Ihmiset

Anna: Kun Olga Temonen tapasi Tuukka-rakkaansa, mies sanoi, ettei pidä lapsista tai eläimistä: ”Nyt hänellä on neljä lasta ja kotieläinpiha” 

Olga Temonen aisti jo tulevan miehensä tavatessaan, että tämä on peruskallio-tyyppiä. Uudessa Annassa Olga kertoo, miten pariskunta päätyi omien lasten lisäksi ottamaan vielä sijaislapsenkin, vaikka Tuukka ei alunperin edes pitänyt lapsista.  

Näyttelijä Olga Temonen, 44, on ollut yhdessä puolisonsa Tuukka Temosen, 46, kanssa yli 18 vuotta.

”Kun tapasimme, Tuukka sanoi, että hän ei pidä lapsista tai eläimistä. Nyt hänellä on neljä lasta ja oma kotieläinpiha”, Olga toteaa uudessa Annassa.

Miten ihmeessä pariskunta päätyi Iittiin, puolentoista tunnin päähän Helsingistä pyörittämään lapsiperhearkea ja kotieläinpihaa?

Tuukka Temonen vaikutti nuoresta Olgasta peruskalliolta

Olga ja Tuukka tapasivat toisensa, kun Olga näytteli ensimmäisessä kameraroolissaan valmistumisen jälkeen. Tuukka toimi samassa elokuvassa kuvaajana. Julkisuudessa hänet tunnettiin parhaiten Apulanta-yhtyeen basistina.

”Tutustuin koko kuvausryhmään, mutta Tuukka jäi minulle etäisimmäksi. En uskaltanut jutella hänelle samalla tavalla. Vuoden aikana hänen nöyryytensä, tietynlainen totisuus, alkoi kiinnostaa. Tuukasta aisti sellaisen peruskallio-tyypin”, Olga sanoo Annassa.

Olga tunnusti kiinnostuksensa, kun kuvaukset loppuivat. Hankalat suhteet olivat kolhineet Tuukkaa, joten tämä ei ollut heti innoissaan.

Muutaman kuukauden tapailun jälkeen Olgasta ja Tuukasta tuli kuitenkin pari. Olga kertoo Annassa tietäneensä heti, että suhteessa on jotakin pysyvää:

”Tuukka ei katsele muihin suuntiin, häneen oli helppo sitoutua täysillä.”

Olga ja Tuukka Temonen
”Kasvoin isossa perheessä, joten opin sietämään hyvin melua, se on jopa kotoisaa. Kun
lapsuudenperheeni on kylässä, Tuukka ihmettelee, miksi kaikki huutavat yhtä aikaa”, Olga sanoo Annassa. Kuva: Tiia Ahjotuli / OM-arkisto

Olga Temonen ryhtyi sijaisvanhemmaksi

Olga ja Tuukka löysivät kodin maalta, Iitistä. Esikoinen syntyi vuonna 2008.

”Helgan syntymän jälkeen, vanhemmuushöyryissä, Tuukka luki lehdestä kotia tarvitsevista lapsista, rivistä lastenvaunuja, joita kukaan ei hakenut. Mietimme, että samalla tässä menisi toinen”, Olga sanoo Annassa.

Pariskunta päätti ryhtyä vanhemmiksi Helgan ikäiselle sijoitetulle tytölle. Vuonna 2010 syntyi toinen oma lapsi, Hilma. Kolmen pienen lapsen kotiäitiys ei kuitenkaan tuntunut Olgasta rankalta. Perheeseen syntyi vielä Torsti-poika pari vuotta myöhemmin.

Sijoitettu lapsi asui Olgan ja Tuukan luona kuusivuotiaaksi asti. Nykyään tyttö viettää Temosten luona joka toisen viikonlopun. Elämä on kuin avioeroperheessä, jossa lasta nähdään vuoroviikoittain.

”En menettänyt häntä, vaan asiat muuttuivat. Hänestä on kasvanut upea nuori ihminen ja hän elää rakastettua elämää. Koen edelleen olevani myös hänen äitinsä, se on iso kunnia”, Olga kertoo Annassa.

Lue myös: Sijaisvanhemmuuden haasteet kohdannut Satu Taiveaho: ”Sijaislapset ovat usein kokeneet kovia”

Olga Temonen: ”Emme tarvitse romanttisia Berliinin-matkoja”

Olga tunnetaan näyttelijyyden lisäksi myös monista yrityksistään. Temosten pihapiirissä toimii esimerkiksi kotieläinpiha, Olgan Farmi, ja sen yhteydessä kahvila.

”Tuukka oli alkuun kotieläinpihaa vastaan, sanoi että, jos kolme autoa käy päivässä, niin hyvä. Viime kesänä kävijöitä oli kahden kuukauden aikana 12 000. Kun ehdotin pizzerian perustamista lähikoululle, hän sanoi, että ovathan nämä ennenkin onnistuneet. Anna mennä!”

Niinpä Olga osti vanhan kyläkoulun, joka sijaitsee vain kivenheiton päässä Temosilta. Nyt ravintola Rehtori on ollut toiminnassa marraskuusta asti.

Vaikka Olgalla on paljon projekteja käynnissä, hän ja Tuukka osaavat ottaa arjen keskellä aikaa toisilleen.

”Käymme kävelyllä ja hakeudumme toistemme seuraan. Meille riittää yksi hotelliyö vuodessa kaksin kodin ulkopuolella. Emme tarvitse romanttisia Berliinin-matkoja. Äitinä en ole reissuilla onnellisimmillani ilman lapsia”, Olga sanoo Annassa.

Lue myös Annan juttu: Olga Temosen kotiäitivuosia varjosti pelko unelma-ammatin menettämisestä: ”Vaikeinta oli, kun kollegat kertoivat uusista rooleistaan”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Kun Olga Temonen tapasi Tuukka-rakkaansa, mies sanoi, ettei pidä lapsista tai eläimistä: ”Nyt hänellä on neljä lasta ja kotieläinpiha” 

Sinun täytyy kommentoidaksesi.