Väinö on vaimonsa omaishoitaja.

Juokseminen on omaishoitaja Väinö Latvalan, 86, henkireikä: ”Haaveilen uusista maratoneista”

Väinö Latvala, 86, haluaa toimia vaimonsa omaishoitajana niin kauan kuin pystyy. Maratonista on tullut eläkevuosina Väinön henkireikä.

”Vaimo sanoo aina, että minun on aivan turha lähteä juoksemaan, kun voisin sen sijaan tehdä jotain hyödyllistä. Mutta tuntuu, että päänuppi ei kestä, jos en pääse pitkälle lenkille muutaman kerran viikossa.

Tellervon voi hyvin jättää kotiin pariksi kolmeksi tunniksi, sillä ei ole mitään vaaraa, että hän pääsisi liikkumaan. Tässä liikkumisessa me ollaan aivan vastakohtia.
Väinö on omaishoitaja, joka saa voimaa omaan jaksamiseensa juoksemisesta..Kävin jo nuorena muutaman vuoden ajan riiaamassa Tellervoa Lapuan Hellanmaassa. Ilmajoen Koskenkorvalta tuli 60 kilometriä molempiin suuntiin. Varmaan pyöräilystä tämä hyvä kunto sai alkunsa.

Työvuosina ei totisesti tarvinnut harrastaa mitään ylimääräistä liikuntaa. Meillä oli Koskenkorvalla sikatila, mutta sivuansioista se leipä revittiin. Ajoin päivät puimuria ja yöt meni kuivaamolla. Joskus ajattelin, että onkohan tämä ihmisen hommaa ollenkaan.

Otetaanko ero?

Tellervo sai ensimmäisen aivoverenvuodon syksyllä 1983. Siitä lähtien hänen työkykynsä on ollut huterampi. Välillä hän pystyi olemaan töissä mukana, välillä ei. Vaimo kysyi, että otetaanko ero. Sanoin, että ei toki, ei takuulla.

Sen jälkeen en minäkään pystynyt hoitamaan tilaa entiseen tapaan, kun piti auttaa Tellervoa. Vuonna 1984 panin siat pois, kun valtio lupasi maksaa viiden vuoden ajan korvausta.

Vuonna 2002 tilanne muuttui huonommaksi, kun vaimo sai vakavamman aivoinfarktin. Jalat eivät kantaneet enää ollenkaan, vaan piti passata sänkyyn.

Silloin ryhdyin omaishoitajaksi. Tein kaiken itse: siivoamisen, pesemisen, ruoanlaiton. Ruoanlaitto on se helpoin laji. Miehet osaavat aivan hyvin tehdä ruokaa. Tellervokin on tykännyt.

Viisi vuotta sitten Tellervolle tuli lisäksi Alzheimerin tauti. Sen jälkeen omaishoitajan työ on ollut vielä vaativampaa. Mutta aina vain haluan tehdä kaiken itte. Tuntuu hyvältä, kun saa vieläkin olla vähän hyödyksi.

Päivät kuluvat nopeasti Tellervoa hoitaessa. Emäntä nukkuu paljon. Hän ei jaksa katsoa enää televisiotakaan. Hengellistä musiikkia vaimo tykkää vielä kuunnella levyltä.

Minä teen päivät kaikenlaisia pieniä askareita. Lämmitän taloa melkein pelkästään oman metsän puilla ja naapurin metsän hakkuujätteillä. Yksi henkireikä on mennä metsään tunniksi tai pariksi keräilemään puita. Niissä riittää pilkkomista.

Väinö on vaimonsa Tellervon omaishoitaja.

Kuntokierroksella tuli oivallus

Tärkein henkireikäni on juokseminen.

Samana vuonna kun Tellervo sairastui ensimmäisen kerran, menin mukaan Ilmajoen kunnan kuntokierrokseen. Meitä oli viitisentoista ilmajokelaista, jotka harrastimme eri lajeja.

Kun kuntokierros täytti kymmenen vuotta, sanoi vetäjä, että olemme kyllä innokkaita liikkujia, mutta meiltä kaikilta puuttuu peruskestävyys.

Siitä tuli se varsinainen oivallus. Me perustimme maratonryhmän, joka alkoi treenata kerran viikossa.

Juoksin ensimmäisen maratonin 63-vuotiaana Helsingissä. Se meni ihan mukavasti. Aikaa kului 4 tuntia 15 minuuttia.

Tästä alkoi intohimo maratoneihin, joita olen juossut siitä lähtien monta vuodessa, Pohjanmaalla, muualla Suomessa ja välillä ulkomaillakin.

Maratonilla on parasta itsensä voittamisen tunne. Välillä kaikki tuntuu sujuvan kuin siivillä. Se on kuin huumetta.

Paras aika tuli 65-vuotiaana Tukholmassa: 3 tuntia ja 52 minuuttia. Berliinissä sain yli 80-vuotiaiden sarjassa ensimmäisen palkinnon.

Toistaiseksi viimeisen maratonin juoksin Pyhtäällä vuonna 2015. Maratoneja oli silloin kasassa 108. Kesällä 2016 menin vielä Tukholmaan, mutta siellä matka jäi kesken ensimmäistä kertaa.

Haaveilen uusista maratoneista, mutta vaimolle pitäisi löytyä parempi hoitopaikka. En viitsi viedä Tellervoa hoitoon noin huonokuntoisena, vaikka hänellä olisi kuukaudessa oikeus kolmeen päivään intervallihoitoa.

Pitkällä parin tunnin lenkillä käyn aina vain. Muutaman kerran viikossa pitää päästä, aika huonollakin ilmalla.

Kerran yksi nuori mies pysähtyi autolla ja kysyi, onko kaikki kunnossa. Pelkäsi kai minun eksyneen. Kello oli silloin puoli kuusi talviaamuna, tuuli ja satoi.

Elämä ei varmaan sujuisi näin hyvin ilman juoksemista. Kunto voisi mennä äkkiä huonoksi.

Ja juoksemalla ei tule niin äkkiä maailmanlopun tunnelma.

Omaishoitaja Väinö on eläkeläinen, joka juoksee maratoneja.

Juttu on  julkaisu numerossa 1/18.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Juokseminen on omaishoitaja Väinö Latvalan, 86, henkireikä: ”Haaveilen uusista maratoneista”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X