Stand-up koomikko Ismo Leikola: Maailman hauskin ihminen

Maailman hauskimmaksi ihmiseksi äänestetty Ismo Leikola pohtii stand up -esityksessään, miten maailma toimii. Käsittelyyn pääsevät niin ala- kuin yläpääjutut. Sekä erityisesti miehiä kiinnostava kysymys: Saako naurattamalla naisia?

Ismo Leikola, kuva: Hanne Manelius copyright: Otavamedia

Se alkaa heti aamusta, selkääntaputtelu. Kun koomikko Ismo Leikola hakee kahvia jyväskyläläisessä hotellissa, heti on äijiä ympärillä. Tervehtivät, kiittävät edellisillan keikasta. Ja onnittelevat.

Jyväskylän oma poika nauratti itsensä voittoon amerikkalaisen Laugh Factoryn järjestämässä Maailman hauskin ihminen -kilpailussa lokakuussa. Nyt ihailijoita riittää.

Miehiä selvästi kiinnostaa menestys. Ja se, saako naurattamisella naisia. Sitä kysytään usein.

Ismo vastaa, ettei tiedä. Ei ole edes kokeillut, koska on ollut lähes koko uransa ajan parisuhteessa. Nykyisen vaimonsakin kanssa jo kahdeksan vuotta.
– Enemmän naisia saa olemalla miehinen mies, mitä minä en ole, hän sanoo.

Ismon mielestä erityisesti rokkarit vetoavat naisiin, koska he osaavat liikuttaa tunteita. Naurattaminen ei hänestä ole iskemisessä niin toimivaa kuin tunteikkuus.
– Nauru ei ole välttämättä kovin eroottinen asia. Ja naurattaminenkin pitää osata lopettaa, eihän siitä mitään tule jos vielä makuuhuoneessakin hölmöilee. Siellä pitäisi siirtyä romantiikkaan, ja se voi olla koomikolle hankalaa.

Oman vaimon hurmaamisessa huumorilla oli silti merkittävä osuus. Tärkeämpää silti on se, että heitä kiinnostavat samat asiat – kuten elämän tarkoituksen pohtiminen.
– Pohdiskelen rouvan kanssa syvällisiä, mutta en viitsi kertoa kaikkea elämänfilosofiaani. En ennen kuin olen selvittänyt tarkkaan mistä elämässä on kyse.
Alkaa olla jo lähellä, Ismo virnistää.

Niin omat kuin vaimonkin toilailut päätyvät usein keikoille kerrottaviksi. Toki vaimolla pitää juttu hyväksyttää.
– Joskus rouva on jostain hänestä kertovasta jutusta yhtä aikaa mielissään ja vihainen. Periaatteesta on vähän loukkaantunut, mutta silti osaa arvostaa jutun hauskuutta. Sitten neuvotellaan…

Hauskuuttaminen itseisarvona

Kävelemme Jyväskylän rautatieasemalle. Paikka tuli Ismolle tutuksi kuuden vuoden aikana, jolloin hän reissasi täältä keikkamatkoille.

Ismo Leikola, kuva: Hanne Manelius copyright: Otavamedia

Mikään assalla notkuja hän ei teininä ollut. Lapsuus Kuohun kylässä Jyväskylän maalaiskunnassa kului kilteissä leikeissä ja sama säyseä linja jatkui kouluikäisenä.
– Koulussakin olin niin kiinnostunut kaikesta, etten koskaan edes lintsannut.

Ismon käymät koulut mahtuvat neliökilometrin alueelle: ala-aste, yläaste, lukio sekä yliopisto, jossa hän opiskeli fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa ja tähtitiedettä. Valmistuminen jäi, kun työt veivät.
– Minua kiinnosti – ja kiinnostaa yhä – miten maailma toimii. Silloin ajattelin ylevästi ratkaista ihmiskunnan ongelmat. Siitä ovat sittemmin suunnitelmat vähän derivoituneet.

Siirrymme Normaalikoulun pihalle. Sunnuntaina siellä eivät liiku kuin muistot.
– Tykkäsin pitää esitelmiä, koska niihin saattoi aina lisätä jotain hauskaa, källejä ja hölmöilyjä. Halusin saada porukan nauramaan. Kerran filosofian opettaja tuli jälkikäteen pyytämään anteeksi, että oli nauranut koko esitelmäni ajan. Hän ei tiennyt, että se oli tavoitteeni.

Hauskuuttaminen oli Ismolle itseisarvo. Se, saiko sillä arvostusta tai asemaa, oli merkityksetöntä, kunhan sai naurut.

