Talous

Pankkikonttorit katoavat: miten maksan laskut?

Pankit vähentävät konttoreiden määrää, ja pankkiasiat hoidetaan verkossa. Miten onnistuu raha-asioiden hoito ilman nettiyhteyksiä?

Mahdollisuutta nostaa käteistä konttoreissa on vähennetty. Miksi?

Pankit perustelevat kassapalveluiden vähentämistä sillä, että korttien käyttäminen on lisääntynyt ja käteisen käyttö vähentynyt. Pankit muistuttavat, että käteistä voi nostaa nykyään monen kaupan kassalta. Kaikista pankkikonttoreista käteistä ei saa lainkaan tai vain rajattuina aikoina. Pankit myös karsivat konttoreita urakalla.

Paljonko niitä enää on?

Konttoreita oli viime vuoden lopussa Suomessa yhteensä noin 1 200. Lukumäärä putosi nopeasti erityisesti 1990-luvun pankkikriisissä. Vielä 20 vuotta sitten konttoreita oli kaksinkertainen määrä, 2 145. Eniten konttoreita on tällä hetkellä OP-ryhmällä, jolla on noin 460 konttoria.

Miten selviän pankkiasioista, jos en hallitse tietotekniikkaa eikä minulla ole nettiyhteyttä?

Jos sinulla on pankin myöntämä kortti, voit maksaa sillä ja nostaa käteistä automaattien lisäksi joidenkin kauppojen kassalta. Laskut saat maksettua suoramaksulla, joka korvaa suoraveloituksen. Suoramaksu on tarkoitettu ihmisille, joilla ei ole verkkopankkia käytössään. Jos et halua laskujasi suoramaksuun, voit myös käyttää pankkien maksupalvelua. Silloin voit jättää laskut pankille maksettaviksi erityisessä maksupalvelukuoressa.

Miten käytän suoramaksua?

Samalla tavalla kuin suoraveloitusta. Pankki maksaa laskut tililtä toimeksiantosi mukaan. Silloin saat laskuttajalta, esimerkiksi sähkölaitokselta ja puhelinoperaattorilta, laskun tiedot kotiisi. Laskun kopiot menevät pankkiin maksua varten. Suoramaksun summan ja eräpäivän muuttamisessa pankeilla on erilaisia käytäntöjä, jotka kannattaa tarkistaa omasta pankistasi.

Mitä suoramaksu ja maksupalvelun käyttö maksavat?

Yleensä pankit eivät laskuta suoramaksusta, mutta maksupalvelusta peritään yleisesti noin 1,50–2 euroa. Ota tarkemmista summista selvää omasta pankistasi.

Paljonko laskun maksaminen pankkikonttorissa nykyään maksaa?

Kustannukset ovat pankki- ja konttorikohtaisia. Laskun maksaminen tilisiirtona pankkikonttorissa maksaa useita euroja, aika yleisesti viiden euron verran. Käteisellä maksettaessa hinta on kalliimpi, Finanssivalvonnan mukaan yleensä noin 6–6,50 euroa. Hinta on esimerkiksi Eläkkeensaajien Keskusliiton mielestä kohtuuton. Liitto onkin käynyt jo parin vuoden ajan neuvotteluja pankkien kanssa, jotta ne kohtuullistaisivat hintojaan.

Miten pitkään kassapalvelua joutuu konttoreissa odottamaan?

Media on tehnyt pistokokeita ja selvittänyt, että jonotusajat vaihtelevat mutta ovat kautta linjan pitkiä. Jos oikein hyvin käy, tiskille voi päästä muutamassa minuutissa, mutta puolen tunnin ja sitäkin pidemmät jonot ovat melko tavallisia.

Mikä pankki minun kannattaa valita, jos käytän paljon kassapalveluja?

Finanssivalvonta kehottaa vertailemaan pankkipalveluja, niiden saatavuutta, laatua ja palvelumaksuja. Ihan helppoa vertailu ei välttämättä ole. Pankit hinnoittelevat palvelujaan myös asiakkuuksien perusteella. Pitkäaikainen asiakas, jolla on säästöjä tai vaikka rahasto-osuuksia, voi saada palvelumaksuihin alennusta.

Ymmärtävätkö kaikki kuluttajat maksukorttien debit- ja creditominaisuuksien eron?

