Eläkkellä sinnittelevä: "Aina rahaa ei riitä lääkkeisiin"
Takuueläkkeellä sinnittelevä Pirjo Peltoniemi antaa sapiskaa sosiaalitoimelle. ”Sen pitää muuttua ihmisystävällisemmäksi, jotta myös harvoin apua hakevat saisivat sitä helpommin. Eikä hallituksen pidä ottaa tukia pieneläkeläisiltä, vaan tutkia tarkkaan, millä rahalla oikeasti tulee toimeen.”
Porilaisessa kerrostalokaksiossa kingcharlesinspanielit Veera ja Vertti hyppivät riemastuneina sisääntulijoita vasten. Yksin asuvalle Pirjo Peltoniemelle, 67, koirat ovat jokapäiväinen ilonaihe. Ne auttavat jaksamaan silloinkin, kun rahanpuute ahdistaa. Niiden kanssa tulee ulkoiltua kolmasti päivässä ja pääsee juttusille toisten koiranomistajien kanssa.
”Muuten viihdyn kotona. Elän täällä itsekseni, en kaipaa keskustan hälinään. Harrastan käsitöitä, kudon sukkia ja villapaitoja lapsille ja lapsenlapsille.”
Eläkkeellä olevan Pirjon elämää leimaa ainainen huoli vähästä rahasta. Eläke on 780 euroa kuussa, ja se koostuu 220 euron työeläkkeen, kansaneläkkeen ja takuueläkkeen palasista. Työeläke jäi pieneksi, koska työhistoriakin on lyhyt. Aikanaan Pirjo hoiti kotona neljää lastaan ja piti yksityisiä päivähoitolapsia, eikä eläkettä kertynyt.
Ammatitkin olivat naisvaltaisilta pienipalkka-aloilta: hän työskenteli ompelijana ja myyjänä.
Aikuisiällä Pirjo opiskeli lisää – eläkettä ei kertynyt niiltäkään vuosilta – ja perusti oman ompelimon. Sen pitäminen kaatui avioeroon, jonka seurauksena oli muutettava pieneen asuntoon. Työhuoneeseen ei ollut varaa.
Eron aikoihin meni nurin myös ex-miehen kuljetusalan firma, jonka lainojen takaaja Pirjo oli ollut. Hänelle lankesi maksettavaksi yli 40 000 euron velka.
Tuli vakava masennus, joka vei Pirjon sairaalaan asti. Lääkkeitä hän syö edelleen.
”Kauppaan mennessä teen listan siitä, mitä aion ostaa ja paljonko mikäkin maksaa. Loppukuusta, kun rahaa on enää viisi euroa, ostan pelkkää maitoa ja puurohiutaleita. Uusia vaatteita en hanki, ja matkustelu sekoittaisi budjetin täysin”, Pirjo kertoo.
”Välillä olen joutunut tinkimään myös lääkärikäynneistä ja lääkkeistäkin.”
Pirjo muistelee lämpimästi lääkäriä, joka kauhistui kuullessaan, ettei Pirjo ollut ottanut masennuslääkkeitään, koska hänellä ei ollut varaa ostaa niitä. Lääkäri antoi Pirjolle viisikymppisen ja käski tämän apteekkiin.
”Seuraavalla kerralla palautin rahan hänelle”, Pirjo painottaa.
Sosiaalitoimistosta Pirjo kertoo hakeneensa apua pari kertaa. Ei hae enää.
”Pitäisi täyttää niin paljon lippuja ja lappuja, säästää kaikki kuitit ja kantaa ne sinne. Se tuntuu mieltä alentavalta, avunhakijaa lyödään lyttyyn. Ihan kuin ihmiset, jotka siellä ovat töissä, antaisivat omia rahojaan. Suututtaa sekin, miten nykyinen hallitus ottaa vähävaraisilta, vaikka rikkailla olisi varaa maksaa enemmän.”
Pirjo kertoo poikiensa perheitten olevan hänelle tuki ja turva. Joskus lapset ovat auttaneet Pirjoa rahallisesti.
”Ja tässä alakerrassa oli ennen ruokapaikka, jossa sain lounaan, kun tiskasin pari tuntia. Se oli pelastus monena päivänä”, Pirjo kiittelee.
Mistä vähällä rahalla eläjä haaveilee? Pienestä ylimääräisestä summasta, jolla voisi tehdä ystävättären kanssa yön yli kestävän reissun Tallinnaan.
”Kävisin siellä lankakaupassa.”
Toinen matka suuntautuisi Turun saaristoon ystäväpariskunnan luo.
”Mutta koska jouduin luopumaan autosta, sinne pitäisi mennä bussilla. Se on kahden koiran kanssa hankalaa. Ja se maksaa.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 18/16
Lue lisää:
Kommentoi
Kommentoi juttua: Eläkkellä sinnittelevä: "Aina rahaa ei riitä lääkkeisiin"
Olen itse vähän samanlaisessa tilanteessa pieneläkeläisenä. Kun tein saman virheen kuin sinäkin. Hoidin itse omat lapsemme ja vähän muidenkin.
Nyt maksan siitä lopunikääni. Sitä ”virhettä” en kadu, mutta kova on rangaistus. Elinkautinen.