Nostalgia

Kotilieden ensimmäiseksi päätoimittajaksi valittiin nuori ja kokematon Alli, vaikka toimitukseen kuului kovan luokan voimanaisia – syynä sovinistinen laki

Kotiliesi täyttää 100 vuotta, joten kurkistimme, mistä lehdessä kuhistiin menneinä vuosikymmeninä. Kun Kotiliesi vuonna 1922 alkunsa, Suomi oli maatalousvaltainen ja sisällissodan runtelema maa. Viisihenkisellä toimituksella oli kova hengen palo parantaa naisten ja lasten elämää ja yhteiskunnallista asemaa.

Syksyllä 1922 suomalaisten sivistyneistö­naisten piirissä kävi kova kuhina. Kustannustalo WSOY:ssä oli päätetty tehdä jotain uraauurtavaa: perustaa Suomen ensimmäinen kaupallinen naisten­lehti ­Kotiliesi.

Suomi oli ollut itsenäinen tasavalta vasta viisi vuotta, ja repivä sisällissota oli jakanut kansan punaisiin ja valkoisiin.

Runsaan kolmen miljoonan asukkaan maassa työ jakaantui kotona ja kodin ulkopuolella tapahtuviin töihin, mutta sodan jälkeen myös aiempaa selkeämmin naisten ja miesten töihin.

Erityisesti ylemmissä yhteiskuntaluokissa naisen valtakunnaksi muodostui koti ja lasten hoito.

Suurin osa Suomesta kamppaili kuitenkin maaseudun pikkukylissä toimeentulon rajamailla. Yli miljoona naista työskenteli maa- ja kotitaloustöissä, joissa työskentelyolot olivat alkeelliset ja työ raskasta. Vapaapäiviä saati lomia ei tunnettu. Lapsia syntyi, mutta joka kymmenes kuoli ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä.

Paljon oli siis tehtävää, jotta naisten, lasten ja perheiden arki helpottuisi ja elintaso kohenisi. Sitä tehtävää Kotiliesi alkoi ajaa.

1. Voimanainen Hedvig Gebhard oli saanut harvinaisen vapaan kasvatuksen

Kotiliettä ryhtyi tekemään koulutettu viisikko ­aikansa sivistyneistöön kuuluvia naisasianaisia. Toimitus otti tehtäväkseen naisten oikeuksien ajamisen ja porvarillisen ideologian juurruttamisen kansaan.

Lehden linjan loi toimituskunta, jota johti kuusikymppinen kansanedustaja, sosiaalipoliitikko ja kotitalous­koulutuksen kehittäjä Hedvig Gebhard.

Vauraan turkulaisen kauppiasperheen tytär oli saanut ajalleen harvinaisen vapaan kasvatuksen ja opiskellut ylioppilaaksi Tukholmassa. Suomessa tyttöjen ei vielä vuosisadan vaihteessa ollut mahdollista lukea ylioppilaaksi.

Helsingin yliopistossa opiskellut Hedvig oli aikansa voimanainen, joka oli valittu Suomen autonomian ajan ensimmäiseen eduskuntaan vuonna 1906 ja toisen kerran vuonna 1919.

Eduskunnassa hän ajoi lakeja, jotka turvasivat naisen ja lapsen asemaa. Kotilieden sivuilla hän perusteli kotitalouskoulutuksen tarvetta ja loi yleistä mielipidettä sille myötämieliseksi.

Hedwig Gebhardt oli toimituskunnasta ainoa, jolla oli aiempaa kokemusta aikakauslehden ­teosta. Ennen Kotiliettä hän oli työskennellyt kaksi vuosikymmentä Pellervo-lehden toimittajana – aikana, jolloin naisia ei lehtien toimituksissa vielä juuri ollut.

2. Rahaa pohtiva Laura Harmaja opetti naisille tarkan markan taloudenpitoa

Laura Harmaja oli toimituskunnan kansan­taloustieteilijä. Nelikymppinen Laura oli Berliinissä opiskellut yläluokkainen kaupunkilaisnainen, jolla oli varaa teettää taloutensa käytännön työt kotiapulaisilla.

Itse hän ohjeisti, järkeisti ja organisoi, toimi eräänlaisena kodin toimitusjohtajana.

Laura Harmaja korosti kotitalouden merkitystä koko maan kansantaloudelle. Hänen missionaan oli kehittää ja tehostaa kotitalouksien toimintaa ja opettaa naisille taloudenpitoa: saada menot vähenemään samalla kun hyvinvointi kasvoi.

Harmajan mukaan järkiperäinen suhtautuminen kulutukseen oli sitä tärkeämpää, mitä vähävaraisemmasta kansanosasta oli kysymys.

3. Naimaton Alli Wiherheimo oli ainoa, josta saattoi tulla päätoimittaja

Aluksi Kotiliedellä oli vain yksi vakinainen toimittaja, WSOY:lla kustannusvirkailijana työskennellyt kielitaitoinen ja yliopiston käynyt maisteri, 27-vuotias Alli Wiherheimo.

