Ihmiset

Ruudulle uppoava arki - kännykkä varastaa ajan

Se on seuralainen, tietolähde ja turva. Sen kelmeänterävää valoa hehkuva ruutu on ensimmäinen, jota aamulla katsoo ja viimeinen, johon illalla vilkaisee. Se on sanansaattaja ja viestinviejä, työväline ja viihdyttäjä. Jokin siinä vangitsee ja lumoaa, houkuttaa ja koukuttaa…

Kun matkapuhelimet vielä parikymmentä vuotta sitten olivat vasta juurtumassa näppeihimme, osasimme tuskin ennustaa tulevaisuutta, jossa termin ”kännykkäzombi” merkitys olisi lähes kaikille selviö. Kolkko termi ”elävä kuollut” todella tulee mieleen, kun vaikkapa matkustaa ruuhkabussissa tai odottaa aseman vilskeessä junaa. Yksin olevia ihmisiä, katse luotuna alas kohti käsillä kuumottavaa älypuhelinta tai tablettia. Niinpä niin. Ne todella juurtuivat näppeihimme.

Suomessa mobiilidatan käyttö on vilkkaampaa kuin missään muualla maailmassa – me nettisurffailemme kännyköillämme innokkaammin kuin esimerkiksi informaatioteknologioiden luvatuissa maissa Japanissa tai Etelä-Koreassa. Meitä ei aina rajoita edes se, satummeko olemaan auton ratissa. Kännykän käyttö ajaessa on osasyyllisenä yhä useampaan liikennekuolemaan, siitäkin huolimatta, että hands free -laitteet ovat harvinaisen helppokäyttöisiä. Tsekkaan vielä yhden sähköpostin, kirjoitan vielä yhden viestin… Yhä yleistyviä viimeisiä ajatuksia?

Itseäni eniten hätkähdyttänyt tieto lähiviikoilta oli Ylen uutisointi puhumattomista kolmivuotiaista. Keitä he ovat? Pieniä tyttöjä ja poikia, jotka osaavat puhua vain yksittäisen muutaman sanan ja joista on tullut jo arkipäiväistynyt ilmiö puheterapiassa ympäri Suomen. Asiantuntijoiden mukaan syynä on vanhempien ja lasten välisen vuorovaikutuksen vähentyminen, joka johtuu vanhempien sosiaalisessa mediassa viettämästä ajasta. Some-zombius vie lapselta mahdollisuuden vanhemman aitoon läsnäoloon? Herätys!

Lappeenrannan Uutisissa kerrottiin jokin aika sitten päiväkodista, joka lähetti lasten vanhemmille toiveen siitä, etteivät vanhemmat puhuisi ja näpräisi puhelimiaan päiväkodin alueella. Vaikka älypuhelimet eivät jutun mukaan ole ongelma, haluttiin huomiota kiinnittää siihen, että hakiessa lapsi tarvitsee vanhemman jakamattoman huomion. Kyllä. Hän tarvitsee sitä päiväkodista hakiessa sekä lähes kaikkina muinakin aikoina. Tällainenkaan asia ei enää ole mikään itsestäänselvyys.

Netti- tai kännykkäriippuvuus on voimakas ilmaisu, mutta mutu-tuntumalta arkipäivää jo merkittävälle osalle suomalaisista. Arki uppoaa ruutuihin. Joku tarkistaa sähköpostinsa parin minuutin välein, toinen päivittää herkeämättä uutismedioiden etusivuja, kolmas kirjoittelee jatkuvalla syötöllä Facebookiin, Twitteriin tai muihin sosiaalisiin medioihin, neljäs nettipelaa. Jokainen tuntee jonkun, joka on yrittänyt ”kännykkä- tai somelakkoa”, tilittäen sitten paluunsa jälkeen poissaolopäiviensä onttoutta.

Pitäisikö riippuvuutensa tunnistaville olla tarjolla jonkinlaista vieroitushoitoa, jonka avulla pystyisi edes vähentämään verkossa ja kännykän parissa vietettyä aikaa? Kenties sellaista jo onkin tarjolla? Klinikka klikkailu-uupuneille? Hakemuksia vetämään!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ruudulle uppoava arki - kännykkä varastaa ajan

Sinun täytyy kommentoidaksesi.