Kansakoulussa laulettiin niin paljon, että jopa muistisairaat vanhukset muistavat sanat yhä ulkoa: "He alkavat laulaa mukana, vaikka heihin ei muuten saisi kontaktia"
Kansakoulussa laulettiin niin että raikui. Moni laskettelee yhä ulkoa oravanpesät ja ratiritirallat. Vieläkö muistat, mitä itse lauloit jännittävissä laulukokeissa?
Kansakoulua 1950-luvulla käyneelle Matille oli jäänyt laulutunneista huonoja muistoja. Erityisesti yksinlaulukokeet olivat kauhun paikka.
”Jos ei kokeessa laulanut, sai nelosen. Viisi sanaa laulaen riitti, mutta kun ei yhtään osannut… Pelkopaikka.”
Muistot nousivat Matin mieleen, kun musiikinopettajiksi Jyväskylän yliopistossa opiskelevat haastattelivat ikäihmisiä heidän kokemuksistaan koulussa laulamisesta. Kansakoulussa laulukokeeseen saattoi joutua jopa joka vuosi.
Nelma muisteli puolestaan 1930- luvun laulutunteja.
”Koulun piano oli aina lukossa pois lukien musiikintunnit, joilla opettaja sitä soitti. Laulut opittiin kuulonvaraisesti, koska varsinaista opetusta nuottien lukemisesta ei annettu. Nuoteista ymmärrettiin sen verran, ettei niitä saanut repiä. Kun laulut oli opittu tarpeeksi hyvin, opettaja johti oppilaita kuoromuodostelmassa.”
Kansakoulussa totta tosiaan laulettiin. Musiikin opetus oli laulua. Sama tuttu laulusto raikui vielä oppikoulussakin sekä peruskoulun ensimmäisinä vuosina.
”Sitä se oli lauluhommoo”, toteaa Rautalammilla vuonna 1938 kansakoulun aloittanut Mauno, joka oppi koulussa ”musiikkiavvaimen”.
Moni osaa yhä ulkoa sellaiset kappaleet kuin Karjalan kunnailla, Oravan pesä, Rati riti ralla, Arvon mekin ansaitsemme, Honkain keskellä mökkini seisoo tai Kesäpäivä Kangasalla. Ja tietenkin maakuntalaulut.
Myös kodeissa laulettiin paljon, esimerkiksi kehtoa keinuttaessa ja työtä tehdessä. Isovanhemmat lauloivat lapsenlapsilleen.
”Ikäihmiset, jotka elivät lapsuuttaan 1940–50-luvuilla, eivät juuri muista kotona olleen levysoitinta tai instrumentteja. Radiosta kuunneltiin monesti lähinnä uutiset, mutta usein kokoonnuttiin kuulemaan Lauantain toivotut levyt”, kertoo musiikin tutkija, FT Annika Tammela.
Hän on tehnyt väitöskirjan koululauluista ja niiden ikäihmisissä herättämistä kokemuksista ja muistoista.
Lue myös: Kuvat huvilaelämästä saavat kaipaamaan menneitä kesiä.
Opettaja polki harmonia
Kansakoulun opettajiksi opiskelevat saivat laulun ja soiton opetusta aluksi Jyväskylän seminaarissa. Vaikka sen ensimmäinen musiikin lehtori E. A. Hagfors oli ruotsinkielinen, hänellä oli Uno Gygnaeuksen selkeät ohjeet siitä, että laulut opetellaan koulussa suomen kielellä, mikä oli 1800-luvulla uusia asia.
Oppikouluissa laulunopettajina toimivat usein paikkakunnan kanttorit. Heistä hyvin vakaumukselliset saattoivat laulattaa vain virsiä, ja se ärsytti oppilaita.
Opettajiksi tähtäävät harjoittelivat ahkerasti urkuharmonin soittoa, koska sillä laulua kouluissa säestettiin. Pianot yleistyivät säestyssoittimina vasta myöhemmin. Harmoni on ollut soittopeli kouluissa pitkään, kuten koulua vuosina 1972–81 käynyt Anni muistelee:
”Kyllä opettaja harmoonin takana istu ja polki pirusti, mutta ei se oikein miltään kuulostanut. Enemmän se meitä nauratti, varsinkin poikia.”
Meno koulun laulutunnilla riippui paljon opettajan taidoista. Joka syrjäkylällä ei ollut pätevää opettajaa.
”Opettajan harrastuneisuus oli ratkaisevaa. Jos opettaja oli kuorolaulun harrastaja, hän innosti oppilaita myös kuoroon kyselemättä, laulavatko kaikki puhtaasti vai eivät”, musiikin lehtori, FT Erja Kosonen Jyväskylän yliopistosta kertoo.
Vuonna 1935 Karjalassa Jääsken pitäjässä kuusivuotiaana koulun aloittaneella Fannylla oli käynyt hyvä onni.
”Opettaja oli erinomainen työssään: positiivinen, kannustava, kunnollinen ja vielä kauniskin. Lähes joka oppitunnin alussa laulettiin. Laulettiin isänmaallisia lauluja, jotka opittiin väistämättä ulkoa, koska niitä toistettiin monia kertoja.”
Koti, uskonto ja isänmaa kuuluivat myös lauluissa
Tunnetuimmat koululaulukirjat olivat J. N. Vainion Valistuksen laulukirja, Olavi Pesosen Laulukirja ja Lauri Parviaisen Laulukirja. Niiden suosittiin vielä sodan jälkeen.
