Talous

Äiti, olethan varautunut leskeyteen? Nämä taloudelliset asiat kannattaa ottaa huomioon

Joka vuosi 2 500 suomalaislasta menettää vanhempansa, useimmiten isän. Työikäisenä leskeytyy vuosittain 4 600 henkilöä, joista valtaosa on naisia. Lesket kokevat surun lisäksi usein taloudellisia vaikeuksia. Niihin voi kuitenkin varautua.

Ensimmäiseksi leskiäiti tarvitsee läheisten tukea ja kriisiapua, mutta talouttakin pitää pohtia pian hautajaisten jälkeen. Kelalta tai työeläkejärjestelmästä haettavat perhe-eläkkeet tulevat yleensä muutamassa viikossa, ja perunkirjoitus on järjestettävä kolmen kuukauden kuluessa.

Lesken tärkein tuki on perhe-eläke, joka koostuu leskeneläkkeestä ja lapseneläkkeistä. Työeläkejärjestelmän eläke perustuu kuolleen puolison työtuloihin ja hänen työ- tai yrittäjäeläkkeeseensä, ja se jaetaan lesken ja lasten kesken. Kela maksaa leskelle ja lapselle eläkkeen perusmäärän, ja jos työeläke on pieni, Kelasta voi saada täydennysmäärää. Keskimääräinen leskeneläke on noin 530 e/kk ja lapseneläke noin 350 e/kk.

Kaikkien palkansaajien lesket ovat oikeutettuja työntekijän ryhmähenkivakuutuskorvaukseen, joka on suurimmillaan 16 430 e ja pienimmillään 4570 e riippuen kuolleen henkilön iästä. Lapsen kiinteä korvaus on 7400 e. Leskivanhemmalla on oikeus lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen. Perheen tulojen pienentyessä voi saada myös asumistukea.

Leski voi saada korvauksia myös puolison henkivakuutuksesta tai asuntolainan lainaturvasta, jos sellainen on otettu. Jos puoliso on kuollut tapaturmaisesti, eläkkeitä haetaan tapaturma- tai liikennevakuutuksista.

Mitä tukia lapsille?

Lapsi saa oman eläkkeen ja oman korvauksen työntekijän ryhmähenkivakuutuksesta. Eläkkeet on tarkoitettu lapsen elinkustannuksiin eikä niiden käytöstä yleensä tarvitse raportoida viranomaisille. Ne voidaan maksaa myös vanhemman tilille.

Työeläkejärjestelmän lapseneläke päättyy lapsen täyttäessä 18 vuotta. Päätoimisesti opiskeleva lapsi voi saada Kelalta pientä opiskelijaeläkettä 21-vuotiaaksi.

Leskeneläke pysyy samansuuruisena, kunnes perheen nuorin lapsi täyttää 18 vuotta. Sitten se vähenee tai lakkaa kokonaan riippuen lesken omasta laskennallisesta työeläketurvasta. Jos leski avioituu uudelleen alle 50-vuotiaana, eläkkeen maksu lakkaa.

Liian kallis koti

Puolison kuolema heikentää perheen taloutta eikä Kelan, työeläkejärjestelmän ja ryhmähenkivakuutusten tuoma turva riitä aina entiseen elintasoon. Siksi osa leskistä joutuu luopumaan kodistaan. Ison vuokran tai asuntolainan maksu ei ehkä onnistu yksin etenkään, jos vainaja on ollut perheen suurituloisin.

Lesken kannattaa varautua taloudellisen tilanteen muuttumiseen

Leskellä saattaa olla oikeus asumistukeen, mutta sitä laskettaessa asumismenoiksi ei hyväksytä esimerkiksi asuntolainan lyhennyksiä.

Jos vainajalla on ollut niin paljon omaisuutta, että kunkin lapsen osuus on yli 20 000 euroa, leski ei voi myydä tai käyttää lasten omaisuutta ilman maistraatin lupaa. Liian kalliista omistusasunnosta ei ehkä voikaan nopeasti luopua.