Vitsit, sketsit sekä elokuvien ja laulujen pilaversiot innostivat jo pienenä. Ismo katsoi hartaasti kaikki television sketsiohjelmat ja kuunteli huumorimusiikkia. Silti koulu ei mennyt hölmöillessä.
– Tunneilla istuin eturivissä ja haastoin opettajaa. Kyselin, tartuin aiheisiin.
– Yliopisto olikin sitten pettymys. Siellä oli luennolla kolmesataa opiskelijaa, ei siellä kehdannut kysellä. Tai jos kyseli, muut olivat ihan, että ole nyt hiljaa niin päästään kotiin täältä.

Kipuamme koulun viereiselle harjulle, joka on nokkelasti nimetty Harjuksi. Täällä Ismo juoksi satunnaista lenkkiä ja aloitteli vappua opiskelija-
haalareissaan.
– Haalareiden idea on sulautua massaan, niin että jos vappuna oksentelit jonkun pihalle, tämä ei muista muita tuntomerkkejä kuin siniset haalarit.

Sittemmin Ismoon iski voimakas tarve olla kuulumatta, ulkoisestikaan, mihinkään ryhmään. Haalarit ja muut heimomerkit jäivät.
– En ole koskaan oikein tuntenut kuuluvani mihinkään porukkaan. En ollut urheilija, en nörttikään, enkä edes oikea niittirannekehevari, vaikka metallimusiikista pidinkin.
– Myöhemmin olen tajunnut, että ehkä muutkin vain luulevat kuuluvansa johonkin, ja rajoittavat turhaan käytöstään sopiakseen muottiin.

Ensimmäinen stand-up -keikka

Jatkamme matkaa yliopistolle, Ilokiven klubille. Täällä Ismon maailma räjähti vuonna 2001, jolloin hän näki elämänsä ensimmäisen stand up -keikan. Esiintyjänä oli Teemu Vesterinen.
– Olin ihan tohkeissani. Koin revelaation: että huumoria voi tehdä omana itsenään. Siihen asti olin luullut, että jos haluaa tehdä sketsejä, täytyy olla tuotantoyhtiö, hassuja peruukkeja ja mustatut hampaat.

Ismo ajatteli heti, että tuota hän haluaa koittaa. Puoli vuotta hän valmisteli materiaalia ja kärvisteli uskalluksen kanssa.
– Eka kerta pelotti, mutta eipä ollut paineitakaan. Ei ollut mitään menetettävää, joten kepillä vain jäätä kokeilemaan.

Ennen omaa esitystään hän oli nähnyt myös niitä, jotka epäonnistuivat lavalla. Oli tärkeää huomata, ettei siihen kuole.
– Suomessa onneksi lavalle nousijaa kannustetaan: hyvä, että uskalsit kuitenkin kokeilla. Meillä ei tylytetä, kuten vaikka Lontoon klubeilla.

Omasta esiintymisestään Ismo on superkriittinen. Onnistuneenkaan keikan jälkeen hän ei tuuleta, että olipa hyvä meininki, vaan miettii otsa rypyssä, oliko tarpeeksi hauska.
– Kai se on sitä fyysikon tarkkuutta. Huumori ei ole mulle lupsakka laji, vaan vakava asia.

Maailman mukavin

Tämä on hyvä, Ismo pysäyttää Grilli 21:n kohdalla riemastuneena. Täällä Ismo ja muut koomikot tapasivat pistäytyä hakemassa purtavaa Ilokiven keikkojen välissä.

Ismo Leikola, kuva: Hanne Manelius copyright: Otavamedia

Nyt Ismo ottaa aamupalaksi ”jotain pientä”, höyrymakkaran, maidon ja kahvin. Niillä herkutellessaan hän miettii, miten Jyväskylässä grilliruoka maistuukin paljon paremmalta kuin Helsingissä.

Sunnuntaipäivän hiukopalan hakijoita riittää. ”Björneksi” esittäytyvä mies tulee suoraan Ismoa kättelemään.
– Terve, maailman mukavin mies! Miltä se nyt tuntuu olla maailman kuuluisin mies?

Ismo naureskelee muuttuville superlatiiveille ja kertoo, että on häntä pari kertaa vahingossa kutsuttu myös maailman vahvimmaksi mieheksi. Ovat kyllä sen pian korjanneet.
– Kyllä sä hyvin veät, kunnioitan. Maailmankaikkeuden mukavin mies, Björne nostaa kehujaan.

Kioskin pikkuinen sisätila käy ahtaaksi, joten siirrymme juttelemaan viereiseen kirjastoon. Mahdollisimman hiljaa, sillä Ismo ei halua antaa viereisissä pöydissä istuville väärää kuvaa.
– Ajattelevat pian, että tuossa se nyt vain puhuu itsestään, kyllä on kusi noussut päähän. Aina varoitellaan siitä, ettei menestys vain kilahda nuppiin.
– Jos olisi voitto tullut 18-vuotiaalle Ismolle, olisi saattanutkin henkselit paukkua. Nyt en enää luule, että olisin menestyksen jälkeen yhtään enempää.

