Nostalgia

Maaretin sukua kohtasi tragedia 200 vuotta sitten – samassa perheessä kuoli kuusi lasta kahdessa viikossa

Sukututkimusta harrastava Maaret Räsänen selvitti, mikä aiheutti peräkkäin tapahtuneet kuolemat.

”Äitini sukua kohtasi joulukuussa 1808 tragedia. Perheen kymmenestä elossa olevasta lapsesta kuusi kuoli kahden viikon aikana.

Pääsin perheen jäljille esi-isäni Petterin kautta. Hän oli äidinäidin­isänäidinisäni. Olin selvitellyt hänen elämäänsä, ja kun yritin jäljittää Petterin vaiheita Lammin kirkonkirjoista, löysin lastenkirjasta luettelon, jonne oli listattu perheen lapset.

Annan, Helenan, Mikon, Matin, Kustaan ja Justiinan kohdalle oli merkitty tieto kuollut. Heistä vanhin, Anna, oli kuollessaan 11-vuotias. Nuorin, Justiina, vasta kaksivuotias. Kuolinsyytä ei kerrottu.

Lasten kohtaloksi koitui sama tauti, joka riehui sisällissodan aikana

Lapsikuolleisuus oli 1800-luvulla tavallista. Kun yksi lapsi kuoli, seuraava saattoi syntyä samana vuonna ja saada saman nimen kuin kuollut lapsi. Joihinkin perheisiin syntyi kolme neljäkin samannimistä lasta. Se oli ajan henki.

Mutta se pysäytti, että niin monta lasta kuoli yhdestä perheestä niin lyhyes­sä ajassa. Vielä hurjemman jutusta tekee se, että perheen isä oli kuollut samana vuonna Hämeen linnan linnoituksessa. Äiti, Liisa Matintytär, jäi yksin lapsilauman kanssa Lammille Lieson kylään Haapa­taipaleen torppaan.

Selitys lasten kuolemaan löytyi lopulta Lammin kirkonkirjojen kuolleiden ja haudattujen luettelosta. Kuolinsyyn kohdalla luki röd sot, veriripulia aiheuttava punatauti.

Ensimmäinen lapsista oli kuollut 3. joulukuuta, viimeinen 15. joulukuuta. 8.–11. joulukuuta kuoli joka päivä yksi lapsi.

Olin lukenut sairaudesta, kun olin tutustunut vuoden 1918 sisällissotaa koskeviin teksteihin. Bakteerista johtuva suolistotulehdusepidemia riehui yleensä silloin, kun sotaväet ja ihmiset liikkuivat ja ravinto ja hygienia olivat heikkoja.

Myös vuosi 1808 oli sekasortoista aikaa. Suomen sota oli alkanut helmikuussa 1808. Seuraavana vuonna Suomi sai uuden hallitsijan, Venäjän.

Siihen aikaan kuolinsyyt eivät olleet lääkärin toteamia. Pappi kirjasi ne omaisten antamien oireiden perusteella. Lammilla oli kuitenkin tuohon aikaan paljon punatautia.

Ihmiset söivät varmasti paljon sellaista, mikä ei ollut elimistölle sopivaa. Mutta aina ei ollut muuta tarjolla.

Lue myös: Kun Sanna alkoi selvittää kadonneen isoisoisänsä Juhon mysteeriä, hän löysi ensin väärän henkilön – näillä vinkeillä sukututkija välttää isoimmat sudenkuopat

Asioita kannattaa penkoa, jotta saa koottua suvun tarinan

Lapset haudattiin Lammille kahdessa erässä, 11. joulukuuta ja 18. joulukuuta. Hautapaikasta ei ole tarkempia tietoja, mutta voisin kuvitella, että heidät laskettu rivihautaan, jossa ei ole erillisiä muistomerkkejä. Siihen aikaan se oli tyypillinen tapa haudata köyhempää väestöä.

Olen miettinyt, miten äiti selvisi tästä kaikesta. Sitä tietenkin äitinä vertaa itseensä: miltä minusta tuntuisi vastaavassa tilanteessa?

Liisa Matintytär kuitenkin kykeni jatkamaan elämäänsä ja eli sen ajan mittapuulla todella vanhaksi, 80-vuotiaaksi.

Esi-isäni Petteri oli yksi selvinneistä lapsista. Hän oli vanhin, silloin 18-vuotias. Hän työskenteli renkinä vähän siellä sun täällä, meni naimisiin, sai seitsemän lasta ja kuoli ruotuvaivaisena, hyvin köyhänä seurakunnan elätettävänä.

Yleensä pelkät henkilötiedot eivät vielä kerro tarinoita. Siksi asioita kannattaa penkoa.

Tässä perhetragediassa ei oikeastaan selvinnyt muuta kuin syntymä- ja kuolintiedot. Joskus sellaisistakin piirtyy mieleenpainuva kokonaisuus, joka kuvaa oloja, joissa ihmiset elivät.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 5/2023.

Lue myös Seura.fi: Sukututkimukseen hurahtaneelle Jere Markkaselle selvisi yllättäen, ettei vaari olekaan hänen biologinen isoisänsä – Alkoi tuntemattoman isoisän etsintä