Talous

Köyhyys: "Vakituinen palkka on luksusta"

Oululainen Jaana Tolonen, 47, syntyi maataloon ja valmistui ammattiin lama-aikana. Köyhyys on aina ollut osa arkea.

”Raha pyörittää maailmaa ja minulla sitä ei ole. Olen köyhä.

Olen mielestäni tehnyt kaikkeni, että minusta tulisi yhteiskuntakelpoinen. Olen opiskellut ja tehnyt ahkerasti töitä. Olen kasvattanut kaksi lasta aikuiseksi, enkä ole koskaan juopotellut tai tehnyt rikoksia.

Silti minusta tuntuu, että olen aina vähän ulkopuolinen yhteiskunnassa.

Köyhyys oli minulle arkea jo lapsuudenkodissa. Synnyin maataloon viisilapsisen perheen vanhimmaksi. Meillä oli peltoa ja muutama lehmä. Ruoka tuli omasta maasta ja metsästä.

Kun lähdin yläasteelle asuntolaan, sain kymmenen markkaa viikkorahaa. Sillä piti ostaa hammasharjat, sampoot ja eväät. Viikon loputtua isä halusi tietää, mihin olin rahat käyttänyt.

Minulla oli jatkuva paha olo vanhempien puolesta. Mietin, riittääkö raha. Missä voisin vielä säästää. Heti kun kynnelle kykenin, menin töihin navettaan ja pellolle. Oli sanomatta selvää, että lautaselta syötiin kaikki.

Ahkera opiskelija

Se, että opin tulemaan toimeen vähällä, on pelastanut minut myöhemmin monelta murheelta.

Lukion jälkeen valmistuin sosiaaliohjaajaksi parahiksi juuri ennen lamaa. Työskentelin hetken sosiaalityössä.

Myöhemmin menin naimisiin, ja sain kaksi lasta. Sain töitä naapurikaupungista it-tukihenkilönä. Palkka oli 1 700 euroa kuukaudessa, mutta työmatka oli pitkä. Verojen, matkakulujen ja lasten päivähoitomaksujen jälkeen käteen ei jäänyt juuri mitään.

Olin kuitenkin valtavan onnellinen siitä, että tienasin omat rahani ja olin itsenäinen. Välillä opiskelin itseni sosionomiksi, mutta en saanut oman alan töitä, joten jatkoin entisessä.

Henkilöhaastattelu toimeentulosta

Nelikymppisenä erosin ja muutin Ouluun. Haaveilin paremmasta elämästä. Olin suorittanut vuosien ajan avoimessa korkeakoulussa kasvatustieteen opintoja, ja niiden avulla pääsin yliopistoon kasvatustieteiden pääaineopiskelijaksi. Toivoin, että pääsisin tutkinnon avulla elämässä eteenpäin.

Valmistumisen jälkeen aloin etsiä töitä. Tarjolla oli ei-oota, ja yksi pätkä järjettömillä työehdoilla.

Laskin kerran, että olen kirjoittanut valmistumiseni jälkeen noin 300 hakemusta. Olen saanut kutsun neljään haastatteluun. Kasvatustieteilijöitä ja sosionomeja on valmistunut Oulussa pilvin pimein, eikä kaikille millään löydy töitä.

Yrittäminen ei auttanut

Vuosi sitten 500 päivää ansiosidonnaista tuli täyteen ja tipahdin peruspäivärahalle. Samoihin aikoihin lapsista saatu lapsilisä ja lapsikorotukset loppuivat. Vanhin tytär muutti kotoa ja maksoin hänen lukio-opiskelunsa.

Tajusin, että minulla oli seinä vastassa. En pärjäisi enää mitenkään – en edes kitkutuksella niin kuin siihen asti.

Mietin silloin paljon sitä, kuka olen ja miten olen päätynyt tällaiseen tilanteeseen. Olin tehnyt ja yrittänyt aidosti kaikkeni, että saisin töitä. Miksi en selvinnyt.

Silloin minulle kirkastui ajatus siitä, että en ollut ihan yksin syyllinen tilanteeseeni. Yhteiskunta oli kriisissä, oli rakennetyöttömyyttä ja huonolla menestyksellä toteutettu tutkintouudistus.

Oivallus ei tuonut leipää pöytään, mutta helpotti omaa häpeän ja huonommuuden tunnetta. En ollut tilanteessa yksin.

Onni potkaisi viime elokuussa, ja pääsin palkkatuella pieneen järjestöön töihin.

Teen 30 työtuntia viikossa, ja palkkaa saan 1 370 euroa kuussa. Siihen päälle tulee muutama kymppi osittaista työttömyyspäivärahaa sekä pieni asumistuki. Virallisesti olen kai edelleen köyhä, mutta minulle vakituinen tulo on luksusta.

