Talous

Uusperheen perinnönjako - näin vältät ongelmat!

Kun perintöä jakamassa ovat nykyisen puolison lisäksi entiset puolisot sekä molempien lapset, ajaudutaan helposti riitoihin. Ne vältät, kun järjestät omaisuus- ja raha-asiat kannattaa hyvissä ajoin.

Etukäteen mietitty ja tehty avioehtosopimus, testamentti ja sopimus eron varalta ovat suuria helpotuksia, kun elämä yhtäkkiä mullistuu.

Harkitse myös mahdollista edunvalvontavaltuutusta siltä varalta, että puolisosi tai sinä itse et pysty enää huolehtimaan omista asioista.

Lain mukaan

Perintökaaren mukaan ensisijaisia perillisiä ovat vainajan lapset tai – jos joku heistä on kuollut – heidän lapsensa. Jos lapsia ei ole, leski perii vainajan. Jos leskikin on kuollut, mutta omat vanhemmat elävät, he perivät.

Vain rintaperillisillä on oikeus lakiosaan eli oikeus saada testamentista riippumatta puolet perintöosastaan, mikäli he ovat tehneet määräajassa lakiosailmoituksen.

Leski saa pitää hallussaan puolisoiden yhteisen kodin ja sen irtaimiston.

Testamentti tuo turvaa

Asianajajat ovat perhe- ja perintöoikeuden parhaita asiantuntijoita. Omalta paikkakunnalta niihin erikoistuneen asianajajan löydät parhaiten sivulta asianajoliitto.fi/etsi asianajaja. Asiantuntija osaa parhaiten neuvoa, miten perintö jaetaan toisen ja/tai molempien puolisoiden kuoleman jälkeen, miten lapset sekä nykyisestä että edellisestä avioliitosta saavat yhtä suuren osuuden ja miten perintöverotus minimoidaan.

Avopuolisolla ei ole oikeuksia toisen omistamaan omaisuuteen. Avopuolison turvaamiseksi oikeudellinen asema kannattaa selvittää ja ehdottomasti harkita testamentin tekoa.

Avioehtosopimus vaikuttaa jakoon

Avioliittolain mukaan puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, mikäli avioehtosopimus ei sulje sitä pois. Jos puolisoilla on avioehto, jossa kummallakaan ei ole oikeutta toisen omaisuuteen, kuolintapauksessa vainajan perilliset perivät koko omaisuuden.

Jos aviopuolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, toisen kuoltua suoritetaan omaisuuden ositus. Kuolleen puolison omaisuutta siirretään tasinkona leskelle niin, että hän saa pitää puolet yhteisestä omaisuudesta ja jäljelle jäävä omaisuus siirtyy rintaperillisille. Avioehto ei poista puolison perintöoikeutta, jos vainajalla ei ole omia lapsia tai testamenttia. Silloin puoliso perii. Avioehtosopimusta sovelletaan vasta, kun jaetaan omaisuutta kummankin omien perillisen kesken.

Riidat poikki

Perintöriidat ovat valitettavan yleisiä. Avoliitossa puolisoilla on erilliset omaisuudet, eikä kummallakaan ole oikeutta toisen omaisuuteen.

Uusperheen tyypillinen perintöriita käydään toisen avioliiton lesken ja ensimmäisen avioliiton lasten kesken. Riidoissa tiivistyy usein katkeruus ensimmäisen perheen hajoamisesta, ja pelko uuden perheen suosimisesta.

Tilanne on entistä mutkikkaampi, jos henkilöt eivät ole aiemmin olleet juuri tekemisissä, mutta joutuvat nyt selvittämään raha-asioita yhdessä. Toisinaan osalla lapsista on ennakkoperintönä pidettäviä lahjoja. Toisinaan entinen puoliso on sijoittanut varojaan yhteiseen omaisuuteen. Turhien riitojen välttämiseksi kannattaa kohdella kaikkia lapsia mahdollisimman tasapuolisesti. Näin lastenkin välit pysyvät kunnossa.

Uusperheen perinnönjako voi aiheuttaa riitoja

Tällaisissa tapauksissa asiantuntija osaa auttaa parhaiten. Asioiden setviminen jälkikäteen oikeusasteissa tulee kaikille kalliiksi, ja pilaa usein ihmissuhteet pitkäksi aikaa.

Kaikki kirjallisena

Monesti avoliitossa elävät uusperheen vanhemmat eivät ymmärrä puolison heikkoa oikeusasemaa. Avopuoliso ei saakaan jäädä asumaan pariskunnan yhteisesti omistamaan asuntoon, vaan ensin kuolleen lapset perivät vanhempansa osuuden.

Asiaa ei auta, vaikka toive olisi kerrottu lapsille suullisesti. Lapset voivat myös vaatia leskeltä vuokraa asunnossa asumisesta. Ainoastaan testamentti, jossa puolisolle annetaan elinikäinen hallintaoikeus asuntoon, turvaa lesken asumisoikeuden. Silloinkin hänen pitää maksaa käypää vuokraa, jos perilliset niin haluavat.

Kannattaa siis kirjata tämänkin kaltainen tahto testamenttiin, jotta perikunta säästyy turhilta riidoilta.

Kannatta myös käydä oma elämäntilanne läpi asiantuntijan kanssa aina tilanteen muuttuessa. Sellaisia tilanteita ovat esimerkiksi avo- tai avioliiton solmiminen ja lapsen odotus.

Asiantuntijana perhe-oikeuteen erioistunut asianajaja Liisa Isomaa.

 

Lue lisää:

Lahja vai perintö – kumpaa suosii verotus vuonna 2017? Näin vältät perintöriidat – lue asiantuntijan neuvot Vältä perintöriidat – 10 neuvoa testamentin tekemiseen Näin teet testamentin

Kommentoi

Kommentoi juttua: Uusperheen perinnönjako - näin vältät ongelmat!

orava124

Uusperheessä keskinäisen testamentin tekeminen on tärkeää.
Perimiskuviot ovat sekavampia. Selvitimme tilanteen ja teimme juuri testamentin osoitteessa https://kukaperii.fi

Vastaa käyttäjälle orava124Peruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.