Nostalgia

Ennen postikorteilla saatettiin jopa flirttailla – vanhojen korttien kuvat kummastuttavat nykyihmistä

Postikorteilla on lähetetty matkakuulumisia ja viestitetty palavista tunteista. Vasta kännykkäkulttuuri ja sosiaalinen media rapauttivat niiden aseman.

Milloin viimeksi postiluukkusi on rapsahtanut postikortin­ saapumisen­ merkiksi? Jollei joka vuosi väheneviä joulukortteja lasketa, siitä on voinut kulua aikaa. Yhä harvemmin huojuvia palmuja esittävä kortti välittää terveiset Kanarialta tai ruusujen hehkua toistava kortti toivottaa hyvää nimipäivää.

Toisin oli ennen. Korteilla flirttailtiin ja osoitettiin huomiota mielitietylle. Niillä kyseltiin kuulumisia ja kerrottiin omista puuhista kirjettä tiiviimmällä tekstillä. Olennaista kortin lähettämisessä oli kuvan valinta. Se, mitä sanoilla ei ilmaistu, jätettiin kuvan tehtäväksi.

Värit postikortteihin lisättiin käsin

Postikorttikulttuuri alkoi kukoistaa 1800-luvun loppupuoliskolla. Syynä siihen oli kehittyvä painotekniikka, jonka ansioista kuvien ikuistaminen kartongille luonnistui helpommin. Alkuun tosin värejä ei saatu painettua, mutta koska työvoima oli halpaa, voitiin vaikkapa nuoria tyttöjä pestata värittämään kortteja käsin.

Liiketoiminnan kärkimaiksi Euroopassa nousivat Iso-Britannia ja Saksa. Jälkimmäisestä tuotiin paljon kortteja Suomeen. Alkuun niiden toivotukset olivat saksankielisiä, mutta pian tarjolle tuli myös suomen- ja ruotsinkielisillä toivotuksilla varustettuja kortteja.

Kuluttajat hullaantuivat korteista,­ ja niistä sukeutui muoti-ilmiö. Ne olivat etenkin nuorison suosiossa. Kortti, johon oli painettu kaunis ­kuva, oli kuin pieni lahja saajalleen. Kuva sitä paitsi kompensoi odotuksia tekstin suhteen.

Toisin kuin kirjettä rustatessa, enää ei tarvinnut olla sanaseppo. Vain muutama rivi riitti vaikutuksen tekemiseen. Korttiin saattoi kopioida myös jonkun herttaisen värssyn silloin muodissa olleista muistokirjoista.

Vanhimpien korttien kuvat ­hämmentävät usein nykyihmistä.­ Entisaikojen korttien kuvilla ei välttämättä ollut mitään yhteyttä lähettämissyyhyn. Esimerkiksi 1800-luvun lopun joulukorteista saattoi ihailla kuvia kukista tai kauniista naisista. Nissejä ja nasseja ei näkynyt vielä missään.

Postikortteja lähetettiin ystäville­ ja kylänmiehille myös mitä erilaisimpien tilanteiden johdosta. Syntymäpäiväonnitteluiden ohella esimerkiksi nimipäiväonnittelut olivat paikallaan.

Kortteja kuvittivat pyhimykset ja filmitähdet

Postikorttien kultakautena pidetään usein aikaa 1900-luvun alusta toiseen maailmansotaan asti. Silloin korteista tuli pikaviestintää nykyisten Whatsapp-viestien tapaan. Puhelin löytyi vain varakkaimmista talouksista. Postikortilla saatettiin sopia tärskyt vaikka eläviin kuviin tai kaakaotreffit kahvilaan.

Tätä tukivat postin silloiset toimintatavat. Monissa kaupungeissa posti jaettiin maanantaista lauantaihin kahdesti päivässä. Se merkitsi sitä, että ystävä sai kohtaamiskutsun parhaimmillaan vielä samana päivänä tai viimeistään seuraavana.

Postikorttien kuvamaailma ­heijasti ajan henkeä. Esimerkiksi­ vuosina 1918–1919 posteljoonit kaikkialla läntisessä maailmassa saivat polkea perille vastaanottajille kortteja, joiden kuvasto oli ammennettu Raamatun hengellisistä aiheista. Syynä oli silloin riehuva pandemia, espanjantauti. Kun kuolema oli alati läsnä, lupaus taivaasta ja iankaikkisesta elämästä soi lohtua.

Iloisella 1920-luvulla kuvasto muuttui täysin. Nousukauden mahdollistavan hauskanpidon keskellä­ postikorteissa kujeilivat vetävän vauhdikkaat jazztytöt, joiden tukka­ oli leikattu muodikkaasti polkka­pituuteen ja hameenhelma viisti vain polvia. Osa oli piirrettyjä, toiset taas valokuvia.

Elokuvan suursuosio innosti tuolloin filmitähtiä esittävien postikorttien painattamiseen. Paitsi että niitä lähetettiin ystäville, moni myös keräsi lempifilmitähtiään esittäviä kortteja. Herttainen Mary Pickford, kohtalokas Louise Brooks ja arvoituksellinen Greta Garbo päätyivät postikorttien vakiokasvoiksi.

