Ihmiset

Rintasyöpää? Jaa kokemuksia hoidosta.

Onko sinulla tai lähipiirissäsi ollut rintasyöpää? Diagnoosi on aina jonkinlainen shokki, joka pysäyttää. Mieleen nousee tuhat kysymystä ja lääkärin vastaanotolla olo voi olla hämmentynyt ja jähmettynyt. Mitä pitäisi kysyä? Entä valita? Kuka auttaa?

Jaa kokemuksiasi.

Miten selvisit alkuhämmennyksestä? Millaisia kokemuksia sinulla on kohtaamisesta lääkärin kanssa? Entä hoidon valinnasta? Saitko riittävästi tietoa sairauden hoidosta ja uusimisen riskistä? Oletko tai onko rintasyöpää sairastava ystäväsi saanut riittävästi tukea? Miten haluaisit kannustaa kaikkia sairastuneita ja heidän omaisiaan?

Voimia ja elämäniloa!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Rintasyöpää? Jaa kokemuksia hoidosta.

savotar

Sain v. 2000 kuulla mulla olevan rintasyövän, joka oli onneksi vasta alkutekijöissä. Näin huomasin, että seulonnat ovat tärkeitä käydä, että alussa löytyisi. Pääsin pian sairaalaan, jossa operoitiin oikeasta rinnasta kolmen sentin pala. Muuta ei tarvittu tehdä. Aluksi tieto vähän säikäytti, että tässäkö tämä on, mutta lääkäri vakuutteli sen olevan hyvin poistettavissa. Ja hyvin kaikki meni. Ei juuri huomaa kukaan, että on mitään tehtykään. Kävin vielä varmuudeksi sädehoitoa viisi viikkoa. Sitäkään ei tarvitse jännittää, sillä sain sitä vain yhden minuutin kerrallaan ja kävin töissä koko hoidon ajan. En tarvinnut sairaslomaa. Elkää heti pelästykö diagnoosia, sillä nyky lääketiede on niin kehittyttynyt, että monesta asiasta selviää. Ja perhe ja ystävät ovat hyvänä apuna.

Minulla oli myös rintasyöpä

Sain v.2000 kuulla myös mulla rintasyövän,joka oli levinnyt kainalon yhteen imusolmukkeeseen.Minulla todettiin myös seulonnassa,jossa olen käynnut 2:n vuoden välein.Minulle tuli kutsu seulonnan tekevälle firmalta,jossa vielä varmenettiin kasvi rinnastani.Laitettiin eteenpäin sairaalaan,jossa tehtiin neulanäytteitä rinnasta ja kainalosta.Odottelin tulosta.Kutsu tuli polille sairaalaan,jossa sain kuulla diagnoosin,Tuntui,että elämäkö loppuu tähän.Sain sitten 2:n viikon päähän leikkaukseen.kutsun.Minulle tehtiin säästöleikkaus ja toinen rintakin pienennettiin samankokoiseksi.Kasvi oli 2cm kokoinen.Meni kuukausi,kun aloitettiin sytostaasi-hoidot.Joita sain 6 kertaa 3.viikon välein.Hiukset lähti ja eikun peruukin ostoon.Hoidot oli kyllä rankkoja,tuntui että luovutanko vai en.Onneksi ajattelin perhettäni,joilta sain voimia.Sitten alkoi sädetys-hoito 5 viikkoa,nämä oli helpompia.
Nyt olen onnellinen,että voitin sairauden ja olen vielä 5 vuotta seurannassa.
Kiitos kaikille minua tukeneille ja sairaalan henkilökunnalle kaikesta.Loppujen lopuksi,eihän tämä ollutkaan niin kauheata,kuin luulin.Ei luovuta,vaan hymyssä suin eteenpäin ja sisulla

