Nostalgia

Tappoiko sosiaalinen media spontaanin kyläilykulttuurin? – lue miten kyläily on muuttunut Suomessa vuosien varrella

Vielä 1980- ja 90-luvuilla naapurissa tai sukulaisten luona saatettiin piipahtaa aikoja sopimatta. Uudet laitteet, kuten puhelin, televisio ja auto ovat kukin muuttaneet kyläilytapoja.

Lasta saatettiin sanoa kyläluudaksi, jos hän kyläili ahkerasti kavereiden, tuttujen tai sukulaisten luona. Tätä nykyä harva, ainakaan aikuinen, enää ilmestyy yllättäen oven taakse tullakseen kylään.

Vielä 1980- ja 90-luvuilla niin saatettiin tehdä. Aina ei edes soitettu etukäteen, onko ketään kotona. Oven vieressä saattoi olla pieni kirja, johon kävijät saivat jättää terveisensä, jos talonväki ei ollut kotosalla.

Perinteinen kyläilypäivä oli sunnuntai, kun ei tehty töitä ja oli aikaa. Eräissä kyläyhteisössä kyläily saattoi olla tiheää, kun naapurit poikkesivat käymään monta kertaa päivässä.

”Karjalaiset ovat tunnettuja siitä, että ovat kovia kyläilemään ja erittäin vieraanvaraisia”, sanoo arkistotutkija Marja-Leena Jalava Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta. Siellä kyläilykokemuksia on kerätty vuosina 2018−2019, ja osa niistä on koottu kirjaan Käykää peremmälle.

”Sotien jälkeen kyläily oli tärkeää evakoille. He saivat pitää yllä omaa kulttuuria ja tapoja ja käsitellä hankalia muistoja ja kokemuksia.”

Lue myös: Vieraat jo melkein ovella ja koti kaikkea muuta kuin kunnossa? Näin siivoat kotisi 30 minuutissa

Kyläily television ääreen

Kylään on menty tapaamaan tuttuja ja vaihtamaan kuulumisia. Puhelin muutti kyläilyn tiheyttä, kun enää ei tarvinnut mennä vaihtamaan kuulumisia paikan päälle vaan pystyi soittelemaan. 1950-60-luvuilla tuli televisio, joka saattoi koota koko naapuruston yhteen.

”Joukolla saatettiin katsoa ohjelmia yömyöhään. Kaipauksella on muisteltu yhteisyyden tunnetta, ­joka vallitsi illan tunteina, kun lähinaapureita kokoontui katsomaan jotakin ohjelmaa”, Jalava kertoo.

Televisio-ohjelmat toivat jutunjuurta kyläilyyn. Televisioiden yleistyttyä kyläily hiipui, kun joka mökissä oli oma vastaanotin. Kyläily pysyi silti luontevana tapana tutustua naapureihin ja uusiin ihmisiin kaupungistuvassa Suomessa. Puoli vuosisataa sitten autot edistivät asiaa.

”1970-luvulle tultaessa vähempi­varaisissakin perheissä päästiin kauemmaksi sukuloimaan. Samaan aikaan yleistyivät mökit ja mökkikyläilyt.”

Ennen autoja kyläilyyn liittynyt matkanteko oli oma lukunsa, sillä matkaan kului aikaa, kun liikuttiin kävellen, taksilla, bussilla, junalla ja ehkä liftaten.

Sen seitsemää sorttia

Kahvikutsut saivat alkunsa 1700-luvun Saksassa yläluokan rouvien keskuudessa. Sieltä tapa saapui Ruotsiin ja Suomeen. Yläluokan perua lienee se, että tarjoamisia tuli olla sen seitsemää sorttia, enimmäkseen makeaa.

Yllätysvieraita varten taloudessa kuului olla vierasvaraa, ja sen takasi jääkaappien ja pakastimien yleistyminen. Kahvit tuli keittää ja tarjota vähintään pullaa ja kuivakakkua.

Moni muistaa elävästi tarjoilut: tiikeri- tai sokerikakun, marjamehun ja limonadin, oudon leipäjuuston tai suolakahvin pohjoisessa vieraillessa.

Etikettiin kuului, että vieraat otettiin vastaan iloisesti. Joskus talonväki saattoi silti tehdä tepposet.

Työkaveri kutsui mökilleen iltaa viettämään. Monella vieraista olisi ollut sille illalle suunnitelmia, mutta kun kutsutaan, pitää mennä. Mökin pihalla tuli vieras nainen vastaan, toivotti kyllä tervetulleeksi, mutta totesi, että äiti lähti Norjaan.

Vuosikymmenien ajan naisia opetettiin pitämään kotinsa siinä kunnossa, että vieraat voivat tulla koska tahansa.

Aina ei kaikki silti ollut järjestyksessä. Kun lapsiperheessä huomattiin, että pihaan ajoi auto, alkoi ­tohina. Lelut raivattiin äkkiä lattioilta, ja pakastimesta kaivettiin pullat uuniin sulamaan.

Tarjoilut olivat muodollisempia kuin nykyään. Suolaiset tarjottavat ilmestyivät kahvitteluun mukaan terveellisyyden tavoittelun myötä. 1970- ja 80-luvuilla voileivät tehtiin valmiiksi: meetvurstit, juustot, kurkut ja tomaatit aseteltiin kauniisti leiville ja leivät tarjoiluvadille.

