista tärkeimmäksi nousi Possu.

Kieku oli alusta alkaen kaveruksista aikuisempi ja ajattelevaisempi, vaikka kyllä häntäkin ajoittain lapsetti. Kieku näki yleensä asiat nokkaansa pidemmälle, Kaiku taas oli monesti kuin pikkulapsi. Kaverusten seuraan myöhemmin liittynyt Possu oli kolmikosta kaikkein lapsellisin.

Kieku sai riehaantuneet kaverinsa monta kertaa kuriin oveluudella tai fiksuudella: Kieku keksii paras näytellä, leikin omaa juonta käytellä.

Samalla tavalla Kieku saa kaverukset myös vaikkapa vahaamaan ja kiillottamaan lattiat: Rievut jalkaan, juna puhkuen liikkuu intoa jo uhkuen.

Kieku ja Kaiku ystävineen opettivat lukijoille ajan hengen mukaisesti hyviä tapoja ja auttavaisuutta. Se oli myös monipuolinen ja ajoittain riemukkaan kepposteleva.

Riimittelijänä Mika Waltari

Kieku ja Kaiku syntyi Otavan vastaperustetun Oma Koti -lehden kilpailuvaltiksi taistelussa WSOY:n Kotiliesi-lehteä vastaan 1931. Lehden päätoimittaja Ida Pekari keksi, että lehteen tarvittiin myös sarjakuva. Hän kääntyi Otavalla graafikkona olleen Asmo Alhon puoleen pyytäen tältä perhesarjaa.

Ystävät ja työtoverit: Mika Waltari (vas.) ja Asmo Alho tekivät Kiekua ja Kaikua yhdessä 39 vuoden ajan. Kuva vuodelta 1965.
Ystävät ja työtoverit: Mika Waltari (vas.) ja Asmo Alho tekivät Kiekua ja Kaikua yhdessä 39 vuoden ajan. Kuva vuodelta 1965. © Jorma Blomgvist/kuva-arkisto

Oma Koti -lehden sarjakuvat riimitteli Ensio Rislakki ja hänen jälkeensä J.F. Ruotsalainen.

Vuonna 1934 Oma Koti sulautui Kotilieteen ja Kieku ja Kaiku saivat itselleen lopullisen kodin. Ja siitä menestystarina alkaa: Kotiliedessä ”lasten kuvasarjan” Kieku ja Kaiku pyöristyivät meidän tuntemiksemme hahmoiksi ja saivat 1936 riimittelijäkseen Suomen Kuvalehden toimitussihteerin, Mika Waltarin.

Siitä lähtien Waltari sanoitti lähes 40 vuotta Alhon sarjakuvat aina siihen asti, kun Alho kuoli syksyllä 1975.

Kieku ja Kaiku pyrkivät elokuvateatteriin vuoden 1936 sarjakuvassa.
Kieku ja Kaiku pyrkivät elokuvateatteriin vuoden 1936 sarjakuvassa.

Ensimmäisen kerran Kieku ja Kaiku julkaistiin värillisenä jouluna 1934. Tuolloin lehden muu sisältö oli mustavalkoinen. Myöhemmin sarjaa julkaistiin vaihtelevasti värillisenä ja yksivärisenä.

Työnjako oli alusta asti selvä: taiteilija Alho suunnitteli ja piirsi sarjakuvat valmiiksi ja lähetti ne sitten riimiteltäväksi runoilija Waltarille.

Alhon alkuperäispiirroksista näkyy, että hän teki valmiiksi piirrettyihin sarjakuviin lyijykynällä merkintöjä selventääkseen Waltarille tarinan käänteitä. Varsinaiseen riimittelyyn hän ei koskaan puuttunut.

Lue myös Seura.fi: Kirjailija Joel Elstelä on pyristellyt pois isoisänsä Mika Waltarin varjosta

Sarjakuva oli myös tekijöidensä rakastama

Alho ja Waltari rakastivat Kiekua ja Kaikua, mistä kertoo sekin, että sarjakuva oli Waltarin ainoa kirjallinen työ sen jälkeen, kun hän oli julkaissut 1964 kirjansa Ihmiskunnan viholliset. Waltari kertoi myöhemmin kirjallisuudentutkija Ritva Haavikolle, kuinka paljon hän piti sarjakuvasta.

Taiteilijanurallaan monia erilaisia sarjakuvia luonut Asmo Alho oli jäänyt eläkkeelle 1960-luvun lopulla, mutta oli jatkanut Kiekua ja Kaikua sekä Suomen Kuvalehden Matti Melkonen -sarjakuvaa senkin jälkeen.