pelastettu

Olen käynyt kutsutut-maksetut mammografiat,ei koskaan löydöksiä.Tammik.
2011 rintani turposi ja kipeytyi. Soitin heti syöpähoit.käski tilata ajan ja sain
seuraavalle p:lle25.01.11.Rinnat tarkastettiin,mammografia ja perään ultra.
Lekurit eivät kukaan löytäneet kymhyä,kuvaus paljasti että KUMMASSAKIN
rinnassa eri”löydökset”. Ultralekuri oli ihmeissään,toinen 1-2 luokkiin. Olin varautunut että voi olla syöpä– itsehän haen apua ja otan vastaan kaiken.Kun
mies tuli hakemaan niin silloi itku tuli ja sanoin ajattele että molemmissa.
Rumpa lähti heti pyöriin en paljon ehtinyt sitä ajattelemaan. Paksuneulako
keissa,varjoainekuvauksisa ja kaikki eri kaupunkeissa määräajoin.Ennen
leikkausta kutsu leikkaavalle lääkärille jonka ystävällinen,rauhoittava olemus loi turvallisuutta ja ennenkaikkea hänen ilmoituksensa Ettei imusolmukkeissa
ole mitään. Leikkaus 03.03.11.Olin tyynen rauhallinen ja leikkauksen suoritti
2 lääkäriä-toinen viittä vaille valmis. Kaikki sujui hyvin -ei pahoinvointia ,vaan kuin olisin ollut Kovassa prässissä ,haava kainalosta kainaloon.
Lähtötarkastuksessa 7hlöä ylilääkäristä lukien,hän sanoi ompa kaunis.Ompe
leena oli kokeilu haavalanka joka otettiin käyttöön leikkauksissa.
07.03.11 kotiin ja kaikki parantui vajaassa kk;ssa-ihmettelivät tikkien poisotossa. Ahkerasti olen tehnyt käsien/rinnan lihaksten liikkeet ja se näkyy,kaikki toimii. Siksi Onnetar kun hoitona vain hormoonilääke.

Nuusku

Minulla todettiin rintasyöpä marraskuussa 2009. Olin käynyt mammografiassa syyskuussa 2009 ja lokakuussa tuli kirje, ettei mitään syöpään viittaavaa ole, elikkä kaikki on kunnossa. Ja marraskuussa sitten maailma tuntui pysähtyvän. Huomasin muutoksen itse ja tiesin heti mistä on kysymys. Olin juuri edellisellä viikolla käynyt työpaikkalääkärillä ihan vaan vuositarkastuksessa. Kun sitten tilasin heti uuden ajan, selitettyäni asian hoitajalle pääsin ylimääräisenä potilaana. Lääkäri kysyi mitä asiaa minulla on, mentyäni vastaanottohuoneeseen. Se tuntui vähän hölmöltä hän varmaan ajatteli miten minä nyt taas tulen ja minulla oli aivan suunnaton hätä. Siitä se sitten lähti, joulukuussa 2009 ensimmäinen leikkaus ja sitten vielä tammikuussa 21 pvä toinen. Rintaa ei leikattu kokonaan vaan osaleikkaus. Minulla oli ongelmana se, etten kertakaikkiaan pystynyt kertomaan asiasta kuin vain miehelle ja lähimmille työtovereille. Ihan kuin olisin pettänyt sairastumalla näin ikävään tautiin. Ennen ensimmäistä leikkausta, edellisenä iltana vasta soitin sisaruksilleni. Olin pankissa töissä ja silloin joulukuussa 2009 lakkoiltiin kolme päivää. Työtoverit puhuivat joulusiivouksista ja lahjojen hankinnasta ja minä jouduin menenmään leikkaukseen samaan aikaan. Sairastuminen oli valtava shokki, aina kun olin yksin itkin aivan hillittömästi. Tyttärieni puolesta olin kovasti huolissani. Vanhempi tyttäristäni oli silloin New Yorkissa stipendiaattina, olin häntä käynyt juuri tapaamassa viikko ennen kuin huomasin rinnassa muutoksen. Oli valtavan vaikea kertoa tästä asiasta skypen välityksellä, näin vakavasta asiasta. Nuorempi tyttäreni oli minun tukena paljon samoin kuin mies. Sytostaattihoidot olivat minulle kovin rankat ja tytär taikka mies olivat aina minun seurana sytostaattihoidon jälkeisen viikon. Tukan lähteminen oli kovin epämiellyttävää, kun niitä hiuksia oli jossain vaiheessa joka paikassa ja minä imuroin niitä aivan hysteerisenä. Peruukkia pidin paljon, sitten kesällä lierihattua taikka huivia kotioloissa. Jossain vaiheessa kysyin tyttäreltä, tekeekö hänelle pahaa nähdä äiti ilman hiuksia ja voinko olla kotona ilman huivia. Se sopi hänelle hyvin. Kesällä sytostaattihoidot sitten päättyivät ja oli kuukauden ”kesäloma” Sitten alkoi sädehoito, joka sitten oli helpompi hoitojakso, kun siitä ei tullut huonovointisuutta ja ihokin pysyi ehjänä. Sädehoito päättyi lähes vuosi sitten 28.08.2010. Ajattelin jossain vaiheessa, etten jaksa enkä kestä, tuntui niin kohtuuttomalta. Nyt on vuosi mennyt, ajoittaista väsymystä ja esiintyy ja hormonilääkitys kstää vielä 4v. Jäin sairauseläkkeelle vuoden vaihteessa ja olen tänä vuonna totutellut uuteen elämänvaiheeseen. Siihen kuuluu paljon ulkoilua, läheisistä huolehtimista. Yritän nauttia jokaisesta päivästä olla murehtimatta liikoja. Välillä tulee kiukuttelupuuskia ja sitten myhöhemmin ne harmittavat. Ei se ole sairastuminen kenenkään vika eikä ainakaan miehen, joka on tukenut minua koko sairauden ajan ja jaksaa aina kannustaa eteenpäin. Samoin minulle läheiset työtoverit jaksoivat kannustaa ja olla yhteydesssä. Tämä yhteydenpito jatkuu edelleen. Siihen kukaan lääkäri vastannut, miksei syöpää huomattu mammografian oton yhteydessä. Muuten kaikki lääkärit ja hoitajat syöpäosastolla olivat aivan uskomattoman empaattisia ja asiansa osaavia, että he jaksavat. Varsinkin ensimmäisen leikkauksen jälkeen hoitajana oli sairaanhoitaja opiskelija, joka piti minusta aivan erinomaista huolta. Häntä muistan usein lämmöllä. Kaikkiaan hoito oli erinomaista ja pääsin leikkauksiin ja hoitoihin nopeasti. Tästä iso kiitos TYKS:iin.