Turvaa vakuutuksilla

Lesken taloudellinen asema riippuu perhe-eläkkeen tasosta, perheen varallisuudesta, lesken omista tuloista ja vainajan vakuutuksista.

Avolesken asema on kaikkein heikoin. Hän ei saa leskeneläkettä, mutta alaikäisten huoltaja saa työntekijän ryhmä-henkivakuutuskorvauksen. Avoleskellä ei ole avio-oikeutta puolisonsa omaisuuteen.

Myös yrittäjän leski voi olla taloudellisesti heikossa tilanteessa, sillä työntekijän vakuutusta ei ole, ja yrittäjien eläkkeet ovat usein pieniä. Leski voi joutua selvittelemään myös yrityksen asioita.

Lesken asema paranee, jos vainajalla on ollut itse otettu henkivakuutus, jonka edunsaaja puoliso on, tai jos pariskunta on ottanut asuntolainaan lainaturvan. Niillä voi estää perheen pakkomuuton pahimman tapahduttua. Velkaisessa omistusasunnossa asuvan turvaksi pankit kauppaavat lainaturvaa, joka maksaa asuntolainan pois pahimman sattuessa. Lainaturvaan voi liittää muita ominaisuuksia kuten työttömyyden tai työkyvyttömyyden vuoksi maksettavia korvauksia, mutta ne ovat usein kalliita. Asiakas voi valita lainaturvan kattavuuden, ja eri pankkeja kannattaa vertailla. Lainaturvan korvaukset laskevat sitä mukaa kuin lainaa maksetaan pois.

Henkivakuutusta ei ole sidottu asuntolainan määrään, vaikka asiakas ottaisi sen perheasuntonsa turvaksi. Henkivakuutuksen korvaus ei vähene asuntolainan lyhennysten mukaan eikä sitä tarvitse käyttää asuntolainan maksuun. Henkivakuutuksella voi turvata perheen toimeentuloa muuten:  sen voi määrittää kattamaan vakuutetun puolison parin vuoden tulot, jotta leski ja lapset eivät joudu heti laskemaan elintasoaan.

Maistraatti päättää

Moni leskiperhe törmää lapsen edunvalvontaan liittyvään asiointiin maistraatissa. Kun kuolinpesässä on alaikäinen osakas, ja perukirja toimitetaan maistraattiin, maistraatti pyytää toimittamaan luettelon lapsen omaisuudesta.

Jos lapsella on omaisuutta yli 20 000 euroa, lapsi merkitään holhousrekisteriin ja  hänen edunvalvojanaan toimivan lesken täytyy tehdä vuositili, jossa selvitetään lapsen omaisuuden käyttöä. Erilaisiin oikeustoimiin on haettava maistraatin lupa.

Lapsen varallisuuden käyttö on rajoitettua, ja se on käytettävä lapsen etujen mukaisesti hänen omiin tarpeisiinsa.

Vaikka leskellä on hallintaoikeus perheen kotina käytettyyn asuntoon, maistraatti tulee mukaan kuvioihin, jos leski haluaa myydä asunnon ja ostaa uuden ja käyttää siihenkin lapsen omistusosuutta.

Tietoa saatavilla olevasta tuesta ja hyödyllisiä linkkejä löytyy nuoretlesket.fi -nettisivuilta.

Lähteet: Suomen nuoret lesket ry, Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE.

Lue lisää:

Leskeksi jäänyt Heli: ”Miksi en tuntenut, että miehelleni tapahtui jotain kauheaa? Uusperheen äidistä leskeksi: ”On ollut iso oivallus tajuta, ettei elämästä tule koskaan valmista” Leskeksi jäänyt Margareth Walkamo: ”Kohtalotovereiden vertaistuki on auttanut eteenpäin” Leski Heljä Liukko-Sundström: ”Näen Kaukon yhä ateljeessani Äkkirakastuminen yllätti viisikymppiset: ”Soitin ihastukselleni heti, kun jäin leskeksi”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Äiti, olethan varautunut leskeyteen? Nämä taloudelliset asiat kannattaa ottaa huomioon

Vastaa käyttäjälle KekkonenKPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.