Talous

Pursuavatko kaapit krääsää? Julia Thurén kertoo, miten saat turhien tavaroiden ostamisen loppumaan ja rahat säästöön

Ahdistaako tavarapaljous, jatkuva rahankäyttö ja ilmastonmuutos? Julia Thurén kertoo omat vinkkinsä shoppailuhimon helpottamiseksi.   

Kulutamme jatkuvasti. Ostamme uusia kännyköitä, vaatteita ja take away -kahveja. Kun vanha sohva alkaa kyllästyttää, se nakataan kaatopaikalle tai kiertoon. Tilalle hankitaan uusi ja hienompi – kunnes muutaman vuoden päästä sekin alkaa kyllästyttää, ja se kohtaa edeltäjänsä kohtalon.

Niin meinasi käydä myös bloggaaja ja tietokirjailija Julia Thurénin perheen 13 vuotta vanhalle sohvalle, joka mukavuudestaan ja toimivuudestaan huolimatta oli alkanut näyttää Julian silmään rumalta ja epätrendikkäältä. Pitäisikö sen tilalle hankkia paremmin sisustukseen sopiva sohva?

”Jäin kuitenkin miettimään asiaa ja päätin, etten hanki uutta ihan vielä. Lopulta mielihalu meni pois ja olen vain kiitollinen siitä, etten heti hankkinut uutta. Nyt ei haittaa, jos perheen kaksivuotias päättää purkaa piirtämisen tarvettaan siihen”, Julia naurahtaa nyt.

Juuri mielihalut ovatkin niitä, joiden perässä usein teemme pikaisia ostopäätöksiä ja päädymme kuluttamaan turhaan. Muun muassa niistä Julia Thurén kirjoittaa uutuusteoksessaan Kaikki kuluttamisesta – Näin aloin käyttää rahojani paremmin (Gummerus, 2021).

Kirjassa Julia perehtyy kuluttamisen taustoihin, ihmisen tarpeisiin ja rahan säästämiseen. Hän painottaa kirjoittaneensa uutuuskirjansa omasta keskiluokkaisesta näkökulmastaan – ihmisenä, jolla rahaa jää säästöön eikä kaikki mene kädestä suuhun.

”On olemassa paljon self help -kirjoja ja toisaalta kylmiä talouskirjoja. Halusin kirjasta näiden risteymän. Siinä on taloutta ja kovaa faktaa, mutta myös arkisen pienen ihmisen pohdintaa siitä, miten maailmassa oikein pitäisi toimia”, Julia kertoo.

Lue myös: Miten minimalismi onnistuu kolmen lapsen isältä? Teemu Kunto karsi kaiken tarpeettoman elämästään – omistaa nyt vain 500 tavaraa

Miksi ostamme koko ajan uutta?

Yksi kirjan keskeisistä kysymyksistä liittyy kuluttamisen tarpeeseen. Miksi meillä on jatkuvasti niin palava himo ostaa uusia asioita?

Julian mukaan ilmiötä selittää osaltaan kapitalistisen yhteiskunnan rakenteet. Meitä yritetään jatkuvasti saada käyttämään rahaa – ja pikavippien avulla myös sellaista rahaa, jota meillä ei ole. Ihmiset kuluttavat, maksavat veroja, talous kasvaa ja systeemi pyörii.

Toisaalta asiaa voi tarkastella myös psykologian avulla yksilötasolta. Ihmiselle on luontaista haluta uusia asioita, sillä siten ihmislaji on historian saatossa pysynyt hengissä. Ruokaa on syöty, kerätty ja hamstrattu koko ajan lisää.

Keskeistä lajin säilymiselle on ollut myös johonkin heimoon kuuluminen. Kuluttamisella voidaan pyrkiä rakentamaan omaa identiteettiä ja hankkia asioita, joita muillakin on.

”Omilla hankinnoilla voidaan osoittaa, että kuuluu johonkin porukkaan. Ihmiselle on niin tärkeää kuulua johonkin”, Julia selittää.

Lue myös: Eroon tavarasta: 1–7-metodi tyhjentää laatikot kuin itsestään

Kuluttaminen kuluttaa maapalloa

Jos kuluttaminen on ihmiselle sisäänrakennettu taipumus, miksi sitä pitäisi pyrkiä vähentämään?