tirpunen

V.2009 tunsin viiltelyä vasemmassa rinnassa, jossa oli vuosia sitten ollut paha rintatulehdus. Työpaikkalääkäri otti heti asian tosissaan, otettiin ohutneulanäyte ja viikon päästä sain kutsun paksuneulanäytteen ottoon. Siitä kai viikko kun lääkäri soitti, että rintasyöpä on. En pahemmin järkyttynyt, olenhan 63 vuotta saanyt elää ilman ihmeenpiä sairauksia. Parin viikon päästä pääsin leikkaukseen, tehtiin säästävä leikkaus, mutta koska kasvain oli 42 mm, päättivät 3 vk päästä poistaa koko rinnan. Hoito oli hyvää, lääkärit ystävällisiä. Koska koko rinta poistettiin. eikä syöpä ollut levinnyt kainaloihin, saan vain lääkehoitoa, en tarvinnut sytostaatteja. Nyt on jo marraskuussa 2. tarkistus, ja vielä 3 v. syön lääkkeitä ja käyn vuositarkastuksessa. Jokaisesta päivästä olen kiitollinen, en pelkää kuolemaa. Täytän kohta 66 v., eikä rinnan puuttuminen ole mitenkään vaikuttanut elämänlaatuun, harrastan kaikkea samaa kuin ennekin. En useinkaan käytä rintaproteesia, koska jäljellä oleva rintakin on aika pieni. Vain ”menovaatteisiin” pukeutuessani laittaidun ”rintavaksi”. Kiitos nyky-lääketieteelle ja empaattiselle henkilökunnalle Jorvissa.

