Nostalgia

Meikkipussi ja sen sisältö on kehittynyt valtavasti vuosien varrella – näyttikö sinunkin meikkisi ennen tältä?

Ensin hovinaiset punasivat poskensa, sitten filmitähdet maalasivat huulensa – ja kohta jokanaisen meikkipussi täyttyi huulipunalla, puuteripurkilla ja ripsivärillä.

Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten huulipuna oli useimpien naisten ykköstuote, ­jota ilman he kieltäytyisivät rantautumasta autiolle saarelle.

Sittemmin monet ovat vaihtaneet sen ripsiväriin. Meikkipussi on vuosikymmenten myötä täyttynyt yhä runsaammin eri tuotteista. On vaikea ajatella aamua ilman meikkivoidetta, puuteria ja rajauskynää.

Kosmetiikan käyttömme on mullistunut kuluneen sadan vuoden aikana. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen meikkaaminen hiipi eurooppalaisten ja amerikkalaisten naisten elämään. Pienillä paikkakunnilla sitä tosin paheksuttiin pitkään.

Kosmetiikan historia mullistui 1920-luvulla, jolloin meikkaamisesta tuli trendi. Tuolloin oli muodikasta kiskaista puuterihuisku yllättäen esiin vaikkapa tanssilattialla ja aloittaa tupsuttaminen.

Meikkaaminen ei enää kuulu vain naisille. Vielä 1980-luvulla harvat miesartistit herättivät huomiota kajalilla reunustetulla katseellaan, nyt Z-sukupolven miehet tekevät meikkiopetusvideoita Youtubeen.

Sata vuotta sitten kauneuden vuoksi suostuttiin kärsimään. Nykykuluttaja sen sijaan vaatii turvallisia tuotteita, jotka eivät vahingoita myöskään luontoa.

Meikkipussi täyttyi ensimmäisenä poskipunasta

Poskipuna kuuluu vanhimpiin käytössä oleviin kosmetiikkatuotteisiin. Tosin 1700-luvun hovidaamit eivät varsinaisesti käyttäneet poskipunaa, vaan punaväriä, jota levitettiin myös huuliin. 1800-luvun puritaanisessa ilma­piirissä poskipunan nähtiin kuuluvan vain estraditaiteilijoiden ja katunaisten käyttöön. Kunniallisen naisen sopi korkeintaan nipistellä ruusut poskilleen ennen kosijan tapaamista.

Erityisen muodikkaaksi poskipuna kohosi 1920-luvulla, sillä sitä käytettiin rutkasi Hollywoodin studioilla. Ilman vahvaa meikkiä ilmeiden piirtäminen esiin mykkäelokuvissa olisi ollut vaikeaa. Elokuvista hurmaantuneet nuoret naiset ottivat mallia idoleistaan ja maalasivat itselleen samanlaiset omenaposket.

Siitä asti ilmettä raikastava poskipuna on säilyttänyt asemansa. Kuvassa nähdään Anne Pohtamon tyylinäyte 1970-luvulta.

Lue myös: Tässä ovat vuoden 2023 kuumimmat kauneustrendit

Anne Pohtamo vuonna 1977. Hän on vuoden 1975 Miss Suomi ja Miss Universum.Anne Pohtamo vuonna 1977. Hän on vuoden 1975 Miss Suomi ja Miss Universum.
Anne Pohtamo vuonna 1977. Hän on vuoden 1975 Miss Suomi ja Miss Universum.

© Helge Heinonen / Museovirasto

Meikkivoide ja pannukakun taika

Kasvojen ihoa on siloteltu erilaisilla ihomaaleilla jo vuosisatoja. Hurjimmillaan ne saattoivat sisältää jopa hengenvaarallista elohopeaa vielä 1900-luvun alussa.

Ensimmäisiin moderneihin meikkivoiteisiin kuului Hollywoodin luottomeikkaajana tunnetun Max Faxtorin kehittämä Pan-Cake-meikkivoide, jolla maestro silotti filmitähtien ihon posliinimaisen sileäksi. Tavallisten naisten käyttöön se lanseerattiin Yhdysvalloissa vuonna 1938.