Viikkobudjetti 100 euroa

Selviämme poikani kanssa, koska olen pitänyt menot vanhasta tottumuksesta minimissä. Pidän huolen siitä, että postiluukusta ei tipahda muita laskuja kuin vuokra, sähkö, puhelin, opintolainan lyhennys sekä kotivakuutus. En tilaa lehtiä enkä kaapelikanavia, enkä tarvitse pyykin huuhteluainetta tai talouspaperia.

Pakollisten menojen jälkeen viikkobudjettini on sata euroa. Se riittää ruokaan, kulkemisiin, harrastuksiin, vaatteisiin ja mahdollisiin lääkärimaksuihin. Lääkkeet joudun usein jättämään hakematta. Onneksi emme ole juuri sairastelleet.

Henkilöhaastattelu toimeentulosta

Syömme paljon veteen keitettyä puuroa ja makaronia. Vihanneksista syömme lähinnä perunaa ja porkkanaa. Muita vihanneksia ja hedelmiä ostan silloin, jos kilohinta on alle euron. Joskus pyöräilen pitkin Oulua tarjousten perässä. Viimeksi ostin lähialueen jokaisesta K-kaupasta kaksi kappaletta 250 gramman jauhelihapakettia, jonka sai alle kahdella eurolla.

Huonekaluja olen löytänyt opiskelija-asuntoyhtiömme jätekeskuksesta. Vaihto-opiskelijat jättävät sinne hyvääkin tavaraa lähtiessään. Sisustimme niillä tyttärenikin yksiön. Vaatteita ostan vain äärimmäiseen tarpeeseen. Tässä kuussa oli pakko ostaa farkut, koska edelliset olivat hiutuneet puhki monesta kohtaa. Ostan vaatteet uusina, mutta metsästän tarjouksia. Farkut maksoivat 60 euroa, joten viikon budjettiin jäi enää 40 euroa.

Haaveissa lottovoitto

Lapset ovat tottuneet vähään. He eivät ole koskaan halunneet mitään. Se tuntuu minusta joskus pahalta. Toisaalta tiedän, että vaikka en ole saanut hankittua heille aineellisia asioita, heistä on kasvanut vastuuntuntoisia, heikompia auttavia ja rehellisiä nuoria aikuisia.

Aina en jaksa nipottaa. Kun tytär sai matikan kokeen läpi ja poika selvitti koulussa inssin, laitoin heille pitsarahat tilille. Joskus saa vähän nauttiakin.

Olen onnellinen työstäni, mutta on silti hieman nöyryyttävää, että en selviä palkalla paremmin. Tuntuu, että ihmiset katsovat minua ja ajattelevat, ettei tuo saanut parempaa aikaiseksi. Yritän ajatella niin, että ihmisarvoni rakentuu siitä, että olen tehnyt töitä ja yrittänyt elää hyvin. Olen maksanut veroni ja laskuni, ja olen pidetty.

Tietysti haaveilen lottovoitosta, ja nipistän viikon budjetista pikkusumman lottoamiseen. Se on ainoa paheeni. En usko, että muuttaisin elämääni, vaikka voittaisin. Ehkä maistaisin erikoishedelmiä ja ostaisin kunnon lihaa ja kalaa. Katselen usein vesi kielellä television kokkausohjelmia, joissa lautaselle laitetaan viittä eri salaattia.

Suurin muutos entiseen olisi varmasti se, että enää ei tarvitsisi koko aikaa miettiä tulevaa. Voisi elää huolettomana tässä hetkessä.

Toiveikkaana tulevaan

Työni loppuu ensi heinäkuussa ja samoihin aikoihin päättyy halvan asuntomme vuokraoikeus. Menee useampi viikko, ennen kuin työttömyyspäivärahaa aletaan maksaa. Onneksi opin jo lapsena Postisäästöpankin Kultapossukerhon avulla säästämään. Minulla on parin kuukauden puskurirahasto. Jollain ilveellä syksystäkin selvitään.

Elämäni on kaikesta huolimatta hyvää. Minulla on monta syytä olla onnellinen. Olen saanut lapset aikuisiksi ja kiinni omaan elämään. Minulla on rakastava suhde miesystäväni kanssa, sekä monta hyvää ystävää, joiden kanssa viettää aikaa. Minulla ei ole päihdeongelmia, velkoja tai terveyshuolia.

Tiedän, että olen tehnyt parhaani. Sen on riitettävä. Jaksan toivoa, että jonain päivänä hyvä työnantaja tajuaa napata minut ja ikuinen kitkuttelu loppuu.”

