Nostalgia Tilaajille

Kotiapulainen saa paikan! Lähes kuka tahansa kelpasi lasten kaitsijaksi ennen vuoden 1973 päivähoitolakia

Melkein 50 vuotta sitten eduskunnassa taisteltiin päivähoitolain puolesta ja sitä vastaan. Kun laki saatiin voimaan, se paransi perheiden elämää.

Ei ollut helppoa olla työssäkäyvän äidin lapsi 1970-luvun alussa.

Tuolloin ei vielä ollut lakia kunnallisesta päivähoidosta, eikä sen takia myöskään julkisin varoin tuotettua, hyvälaatuista ja kaikille tarjolla olevaa päivähoitoa, jota nyt pidämme itsestäänselvyytenä.

1970-luvun alussa lasten päivähoito oli villi länsi, jossa perheet haalivat hoidon mistä saivat. Kovassa hoitajapulassa melkein kuka tahansa kelpasi lastenhoitajaksi. Yksi Kotilieden lukijapaneelin jäsenistä muistelee, kuinka hänet kymmenvuotiaana pyydettiin kesäksi hoitamaan hiukan nuorempia serkkujaan ja naapurin viisivuotiasta poikaa.

”Olen miettinyt, millä perusteella ­pojan vanhemmat valitsivat minut, kymmenvuotiaan, poikansa lastenhoitajaksi. En tuntenut heitä enkä liioin poikaa.”

Omassa lapsuudessani perhepäivähoitajat vaihtuivat tämän tästä. Se oli välillä vaikeaa ja näkyi esimerkiksi niin, että neljävuotiaana aloin tuhria, kun en uskaltanut mennä uudessa paikassa vessaan.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.