Kotimaiset mestarit kuvittivat kortteja

Postikorttien suosion kasvaessa Suomessa ei tyydytty enää pelkkään tuontitavaraan. Kuvamaailman haluttiin heijastavan korttien ostajien elinympäristöä. Näin pedattiin kysyntä kotimaisille korteille.

Suomalaisista postikorttitaiteilijoista suosituimpiin lukeutuu Martta Wendelin, joka myös taiteili upeita kansikuvia Kotilieteen. Hän tallensi kuviinsa mielessämme­ juhlapäiviimme liittyvät, merkittävät hahmot. Jouluun kuuluivat­ ­suloiset enkelit, punaposkiset ­tontut ja pulleat porsaat. Pääsiäisen viettoon taas yhdistettiin untuvakerämäiset pupujussit ja viattomasti piipittävät pikku kananpojat.

Wendelin ammensi inspiraatiota erityisesti ruotsalaisilta taiteilijoilta, kuten Carl Larssonilta ja Elsa Beskowilta.

Toinen nimi unohtumattomien­ postikorttien takana oli Rudolf Koivu, joka niin ikään kuvitti myös Kotilieden kansia. Varsinkin satukirjojen kuvittajana tunnettu ­Koivu toi aiheisiinsa kiehtovia fantasiaelementtejä. Hänen piirroksissaan koko luonto elää. Koivu esitti usein kukat tai puiden silmut somina ­pikkulapsina, mikä vetosi ostajiin.

Myös ruotsalaisen Jenny Nyströmin pittoreskit, onnellista ydinperhettä kuvaavat työt vetosivat suomalaisiin.

Lue myös: Kajaanilainen Anita, 69, on lähettänyt 6300 postikorttia tuntemattomille ja saanut saman verran takaisin – ”Tää on maailman ystävällisin harrastus”

Kortteja lähetettiin ikimuistoisilta matkoilta

1900-luvun mittaan työntekijöiden asema parani kohisemalla. Yksi uudistuksista liittyi lomaan. Vaikka sitä ei vielä ollutkaan viljalti, jokainen työntekijä saattoi kuitenkin viettää muutaman rauhallisen kesäpäivän perheensä seurassa.

Moni päätti tehdä sen kodin ulkopuolella. Maakuntien kaupungeista matkattiin usein ällistelemään Helsingin ihmeitä, kun puolestaan pääkaupunkiseudun asukkaat ­ottivat suunnaksi jonkun Suomen pittoreskeista rantakaupungeista.­ Vauraampi väki oli reissannut ­Hangon, Terijoen ja Naantalin kylpylöihin jo vuosikymmenten ajan.

Kun kerran oli päästy reissuun, ilo piti jakaa sukulaisten tai naapurien­ kanssa lähettämällä postikortti. Useimmiten myynnissä olevat postikortit esittivät kaupungin päänähtävyyttä, kuten kirkkoa. Sittemmin myyntiin tuli myös pikkuruutuihin jaettuja kortteja, joihin oli saatu ujutettua useampi vierailun väärtiksi kohonnut paikka.

1960-luku mullisti matkailun massaturismin myötä. Matkanjärjestäjien tilauskoneet kuljettivat reissaajia Mallorcan ja Kanariansaarten kaltaisiin aurinkokohteisiin.

Matkaohjelmaa­n kuului postikorttien lähettäminen. Liki aina matkalainen ehti koti-­Suomeen ennen korttia, mutta ainakin oli tullut todistettua paikan päällä käyminen.

Lue myös Anna.fi: Tämä on ylivoimaisesti rakastetuin mainosbiisi kautta aikojen – muistatko vielä 80-luvun tv-klassikon?

Kortteja ystäville

Shocking Blue -yhtyeen vuonna 1968 tulkitsema Send Me a Postcard -kappale on tatuoitunut suomalaisten tajuntaan Muskan versiolla­ Kirjoita postikorttiin (1971). Emme­ kuitenkaan liene yhtä innokasta korttikansaa kuin vaikkapa britit.

Tapakulttuurin muuttuminen ja uudet ulkomaiset vaikutteet ovat ­toki heijastuneet postikorttien lähettämiseen. Hyvä esimerkki tästä on ystävänpäivä, jota vietetään 14. helmikuuta.

Anglosaksisissa maissa pyhän Valentinuksen ja rakastavaisten juhlapäivä muunnettiin Suomessa ystävien väliseksi. Ehkä ajatuksena oli, että arat suomalaiset lähettävät kernaammin kortteja ystävilleen kuin lempensä kohteelle. Ainakin ystäviä yleensä löytyy enemmän.

Sen sijaan anglosaksisissa maissa­ suositut kiitoskortit eivät koskaan ole saaneet meillä suosiota. Kerro­taan, että prinsessa Dianalla oli ­tapana asettaa jo ennen juhliin­ lähtöä kiitoskortti ja mustekynä kirjoituspöydälleen, ettei kortin ­lähettäminen unohtuisi. Suomessa tuskin kukaan vaalii samaa tapaa.

Lähteitä: Melanie Holmes: The Secret Life of Post Cards: Tracing Art and History Through One Woman’s Collection; Harri Kalha: Ihme ja kumma. Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun alun postikorttitaiteissa.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 15/2024.