Tv:stä tuttu tutkija Sinikukka Saari rakastui vanhaan luokkakaveriinsa ja haluaisi joskus vielä olla jälleenrakentamassa Ukrainaa
Nuorena Sinikukka Saari viihtyi Pietarissa ja uskoi Venäjän olevan aina avoin. Nyt sen tulevaisuus saa hänet synkäksi, ja hän muuttaisi mieluummin Kiovaan jälleenrakentamaan Ukrainaa.
Käänteentekevän ratkaisun voi tehdä yhdeksänvuotiaana. Esimerkiksi valitsemalla pitkäksi kieleksi venäjän, kuten Sinikukka Saari, joka seurasi kaksi vuotta itseään vanhempaa siskoaan Kirsikkaa Itäkeskuksen kielipainotteiseen kouluun.
”Jos joku ’syyllinen’ tähän pitää löytää, hän oli äitimme, joka ehkä ajatteli venäjän olevan jännittävää”, Sinikukka muistelee.
Tänään Sinikukka Saari, 47, on Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija, jonka eloisa olemus ja selkeäsanaisuus ovat tulleet tutuiksi mediasta Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Sujuva kielitaito ja kulttuurin ymmärrys ovat välttämätön pohja, jotta voi tutkia Venäjää.
Sinikukka matkusti ensimmäisen kerran silloiseen Neuvostoliittoon vuonna 1989, seitsemäsluokkalaisten luokkaretkelle Moskovaan. He asuivat perheissä ja saivat pioneerihuivit ja -pinssit. He kävivät ostoksilla Gum-tavaratalossa, jonka yksi osasto oli täynnä Leninin patsaita.
”Se oli todella erilaista kuin Suomessa. Se oli Neuvostoliitto, emmekä kyseenalaistaneet sitä. Maailmanjärjestys oli silloin sellainen, että oli olemassa kapitalistisia ja sosialistisia maita.”
Sinikukka oli 16-vuotias Neuvostoliiton romahtaessa 1991. Sen seurauksia hän näki käydessään Moskovassa heti samana vuonna.
”Eliittikoulun pojat myivät kadulla tupakkaa ja trokasivat tavaraa länsituristeille. Neuvostoliiton romahdus muutti ihmisten arjen, eivätkä kaikki selviytyneet siitä.”
Kannattaa tuntea eri tavoin ajattelevia
Työssään Sinikukka on tutustunut Venäjän liberaaliin älymystöön, joka katsoo maailmaa samalla lailla kuin länsimaiset ihmiset. Se saa aikaan harhan, että kaikki venäläiset ajattelisivat samoin.
Näin ei ole. Jo ollessaan opiskelijavaihdossa Novgorodissa vuonna 1998 hän tutustui toisenlaisiin venäläisiin.
”Olen kuullut kommentteja, että Neuvostoliitto tarvitsi Stalinia. Hän laittoi kansan kouluun ja sai sen lukemaan ja kirjoittamaan. Järjestys on monen mielestä hyvä asia. Myös suuri isänmaallinen sota on tärkeä osa historiaa.”
Vahva valtavirta Venäjällä on, että suurvaltapolitiikka hyväksytään. Venäläiset voivat nähdä suuriakin epäkohtia omassa elämänpiirissään ja olla kriittisiä hallintoa kohtaan. Ulkopolitiikassa suurvallalla uskotaan silti olevan enemmän oikeuksia kuin pienillä mailla.
”Kaikilla Euroopan mailla ja Venäjän naapurimailla on rajattu, ehdollinen suvereniteetti. Jokaisen maan pitää neuvotella suvereeniutensa rajat suurvallan kanssa.”
Sinikukka muistuttaa, että 70 prosenttia venäläisistä kannatti hyökkäystä Ukrainaan ja valtaosa kannatti myös osittaista liikekannallepanoa. Sotatoimet saavat tukea maaseudulla ja pienissä kaupungeissa, joista useimmat sotilaat on värvätty.
