Nostalgia

Nostalgia: Amerikansiirtolainen Tyyni Kalervo perusti ravintolan New Yorkiin

Moni suomalainen lähti siirtolaiseksi Amerikkaan täysin ummikkona. Yksi heistä oli New Yorkiin tupsahtanut Tyyni Kalervo. Mutta niin vain nuori nainen onnistui pistämään piikatytön palkasta sivuun sen verran, että hän perusti ensimmäisen ravintolansa.

Kaupunkihirviö. Näin New Yorkiin asettuneet suomalaissiirtolaiset kuvailivat kaupunkia Esko Tommolan kirjassa Uuden Maan Rakentajat. Kaupunkihirviö!

Vuosikymmeniä siirtolaisbuumin jälkeen, vuonna 1991, seisoin Manhattanilla ravintola Little Finlandin ovella. Olin tullut tapaamaan ravintoloitsija Tyyni Kalervoa, josta oli kerrottu kirjassa.

Halusin selvittää, miksi rouva Kalervo ja kymmenettuhannet suomalaiset jäivät New Yorkiin 1920- ja 30-luvuilla. Uskoin, että pienistä maalaiskunnista lähteneiden, kielitaidottomien suomalaisten olisi ollut helpompi sopeutua monimuotoista New Yorkia helpommin jonnekin muualle, vaikkapa Minnesotaan ja Michiganiin. Siellä ilmasto muistutti Suomea ja alueelle oli jo ehtinyt muodostua suomalaisyhteisöjä.

Mietin, millaista ummikkojen elämä oli ollut kaupunkihirviössä.

Rautarouva Mrs K

New Yorkissa Tyyni Kalervo tunnettiin Rautarouvana. Toisinaan häntä kutsuttiin myös nimellä Mrs K, rouva K.

Tyyni otti minut vastaan tottuneesti ravintolansa baaritiskin ääressä. Hänestä oli ollut vuosien kuluessa useita haastatteluja suomalaisissa ja paikallisissa lehdissä. Viime vuosina amerikkalaiset olivat udelleet etenkin pitkän iän salaisuutta. Tavatessamme Tyyni oli täyttänyt hiljattain 90 vuotta.

”Kova työnteko, enkä ole koskaan valittanut”, muistan hänen vastanneen minullekin.

Baaritiskin seinää kiersi komea rivi vodka- ja viskipulloja. Seinällä näin Finlandia Vodka -mainoksen lisäksi kehystetyn valokuvan Tyynistä Urho Kekkosen vieressä. Kuva oli otettu, kun presidentti vieraili Little Finlandissa vuonna 1970.

Panin merkille myös ravintolan peräseinään nojaavan jukeboksin, josta saattoi panna soimaan Olavi Virtaa. Tunnelma oli kaurismäkiläinen.

”Ennen täällä kävi paljon enemmän suomalaisia. Nyt monet ovat muuttaneet pois. Ei ole New York niin kuin ennen”, Tyyni totesi.

Tyyni matkusti Amerikkaan laittomasti

Tyyni Kalervo, silloin vielä sukunimeltään Hyyryläinen, matkusti uudelle mantereelle vuonna 1921. Nipin napin parikymppinen nainen ei voinut vastustaa Amerikan imua, ja lisäksi hänen oli tarkoitus lähettää Suomeen rahaa vanhemmilleen ja yhdeksälle sisarukselleen.

Vuosikymmen oli toisen suuren siirtolaisaallon aikaa. Yhdysvalloissa asui arviolta jo 150 000 Suomessa syntynyttä ihmistä. Samana vuonna Tyynin lähdön kanssa Yhdysvallat rajoitti suomalaissiirtolaisten määrää. Aiemmin maahan oli päässyt 4 000 suomalaista vuodessa, nyt enää 50.

Tyyni oli yksi niistä sadoista ellei tuhansista suomalaisista naisista, jotka tulivat maahan laittomasti Kanadan kautta. Hän asettui ensin vuodeksi Kanadan Montrealiin. Ollessaan tanssimatkalla Buffalossa Yhdysvaltain puolella Tyyni loikkasi Amerikkaan.

Lyhyen Detroitissa vietetyn ajan jälkeen hän saapui New Yorkiin kahden muun suomalaistytön kanssa.

”Me mentiin ensin Brooklynin Finntowniin, missä ihmeteltiin, että mitenkä pääsisi Sheepsheadbayhin, kun siellä asui yksi Kopsa. Me kyseltiin yhdeltä kuorma-autokuskilta, ja se sanoi että come on, come on, I’ll take you. Ja niin mentiin kapsäkkeinemme sen trukkiin (kuorma-autoon) ja päästiin sinne Kopsalle, mistä sitten etsittiin itsellemme piikapaikat”, Tyyni kertoi kirjassa Uuden Maan rakentajat.