Debit (veloitus pankkitililtä) ja credit (veloitus kortin luotolta) voivat etenkin kiireessä mennä sekaisin lähes keneltä tahansa – vaikka eron tietäisikin. Sanoja on moneen otteeseen pyydetty kääntämään suomeksi. Tee debitistä ja creditistä itsellesi jonkinlainen muistisääntö, sillä korttiluottonostoissa on omat kulunsa. Usein niissä on jokin perusmaksu, kuten 2 euroa, ja sen lisäksi esimerkiksi 2–4 prosenttia noston määrästä.

Onko riski, että osa ihmisistä alkaa piilotella rahojaan patjan alla?

Tämä on mahdollista, jos kassapalvelut ovat kaukana ja jonotus ottaa päähän. Rahat ovat kuitenkin paremmassa turvassa pankissa kuin patjan alla, vaikka korkoa niille nykyisen matalan korkotason aikana ei juuri kerry. Jonkin verran käteistä on syytä olla lompsassa. Murtovarkaiden ja tulipalon varalta on parempi, että isot rahasummat ovat pankissa.

Piirretty, abstrakti kuvituskuva

Haluan säilyttää määräysvallan raha-asioistani mahdollisimman pitkään. Miten turvaan tämän?

Hoida raha-asiat niin valmiiksi kuin mahdollista vielä kun pystyt. Listaa, mistä kaikkialta saat säännöllisesti laskuja. Älä anna verkkopankkitunnuksiasi toiselle esimerkiksi laskun maksua varten, vaan siirrä laskusi suoramaksuun. Mieti, kenelle haluat antaa valtakirjan raha-asioiden hoitoon, kun et enää itse jaksa huolehtia niistä. Sovi asiasta läheisesi kanssa ja kerro toiveesi. Sopikaa etukäteen myös, milloin toivoisit heidän alkavan hoitaa raha-asioitasi ja miten.

Miten voin siirtää pankkiasioiden hoidon näppärimmin läheiselleni?

Voit valtuuttaa läheisesi hoitamaan raha-asioitasi valtakirjalla. Tällöin edellytyksenä on, että ymmärrät asian merkityksen ja valtuutuksen sisällön. On myös tärkeää, että pystyt valvomaan valtuuttamasi ihmisen toimia ja tarvittaessa peruuttamaan valtuutuksen. Pankeissa edellytetään yleensä yksilöityjä ja suhteellisen uusia valtakirjoja.

Miten pankeissa suhtaudutaan muistisairaaseen asiakkaaseen, joka on nostamassa tiliään tyhjäksi?

Menettelytavat ovat pankkikohtaisia. Jos pankki epäilee, että asiakas on mahdollisesti edunvalvonnan tarpeessa, se voi ilmoittaa tilanteesta maistraatille. Maistraatti selvittää edunvalvonnan tarpeen.

Missä vaiheessa minun kannattaa siirtää raha-asiani muiden hoitoon?

Tarvitset raha-asioillesi hoitajan vasta silloin, kun terveydentilasi heikkenee etkä enää itse pysty huolehtimaan raha- ja muista asioista. Varaudu tähän etukäteen ja pohdi yhdessä läheistesi kanssa, mitkä ovat sellaisia merkkejä, jolloin toivot heidän ottavan vastuun asioittesi hoitamisesta.

Jos raha-asiani siirtyvät edunvalvontaan, voinko olla turvallisin mielin? Voidaanko nimissäni ottaa esimerkiksi iso laina?

Edunvalvoja ei voi tehdä rahoillasi mitä vain, sillä kannaltasi merkittäviin oikeustoimiin, kuten esimerkiksi lainan ottamiseen, edunvalvoja tarvitsee maistraatin erillisen luvan. Edunvalvojien toimintaa valvovat maistraatit. Edunvalvontavaltuutukseen voit itse määritellä ne toimet, jotka valtuutus kattaa.

Lähteet: Finanssivalvonta (finanssiasiakas.fi), pankit, Matti Hellsten/ Eläkkeensaajien Keskusliitto, Finanssialan Keskusliitto

Lue myös:

Putket kuntoon aikataulussa Viimeisten hetkien muistilista Älämölöä naapurista

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pankkikonttorit katoavat: miten maksan laskut?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.