Näin laadit toimivan budjetin – katso ohjeet!

Budjetin eli talousarvion tekeminen kuulostaa puisevalta, mutta se kannattaa tehdä, jos rahat eivät tahdo riittää tai jos haluaa saada rahaa säästöön.

Yksinkertaisimmillaan taloussuunnitelman tekeminen tarkoittaa sitä, että laskee yhteen kaikki tulot ja vähentää siitä menot. Jos tuloista jää jotain yli, sen voi käyttää esimerkiksi hemmotteluun, ylimääräisiin hankintoihin tai laittaa säätöön. Jos menoja taas on tuloja enemmän, on syytä miettiä, miten menoja voisi karsia tai tuloja lisätä.

Suunnitelmallinen talouden pitäminen auttaa hallisemaan rahankäyttöä.

Laadimme yksikertaiset ohjeet, joilla pääset budjetin teon alkuun.

1. Laske kaikki tulot

Laske ensin yhteen kaikki tulot esimerkiksi kuukauden ajalta. Tuloja kertyy muun muassa palkoista, eläkkeistä ja erilaisista tuista. Muista vähentää palkastasi ja tuistasi verot ja muut maksut ja kirjata vain se, mikä sinulle jää käteen.

Jos tulosi vaihtelevat kuukausittain, pyri tekemään realistinen arvio. Älä ainakaan yliarvioi tulojasi.

Pariskunta tekee talousarviota

2. Selvitä kiinteät menot

Menojen listaaminen on helpompi aloittaa kiinteistä kuluista. Kiinteitä menoja ovat välttämättömät, säännölliset menot, kuten vuokrat ja lainojen lyhennykset ja vakuutukset.

Kiinteitä menoja saattaa kertyä myös esimerkiksi puhelinlaskuista, bussi- ja junalipuista, auton käyttökustannuksista, lehtitilauksista, kanavapaketeista, harrastuksista, pankkien palvelumaksuista ja lahjoituksista hyväntekeväisyyteen.

Huomioi, että jos laitat kuukausittain rahaa säästöön omalle tilillesi, myös se lasketaan menoksi, sillä raha ei ole käytössäsi.

Kaikki kiinteät menot, kuten sähkö- tai vakuutusmaksut eivät välttämättä osu juuri sille kuukaudelle, jota tarkastelet, mutta listaa myös ne.

3. Selvitä muuttuvat menot

Muuttuvien kulujen, kuten ruoka- ja vaateostosten, laskeminen on hankalampaa. Arvioinnin tueksi kannattaa kerätä esimerkiksi kuukauden ajan kuitit kaikista ostoksistasi.

Muuttuvia menoja tulee muun muassa kampaamo- ja lääkärikäynneistä, ravintolalaskuista sekä teatteri- tai elokuvalipuista.

Muista kirjata myös kaikki pikkuostokset, kuten suklaapatukat tai purkat, sillä vuositasolla niiden merkitys talouteen voi olla suuri.

4. Tee suunnitelma tuleville kuukausille

Seuraavaksi on suunnitelman teon aika. Siihen on monia tapoja.

Jos osaat käyttää Exceliä tai muuta taulukkolaskentaohjelmaa, budjetin tekeminen on melko yksinkertaista tietokoneella. Taulukkolaskentaohjelmassa voi esimerkiksi merkitä tulot ja menot järkevästi eriteltyinä vaakariveille ja pystysarakkeisiin kuukaudet.

Avuksi voi ottaa myös sovelluksia, joita on tarjolla ainakin älypuhelimiin. Muun muassa Budjetti, Penno, Pivo, ToshiFinance ja  Spendee voivat auttaa budjetin tekemisessä ja talouden hallinnassa.

Taloussuunnitelman voi tehdä myös paperille tai siihen voi käyttää valmista lomaketta, joita on saatavissa esimerkiksi Marttojen ja Takuusäätiön sivuilta.

Budjetti kannattaa laatia koko vuodeksi, sillä silloin harvemminkin maksettavat maksut saa helpommin sisällytettyä suunnitelmaan. Taloustilannetta on helpompi miettiä kuukausitasolla, kun ensin on arvioinut koko vuoden tulot ja menot.

Talousarvion voi hyvin tehdä paperille

5. Arvioi onnistumistasi viimeistään vuoden lopussa

Arvioi onnistumistasi tasaisin väliajoin, esimerkiksi kuukausittain. Viimeistään vuoden lopussa kannattaa tehdä vuosiyhteenveto.

Jos rahaa näyttää jäävän yli, käytä osa rahoista varakassan kartuttamiseen. Siitä on hyötyä yllättävissä tilanteissa.

Jos tulot taas eivät näytä riittävän menojen kattamiseen, mieti mistä voisit karsia.

Kokeile menojen laittamista tärkeysjärjestykseen. Tärkeysjärjestyksen tekemistä auttaa, kun mietit mitä tapahtuu, jos et maksa jotakin laskua tai velkaa ajallaan.

Pääperiaateena on, että ruokaan ja elämiseen liittyvät laskut, kuten vuokra ja sähkölasku maksetaan aina ensin. Sen jälkeen rahoitetaan matkaliput, välttämättömän auton menot, puhelinlaskut ja muut mahdolliset menot.

Mieti myös, onko sinulla menoja, joita voit lykätä. Pärjäisitkö vielä yhden talven vanhalla talvitakilla tai voisiko uuden pyörän ostaa vasta vuoden kuluttua.

Lähteet: Martat, Takuusäätiö, financer.com, Kuluttajaliitto

Keskustelu

Kommentoi juttua: Näin laadit toimivan budjetin – katso ohjeet!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X