”Kuluttamista on pitkään pidetty hyvänä asiana, mutta vasta viime vuosina on tajuttu, että siitä seuraa hirvittäviä asioita meille”, Julia sanoo.

Maapallo ei kestä nykyistä ylikulutustamme. Tuore IPCC:n raportti maalaa huolestuttavan kuvan: ihmisten toiminta on aiheuttanut ennennäkemättömän laajoja muutoksia ilmastossamme. Maapallon keskilämpötila on noussut noin 1,1 celsiusastetta esiteolliseen aikaan verrattuna, ja jäätiköt sulavat nopeammin kuin tuhansiin vuosiin.

Lue myös Seura.fi: Tv-meteorologi Kerttu Kotakorpi on koko kansan säänörtti: ”Koen surua ja ahdistusta ilmaston lämpenemisestä, mutta pyrin purkamaan sitä toimintaan”

Samalla moni poteekin ilmastoahdistusta, jonka seurauksena herää helposti ajatus: mitä minä voin edes tehdä tilanteen parantamiseksi? Onko yhdellä pienellä ihmisellä ja hänen valinnoillaan oikeastaan mitään merkitystä?

”Se on hirveän julma ja ankea ajatus. Totta kai yksittäisellä ihmisellä on merkitystä”, Julia toteaa.

”Eikä yksittäinen ihminen ole koskaan yksittäinen. Me ihmiset toimimme esimerkin voimalla. Esimerkiksi oma siskoni ryhtyi kasvisyöjäksi ja nyt koko sukumme ei juurikaan syö enää lihaa. Hyvät asiat leviävät.”

Toinen hyvä syy vähentää kuluttamista on kenties itsestäänselvyys: rahan säästäminen. Jatkuvan shoppailun rajoittaminen lihottaa kukkaroa. Kun rahaa jää säästöön, jokainen voi tehdä varoillaan mitä itse haluaa. Julia sijoittaa.

”Hyvä ihminen laittaisi kaiken hyväntekeväisyyteen, ja ihailen syvästi heitä jotka niin tekevät. Usein ihminen on kuitenkin itsekäs – itsekin olen – ja ajattelen omaa ja lasteni tulevaisuutta. Siksi sijoittaminen motivoi.”

Lue myös: Sijoittamisen alkeet: Asiantuntijat listasivat 4 tärkeintä askelta, joilla pääset sijoittamisessa alkuun

Syyllistäminen ei johda mihinkään

Vaikka tahtotila olisikin kova, aina kuluttamisen vähentäminen ei kuitenkaan onnistu. Jos raskaan työviikon jälkeen eksyy vaatekaupoille palkitsemaan itsensä uudella ja ihanalla villapaidalla, itseään ei kannata soimata äkillisestä shoppailuhimosta.

”Syyllistäminen ja syyllistyminen on kauheaa eikä johda mihinkään. Se oli suurin pelkoni tämän kirjan kirjoittamisessa. Olisi julmaa syyllistää yksittäistä ihmistä, kun kaikki lähtee rakenteista. Mainokset, televisiosarjat ja poliitikotkin houkuttelevat kulutustalkoisiin”, Julia sanoo.

Kuluttamisen vähentämisen ei tarvitse tapahtua sormia napsauttamalla. Turhia ostoksia voi alkaa karsia pois omista tottumuksia hiljalleen. Myös se, mikä on kenellekin ”turhaa”, on yksilöllistä, Julia muistuttaa.

”Ihmisen pitää määritellä itselleen turhat asiat itse. Jollekin elämän mukavimpia hetkiä ovat hetket kahvilassa tai lounaalla perheen kanssa. Jollekin toiselle se voi olla aivan turhaa.”

Julia Thurénin uutuuskirja Kaikki kuluttamisesta – Näin aloin käyttää rahojani paremmin (Gummerus, 2021) ilmestyi elokuussa. 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pursuavatko kaapit krääsää? Julia Thurén kertoo, miten saat turhien tavaroiden ostamisen loppumaan ja rahat säästöön

Sinun täytyy kommentoidaksesi.