Nuoresta iästään huolimatta hänestä tuli myös päätoimittaja, koska toimituskunnan ai­noana naimattomana naisena hän pystyi olemaan oikeudellisesti vastuussa Kotilieden kirjoituksista ja toimituksellisesta linjasta. Jos päätoimittaja olisi ollut naimisissa, oikeudelliseen vastuuseen olisi lain mukaan joutunut hänen miehensä.

Alli Wiherheimo kritisoi naisasianaisia, joiden mielestä nainen ei kaivannut kotiin ja perheen pariin. Allin mielestä naisen oli saatava molemmat, sekä ura että perhe.

Lue myös: Lauantai-ilta Allilla

4. Köyhän Mandi Hannulan perheellä ei ollut varaa kansakouluun

Mandi Hannula oli vuonna 1922 42-vuotias kansakoulunopettaja ja kansanedustaja, joka muusta toimituskunnasta poiketen tuli köyhistä oloista.

Maanviljelijävanhemmilla ei ollut varaa kouluttaa esikoistytärtään, mutta sinnikäs nuori nainen oli suorittanut kansakoulun oppimäärän itsekseen. Myöhemmin hän oli rahoittanut opintonsa Jyväskylän seminaarissa kasvattamalla lampaita ja vasikoita myyntiin.

Mandi Hannula kuului aikansa tunnetuimpiin suomalaisnaisiin. Kotilieteen hän kirjoitti eduskuntakatsauksia ja pani kirjoituksillaan vauhtia moniin lakiesityksiin.

Hän oli erityisen kiinnostunut lasten ja naisten asemasta ja ajoi oppivelvollisuuslain, ­aviottomien lasten lain ja uuden avioliittolain aikaansaamista.

5. Kotitöiden opastaja Eva Somersalo neuvoi kansantajuisesti 

Toimituksen viides jäsen Eva Somersalo oli Kotilieden aloittaessa 39-vuotias ja töissä sosiaalihallituksessa naistöiden keskustoimiston johtajana. Tyttökoulun käynyt tamperelaisen kauppaneuvoksen tytär oli opiskellut Sveitsin Zürichissä ja tehnyt opintomatkoja Ruotsiin ja Saksaan.

Somersalon erikoisalaa Kotiliedessä olivat kotitaloustyöt, ruoanlaitto ja käsityötaidot. Häneltä oli jo ilmestynyt oppaat Tyttöjen kotityöt ja Tyttöjen käsityöt, ja myöhemmin häneltä julkaistiin useita opuksia, muun ­muassa kirja Keittotaito – Koteja ja kouluja varten, josta vuoteen 2000 mennessä ehdittiin ottaa 49 painosta.

Somersalo jätti Kotilieden toimituskunnan, kun hänet valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi vuonna 1924.

Mihin Kotiliesi pyrki? 

Kotilieden ensimmäinen numero ilmestyi 1. joulukuuta 1922. Pääkirjoituksessa lehti kertoi tehtävästään näin: ”Pyrkiessään tällaiseksi emäntien ammattilehdeksi Kotiliesi pyrkii ­ensi sijassa olemaan Suomen perheenemännille ja Suomen kodeille suoranaiseksi käytännölliseksi hyödyksi, opastaen ja tukien naisia kaikenlaisissa kodin tehtävissä ja toimissa (…) samalla kun pannaan huomiota eri keinoihin kotielämän viihtyisyyden ja kotikulttuurin kohottamiseksi.” 

Tapakulttuurin luomisessa Kotiliesi teki uraauurtavaa työtä. 1920-luvulla oli esimerkiksi tavallista, että maaseudulla väki hörppi ruokapöydässä piimää vuorotellen yhteisestä kannusta, sillä laseja ei tunnettu.

Mies määrää? Ei käy!

Kotiliesi ryhtyi ensimmäisestä numerostaan lähtien ajamaan monia yhteiskunnallisia uudistuksia, ja ensimmäisiin niistä kuului uusi avioliittolaki.

Vielä 1920-luvulla nainen menetti naimisiin mennessään määräysvaltansa moniin asioihin, muun ­muassa omaisuutensa hallintaan. Vain mies sai tehdä sopimuksia ja nostaa rahaa pankista, tehdä velkaa ja taata toisen lainoja.

Kotilieden vaikutusta ei voi aliarvioida siinä, että vuonna 1929 uusi avioliitto­laki kumosi vuoden 1734 naimiskaaren sekä lain aviopuolisojen omaisuus- ja velkasuhteista. Sen seurauksena aviomiehen edusmiesasema vaimoon nähden lakkautettiin ja puolisot julistettiin oikeudellisesti tasavertaisiksi. 

Kotiliesi pysyi kuitenkin kiinni myös tavallisen naisen arjessa. Se opasti lukijoita esimerkiksi öljylamppujen käsittelyssä, kananmunien säilömisessä, jäniksen nylkemisessä ja kukkien sitomisessa.

Lue myös: Kotilieden Kummikerho: hyväntekeväisyyttä vuodesta 1938