Ensimmäiset versiot Pan-Cakesta olivat paksuja ja saivat ihon näyttämään vahamaiselta. Vuosikymmenten mittaan koostumusta on kevennetty rutkasti.

Muodin muuttuessa pakkeloitu meikkaustyyli alkoi väistyä. Eri kosmetiikkatalot esittelivät Pan-Cakelle kilpailijoita, joiden koostumus vaihteli nestemäisestä puuterimaiseen.

Lue myös Anna.fi: Tekeekö meikkivoide ihosta kirjavan tai kerääntyy juonteisiin? Näillä helpoilla vinkeillä saat meikkivoiteen toimimaan niin kuin pitää

Max Factor Pan-Cake -meikkivoiteen mainoksessa vuonna 1946 yhdysvaltalainen näyttelijä Lucille Ball.
Max Factor Pan-Cake -meikkivoiteen mainoksessa vuonna 1946 yhdysvaltalainen näyttelijä Lucille Ball. © Mary Evans Picture Library / Lehtikuva

Sipaus puuteria

Nykytrendit suosivat kiiltävän kuulasta ihoa, ja niinpä moni on korvannut puuterin esimerkiksi meikinkiinnityssuihkeella. Menneinä aikoina sitä kuitenkin kului kauhakaupalla.

Vaaleita hiuksia jumaloivalla 1700-luvulla puuteria tupsutettiin kasvojen ohella peruukkeihin. Seuraavalla vuosisadalla riisipuuteri oli yksi harvoista kosmetiikkatuotteista, jota hienon naisen sopi käyttää.

1900-luvun huolitellun virkanaisen nenän ei puolestaan sopinut milloinkaan kiiltää. Kuvassa kosmetologi viimeistelee meikkiä vuonna 1959.

Kosmetologi työssään kauneussalongissa tammikuussa 1959. 
Kosmetologi työssään kauneussalongissa tammikuussa 1959.  © Lehtikuva / Lasse Holmström

Jämäkkä kiinnitys

Kampauksiin on haettu kestävyyttä milloin mistäkin. Kiharoiden loihtimisessa saatettiin käyttää vaikka sokerilientä. Kirjailija Merete Mazzarella on muistellut vieneensä aina pullollisen sitruunasoodaa kampaajalle ­nuorena diplomaatintyttärenä 1960-­luvulla Bulgariassa. Lännessä sai tuolloin jo tehokkaita muotoilutuotteita, sillä esimerkiksi L’Oréalin Elnett-hiuskiinne lanseerattiin vuonna 1961. Kuvan kampaus on vuodelta 1974.

Naisten juhlakampaus, 1974.
Naisten juhlakampaus, 1974. © Kari Pulkkinen / Museovirasto

Meikkipussi ja sen salat: Kohtalokas katse kajalilla

Kulkivatko muinaiset egyptiläiset arjessaan yhtä vahvasti meikattuina kuin Elizabeth Taylor Kleopatra-elokuvassa (1963)? Ainakin tähden meikki pyrittiin kopioimaan tarkkaan hautalöytöjen maalausten perusteella.

Niin tai näin, nestemäisellä rajausvärillä ja kajalilla piirretystä silmämeikistä tuli 1960-luvun hitti. Aiemmin naiset olivat korostaneet silmään yhtä voimakkaasti 1920-luvulla ja hieman sitä ennen. Silloinkin inspiroijana oli elokuva: Theda Baran tähdittämä Kleopatra (1917).

Kleopatra (engl. Cleopatra) on Joseph L. Mankiewiczin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1963. Egyptin nuorta kuningatarta Kleopatraa esitti Elizabeth Taylor.
Kleopatra (engl. Cleopatra) on Joseph L. Mankiewiczin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1963. Egyptin nuorta kuningatarta Kleopatraa esitti Elizabeth Taylor. © Mary Evans Picture Library / Lehtikuva

Auringon hehkua savikiposta

1980-luvun tyyliin kuului tanakka rusketus. Kun aurinkoa tai solariumia ei ollut tarjolla, se siveltiin purkista. Näin ensimmäiset aurinkopuuterit ilmestyivät kemikaliokauppoihin.