Vasemmalla Mika Waltarin ja Asmo Alhon vauhti-ilottelua vuodelta 1938. Kieku ja Kaiku  paitsi riemastutti myös opetti: kurjasti käy kun ajaa hurjasti.
Vasemmalla Mika Waltarin ja Asmo Alhon vauhti-ilottelua vuodelta 1938. Kieku ja Kaiku paitsi riemastutti myös opetti: kurjasti käy kun ajaa hurjasti.

Kolme viikkoa ennen kuolemaansa hän oli todennut perheelleen: ”Nyt se on loppu. Luovuus on loppu.”

Viimeinen Kieku ja Kaiku ilmestyi vain kaksi viikkoa ennen Alhon kuolemaa 26.10.1975.

Älyllinen haaste

Mika Waltari koki sarjakuvan myös sopivana älyllisenä haasteena, sillä hän oli asettanut tavoitteekseen luoda jokaiseen sarjakuvaruutuun kolme rimmaavaa tavua jokaiseen riimipariin. Sen hän teki sellaisella paneutumisella, että sai sarjakuvansa uteliaaksi lukijaksi myös akateemikko V.A. Koskenniemen.

Suomalaisen 1960-luvun sivistyneistökeskustelun tasosta kertonee se, että kun Waltari nimitettiin akateemikoksi, häntä moitittiin siitä, ettei ollut akateemikon arvolle sopivaa kirjoittaa sarjakuvia. Toisaalta taas kun Waltari oli tavannut Ranskan Akatemian jäsenen, elokuvaohjaaja René Clairin, tämä oli kertonut maininneensa jo 1950-luvulla Kieun ja Kaiun omassa sarjakuvatutkimuksessaan.

Taipui levyksi ja musikaaliksi

Kieku ja Kaiku tallennettiin myös 1937 lähtien vuosialbumeiksi, joita tehtiin kaikkiaan 29 aivan samaan tapaan kuin julkaistiin myös Ola Fogelbergin Pekka Puupäätä tai Erkki Tantun Rymy-Eetua.

Vuosi 1979 oli monella tapaa merkittävä Kieku ja Kaiku -sarjakuvan historiassa. Mika Waltari kuoli tuolloin ja Jussi Raittinen ja M.A.Numminen tekivät kokonaisen LP-levyn Jussi ja Kieku ja Kaiku. Jorma Panula sävelsi samana vuonna Teatterikoulun opiskelijoille Kieku ja Kaiku -musikaalin, jota esitettiin Finlandia-talossa.

Kieku ja Kaiku -sarjakuvan menestys ei jäänyt huomaamatta. Riimiteltyjä eläinsarjakuvia ilmaantui ajoittain, ja Kotiliedessäkin ilmestyi 1950–1960-lukujen vaihteessa lyhyen aikaa myös Asmo Alhon piirtämä, runoilija Aale Tynnin riimittelemä sarjakuva Nappula, lelukaupan iloinen rumpali. Nopeasti nämä kuitenkin kuolivat pois yleisen sarjakuvailmaisun kehittyessä kohti puhekuplia.

Parodia Rieku ja Raiku

1990-luvulla Kieku ja Kaiku saivat riemukkaan parodian nimeltään Rieku ja Raiku. Jari Lehikoinen, Tomi Riionheimo ja Hannu Lajunen päivittivät kukonpoikien seikkailut punk-hengessä viinaa ja seksiä tihkuvan poikamieselämän kuvaukseksi moraliteetteja unohtamatta. Se, että vielä parikymmentä vuotta sarjan loppumisen jälkeen Kieku ja Kaiku pystyivät parodianakin löytämään lukijoita kertoo väkevästi, kuinka merkittävä tämä sarjakuva oli.

Mika Waltari arveli aikoinaan, että hän jää kansalliskirjallisuuteen jos ei muuten, niin Kieku ja Kaiku -sarjakuvan riimien takia, missä onkin mukana hyppysellinen totuutta.

Mika Waltari tiivisti 1975 Kieku ja Kaiku -sarjakuvan henkeä Asmo Alhon muistokirjoituksessa Suomen Kuvalehdessä: ”Kieut ja Kaiut on voinut keksiä ja piirtää vain mies, jolla itsellään on lapsia, joka rakastaa lapsia ja tuntee itsensä onnelliseksi heidän maailmassaan. Painiskelkoot nerot ja hullut kulttuurin huipulla ja kuilujen pimeässä, mutta kulttuuri olisi hukassa ellei sitä rakentamassa olisi mukana myös jokunen järkevä, sydämellinen ja hyvä ihminen, joka ei tahdo pahaa kenellekään. Sellainen on Asmo Alho.”

Ja sellainen oli Mika Waltari. Ja sellainen sarjakuva oli Kieku ja Kaiku.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 5/2023.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kieku ja Kaiku oli aikansa suosituimpia sarjakuvia – "Rakastetut kukkopojat on voinut piirtää vain mies, joka rakastaa lapsia ja tuntee itsensä onnelliseksi heidän maailmassaan"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.