Sagu

Rintasyöpäni todettiin 2005. Syöpä ei näkynyt mammografiassa, vaan vasta neulanäytteessä. kasvaimia oli kaksi, noin 1 cm molemmat, laadultaan huonoennusteisia ja agressiivisia, myös kainaloon oli levinnyt. Sain sytostaatteja puoli vuotta, sädehoitoa 30 kertaa ja Herceptin hoitoa vuoden ajan. Lääkitys on meneillään vieläkin. kesken sädehoidon sain verenmyrkytyksen ja olin todella huonona. Jouduin myös jäämään sairaseläkkeelle.
Mutta tässä sitä vaan ollaan ihan terveenä vielä melkein kuuden vuoden jälkeen. Vaikka on ollut rankkaa sekä henkisesti että fyysisesti. Psykiatriakin on tarvittu.
Pari huvittavaakin juttua muistuu sairausajalta. Pojan tyttäreni Nea oli minua katsomassa sairaalassa ja näki minut eka kerran ilman tukkaa. Lähtiesään hän tuli lohduttamaan. ”Voi mummi, nyt sulle ei tule ainakaan täitä”
Toinen kerta kerroin tarinaani kahdelle lapsenlapselleni, molemmat noin 8 v. Kerroin rintaleikkauksestani, että minulta on poistettu koko rinta. Tytöt olivat kauan hiljaa, kunnes Nea kysyi ”Heitettiinkö se sun tissi roskikseen”

Selvisin

Sairastin rintasyövän. Minut leikattiin ja sain niin sytöstaatti kuin sädehoitoa. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun piti palata töihin. Lauantaina kuulutin kaikille, että maanantaina alkaa työt. Maanantaina olin töissä noin 10 min, jonka aikana sain lopputilin. Töitä ei enää tarvinnut tehdä, mutta maksoivat neljä kuukautta palkkaan kotiin. Jos koin että putosin suohon sairauden takia, kun kuulin rintasyövästä, niin tämän jälkeen olin loukussa kaivoksessa. Olleeksi vuosia piilossa ollut ihottuma puhkesi ja kävin työpaikkalääkärillä ja hän huomasi, että jotain vialla. Kerroin sitten ja sain lääkkityksen, että pystyin nukkumaan ja sitten mies jatkoi samaa terapiaa kuin sairaslomalla, että ylös ylös ja lenkille. Nyt kaikki on kunnossa ja odottelen vaan eläkettä onneksi kuulun siihen putkeen.

vielä on elämää jäljellä

2010 kävin mammografiassa, tulos ei syöpään viittaavaa. 2011 kevät-talvella oikea rinta alkoi oireilla, pistelyä, painontunnetta, välillä tuntemukset olivat poissa, ja luulinkin niiden olevan hormonaalisia ja ikään liittyviä oireita, olen 51v. Heinäkuussa 2011 rinta kipeytyi niin, että menin tk-lääkärin vastaan otolle, hakemaan lääkkeitä rintatulehdukseen, niin esitin asiani. Lääkäri tutki, ja ei antanut lääkkeitä, vaan laittoi lisä tutkimuksiin , ja niimpä viikonpäästä tuli kutsu röntgeniin, samalla reissulla ultra, ja ohutneulanäyte.
Siitä viikko ja kutsu sairalaan, kirgurgianosatolle, ja syöpäosatolle, siinä vaiheessa olin varma diaknoosistani. Mukaani pyysin tyttäreni 27v, koska tiesin että , kun tiedon saan maailma ja kaikki sen ympärillä sumenee, ja tyttäreni on kuulevana ja ymmärtävänä korvana, kun jatkoa suunnitellaan..
Heti oli kaikenalisia tutkimuksia, onko etä pesäkkeitä, pehmytkudoksissa, luustossa, yms.
Siitä se hoito rumba sitten alkoi. Samalla viikolla elokuussa 2011 ensimmäiset sytöstaattihoidot/ herceptinhoito, kasvain piti saada rauhoittumaan ja pienetymään, ennenkuin päästiin leikkaamaan, ja koko rinta poistettiin ja samoin imusolmukkeet kainalosta lokakuussa 2011.

