Kaksi lasta ja isoäiti katselevat kirjoja maitolavalla, joka on muutettu kirjakopiksi.
Nostalgia

Maitolaituri oli paljon enemmän kuin maidon keräyspaikka – muistatko, mitä kaikkea tapahtui maitolavalla?  

Maitolaituri oli paljon enemmän kuin pelkkä maidon keräyspaikka. Niillä leikittiin, kuultiin uutiset, vaihdettiin juoruja ja odotettiin treffiseuraa.

Maitolava, hinkkipukki, maitokoppi, kuskipukki, tonkkateline, maitopöytä ja maitsikka. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Maitolaiturit olivat ja ovat edelleen suomalaisen maalaismaiseman maamerkki. Laitureita oli myös rautateiden ja vesistöreittien varsilla. Jotkut maitolavat olivat kokonaan vedessä. Vaikka maitolavoja pidetään suomalaisen maaseudun symbolina, ne eivät ole kotimainen keksintö. Lavoja on käytetty Ruotsissa ja muuallakin Euroopassa.

Suomessa maitolaitureita alettiin rakentaa 1920-luvulla, kun osuusmeijerit ryhtyivät keräämään lypsytilojen maitotonkat avolavaisilla kuorma-autoilla. Sotien jälkeen maitolaiturit yleistyivät, kun karjalaissiirtolaiset ja rintamamiehet pystyttivät pientiloja. Kulta-aikanaan 1950- ja 1960-luvuilla maitolaitureita oli Suomessa satojatuhansia.

1970-luvulla maitolavat jäivät pikkuhiljaa turhiksi, kun meijerit alkoivat kerätä maidon säiliöautoilla suoraan tiloilta. Vuonna 1970 Maitolaituritoimikunta arvio, että maitolaitureita oli käytössä 90 000.

Lue myös: Saksalainen Katja rakastui Suomen maaseutuun – lehmistä tuli ex-suurkaupunkilaisen sydämenasia

Nykyisin maitolaiturit ovat lähinnä muistoja menneestä. Suurin osa on purettu tai rapistunut. Monia vanhoja lavoja on kuitenkin kunnostettu. Velaatan kylässä Tampereen lähellä on jopa Maitolaiturimuseo.

Maitolaiturilla saattoi odottaa yllätys

Huivipäinen nainen nostaa maitotonkkaa maitolaiturille
Nainen on tuonut kärryillä maitotonkkansa maitolavalla Rautjärvellä. Kuva Matti Poutvaara Kuva: Museovirasto

Koskaan ei voinut olla varma, mitä maitolavalla oli vastassa, sillä katetut ja varsinkin ovelliset maitolaiturit toimivat hyvinä suojina. Silloin kun niissä ei ollut maitotonkkia, niihin saatettiin jäädä yöksi, jos kyytiä ei järjestynyt tai matka oli pitkä. Varsinkin vilkkaiden teiden varsilla seinälliset maitolavat ajoivat käymälän asemaa.

Monissa paikoissa lava toimi myös ”pussauskoppina”, sillä se saattoi oli suojaisin tarjolla oleva paikka nuoren parin kuhertelulle.

Mikähän tätä rautjärveläistä naista oli vastassa, kun hän nosteli tonkkiaan laiturille? Kuvausvuodesta ei ole tietoa. Se on varmaa, että maitoauto oli tulossa piakkoin. Maitoa ei voinut tuoda happanemaan liian aikaisin.

Maitokuski kuljetti toimitti maalaisten asioita

Meijeriauto on saapumassa maitolaiturille.
Maitoauto saapuu hakemaan maitolavalta tonkkia Nurmeksessa vuonna 1970. Kuva Pekka Kyytinen

Meijeriautossa kulki maidon lisäksi tavaraa, matkustajia ja postia. Meijeristä sai maidon lähetyksen yhteydessä tilata paluupostina meijerituotteita. Moni meijeri välitti myös lehtitilauksia.

Tonkkien mukana kulkivat viestit maitotilan ja meijerin välillä. Vastakirjaan lähettäjä merkitsi maidon määrän, meijerissä siihen kirjattiin maidon laatu.

