Yrityksen sukupolvenvaihdos – näin siitä selviää!

Yrityksen sukupolvenvaihdos on pitkä ja monimutkainen prosessi, johon vaikuttavat muun muassa tunteet. Hyvästä suunnittelusta ja asiantuntija-avusta on paljon hyötyä.

Sukupolvenvaihdos eli yrityksen siirtäminen jatkajalle perheen sisällä on yksi vaihtoehto, kun yrityksen omistaja haluaa siirtyä eläkkeelle. Suomen yrittäjien pari vuotta sitten tilaaman Valtakunnallisen omistajanvaihdosbarometrin mukaan keskimäärin 1 800 yritystä vaihtaisi Suomessa vuosittain omistajaa sukupolvenvaihdoksen kautta, jos yrittäjien toiveet toteutuisivat.

Jotta sukupolvenvaihdos  onnistuu hyvin, sen suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa, mielellään jo vuosia ennen vaihdosta. Kun omistajanvaihdos toteutetaan vähitellen ja ajan kanssa, luopujalla, jatkajalla ja muillakin osallisilla on aikaa sopeutua uuteen järjestelyyn.

Jatkaja ehtii opiskella toimialaa, työskennellä yrityksessä ja mahdollisesti luotsata sitä vanhan omistajan kanssa yhdessä. Luopujalla taas on aikaa sopeutua tuleviin eläkepäiviin ja siirtää kokemustaan jatkajalle. Myös työntekijöille, perheelle ja yhteistyökumppaneille muutos on helpompi, kun se on hyvin suunniteltu. Asiakkaille ajoissa tiedotettu omistajanvaihdos luo luottamusta.

Pitkällä siirtymäajalla voi säästää myös rahaa, sillä esimerkiksi verosuunnittelu on mahdollista.

Määritä tavoitteet

Sukupolvenvaihdos muuttaa yrityksen omistajan lisäksi perheasetelmaa, ja siihen voi liittyä vahvoja tunteita.

Ennen kuin ryhtyy selvittämään parasta menetelmää yrityksen siirtämiseksi, kannattaa tehdä selväksi, mitä kukin kaupalta ja sen jälkeiseltä ajalta toivoo.

Ainakin seuraavia asioita on syytä pohtia: paljonko vuosituloja eläkkeelle siirtyvä omistaja halua saada, kuka tai ketkä jatkossa omistavat yrityksen ja kuinka suuret osuudet yrityksestä, kuka toimii missäkin tehtävässä ja vastaa mistäkin asiasta, ja mikä on työntekijöiden asema omistajanvaihdoksen jälkeen.

Selvitä vaihtoehdot

Kun päämäärät ovat selkeät, on helpompi tutustua taloudellisiin, verotuksellisiin ja lainsäädännöllisiin vaihtoehtoihin, joilla tavoitteisiin päästään.

Mahdollisuuksia sukupolvenvaihdoksen tekemiseen on monia. Yrityksen voi muun muassa myydä kokonaisuutena tai osissa tai uusi yrittäjä voi sijoittaa varoja yritykseen ja saada näin omistuksen haltuunsa. Jollei omistaja tarvitse yrityksestään täyttä hintaa, sen voi lahjoittaa tai siirtää jatkajalle lahjanluonteisella kaupalla, jolloin jatkaja maksaa yrityksestä alhaisemman hinnan. Eri menetelmien riskeistä, rahoituksesta ja veroseuraamuksista kannattaa laatia laskelmia yhdessä asiantuntijoiden kanssa.

Verosuunnittelu säästää rahaa

Ajoissa aloitetulla sukupolvenvaihdoksen suunnittelulla voi alentaa veroja merkittävästi ja joskus jopa välttää ne. Mitä suurempi yritys, sitä suurempi merkitys verosuunnittelulla on.

Yleensä verotuksellisesti on edullisinta, jos yritystä voi lahjoittaa tai siirtää ennakkoperintönä jatkajalle useiden vuosien aikana vähitellen.

Perintö- ja lahjaverosta voi saada huojennuksia, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Merkitystä on muun muassa yhtiömuodolla, kauppahinnalla, omistusajalla, sukulaissuhteilla ja sillä, että huojennuksia on pyydetty ajoissa.

Veroseuraamuksia voidaan pienentää myös esimerkiksi osingonjaolla, jakautumisella, suunnatulla osakeannilla tai omia osakkeita hankkimalla.

Verottajan näkemys yrityksen käyvästä arvosta on suunnittelun kannalta tärkeää, sillä se määrittää yrityksen arvon esimerkiksi lahjaveroa laskettaessa. Käyvällä arvolla tarkoitetaan omaisuuden todennäköistä luovutushintaa eli hintaa, jolla omaisuus suostuttaisiin myymään ja ostamaan toisilleen vieraiden henkilöiden välisessä kaupassa. Asiasta kannattaa pyytää maksullinen ennakkoratkaisu verottajalta.

Käytä sukupolvenvaihdokseen asiantuntijaa

Asiantuntija-apu on sukupolvenvaihdoksessa lähes välttämätön. Perhesiteistä huolimatta vaihdosta ja sen riskejä on arvioitava kuten mitä tahansa yrityskauppaa, joten ammattitaitoisen asiantuntijan laki-, vero- ja muut neuvot ovat todennäköisesti tarpeen. Kun valitset asiantuntijaa, varmista, että hänellä on kokemusta perheen sisällä tehtävistä omistajanvaihdoksista, siinä tarvitaan erilaista osaamista kuin myytäessä yritystä ulkopuoliselle. Tärkeää on myös, että osaat esittää asiantuntijalle omat tavoitteesi ja odotuksesi.

Asiantuntijakulut ovat yleensä muutamia prosentteja kaupan arvosta. Sopivista asiantuntijoista saa tietoa mm. ELY-keskuksilta, julkisen hallinnon palvelu- ja asiointisivuston suomi.fi:n yritysosiosta tai yrityspörssi.fi:stä.

Lähteet: Suomen Yrittäjien Valtakunnallisen omistajanvaihdos hankkeen projektipäällikkö Mika Haavisto, Suomen yrityskaupat, yrityssuomi.fi ja yrityspörssi.fi.

Juttu on julkaisu Kotilieden numerossa 3/18

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Yrityksen sukupolvenvaihdos – näin siitä selviää!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X