Lapset kirjoittivat opeteltavien laulujen sanat omaan vihkoonsa, ja ne opeteltiin ulkoa.
Ajan arvot, kuten koti, uskonto ja isänmaa kuuluivat koululauluissa.
”Koululauluihin liittyi paitsi hengellisen kulttuuriperinnön välittäminen myös Suomen luonnosta ja kotiseudusta kertominen. Lastenlaulujen sanoissa kuuluivat lisäksi työ ja leikki”, Erja Kosonen sanoo.
Jos alakoulussa laulettiin lastenlauluja, ylemmillä luokilla siirryttiin kansanlauluihin, isänmaallisiin lauluihin ja virsiin.
”Rintamalta palanneet miesopettajat saattoivat olla hyvin traumatisoituneita, ja he laulattivat sota-aiheisia lauluja kuten Ateenalaisten laulua”, Annika Tammela kertoo.
Kaunis on kuolla kun joukkosi eessä urhona kaadut… Vaikka osa lapsista koki kappaleen reippaana marssilauluna, toisia laulun sanat ahdistivat. Osa tajusi vasta aikuisena, mistä sanat oikeastaan kertovat.
Monia klassikoiksi muodostuneita lauluja säveltänyt ja sanoittanut P. J. Hannikainen korosti, että koululaulujen tulee lähteä liikkeelle lapsen maailmasta. Esimerkiksi kodin turvasta kertova Oravan pesä syntyi Hannikaisen sävellyksenä Immi Hellénin runoon 1800-luvun lopulla, mutta moni vielä peruskoulun penkilläkin istunut on oppinut laulamaan ja leikkimään sen.
Taas kuusen latvassa oksien alla on pesä pienoinen oravalla…
Maaseutuvaltaisen maan koululuokissa raikuivat myös paimenlaulut, joiden sanoituksissa puhuttiin esimerkiksi ometasta eli navetasta.
Kullekin vuodenajalle oli oma laulustonsa. Aleksis Kiven päivänä kajautettiin Makeasti oravainen ja adventtina Hoosianna.
”Kyläkoulujen äitienpäiväjuhliin kokoontui kylän koko väki, ja oppilaat lauloivat Äidin sydän -kappaleen”, Erja Kosonen kertoo.
”Kansakoulussa ei opetettu musiikin teoriaa eikä säveltapailua, ei käytetty äänilevyjä eikä käyty konserteissa”, muistelee vuonna 1967 koulunsa aloittanut Eeva.
Muistisairas saattaa laulaa, vaikkei pysty puhumaan
Vanhuksia eri tilaisuuksissa laulattaessaan Kosonen ja Tammela ovat huomanneet, miten lauluilla on voima synnyttää suurta yhteenkuuluvuutta. Tuttuja koululauluja toivotaan aina laulettavaksi.
”Kun lauloimme ikäihmisten porukan kanssa ratiritirallan, näin, että niillä vanhuksilla, joille taputtaminen oli jo mahdotonta, liike lähti laulun myötä tulemaan”, Erja Kosonen kertoo.
Annika Tammela on tavannut useita muistisairaita, jotka eivät kykene tuottamaan puhetta, mutta osaavat laulaa vanhoja lauluja.
”Tutut laulut koskettavat heitä niin, että he monesti alkavat laulaa mukana, vaikka heihin ei muuten saisi juuri kontaktia.”
Kun hän kerran laulatti kansanlauluja hyvin vaikeasti muistisairaiden osastolla, hän kiinnitti huomiota rouvaan, joka lauloi koko sielullaan ja osasi kaikki laulut ulkoa.
”Kun menin tilaisuuden päätyttyä juttelemaan, hän ei osannut puhua.”
Lue myös Seura.fi: Saamelaisten historia on yhä näkymätön osa suomalaista yhteiskuntaa.
Kansanlauluperinne on nyt vaarassa katketa
Nykyisin kouluissa on aivan eri laulut. Oppiaine muuttui 1960-luvulla musiikiksi, ja oppilaille tuli soitettavaksi kellopelejä, nokkahuiluja, bändisoittimia sekä eri vuosiluokille omat musiikin kirjansa. Tunneilla musisoitiin ja myös kuunneltiin musiikkia.
Kosonen ja Tammela pitävät laulun osuutta nykykoulussa huolestuttavan vähäisenä.
”Se on lähinnä äänenkäytön harjaannuttamista”, Erja Kosonen sanoo.
Myöskään jännittäviä yksinlaulukokeita luokan edessä ei ole enää aikoihin pidetty. Niitä eivät myöskään Tammela ja Kosonen suosittele.
”Oppilaan käskeminen kaikkien eteen laulamaan ei ole pedagogisesti suositeltava tapa, mutta se oli sitä aikaa”, Annika Tammela sanoo.
He ovat huolissaan siitä, että yhteisten laulujen puuttumisen myötä osa kulttuurihistoriaamme katoaa. Lapset eivät opi niitä kotonakaan, sillä laulaminen kotona on vähentynyt.
”Esimerkiksi kansanlaulut ovat tärkeää kulttuurihistoriallista perintöämme, joka saattaa nyt katketa.”
Entä mitkä voisivat olla tulevaisuuden yhteisiä laulujamme?
”1990-lukulaisille Ultra Bra voi olla sellainen, jonka tietyt laulut melkein kaikki osaavat”, Tammela sanoo.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 26/22.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kansakoulussa laulettiin niin paljon, että jopa muistisairaat vanhukset muistavat sanat yhä ulkoa: "He alkavat laulaa mukana, vaikka heihin ei muuten saisi kontaktia"