Talous

Vuokralaisen oikeudet & velvollisuudet

Vuokralla asuminen on parhaimmillaan helppoa ja huoletonta. Mutta mitä siellä saa tehdä? Ja mitä pitää tehdä?

Mitä tietoja vuokrasopimuksessa tulee olla?

Tärkeät perustiedot sopimuksessa ovat vuokrasuhteen osapuolet ja heidän yhteystietonsa, vuokrauskohde, vuokrasuhteen alkaminen, vuokran määrä, mahdolliset vesimaksut ja muut maksut. Sopimuksessa tulee olla myös tieto siitä, onko sopimus määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva sekä miten usein ja millä perusteilla vuokraa voidaan korottaa. Myös tieto vuokravakuuden suuruudesta on tärkeää. Sopimus tulee aina tehdä kirjallisena.

Mikä on vakuus?

Vakuus on 1–3 kuukauden vuokraa vastaava summa, joka palautetaan vuokraajalle vuokrasuhteen päätyttyä. Palautuksen edellytys on se, että huoneisto on siinä kunnossa kuin se oli muuttaessa – toki tavanomainen kulutus huomioiden. Tärkeää onkin ennen muuttoa tarkistaa huoneiston kunto ja esimerkiksi valokuvata siellä huomaamansa kulumat. Näin voi tarpeen tullen osoittaa, ettei ole niitä omalla toiminnallaan aiheuttanut. Muussa tapauksessa vuokranantaja voi käyttää vakuusmaksun vahinkojen korjaamiseen.

Mistä vuokralaisten ja vuokranantajien välillä syntyy useimmin kiistoja?

Yleensä syynä ovat eriävät käsitykset huoneiston kunnosta. Kiistat syntyvät siitä, ovatko asuntoon tulleet elämisen jäljet tavanomaiseen asumiseen liittyvää kulumista vai asukkaan omaa huolimattomuutta – saati sitten tahallista tärvelemistä.

Mistä nämä tulkinnan erot johtuvat?

Siisteyskäsitys saattaa olla muuttunut, nuoremmilla se ei ehkä ole samanlainen kuin eläkeikäisillä. Tämä ei tarkoita että oltaisiin välinpitämättömiä, vaan että enää ei pidetä niin tärkeänä puunata säännöllisesti joka nurkkaa. Vuokranantajan näkökulmasta kynänjäljet seinissä eivät tietenkään ole normaalia kulumista, vaikka kuinka vedottaisiin lasten vapauteen olla lapsia. Eivät myöskään kissan raapimajäljet tapetissa, vaikka niinkin on käynyt, että vuokralainen yritti perustella raapimsen olevan kissalle normaalia elämää. Asunnossa kynnenjäljet eivät kuitenkaan ole normaalia kulumista. Takuuvuokran palauttamisen ehtona on myös puhtaus.

Minkälainen on riittävä loppusiivous?

Siivous on todennäköisesti ollut riittävää, jos sen tehtyäsi voisit itse muuttaa asuntoon hyvillä mielin. Tämä on melko helppoa, jos olet hoitanut säännöllisesti tavanomaiset siivoukset. Jos sen sijaan vaikka ikkunoita ei ole vuosien asumisen aikana pesty kertaakaan, pitäisi ne pestä viimeistään nyt. Kaikki roskat ja rikkinäiset kalusteet täytyy viedä pois ja pinnat imuroida ja pyyhkiä. Myös uunin ja jääkaapin takaa.

Kuka korjaa, jos asunnossa jotain hajoaa?

Jos kunnossapidosta ei ole muuta sovittu, se kuuluu vuokranantajalle. Asukkaan velvollisuus on ilmoittaa heti huomaamistaan vioista tai puutteista: vuotavista hanoista, repsottavista ovenkahvoista. Sopimuksessa voidaan tosin myös listata tietyt työt vuokralaisen vastuulle. Tällaisia voivat olla esimerkiksi saranoiden voitelu, keittiön puisen työtason öljyäminen tai rännien tyhjentäminen.

Saako vuokralainen tehdä asunnossa remonttia?

Tämä on yksiselitteistä: vuokralainen ei saa tehdä minkäänlaisia muutostöitä ilman vuokranantajan lupaa. Ongelmia on toisinaan tullut, kun kaikki eivät ole ymmärtäneet, että seinien maalaaminenkin on muutostyö.

Kuka maksaa yhdessä sovitun remontin kulut?

Yhdessä sovitaan kuka maksaa materiaalit, esimerkiksi maalit, ja kuka tekee työn. Kannattaa myös sopia, koska työ on valmis. Vuokranantaja voi tällöin tulla tarkistamaan että työ on tosiaan tehty ja sen laatu vastaa sovittua.

Saako seiniin porata reikiä taulujen kiinnittämistä varten?