Olematon kielitaito

Jutellessani Tyynin kanssa hänen ravintolassaan Tyyni muisteli alkuaikojen kieliongelmia. Suomalaisista käytännössä juuri kukaan ei osannut englantia saapuessaan Amerikkaan, ei Tyynikään. Aloittaessaan piikana hän käveli muistikirja esiliinan taskussa ja opetteli perheessä kuulemaansa englantia kirjoittamalla sanoja ylös.

Kehnosta kielitaidosta seurasi hankaluuksia. Toisinaan perheen rouva hermostui, kun Tyyni ei ymmärtänyt, mitä hänen odotettiin tekevän.

”Suomalaisen keittokirjan avulla sain kuitenkin lounaan ja päivällisen pöytään”, Tyyni totesi Vapaa Sana -lehden haastattelussa 1980-luvulla.

Samassa tilanteessa oli satoja suomalaisnaisia, jotka työskentelivät kodinhoitajina New Yorkin ultrarikkaissa perheissä. Silti suomalaisnaiset olivat haluttuja kodinapulaisia. He olivat rehellisiä eivätkä varastaneet. He pesivät pyykin puhtaaksi ja osasivat valmistaa ja tarjota ruoan oikein.

Suomalaisia miehiä puolestaan työllisti New Yorkin rakennusbuumi, joka kävi kuumimmillaan. Miehet pystyttivät kaupunkiin pilvenpiirtäjiä ja rakensivat siltoja ja teitä.

Säästöjä piian palkasta

Tyyni Kalervo onnistui säästämään piianpalkastaan niin paljon rahaa, että hän avasi ravintolan nimeltä Home Lunch suomalaisten asuttamaan Harlemiin. Elettiin kieltolain aikaa 1930-luvun alussa.

Harlem oli tuolloin pieni kaistale kotisuomea: oli suomalaisia liikkeitä, kirkkoja ja haaleja, kuten amerikansuomalaiset kutsuivat kokoontumistilojaan. Alueella asui parhaimmillaan 8 000–9 000 Suomesta saapunutta ummikkoa, jotka tarvitsivat toistensa tukea.

Siirtolaisten koti oli yleensä jossakin kaupungin lukuisista asuntoloista. Moni Harlemiin asettunut oli Tyyni Kalervon tapaan naimaton ja lapseton.

Heistä useat olivat lähteneet Suomesta pakoon puutetta tai työttömyyttä. Esko Tommolan kirjan mukaan osan oli suorastaan pakko lähteä. Suomalaisen perinnönjaon mukaisesti omaisuus siirtyi vanhimmalle pojalle, mikä jätti muut sisarukset tuuliajolle.

Useilla 1920–30-lukujen muuttajilla oli Amerikassa sinne aiemman siirtolaisaallon aikana saapuneita tuttavia, jotka olivat parantaneet elintasoaan huomattavasti Suomen oloihin verrattuna. He rohkaisivat kirjeissä kotimaahan jääneitä tulemaan perässä. Lisäksi Suomessa kierteli värvääjiä amerikkalaisista kaivos- ja laivayhtiöistä.

Konemestarin vaimoksi

Aloittaessaan ravintoloitsijana Tyyni teki kahta työtä. Aamu- ja iltapäivisin hän kävi edelleen piikomassa, muut ajat hän hoiti ravintolaa.

Tyyni oli nuuka. Hän käytti rouvilta saamiaan vanhoja kenkiä ja vaatteita, ja ravintolassa Tyyni teki kaiken itse. Vuonna 1986 hän kertoi Kauppalehden haastattelussa, että ”silloin nousi 50 kilon perunasäkki kevyesti”.

Ravintola oli hyvä bisnes, ja lopulta Tyynillä oli töissä kolmetoista ihmistä. Lammasleike maksoi 60 senttiä, kahvikuppi 5 senttiä.

Nelikymppisenä Tyyni tapasi ravintolassaan konemestari Kalle Kalervon, meni tämän kanssa naimisiin yhdeksän päivän tuttavuuden jälkeen ja sai ainoan lapsensa, isänsä mukaan nimetyn Kalle-pojan. Pariskunta laajensi Tyynin bisneksiä ja hankki 200 000 kanan farmin Connecticutista. Lisäksi he pitivät Rhode Islandilla majataloa, joka paloi myöhemmin – paikallisten lehtitietojen mukaan epäilyttävissä olosuhteissa.

Sen sijaan ravintolabisnes menestyi. Kun Home Lunch oli toiminut 15 vuotta, ravintolaa muistettiin paikallisen suomalaislehden ilmoituksessa näin: Onnittelemme Kansallisseuran 15:sta juhlavuodesta. Parhainta keittoruokaa ja olutta. Auki 24 tuntia vuorokaudessa.