Pioneerituote oli kauniiseen savikippoon pakattu Egypt Wonder, ­joka saapui markkinoille vuonna 1980. Helposti avautuvan korkin ja jauhemaisen tuotteen yhdistelmä sotki monen meikkipussin ikimuistoisesti.

Egypt Wonder oli pakattu savipurkkiin.
Egypt Wonder oli pakattu savipurkkiin.

Pisara klassikkoparfyymiä

Suomalaiset tunnetaan tuoksu-uutuuksia suosivana kansana. Ostamme 30 millilitran pikkupulloja ja vaihdamme suosikkiamme usein. Toki moni suosii klassikkojakin. Kuvassa on vuoden 1960 hittituoksu, appelsiininkukkaa ja kuusamaa huokuva Madame Rochas. Tämä oli myös monen suomalaisrouvan juhlatuoksu.

Kuuma suukko punahuulilta

Huulipuna tuntuu olleen ­käytössä jo isoisoäitien ajoista. Ensimmäisen j­oka tytön saataville tulleen huulipunan esitteli ranskalainen Guerlain vuonna 1884. Ranska hullaantui siitä, sillä mainostettiinhan sitä jumalaisen teatteridiiva Sarah Bernhardtin kauneuden salaisuutena. Toisin kuin nykypunassa, siinä ei vielä ollut hylsyä, vaan se oli kääritty vahaliidun tavoin voipaperiin.

Huulipunien muotivärit ovat vaihdelleet eri aikoina. Mykkäfilmin kulta­kaudella suosittiin tummia punia, joita nähtiin elävien kuvien tähdillä. Technicolor-väri-ilotulituksen myötä esimerkiksi Marilyn Monroen suosima kiiltävä kirkkaanpunainen nousi hitiksi 1950-luvun puolivälissä.

1960-luvulla nuoret halusivat näyttää toiselta kuin äitiensä sukupolvi ja teinimalli Twiggyn kasvoilta tuttu kalpea vaaleanpunainen sävy kimposi myydyimmäksi.

Nykypunissa pelkkä väri ei ratkaise. Hoitavat ainesosat ovat ­yhtä tärkeä peruste punaa ­valitessa.

Lue myös: Ei enää koskaan huulipunaa hampaissa! Tähän niksiin tarvitset vain sormesi

Marilyn Monroe 1950-luvun puolivälissä.
Marilyn Monroe 1950-luvun puolivälissä. © Everett / Lehtikuva

Meikkipussi ja suosikkituote: Räpsyripset kakkumaskaralla

Ennen ripsivärien keksimistä katsetta saatettiin korostaa kotikonstein sekoittamalla nokea vaseliiniin. Nykyaikaisen ripsivärin keksijänä pidetään ranskalaista Eugène Rimmeliä, joka kehitti vaseliinista ja väripigmentistä ensimmäisen kakkumaskaran vuonna 1872. Moni muistaa, kuinka niitä kostutettiin syljellä vielä 1980-luvulla.

Nykyisen mallinen ripsiväri syntyi vuonna 1958, kun Helena Rubinstein keksi pakata maskaran putkiloon. Silloin myös harjan muoto muuttui.

Lue myös: Testasimme magneettiripset – katso ennen ja jälkeen -kuvat!

Ripsiväriä levitetään ripsiin.
© Otavamedia / Mirva Kakko

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 6/2023.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Meikkipussi ja sen sisältö on kehittynyt valtavasti vuosien varrella – näyttikö sinunkin meikkisi ennen tältä?

Lukija331538

70-luvun puolivälissä tärkeimmät meikkipussin tuotteet olivat Ricilsin kakkumascara, Max Factorin Pan Stik (edelleen myynnissä!), huulipuna ja Lip Potion roll-on -huulikiilto. Sääli ettei Ricilsiä enää saa, oli ihan paras mascara paksuine harjoineen!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.