Suomalaiset pelkäävät nolaamista

Ismo arvostaa amerikkalaisten tsemppihenkeä. Jos joku keksii siellä jotain uutta, asenne on innostunut, kuuluu wow ja great.
– Suomessa sanotaan, että ei tolleen ole ennenkään tehty, meepä kotiis siitä. Toppuuttelu on ärsyttävää.

Siksi häntä huvittaakin, kuinka monia asioita arvostetaan kotimaassa vasta kun joku muukin niistä tykkää.
– Meikäläinen stand up on ollut suomalaisten mielestä ”vähän tämmöistä”. Mutta nyt kun jenkit ovat siitä pitäneet, täällä todetaan, että tämähän on hyvää.

Vaikka stand upilla on kannattajansa, niitäkin on, jotka eivät ole sitä koskaan nähneet. Eivätkä aio nähdäkään, koska se on ”kuitenkin ihan paskaa ja siellä on pakko nauraa vaikkei haluisikaan”.

Ismo tietää, että suomalaiset pelkäävät yli kaiken nolaamista ja osallistumista. Niinpä eturivi saattaa keikoilla jäädä tyhjäksi, ja jos jotain kakkos-riviläiseltä kysytäänkin, tämä saattaa antaa hädissään väärän nimen.
– Minä en harrasta yleisön nolaamista, paitsi hölmöilijöiden.

– Lontoossa ollaan vain mielissään, jos koomikko osaa vääntää vitsiä vaikka omasta ammatista.
Pikkuhiljaa täälläkin yleisö tottuu sellaiseen.

Ismo kokee olevansa kutsumusammatissaan. Sillä, onko se merkittävää, hän ei päätään vaivaa.
– Joskus saan palautetta, että ”en ole nauranut kolmeen vuoteen ja nyt nauroin koko illan, elämäni on pelastunut”. Ei sellaista voi liikaa miettiä, tulee vain paineita.

Ismolle kyse on selviytymisestä lavalla. Siinä oleellisia kysymyksiä ovat: Kelpaanko? Pärjäänkö? Olenko tarpeaksi hauska?
– Ei lääkärikään ajattele, että jaan tässä terveyttä, vaan että pärjäänkö, meneekö leikkaus hyvin.

Spede oli mestari

Huumorissa tärkeitä ovat ahaa-elämykset. Se, kun kuulee uuden idean ja ällistyy, että miten ihmeessä en ole tätä aiemmin huomannut.
– Hyvä huumori on luovaa. Se yhdistää toisilleen vieraita asioita niin, että syntyy ihan uutta. Spede oli tässä mestari: mies teki keksintöjä siinä kuin huumoriakin. Keksiminen on se juttu, oli kyse laitteesta, sovelluksesta tai komiikasta. Komiikassa aihe ei ole hyvä tai huono. Yhdestä aiheesta saa kaksi hyvää ja sata huonoa juttua.

Usein Ismoa naurattaa sellainen, jota ei edes saisi sanoa: epäkorrektit, järkyttävät ja törkeät jutut. Silti hän ei räävittömimpiä keikoillaan kerro.
– Saatan arvioida, että tällä jutulla menetän kymmenen prosenttia yleisöstä, se on vielä ok. Mutta jos juttu tästä pahenee, menetänkin kenties jo puolet, ja se ei enää ole ok.
– Periaatteessa lavalla ei ole oikeaa ja väärää. Mutta toisaalta jos rajoja ei olisi lainkaan, ei niitä voisi rikkoakaan – ja hauskuus tulee juuri niiden rikkomisesta. Kirosanojenkin voima perustuu siihen, että niitä ei saisi sanoa.

Ismo Leikola, kuva: Hanne Manelius copyright: Otavamedia

Lyhyt päivä alkaa hiipua hämärään. Käymme vielä Ismon entisen kotitalon luona, jossa hän asui kymmenen vuotta. Keskustie kuulostaa tärkeältä, mutta on vain korttelin mittainen. Hän huomaa kadun alussa liikennemerkin, jossa on pysähtymiskieltomerkin alla nuoli. Sen viesti huvittaa: eteenpäin, pysähtymättä.
– Kyltit ovat lähellä sydäntäni. Kerran näin kyltin, jossa luki: hiustenleikkuuta tunteella. Teki mieli mennä kysymään, että millä tunteella, ketutuksella?

Julkaistu Kotiliedessä 1/15 nimellä Isom Leikola: maailman hauskin

Teksti: Mia Kuntsi
Kuvat: Hanne Manelius

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Stand-up koomikko Ismo Leikola: Maailman hauskin ihminen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X