Kerrotaan tapauksesta, jossa emännän sormus putosi hänen huomaamattaan tonkkaan. Meijerillä se oli löydetty ja palautettiin paluupostissa viestin kera: ”Ei täällä meijerillä ole yhtään niin pienisormista miestä, että vois isännäksi lähteä.”

Maitolavalla vaihdettiin juorut ja päätettiin talkoista

Kolme eri ikäistä naista oleilee maitolaiturin edessä.
Naiset kokoontuivat maitolaiturille Kuhmossa vuonna 1961. Kuva Matti Poutvaara Kuva: Museovirasto

Missä maaseudulla olisi hoidettu asiat, jollei maitolaiturilla? Nämäkin Kuhmossa vuonna 1961 kokoontuneet naiset vaihtoivat varmasti kuulumiset, kertoivat uutiset ja jakoivat juorut.

Laitureiden seinät toimivat ilmoitustauluina, joihin kiinnitettiin vaali-julisteita, linja-auton aikatauluja ja tanssimainoksia.

Miehet saattoivat kokoontua ”maitolaituriparlamentteihin” sopimaan yhteisen tien hoidosta, talkoista tai hevosten käytöstä. Ilman vaimojen valvovaa silmää niissä uskalsi pelata myös korttia ja juoda sahtia, pilsneriä tai kaupungista ostettua Koskenkorvaa.

Lue myös Seura.fi: Lehmänmaito vs. kauramaito – kumpi on terveellisempi vaihtoehto?

Maitolaituri oli oiva treffipaikka

Kolme miestä seisoo valkoisen auton ja maitolavan välissä.
Kolme nuorta miestä autoineen maitolaiturin edessä Taipalsaaren Haikkaanlahdessa 1960-luvulla. Kuva Lappeenrannan museoiden kokoelma

Mihin mahtavat nämä komeat nuoret miehet olla matkalla Taipalsaaren Haikkaanlahdesta 1960-luvulla? Luultavasti tansseihin. Suomalaisten maito­laitureiden kultakaudella, 1950– 1960-luvuilla, suuret ikäluokat elivät nuoruuttaan maaseudulla. Ei ihme, että tanssilavakulttuurin kuumin kausi ajoittuu samoille vuosikymmenille.

Matka tansseihin vei usein maitolaiturin kautta. Sinne kokoonnuttiin meikkaamaan, pukeutumaan, tupakoimaan, laulamaan iskelmiä, pitämään etkoja ja sopimaan kyytejä. Parhaimmassa tapauksessa maitolavalle eksyi nuoria viereisestäkin kylästä.

Myös varkaat käyttivät maitolaiturin suojaa hyväkseen

Miehet lastaavat maitoautoa maitolaiturilta. 
Maitotonkkia lastataan kuorma-autoon Ilomantsissa vuonna 1964. Kuva Matti Poutvaara Kuva: Museovirasto

Tilat pyrkivät viemään maitonsa lavalle sopivaan aikaan. Ei liian myöhään, muttei liian aikaisinkaan. Varkaita piti varoa, jos lava oli oveton tai lukoton eikä tonkia saanut lukkoon.

Vorojen on kerrottu korvanneen maitoa vedellä, ja kateuksissaan joku saattoi sujauttaa naapuritilan maitoon vaikkapa hiiren laadun heikentämiseksi.

Myöskään tonkkaan kiinnitettyä meijerikirjaa ei haluttu vieraiden silmien nähtäväksi. Kirjaan meijeri kirjoitti maidon rasvaprosentin, laadun ja määrän. Mikä häpeä siitä seurasikaan, jos maidon laatu oli laskenut ja naapuri ja sitä kautta tietysti koko kylä saivat siitä vihiä.

Kahta samanlaista maitomökkiä tuskin on

Nainen ja kaksi miestä kävelevät viikatteet olalla maitolavan ohi maantiellä.
Tämä Tuusulassa 1960-luvulla kuvattu maitolaituri oli yksinkertainen puurakenteinen avolava.  Kuva: Museovirasto

Ennen sotia maitolavat olivat puisia tai betonisia avolavoja. Sotien jälkeen niihin ilmestyi seiniä, kattoja ja ovia, kun maito haluttiin suojata auringolta.