”Moskovassa ja Pietarissa koulutettu keskiluokka on kriittisempää, mutta liikekannallepano ei koske sitä samalla tavalla.”
Suomella ei venäläisessä ajattelussa ole erityisasemaa
Sinikukka Saari sanoo, että suomalaisten pitää ymmärtää, ettemme ole erityisasemassa. On harha ajatella, että Suomella olisi kahdenvälinen erityissuhde itänaapuriin.
”Sitä ei ole ollut koskaan. Venäläisessä ajattelussa Suomi on aina ollut osa laajempaa eurooppalaista kontekstia.”
Venäjän geopoliittiset tavoitteet ja suurvalta-asema eivät ole koskaan nojanneet taloudelliseen tai kaupalliseen menestystarinaan tai vaikutusvaltaan, vaan sotilaalliseen voimaan.
Vielä 1990-luvulla Venäjällä oli vahva vaikutusvalta entisen Neuvostoliiton alueella, mutta 30 vuodessa maat ovat kehittyneet kukin omaan suuntaansa. Ukrainan tapauksessa Venäjä ei voi hyväksyä sitä, että se on aidosti itsenäinen maa ja suuntaa länteen. Venäjän tarkoituksena on sodan avulla padota tämä pitkän aikavälin kehitys.
”Vaikka Venäjällä ei ole maailman mahtavinta armeijaa, se on valmis käyttämään armeijaansa poliittisten päämääriensä ajamiseksi toisin kuin länsimaat.”
Se on koettu julmasti Ukrainassa.
Sinikukka Saari piti hauskaa Pietarissa 90-luvulla hauskaa
1990-luvun loppupuolella Sinikukka opiskeli Helsingin yliopistossa ja oli kesätöissä Suomen Pietarin-konsulaatissa. Myös hänen äitinsä Marjatta puolisoineen asui tuolloin viisi vuotta Pietarissa. Kolmen venäjää opiskelleen lapsen myötä vanhemmat olivat innostuneet Venäjästä.
Silloin siellä oli hauskaa.
”Pietarissa oli mielenkiintoisia kulttuurisia ilmiöitä, särmää ja rouheutta. Silloin ajattelin, että Venäjä on aina avoin ja että vietän siellä pitkiä aikoja.”
Jälkikäteen katsottuna Venäjän kehityksestä olisi ollut syytä huolestua jo tuolloin. Se ei ollut ennen Putiniakaan demokraattinen maa. Vuoden 1996 vaalit, joissa Boris Jeltsin valittiin toiselle presidenttikaudelle, eivät olleet rehelliset. Oligarkit rahoittivat kampanjaa, ja muun muassa mediatila supistui.
Sinikukka teki väitöskirjansa yhdessä maailman huippuyliopistoista, London School of Economicsissa.
”Kun opiskelin Lontoossa 2000-luvun alussa, yleinen kysymys oli, miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita Venäjästä. Suomessa sitä ei tarvinnut selittää kenellekään. Tänä päivänä sitä ei kyseenalaistettaisi Lontoossakaan.”
Sinikukan tavoin monet tutkijat ovat jo pitkään olleet huolissaan Venäjästä. Esimerkiksi hyökkäys Georgiaan 2008 ei ollut yllätys.
Nordstream-kaasuputken räjäytys ei sekään ollut ensimmäinen lajissaan. Sinikukka muistuttaa, että Venäjä on aiemminkin tuhonnut energiainfrastruktuuria ja käyttänyt maakaasua kiristyskeinona. Se on myös sekaantunut vaaleihin.
”Ei kannata tuudittautua siihen, että tämä kohdistuisi vain entisiin neuvostotasavaltoihin. Kun keinot on testattu ja hyviksi havaittu, niitä käytetään valikoivasti myös muualla.”
Loppuvuonna 2021 Sinikukka alkoi pitää todennäköisenä, että Venäjä hyökkää Ukrainaan. Juuri ennen hyökkäystä hän oli hiihtolomalla Itävallassa.