Myös Tyynin toinen ravintola, samalla kadulla Harlemissa sijaitseva Viking Cabaret and Bar, menestyi. Rattoisat suomalaisseurueet kokoontuivat sinne torstai-, perjantai-, lauantai- ja pyhäiltaisin kuuntelemaan soittoa ja tanssimusiikkia.

Ravintolassa esiintyi muun muassa amerikansuomalainen, siirtolaisen keskuudessa suosittu hanuristi Viola Turpeinen, samoin Tapio Rautavaara ja Kauko Käyhkö.

Ravintolassa järjestettiin Miss Vappu -kisoja

Harlemissa asuneet suomalaiset olivat sydämeltään vanhan maan kansalaisia. Keväisin Tyynin ravintolassa valittiin suomalaisneitojen joukosta Miss Vappu.

Näin New Yorkin Uutisissa kerrottiin: Taas Tampereen neito, 20-vuotias Ellen Lehtonen, kruunattiin toukokuun 4. Päivä vappu-tanssiaisten yhteydessä Viking-ravintolassa. Lehti mainitsee myös, että yleisössä oli lähes 400 ihmisiä.

Monissa tuon ajan lehtikirjoituksissa korostetaan, että ravintola ja suomalaisten käytös olivat siistejä. Tällä viitattiin siihen, ettei alkoholin juominen ollut hurjaa.

Mutta osasivat suomalaiset olla eripuraisiakin. Enimmillään New Yorkin alueella oli noin 20 000 suomalaissiirtolaista, ja he olivat usein aatteellisesti toistensa vastustajia. Työväenseuroilla, kommunisteilla, raittiusseuroilla ja kansallismielisillä oli omat haalit, kokoontumispaikat.

New Yorkin kaltaisessa suurkaupungissa suomalaiset oppivat kuitenkin väkisinkin suvaitsevaisuutta, jopa suurpiirteisyyttä erilaisuutta kohtaan. Tämä näkyi toisten auttamisena, tosin jokaisen odotettiin nousevan pian omille jaloilleen.

Yhteisö kuihtui Harlemista

Suuri osa suomalaisista muutti pois Harlemista viimeistään 1950-luvulla perheiden kasvamisen myötä. Yhteisö alkoi kuihtua.

Vuonna 1961 Tyyni Kalervo avasi vielä uuden ravintolan, Little Finlandin, nyt Manhattanille.

”Kaalikääryleet maksoivat kolme taalaa”, Tyyni muisteli minulle.

Samaan aikaan Harlemin suomalaisyhteisön kanssa Brooklyniin oli syntynyt toinen suuri suomalaisten keskittymä, Finntown. Sen sydän oli suomalaislehti New Yorkin Uutiset. Tyyni oli vuosia sitä kustantavan Suomalaisen Sanomalehtiyhtiön johtokunnan puheenjohtaja.

Menin kerran 1980-luvulla hänen mukaansa erääseen hallituksen kokoukseen. Istuimme toimituksen takahuoneessa, joku oli keittänyt kahvit ja leiponut pullat. Tyyni puolusti jämäkästi lehteä muutamaa suomalaista vastaan, jotka olivat ehdottaneet amerikansuomalaisten lehtien yhdistämistä.

Vaikka lukijakunta oli kuihtunut, Tyyni ei halunnut antaa periksi. Hän keräsi miehensä kanssa kannatusilmoituksia lehden joulunumeroon 30 000 markan edestä.

Sänky Little Finlandin takahuoneessa

Tyynin mies kuoli vuonna 1983, ja ainoa poika asuu perheineen Floridassa. Tyyni jatkoi ravintola Little Finlandin eli Pikku Suomen pitämistä yksin kuolemaansa saakka.

Tavatessani Tyynin viimeisen kerran hän oli 90-vuotias. Yllätyin, kun hän näytti minulle ravintolan takahuoneen. Tila oli niin ahdas, että huonetta hallitsi yksi huonekalu: kapea yhden hengen sänky. Siinä Tyyni nukkui useimmat yönsä, oli nukkunut vuosikausien ajan.

Tyynillä oli kyllä maaseututalo Conneticutissa, mutta Tyyni totesi, ettei sinne ole järkevää ajaa. Hän aloitti työt aamupäivällä kello yhdeltätoista ja jatkoi yöllä kello neljään asti.

Muistan, mitä Tyyni sanoi minulle, kun katselimme vuodetta. Hän ei haluaisi elää yhtään päivää toisin kuin oli elänyt.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 12/2017 -lehdessä.