Pahin aika oli se ensimmäinen viikko, samaan aikaan olisi alkanut työt, pitkä sijaisuus. Jouduin ilmoittamaan, että alkaakin pitkä sairausloma.
Tyttärille kertominen oli vaikeaa, 14,15 vuotiaille, etten romahduta ja aiheuta paniikkia heidän elämäänsä, koska elämän kuiten täytyy jatkua, ja koulua on käytävä. Kerroin rehellisesti, että sairastan rintasyöpää, joka on hoidettavissa, ja etäpesäkkeitä ei ole, ulkonäköni muuttuu, hiukset lähtevät, ja hoitojenmyötä voin olla huonossakin kunnossa, että joudutte auttamman minua, ja niin me yhdessä itkettiin ja halattiin. Mutta sitten minä sanoin että.. silloin kun itkettä täytyy itkeä , mutta se ei saa jäädä päälle, vain siinä tapauksessa, jos itku auttaisi itkettäisiin 24/7, joudutaan elämään sairauden ehdoilla, mutta se ei saa hallita meitä, niin kauan kun on elämää on toivoa, ja minulla on hyvät ennusteet, tehdään parantumisesta ”helpompaa”, pyritään elämään normaalia elämää näissä puitteissa.
Hoidot ovat rankkoja, on voimattomuutta jaloissa, pistelyä ja puutumista sormissa ja varpaissa, huimausta ,väsymistä, ummetusta, hiukset lähtivät viimeistä karvaa myöten (nyt jo musta sänki) Leikkaushaavaan tuli kudostulehdus, kudosnestettä poistettiin 9 kertaa haavasta, kaikenlaista ylimääräistä ollut matkassa mukana, mutta niistä vain selviää.
Nyt on menossa jatkohoidot,marraskuussa 2011 alkoi sytöstaatit 3 kertaa , kolmenviikonvälein+ herceeptin kerran viikossa, nyt nämä loppui, ja ensiviikolla alkaa cef hoito 4 kertaa 3viikonvälein, sitten vielä sädehoito alustavasuunnitelma että 25 kertaa…siinäpä ohjelmaa keväälle , jopa kesällekkin. Tällä hetkellä olen melko hyvässä kunnossa, ainut vaiva on leikatunpuolen käden turpoaminen, nestekierto etsii vielä polkujaan.
Lääkärit ja hoitajat ovat pitäneet hyvän huolen, ja olen ajantasalla mitä missä ja milloin tapahtuu. Alussa kun joka paikassa kysyivät, että onko minulla jotain kysyttävää, (en tiennyt, enkä oikein osannut kysyä mitään) niin kysinkin, että mitä toiset samassa tilanteessa olevat ovat kysyneet, ja mikä tieto on tärkeintä, ja hyvin sain tietoa. Patologin lausunto oli helpottava, imusolmukkeissa ei syöpää, rinnannäytteessä niin vähän, etteivät pystyneet määrittelemään. Näillä eväillä jatketaan matkaa kevääseen, ja toivottavasti vielä pitkään ja antoisaan elämään, Äitinä Ja mummina

römpäkkä

Ihmettelen eikö kukaan vierestä seurannut ole osallistunut tähän keskusteluun , sisar ,veli, jne..
Minun sisarella on todettu rintasyöpä etäpesäkkeineen ja en todella tiedä miten aina suhtautua kun uusiaoireita ilmestyy, joko lääkkeen tai sairauden myötä. Haluan auttaa ja helpottaa hänen elämäänsä niin paljon kuin voin ja minun taidot ovat nyt ruoan laitto ja ehkä keskustelu joten laitan hänelle ravitsevaa ruokaa ja pidän yhteyttä ja kannustan kuin pystyn. Ja puhun kaikesta ja ei mistään ja ensi kesästä ja särkylääkkeistä ,
Tuntuu vaan niin riittämättömältä, voisinpa heilauttaa taika sauvaa ja taikoa tuon sairauden olemattomiin ja kaikki rintasyöpää sairastavat naiset terveiksi ja onnellisiksi.
Haluaisin huutaa kaikille että tiedättekö kuinka kavala ja ovela ja viekas tuo syöpä sairaus on,hävittäkää se. silti me lauantaina keskustellaan päivän ruoasta ja luen siskolleni päivän lehden ja koko viikon uutiset maailmalta.
Nyt Odotetaan taas viikonloppua jotta pääsen hänen luokseen ja ajatuksissani otan kiinni niitä etäpesäkkeitä ja yritän tuhota ne.

Vastaa käyttäjälle Minulla oli myös rintasyöpäPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.