”Ystäväni kysyi, no niin, Sinikukka, kun sinä olet Venäjä-ekspertti, näemmekö sodan? Vastasin, että olen pahoillani, mutta todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin.”
Lue myös Seura.fi: Loma Kyproksessa sai oudon käänteen, kun Neuvostoliiton pelko iski
Jos tulee paha paikka, sisko auttaa
Sinikukka Saari sanoo, että työ menee välillä tunteisiin. Hänellä on paljon ammattinsa kautta tulleita tuttuja, ja hän kuulee tarinoita heidän vaikeuksistaan.
”Välillä olen tosi synkkänä Venäjän tulevaisuudesta. En voi väittää, että esimerkiksi viime kevät olisi ollut helppo.”
Vastapainoa tuovat liikunta, kulttuuri ja perhe.
Sisaruksiinsa Sinikukalla on kiinteät välit, mitä lisäävät myös samanikäiset lapset. Kirsikka-sisko työskentele ohjaajana ja käsikirjoittajana. Hänen käsikirjoittamansa Pitääkö mun kaikki hoitaa -lyhytelokuva oli ehdolla Oscar-palkintoon 2014.
”Kirsikan kanssa voin keskustella asioista laidasta laitaan: yhteiskunnallisista asioista ja politiikasta mutta yhtä lailla olohuoneen sisustuksesta tai muodista. Jos paha paikka tulee, avaan asiat varmasti ensimmäisenä äidille ja siskolle.”
Äiti on Sinikukalle isää läheisempi, sillä vanhemmat erosivat, kun hän oli esikouluiässä. Hän kasvoi äidin ja tämän uuden puolison uusperheessä. Pienen seurakunnan kirkkoherrana työskennellyt isä muutti pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, mutta palasi eläkepäivikseen Helsinkiin, ja yhteydenpito on sen myötä tiivistynyt.
Sinikukka Saari rakastui vanhaan koulukaveriinsa
Sinikukka on naimisissa ala-asteen luokkakaverinsa Santerin kanssa. Rakkaus ei syttynyt koulunpenkillä, vaan kolmikymppisenä luokkakokouksessa.
”Meillä on samanlainen tausta ja meidän on helppo elää yhdessä.”
Parilla on 14- ja 11-vuotiaat lapset. Sinikukka sanoo, että hän oppi vaihtamaan vapaalle lapset saatuaan. Arki auttaa irrottautumaan työstä ja maailman murheista. Kumpikin osallistuu yhtä aktiivisesti lasten arkeen, ja tasa-arvo niin isoissa kuin pienissä asioissa on tärkeää.
Perheenä he ovat ehtineet asua muun muassa Pariisissa ja Tbilisissä Georgiassa. Sinikukka toivoo, että hänen lapsensa kasvavat avarakatseisiksi ja kansainvälisiksi. Sellainen oli myös hänen lapsuudenkotinsa ilmapiiri. Hänen kotonaan Myllypurossa majoittui venäläisiä vaihto-oppilaita ja vierailevia opettajia. Äiti oli kiinnostunut kansainvälisyydestä ja solidaarisuudesta, ja kotona vieraili jopa piispa Desmond Tutun vaimo tutustumassa ”tavalliseen suomalaisperheeseen”.
Tällä hetkellä Sinikukka kokee olevansa juuri oikeassa paikassa: antamassa panoksensa suomalaiseen keskusteluun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
Mutta on yksi kaupunki, jonne hän haluaisi muuttaa.
”Olen ehdottanut Kiovaa jo aiemminkin, mutta se ei ole mennyt läpi, ja juuri nyt se olisi hankalaa. Jos saan suostuteltua perheeni ja tilanne rauhoittuu, haluaisin vielä urani aikana olla jollain tavalla jälleenrakentamassa Ukrainaa.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 2/2023.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Tv:stä tuttu tutkija Sinikukka Saari rakastui vanhaan luokkakaveriinsa ja haluaisi joskus vielä olla jälleenrakentamassa Ukrainaa