Lue lisää:

Asperger-pojan äiti: “Odotin parempaa aikaa” Reima Virtanen: ”Olin täysin muiden vietävissä” Minun tarinani: ”Pakenin masennusta Intiaan”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Köyhyys: "Vakituinen palkka on luksusta"

Hanna

Kyllä varmasti sinun elämänkokemuksiesi jälkeen tuo oma, vakituinen palkka tuntuu luksukselta vaikka sillä ei yhtään ylimääräistä voikaan kuukauden mittaan ostaa. Kyllä säännöllinen palkka kuitenkin tuntuu hyvältä jo henkisestikin verrattuna työttömyyskorvaukseen, joka on yleensä vielä niukempi kuin palkkatulo. Ajatteles, että olet tähän asti selvinnyt kunnialla ja lapsetkin alkavat vähitellen olla omillaan – se on minusta huippuhyvä suoritus! Eteenpäin vaan niinkuin mummo hangessa, eiköhän elämä kanna sinua edelleenkin!
Itsekin joskus haaveilen säännöllisestä kuukausipalkasta. Maanviljelijällä ei sellaista ole. Tulot tulevat EU-tuista ja maataloustuotteiden myynneistä sekä metsätaloudesta. EU-tuet maksetaan syystalvella muutamassa erässä, viljatulot tulee kuukausi sen jälkeen kun kuorma on kuivurilta lähtenyt ja metsästä tulee rahaa kuukausi hakkuun päättymisestä, mutta hakkuita ei ole joka vuosikaan. Myrskytuhojen vakuutuskorvaukset riittävät nippanappa myrskytuhojen korjuukustannuksiin ja tienvarressa olevasta puusta firmat ei mielellään maksa juuri mitään, kun tietävät niiden olevan myryskypuita (esim. vetoavat metsänomistajan saamiin vakuutuskorvauksiin). Meidän kokoisella viljelytilalla lannoitekulut ovat 10 000 euroa vuodessa ja kasvinsuojeluaineet maksaa noin 2500 euroa vuodessa. Siemenetkin maksavat aina jotain; omankin siemenen käytölle täytyy laskea hinta. koska se on sitten myytävästä viljamäärästä pois. Lisäksi kuluu sähköä vuositasolla tuollainen 50 000 kWh ja öljyä kuivurissa ja työkoneissa noin 10 000 litraa – hintavia ostoksia nekin. Ja kotieläintilalla sähkökulutus on helposti yli 100 000 kWh vuodessa. Kun laskee yhteen nuo menoerät, niin saa olla oikein kiitollinen, jos EU-rahoista ja tuotteiden myynnistä jää vielä vähäsen rahaa omaan kulutukseen: viljelijäkin on kuluttaja, joka ostaa ruokaa ja vaatteita. Autokin on yleensä välttämätön täällä haja-asutusalueella, mutta kuluttaapa se sitten rahaakin vakuutuksineen tankkauksineen päivineen. Kaikesta huolimatta… tässä sitä vaan elellään vaatimattomasti mutta sitkeästi.

Lukija486774

Ei se palkka vaan ne TUET

Lumipallo

Valtava taistelu, Jaana! Samalla ilolla mennään: onneksi ei syntynyt hopealusikka suussa ja pystyy elämään niukasti. Minulla on viisi eri työnantajaa. Velan takia en voi olla työtön. Minun on tehtävä ihan mitä vain ihan millaisella palkalla ja millaisin ehdoin vain. Terveys on siinä leikissä mennyt: jalat, kädet ja selkä. Lapsien takia ja lasten eteen tätä kestää – ainakin toistaiseksi. Kesällä tilanne huononee taas taloudellisesti ja edessä tilanne, että vuorokaudessa eivät riitä tunnit siihen, miten paljon pitäisi työtä tehdä selvitäkseni. Hattu kouraan ja pankkiin… oma koti myyntiin… Sitten pääsee yhteiskunnan tuille. Jossain järjestelmässä on varmasti hiukan korjaamisen varaa, jos ei viidellä työllä tässä maassa elä!

Lukija486774

Minä puolestani olen koko ikäni vältellyt töitä koska sossutuet ovat riittävät ja säästöön jää joka kuukausi se pakollinen 500e säästötilille eikä mitään osamaksuja tai pikavippejä saati lainaa ole ikinä ollut.
Leipäjonoja käytän vaikka ei olisi tarviskaan koska ne on ilmasia!! Nukun päivät ja valvon yöt koskase on luonnollinen unirytmi!!! En ymmärrä köyhyydestä itkemistä koska siihen voi vaikuttaa miten rahojaan käyttää

Vastaa käyttäjälle LumipalloPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.