
Puuseppä Juhan Mikone rakensi keittiön yhteen maailman kiinnostavimmista ravintoloista – oma keittiö on uusien ratkaisujen koekenttä
Juhan Mikone valmistui puusepäksi kolmisen vuotta sitten. Jo nyt hän on ehtinyt tehdä keittiön yhteen maailman kiinnostavimmista ravintoloista. Myös nykyisen kodin keittiö on Juhanin tekemä.
Kuka: Juhan Mikone, 28, valmistui puusepäksi kolme vuotta sitten. Tunnetuin työ on ravintola Inuan keittiö Tokiossa.
Koti: 53 neliön kaksio vuonna 1937 rakennetussa talossa Helsingin Kalliossa. Asuu tyttöystävänsä Iisa-Noora Leppäsen kanssa.
Kiinnostuitko? Löydät Juhanin Instagramista @juhamikonewood
Miten sinusta tuli puuseppä?
Papalla oli landella verstas, ja viihdyin siellä lapsena. Veistelin, naulailin ja vasaroin. Halu käsillä tekemiseen oli kova. Päädyin kuitenkin opiskelemaan kansainvälistä liiketaloutta, ja työskentelin perheyrityksen toimistossa.
Koulussa oli tylsää, eikä toimistotyö ollut minun juttuni. Halusin tehdä jotakin, mistä oikeasti pidän.
Puusepän työt kiinnostivat ja kun oivalsin, että siitä voisi saada oikean ammatin, katsoin saman tien alan koulutuksia ja hain kahteen eri kouluun ja pääsin molempiin. Siitä tämä konkreettisesti sai alkunsa.
Miten päädyit tekemään viime kesänä avatun ravintola Inuan keittiön Tokioon?
Inuassa työskentelevä suomalainen kokki Toni Toivanen löysi minut Instagramista ja tilasi ensin japanilaisia kalan kuivatukseen tarkoitettuja puulaatikoita. Laatikoista muutama meni tanskalaiseen Nomaan ja loput suoraan Tokioon.
Kun olin toimittanut laatikot, Inuan pääkokki Thomas Frebel kysyi tekisinkö myös keittiön. Suostuin heti, vaikka moni käytännön asia oli epäselvä. Hetken näytti siltä, että sopivaa verstasta läheltä Tokiota ei löydy. Suurlähetystön avulla päädyin lopulta Shizuoka-nimiseen kaupunkiin, jossa valmistin keittiön vajaassa neljässä viikossa.
Ensimmäiset kaksi viikkoa tein 15-tuntisia työpäiviä. Lopullinen keittiön asennus tapahtui keskellä yötä ja seuraavana aamuna keittiö oli jo käytössä. Koko keittiö tehtiin käsin ja se on runkoa myöten tammea.
Miten tästä asunnosta tuli kotisi?
Muutin tähän asuntoon Turusta viisi vuotta sitten, kun aloitin puusepän opinnot.
Kuka teillä sisustaa?
Sisustamme yhdessä. Iisa vastaa somistuksesta ja tavaroiden asettelusta, suuret huonekalut ovat omia hankintojani ja kulkeneet mukana Turusta. Eteisen vaatekaappi on isoisoäitini. Keittiö, tv-taso, työpöytä ja eteisen kenkäkaappi ovat tekemiäni.
Millainen sisustaja olet?
Jahkaileva. Mietin pitkään, mitä hankin ja suunnitelmat muuttuvat useaan kertaan ennen kuin pääsen lopulliseen ratkaisuun.
Onko sinulla vireillä sisustusprojekteja?
Olemme muuttamassa keväällä isompaan asuntoon Pitkänsillanrantaan. Remontoimme juuri asuntoa ja ensimmäistä kertaa pääsen tekemään kaikki kodin kiintokalusteet sekä muita huonekaluja, kuten ruokapöydän ja kirjahyllyn. Uudessa kodissa sisutuksesta on tarkoitus tulla yhdenmukaisempi ja enemmän oman näköinen.
Millainen on hyvä keittiö?
Yksinkertaisen kaunis, laadukas ja helppokäyttöinen. Suosin yläkaapittomia kalustemaisia keittiöitä, joissa on vetolaatikot ja tarpeeksi syvä runko. Käytännöllisyys on tärkeää keittiössä ja se on ensimmäinen asia, jonka otan huomioon suunnittelussa.
Mitä kokkaat vieraille?
Tällä hetkellä minulla ei ole bravuureja, mutta aion opetella täydellisen pizzan valmistuksen. Uuden kodin keittiöön tulee avotakka, missä olisi haaveena paistaa myös pizzaa.
Lempipuulajisi? Miksi juuri se?
Kyllä se on tammi. Teen suurimman osan töistäni tammesta. Siinä sormiliitokset näyttävät parhailta ja se on kestävää. Tammi on hankala työstää, sillä se halkeilee helposti. Toisaalta sen ilmettä on helppo muuttaa pintakäsittelyllä: sen voi pitää tosi vaaleana tai antaa tummua luonnollisesti.
Mitä keräilet?
Kenkiä, niitä on kertynyt jopa liikaa. Olen alkanut keräillä myös vinyylejä. Niissä on etsimisen iloa ja fiilis on mahtava, kun eteen osuu oikea aarre.
Minkä designesineen haluaisit kotiisi?
Haluaisin uuteen kotiin tammiset Wishbone-tuolit. Ne tulisivat tammipöydän ääreen.
Minkä esineen tekemisestä haaveilet?
En ole päässyt tekemään tuolia. Esimerkiksi Wishbone on rakenteeltaan äärimmäisen haastava. Tuolin pitää näyttää hyvältä, mutta samalla sen pitää olla mukava ja kestävä. Hyvä tuoli vaatii paljon suunnitteluaikaa ja prototyyppien testaamista. Oman tuolimallin suunnittelu kiinnostaa tulevaisuudessa.
+ Tällä hetkellä innostun
1. Japanista
”Japanilainen muotoilu kiehtoo ja antaa paljon inspiraatiota omiin töihin. Erityisesti ihailen huippuunsa hiottua käsityötä ja pelkistettyä estetiikkaa.”
2. Laadukkaista materiaaleista
”Tällä hetkellä työstän keittiötä muotoilija Hannu Kähöselle ja koko keittiösuunnitelma muotoutui, kun sain käsiini erikoisleveää ja laadukasta tammea.”
3. Uudesta kodista
”Aina kun muilta töiltäni ehdin, suunnittelen tulevaa kotiamme. Tyhjä asunto antaa rajattomat mahdollisuudet itsensä toteuttamiselle ja haaveena onkin päästä kokeilemaan jotain uutta.”
Juttu on julkaistu Dekossa 2/2019.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Puuseppä Juhan Mikone rakensi keittiön yhteen maailman kiinnostavimmista ravintoloista – oma keittiö on uusien ratkaisujen koekenttä