Ihmiset

Stig pitää pikkutuhmasta huumorista

Stig eli Pasi Siitonen ei ajele rehvakkaasti öisin, kuten hittikappaleessaan Roy Orbison. Hän on kaino mies, joka pitää pikkutuhmasta huumorista ja leikkii laatikoilla.

Kun tulen kotiin, kysyn avovaimoltani, onko meillä mitään ruokaa. Yritän pitää arkisin rytmin. Aamulla vien viisivuotiaani päiväkotiin ja sitten lähden päiväksi töihin studiolle.

Keittiössäni tuoksuu usein kahvi. Hankimme espresso-keittimen ja alkuinnostuksessa join jopa kymmenen espressoa päivässä. Nyt innostus on onneksi vähän laantunut. Tarvitsen kahvia, jotta saan päälle luomisvireen.

Metsästän elektroniikan komponentteja, kuten radioputkia, joita voin käyttää mikrofonien rakentamiseen. Parantelin omaa käyttömikkiäni ja homma lähti käsistä. Nyt rakennettavaa riittää varmaan 25 vuodeksi! Olen rakentelussa itseoppinut, äänisuunnittelijan opinnot Aalto-yliopistossa ovat nyt tauolla. Puumia en metsästä, hyviä biisejä kylläkin.

Työhöni lataudun lepäämällä. Jos tässä hommassa ei osaa pitää luovia taukoja, työ alkaa junnata ja laatu kärsiä. Jos studiolla nukuttaa, otan nokoset.

Jumppaan kotona vatsoja, selkiä ja kyykkyjä. Lopetin teini-iässä koripallon, ja sen jälkeen en ole paljon liikkunut. Nyt kun on jo ikää, huomaan että keikoilla hyppiminen vaatii kuntoa. Vakavasti olen kyllä harkinnut salikorttia.

Kun kukaan ei näe, treenaan lavakoreografioita. Suunnittelen ne itse tai ystäväni ja työkaverini DJPP:n kanssa. En ole saanut ammattiapua, mikä varmaan näkyy. Itse en pysty katsomaan nauhalta omia esiintymisiäni. Pysyvätpähän liikkeet luonnollisina, kun niitä ei liikaa analysoi.

Kompastuin johtoon ja kädet tärisivät, kun olin ensi kertaa lavalla. Ääneni värisi, jännitin niin paljon. Parodiahahmoni Stig Doggin aikana en olisi uskaltanut antaa haastattelua.

Ulkonäköni syntyi vähän vahingossa. Minulla oli parta ja olin menossa keikalle. Mietin, että parta pitää leikata pois. Jätin kuitenkin viikset. Niistä tuli härskin näköiset. Tein uran alussa huumoria sillä, että nörtin näköinen mies lauloi pikkutuhmia lauluja. Nyt tyylini on muuttunut. Minulla on paljon myös lapsifaneja, en viitsi olla kovin härski.

Kelpaan näin, se on helpottavaa. Joskus mietin, onko minulla televisioon tai radioon liian hidas puheenparsi. Pitäisikö olla puheliaampi? Onneksi minut on hyväksytty omana itsenäni.

Kun maailma murjoo, mieli kevenee lasten kanssa touhutessa. Minulla on 5- ja 1-vuotiaat pojat.

Ryyppäilen päivisin kahvia ja maitoa. Keikan jälkeen otan keskioluen. Muutoin iltaoluet ovat jääneet vähiin.

Ruokapöydän ympärillä syödään yhdessä koko perhe yleensä kerran päivässä. Välillä myös askartelen poikani kanssa. Väsäämme pahvilaatikoista kaikenlaista, viimeksi tietokoneen.

Ajelen kesäisin vihreällä Jopollani. Keksin Roy Orbison -hitin, kun ajelin kotona pölynimuria. Minulla ei ole ajokorttia.

Musiikillisia idoleitani on J. Karjalainen. Olin fani jo lapsena. Myös Leevi and the Leavings ja Gösta Sundqvist ovat vaikuttaneet musiikillisesti. Harjoittelen nyt uuden bändin kanssa. Mukana on todella hyviä muusikkoja: Lauri Porra, Zarkus Poussa, