Nostalgia

Menneiden vuosien kouluhammaslääkäri oli pelätty hahmo – vielä 1960-luvulla hampaita poistettiin ilman puudutusaineita 

Suomalaiset lääkitsivät hampaitaan kotikonstein kuumilla raudoilla, hapoilla, jopa iilimadoilla. Sittemmin hammaspeikko on pesty ja fluorattu kuriin.

Hammaslääkäri on poliisin ja ulosottomiehen ohella yksi Suomen pelätyimmistä ammateista. Jokaisella meistä on lähipiirissä vielä ihmisiä, jotka kertovat karmeita tarinoita lääkäreistä, jotka poraavat leukaluuhun tai kiskovat hampaita puuduttamatta.

Eritoten kouluhammaslääkäreillä on pelottava maine, eikä aina syyttä. Menneinä vuosikymmeninä lääkäreitä oli vähän ja potilaita hoidettiin liukuhihnalta alkeellisilla välineillä.

Lue myös: Hammashoidon kulut voivat sotkea perheen talouden – miksi suun terveys maksetaan itse?

Jos perheessä sattui olemaan hammasharja, sillä pesivät kaikki

Kouluhammashoito on kuitenkin yksi suurista suomalaisista menestystarinoista. Jos 1960-luvulla tekohampaat saatiin rippilahjaksi tai viimeistään häiden kynnyksellä, nyt valtaosalla on eläkeikään asti suussaan omat hampaat.

Eikä hammassärkyä hoideta enää tupakoimalla tai polttamalla hermoja tunnottomiksi kuumalla raudalla. Hampaita ei kiskota suusta kotikonstein karhulangalla, eikä ientulehdusta lääkitä iilimadoilla. Perheessä jokaisella on oma hammasharja, eikä kukaan pidä hampaiden pesemistä enää syntinä tai hienosteluna.

Hammaspeikko on saanut kyytiä niin kuin 1960-luvun opetuslorussa ennustettiin: Harjaa hampaat, huuhdo suu, hammaspeikko lannistuu.

Helsingin hammashoitopiirissä oli sotien jälkeen kaksi kouluhammaslääkäriä

Suomen hammaslääkäriliiton julkaiseman Hammashoidon perinne -kirjan mukaan ensimmäiset kouluhammasklinikat ilmestyivät Turkuun ja Tampereelle jo vuonna 1909.

Hammaslääkäreistä oli kuitenkin valtava pula aina 1980-luvulle asti. ­Vielä sotien jälkeen Helsingin hammashoitopiirissä oli vain kaksi kouluhammaslääkäriä.

Kotiliesi innosti naisia opiskelemaan hammaslääkäreiksi, ja 1943 laaditun tilaston mukaan 83 prosenttia ammattikunnasta olikin naisia.

Vastaanottoja oli vain kaupungeissa, joten maalla hammaslääkäriin tehtiin pitkiä matkoja.

Potilastuoli kulki lääkärin matkassa koululta toiselle

Maalla istuttiin menneinä vuosikymmeninä usein koottavassa potilastuolissa, sillä oli varsin yleistä, että lääkäri matkusti potilaittensa luokse.

Ensimmäiset porakoneet tehtiin Singerin ompelukoneesta, ja hyvin pitkään lääkäri käytti niin sanottua naruporaa polkemalla siihen itse virtaa.

Lääkärit työskentelivät myös pitkään seisten.

Sylkykypit saivat potilaan pelkäämään, vaikka käsittely olisikin ollut hellävaraista

Hammaslääkäriliiton keräämien koke­musten perusteella kouluhammaslääkäriksi ei ollut tunkua, koska lapset koettiin hankaliksi potilaiksi. 

Lapset pelkäsivät lääkäriä, eikä ihme. Kun potilaita hoidettiin jonossa, otteet saattoivat olla sen mukaiset. Pitkien taipaleiden takaa lääkäriin tulleet pienet potilaat olivat perille päästyään usein väsyneitä ja kiukkuisia.

Ennen huuhtelualtaita käytössä olivat sylkykupit, joiden verinen hyhmä irrotettuine hampaineen aiheutti kauhua lempeänkin lääkärin käsissä.

Vielä 1960-luvulla hampaita poistettiin ilman puudutusaineita 

Kauhutarinat hammaslääkäreistä ­upposivat otolliseen maahan odotushuoneissa. Hoitohuoneesta kantautui odottajien korviin hyytäviä ääniä, ja omasta käsittelystään jotenkuten selviytyneet kertoivat odottajille hyytäviä tarinoita.

Syytäkin pelkoon kyllä oli, sillä ­vielä 1960-luvullakaan ei ollut lainkaan harvinaista, ettei hampaita paikattu, vaan tulehtuneet hampaat kiskottiin suusta. Ja se saatettiin tehdä ilman puudutusaineita.

Hammassärky oli varsin yleinen vaiva ja sitä yritettiin viimeiseen asti lääkitä kotikonstein. Käytössä olivat kamferintipat, pikiöljy, tupakansavu, jääetikka ja monet muut hapot.

Kipeitä poskia haudottiin lyijyvesikääreellä tai savi- ja puurohauteella. Äärimmäisessä tapauksessa hammashermo poltettiin tunnottomaksi.

Koko perheellä saattoi olla yksi yhteinen hammasharja

Mannerheimin lastensuojelu­liitto ­yritti saada lapsia ja aikuisiakin pese­mään hampaitaan jo 1900-luvun alussa. Huonolla menestyksellä.

Jos perheessä sattui olemaan hammasharja, sillä pesi usein koko ­perhe. Hampaiden harjaamista pidettiin ­jopa syntinä ja turhanpäiväisenä hienosteluna. Harjan sijaan hampaita yritettiin puhdistaa vaikkapa pureskelemalla havunneulasia tai purskuttelemalla suolavettä.

Puhtaat hampaat, siis raikas suu, hammaspeikko hermostuu

Hammaspeikko on tiettävästi alun perin norjalainen satuolento, joka ­tuli suomalaislapsillekin tutuksi ­kirjasta Satu hammaspeikosta. Se käännettiin suomeksi 1961, ja siinä seikkailivat Karius ja Baktus, peikot joilla oli inhottava tapa porata reikiä lasten hampaisiin.

Hammaspeikkoa vastaan alettiin taistella opettavaisilla runoilla, joita painettiin julisteisiin ja hammasmukeihin.

Lapset oppivat tuntemaan Nököhampaan, jolla vasta olikin mukava olo, sillä puhdas oli jokainen hampaankolo. Kissaa ei koskaan näkynyt tässä, sillä kissa oli hampaita pesemässä.

Koululaiset keksivät myös laulunrenkutuksia. Eräs tunnetuimmista kuului näin: ”Tiedän paikan kamalan, koulun hammashoitolan. Siellä hampaat revitään, ikenet vain jätetään.”

Fluoraamista alettiin suositella 1960-luvulla ja fluoria lisättiin hammastahnaan 

1960-luvulla hampaiden hoito alettiin ymmärtää uudella tavalla, ­vaikka edelleen oli tavallista, että suussa oli ”ostohampaat”.

Vuosikymmenen alussa kauppoihin ilmestyivät fluorihammastahnat ja fluoraamista suositeltiin kouluillekin.

Hammaslääkärit kiersivät kaupun­kien ulkopuolella yhä koululta toiselle. Kun hienoja laitteita ei ollut, hampaat tarkastettiin päivänvalossa ikkunan edessä. Lapset odottivat kiltisti jonossa, eikä sen suurempaa intimiteettisuojaa harrastettu.

Kansanterveyslaki 1970-luvun alussa pelasti lasten hampaat

1960-70-luvuilla syntyneet pääsivät nauttimaan ­koulussa maailman parhaaksi kehutusta hammashoidosta. Vuonna 1972 säädetty kansanterveyslaki takasi, että kahdessa vuosikymmenessä Suomesta tuli hampaidenhoidon huippumaa.

Vaikka hampaiden harjaaminen, fluorin purskuttelu ja punaisten väritablettien säännöllinen pureskelu ei lapsista ehkä tuntunut huolenpidolta, hampaille se teki hyvää.

1990-luvun laman jälkeen hammas­peikko on saanut taas lisää elintilaa, ­sillä lasten hampaiden kunto ei ole enää parantunut, vaan pikem­minkin heikentynyt.

Lue myös Seura.fi: Hammaslääkäripelko hävetti – Mia Hiltunen teetti isot hammasremontit nukutuksessa: ”Olen laittanut hampaisiini valtavia summia rahaa”.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 23/2022.