Ihmiset Tilaajille

Kirjailija Pirjo Hassinen: ”Joskus puolisoni vitsailee, ettei minua kukaan toinen mies kestäisi”

Pirjo Hassisen puoliso on hänen ensimmäinen poikaystävänsä. He ovat olleet yhdessä jo 42 vuotta. 

”Puolisoni on elämäni ensimmäinen poikaystävä. Tapasimme opiskelija­ravintolassa. Hänellä oli yllään äitinsä ostama karmea villapusero, jonka rinnalla amerikkalaiset joulupaidat ovat kalpeita luomuksia. Olin nähnyt hänet jo aikaisemmin ja ajatellut, ­että hän on komea. Siitä se lähti, ja alle vuoden kuluessa olimme jo naimisissa.

Alussa suhteemme oli jotain aivan järkyttävää. Joka yö leimusivat valtavat revontulet, ja sulkeuduimme täysin ulkomaailmalta. Vuosien kuluessa rakkaus tietysti muuttuu. Olimme tavatessamme hädin tuskin parikymppisiä, joten meillä muutos on kulkenut yhtä jalkaa aikuistumisen kanssa.

Alkuaikojen kaltaista intohimoa ei luojan kiitos voi olla ikuisesti, mutta hetkittäin koen edelleen ihastumisen leimahduksia. Usein se tapahtuu sosiaa­lisessa tilanteessa, kun näen mieheni vaikkapa keskustelemassa. Niissä hetkissä puhalletaan suhteesta pois kaikki arkinen pöly.

Tärkein 42 vuoden aikana saamani oppi rakkaudesta liittyy omaan temperamenttiini. Sytyn negatiivisessa mielessä tosi nopeasti. Mieheni on puolestaan niin kuin kaikki miehet, jättää kaapinovia auki eikä korjaa tavaroitaan. Kun pitäisi jo lähteä, hän kulkee vielä alasti tukka pystyssä. Olen elämäni aikana nalkuttanut hänelle tästä varmasti monta kuukautta.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.