Kyläilyvälit vaihtelivat parista kuukaudesta pariin vuoteen. Puheenaiheet olivat arkisia: maaseudulla vertailtiin maitolitrojen määriä ja lehmien keskituotoksia, mietittiin porakoneen teriä tai puhuttiin Marimekon alennusmyynnistä.

Kylään saatettiin lähteä myös asiaa toimittamaan, kuten lainaamaan sokeria tai jauhoja. Naapurukset myös vaihtelivat lehtiä keskenään.

Lue myös Anna.fi: Yllätyskyläily on paha etikettivirhe – nämä ovat karmeimmat kyläilymokat

Epäkohteliaat vieraat

Kyläkokemukset eivät aina olleet mukavia, ja varsinkin nuoriso saattoi lähteä mukaan vierailuille vastentahtoisesti. Lasten kyläilyintoon ovat tosin saattaneet vaikuttaa luvassa olleet herkut.

Ennen muinoin lapset kasvatettiin olemaan hiljaa ja sotkeutumatta aikuisten juttuihin, mutta 1980-luvulla lapset saivat jo kuunnella aikuisten keskusteluja.

Kylään tulleet vieraat eivät aina ole hallinneet kaikkia kohteliaisuussääntöjä, ja siinä lapset ovat ihan oma lukunsa. Kun eräät pojat tulivat tädin luo hiihtolomalla, he sanoivat, että tultiin, kun ei muuta keksitty.

Olin sairaana. Naapurin pikkutytöt tulivat sairasta katsomaan. ’Onko sulla lavantauti?’ he kysyivät. Vastasin kieltävästi. Tytöt lohduttivat: ’Ainahan sitä kuolee, kun sairastaa!’ Tunsin, että toipuminen alkoi välittömästi vieraiden käynnistä.

Epäsovinnaisen käytöksen osaavat myös aikuiset.

Täti tuli ulkomailta kylään. Tarjosin aamupalalla kaupan karjalanpiirakoita. Täti maistoi pienen palan ja totesi, että kyllä siskosi piirakat olivat parempia.

Yleensä talonväki panosti vieraisiinsa, eikä vaivannäössä säästelty.

Kun ystäväperhe vuosikymmeniä sitten tuli kylään, rouva sanoi, että teille on sitten mukava tulla kylään, kun on niin huono siivo. Varmaan olin yrittänyt siivoillakin.

Osaa se talonväkikin

Myös talonväellä voi olla opittavaa siinä, miten käyttäydytään tai mitä vieraille tarjotaan.

Sukulaismiehen luona kyläillessä kysyttiin, saisiko olla kahvia vai teetä. Kun vastasimme, että teetä, hän kommentoi, että kahvi tulisi kyllä helpommin. Sitten joimme aamulla keitettyä kahvia.

Käykää peremmälle -kirjassa muistellaan tätiä, jolla oli omanlaisensa kylmäketju. Hän otti kakun sulamaan pakastimesta vieraita varten ja pakasti yli jääneen taas seuraaville. Siellä syötiin myös jäätelöä, jonka pinta oli saanut nahkamaisen kerroksen. Päälle oli tarjolla omatekoista hilloa, jonka päältä piti kuoria homekerros.

Varautumista on toki monenlaista. Tätä nykyä se voi olla esimerkiksi gluteeniton tai lihaton ruoka.

Moni muistaa myös astiat, kuten Myrna-kupit, jotka otettiin esille harvinaisempien tai arvokkaiden vieraiden tullessa. Tai sitten ei.

Eräs sydämellinen rouva tiedettiin kleptomaaniksi. Hänen tullessaan kylään ei katettu hopealusikoita.

Kyläily vaatii vaivaa

Kyläilyharrastus on vähentynyt. Silti sitä ei ole täysin tappanut edes sosiaalinen media, vaikka siellä onkin erityisen helppo vaihtaa kuulumisia. Marja-Leena Jalavan mukaan some on voinut madaltaa kynnystä kyläilystä sopimiseen. Se on tarpeen, sillä nykyään on enemmän harrastuksia ja muita kiireitä.

”Kyläily on latautuneempaa kuin aiempi mutkaton ja spontaani vierailu. Se on usein sovittava pitkälle etukäteen ja nähtävä vaivaa. Koetaan, että pitää tehdä itse, vaikka vierasvaraa saisi pakastealtaasta.”

Myös alkoholia tarjotaan nykyään hanakammin vieraille.

”1950-luvulla miehet saattoivat tarjota toisilleen napsuja pöydän ­alta. Nykyään on viiniä tai tervetuliaismaljat, jos tullaan kyläilemään”, Jalava sanoo.

Tänä päivänä tavataan yhä useammin kahviloissa tai ravintoloissa, varsinkin kaupungeissa.

Myös Maamiesseuran tupailta voi siirtyä ravintolaan, jossa sitten kulutetaan loppuun seuran rahat, joita on jäänyt vuosien saatossa käyttämättä. Näin kävi kylällä, jossa ei ole enää kuin yksi maamies eli viljelijä, joten seura päätettiin lakkauttaa.

Kursivoidut sitaatit ovat lukijoiden muisteluja.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 19/2022.