Kahta täysin samanlaista maitolavaa tuskin on. Materiaalina käytettiin sitä, mitä saatavilla oli. Koko riippui siitä, kuinka monen tilan maidot sille piti mahtua. Suurimmille laitureille mahtui yli 30 tilan maidot, pienimille vain yhden.

1970-luvulla maitolavoihin vaadittiin lämmöneristys, ja lasikuituituiset pystösuojat syrjäyttivät puiset kopit. Mutta voiko hiekoitussäiliön näköistä rakennelmaa edes kutsua maitolaituriksi?

Maitomiehelle uskottiin salaisuudet

Kaksi miestä nostelee maitotonkkia jo lähes täydelle kuorma-auton lavalle. 
Maitotonkkia lastataan kuorma-autoon Finströmin Pålsbölessä vuonna 1968. Kuva Matti Poutvaara Kuva: Museovirasto

Maitokuski oli arvostettu henkilö. Hänelle uskottiin tärkeiden viestien kuljetus ja annettiin rahaa kauppareissua varten. Meijeristä paluumatkalla oleva maitomies kutsuttiin joskus jopa kahville. Salaisuuksia ja sydänsurujakin maitomiehelle tiedetään vuodatetun.

Myös apumiehen työ oli antoisaa. Vaikka työ oli raskasta, täysien 30 ja 60 litran maitotonkkien nostelua laitureilta autoon, siinä pääsi näkemään lähiseutua ja tapaamaan ihmisiä muualtakin kuin omalta kylältä.

Maitokuskeilla oli myös valtaa. Jos maitolaitureiden paikasta esimerkiksi syntyi kylän maanomistajien välillä riitaa, maitomiehiltä kysyttiin mielipidettä.

Maitolaituri oli luonnollinen pysäkki

Mies istuu piippusuussa maitolaiturin reunalla. Salkku on hänen vieressään maassa.
Metsähallituksen Rautavaaran hoitoalueella istutus- ja kylvötöissä ollut nuori mies odottaa linja-autoa Vuorikankaan maitolaiturilla vuonna 1957. Kuva Raimo Kärnä

Meijeriauto, linja-auto, kauppa-auto, taksi. Ainakin niiden pysäkkeinä maitolavat toimivat. Tässä vuonna 1957 otetussa kuvassa Metsähallituksen Rautavaaran hoitoalueella istutus- ja kylvötöissä ollut nuori mies odottaa linja-autoa Vuorikankaan maitolaiturilla. Salkku on laskettu maahan. Suussa on piippu.

Maitolaituri oli luonnollinen pysäkki erilaisille kulkuneuvoille. Ne olivat tienviitoja ja maamerkkejä, jotka kaikki tunnistivat. Katollinen koppi oli hyvä suoja odotella sateellakin.

Lue myös: Kirjeenvaihtoa 50 vuotta – Kaarina Alanen ja algerialaispari pitivät ystävinä yhtä sodassa ja surussa

Uusiokäyttöä kirjakoppeina, vajoina ja huusseina

Tyttö hyppää maitolaiturilta maahan. Hänen takanaan mies ja pienempi tyttö lukevat kirjaa.
Lohjansaaressa vanha maitolaituri on kunnostettu kirjakopiksi, josta kuka tahansa voi lainata kirjoja. Kuva Hanna Koivisto

Maitolaitureita käyttivät kaikenikäiset. Lapsille maitolaituri oli jännittävä leikkipaikka. Lavalta hypittiin pituutta, ja se toimi laulukilpailujen näyttämönä, kauppana ja kotina. Laiturilla istuskellessa saattoi laskea autoja tai vilkuttaa ohikulkeville. Ovelimmat vakoilivat ohikulkijoita seinän raosta.

Vanhoja maitolavoja on nykyisin uusiokäytössä huusseina, puuvarastoina ja bussipysäkkeinä. Lohjansaaressa maitolava toimii kesäisin kirjakoppina, jossa käytetyt kirjat vaihtavat omistajaa.

Lähde: Jaana Laamanen: Maitolaiturilla (Karisto, 2001)

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 16/2022.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Maitolaituri oli paljon enemmän kuin maidon keräyspaikka – muistatko, mitä kaikkea tapahtui maitolavalla?  

Sinun täytyy kommentoidaksesi.