Saa, jos sitä ei ole erikseen kielletty. Jos se on kielletty, olisi vuokranantajalta huomaavaista asentaa seiniin kiskoja, joihin taulut saa kiinnitettyä.

Saako vuokra-asunnossa pitää lemmikkieläimiä?

Saa, jos se ei ole erikseen kiellettyä. Ja jos se on kiellettyä, kannattaa kysyä mitä eläimiä se koskee: pelkästään koiria ja kissoja vai myös kultakaloja ja hamstereita. Asunnon kulumisen kannalta on aivan eri asia, onko vuokralaisella häkkihiiriä vai kynsillään lattiaa naarmuttava valtava koira.

Tein vuokrasopimuksen yksin. Saako poikaystävä muuttaa myöhemmin kanssani asuntoon?

Kyllä, mutta vakituisesta asukkaasta täytyy ilmoittaa vuokranantajalle. Ylimääräinen asukas voi vaikuttaa esimerkiksi vesimaksun suuruuteen. Heilastelusta silloin tällöin ei tietenkään tarvitse ilmoittaa. Lapsiakin saa asuntoon syntyä. Vaikka asunto olisi vuokrattu lapsettomalle pariskunnalle, lapsen tulo ei ole irtisanomisperuste.

Kuvituskuva vuokrasumisjuttuun

Onko vuokralaisella oltava kotivakuutus?

Laki ei tätä edellytä, mutta usein se on sopimuksen ehtona. Kotivakuutus kannattaa ehdottomasti ottaa, se on aina vuokralaisen etu. Jos vaikka yläkerran asunnosta valuu vedet omaan asuntoon ja tuhoaa irtaimistoa, ei sitä kiinteistön vakuutus korvaa.

Missä tilanteissa vuokrasta voi saada alennusta?

Jos asunnon vika tai puute vaikeuttaa asumista. Jos hana tippuu pari päivää, se ei ole varsinainen asumishaitta. Sen sijaan se, että suihkua tai liettä ei voi käyttää, on jo sellainen. Vuokranantajan täytyy tietenkin korjata haitta mahdollisimman pian.

Mitä tapahtuu, jos vuokralainen hukkaa avaimensa?

Vuokralainen joutuu vähintäänkin korvaamaan uuden avaimen hankintakulut. Jos on riski, että avaimen löytäjä osaa tulla sillä oikeaan paikkaan, vuokralainen voi joutua maksamaan lukon uudelleen sarjoituksen.

Millä perusteella vuokranantaja saa tulla asuntoon?

Huoneiston kunnon valvomiseksi ja remonttitarpeen kartoittamiseksi. Käynnistä pitää vuokralaisen kanssa sopia etukäteen, ilman lupaa vuokranantaja ei saa tulla.

Mitä jos ei yllättävän tilanteen vuoksi joskus pystykään maksamaan vuokraa ajallaan?

Ota tällöin heti yhteys vuokranantajaan ja kerro tilanteesi. On tärkeää pystyä osoittamaan maksuhalukkuutensa, vaikkei maksukykyä tilapäisesti olisikaan. Tällainen tilanne voi yllättää vaikka työttömyyden myötä, jos ei heti saa työttömyysrahoja. On silti hyvä muistaa, että jos kaksi vuokraa ehtii erääntyä, vuokrasopimus voidaan purkaa ilman irtisanomisaikaa.

Mikä on vuokrasuhteen irtisanomisaika?

Toistaiseksi voimassa olevassa sopimuksessa vuokranantajan irtisanomisaika on kolme kuukautta alle vuoden kestäneessä vuokrasuhteessa ja kuusi kuukautta yli vuoden kestäneessä suhteessa. Vuokralaisen irtisanomisaika on yksi kuukausi. Määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa, vaan se päättyy sovittuna päivänä.

Mistä saa apua vuokrasuhteen ongelmatilanteissa?

Vuokralaisten VKL ry:n maksullinen puhelinneuvonta auttaa. Jos neuvottelemalla ei päästä yhteisymmärrykseen, ongelmia selvitellään kuluttajariitalautakunnassa tai käräjäoikeudessa.

Juttuun on haastateltu Vuokralaiset VKL ry:n toiminnanjohtaja Anne Viitaa. Lähteet ja lisätiedot: vuokralaiset.fi, Kuluttajaliiton vuokraopas

Lue myös:

Älämölöä naapurista Korot alhaalla, kannattaako asuntolaina ottaa nyt? Pankkikonttorit katoavat: miten maksan laskut? Apua iäkkäälle läheiselle

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vuokralaisen oikeudet & velvollisuudet

Minä

Olen asunut 20 vuotta samassa asunnossa.kylpyhuone on jo aikansa elänyt kulunut ja ei kovin hygieeninen.voinko vaatia kylpyhuone remonttia

Vastaa käyttäjälle MinäPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.