Nostalgia

Haaveilitko lapsena missin tai lentoemännän urasta? Listasimme 8 ammattia, jotka houkuttelivat suomalaisnaisia 1930–1980-luvuilla

Tytöt haaveilivat pitkään ammateista, jotka katsottiin naisellisiksi, siis hoiva- tai palvelualan töistä. Konttoristiksi haluava arvosti siistiä sisätyötä, ja lentoemäntänä pääsi näkemään maailmaa.

Jos nykytytöt haaveilevat juristin, lääkärin, opettajan tai vaikkapa some­yrittäjän urasta, niin vielä 1950–60-luvuilla haaveet olivat melko toisenlaiset. Teinitytöt halusivat ammatteihin, joita pidettiin juuri naisille sopivina. Tällaisia olivat esimerkiksi sairaanhoitajan, konttoristin, kosmetologin, kansakoulun opettajan tai myyjän ammatit.

Jo 1900-luvun alkuvuosikymmeninä suomalaisnaiset, eritoten kaupunkien naimattomat naiset kävivät palkkatyössä, ja työmarkkinoille muodostui naisvaltaisia aloja. Töitä paiskittiin usein teollisuudessa, käsityön ja kaupan alalla, toimistoissa, pankeissa, kouluissa ja terveydenhoidossa sekä palvelijattarina.

Tyttökirjallisuus innoitti haaveilemaan hoitajan hommista

Sata vuotta sitten tyttö saattoi ­toki unelmoida jostakin ammatista, ­mutta moni päätyi kuitenkin samaan työhön kuin missä omat vanhemmat olivat. Vaikkapa perheenemännäksi.

Jos tyttö ahmi tyttökirjallisuutta, hän sai esikuvikseen sairaanhoitajia tai jopa lentoemäntiä, joita kirjojen päähenkilöt monesti olivat. Miten realistisen kuvan romaanit tehtävistä antoivat, se on siten toinen juttu.

Lue myös Seura.fi: Varhaiskasvatus kärsii henkilöstöpulasta maksaen vuosien takaisista virheistä – Miksi poliitikot eivät arvosta naisten tekemää työtä?

Lähteet: Sinikka Selin: Mikä sinusta tulee isona? Koulutus- ja ammattisuunnitelmat 1950-60-luvun Helsingissä. Nuorisotutkimusverkosto.

Sara Kokkonen: Tyttöjen ammattiin sivis­täminen 1930-1950-lukujen suomalaisissa tyttökirjoissa.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä nro 25/2022.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Haaveilitko lapsena missin tai lentoemännän urasta? Listasimme 8 ammattia, jotka houkuttelivat suomalaisnaisia 1930–1980-luvuilla

Sinun täytyy kommentoidaksesi.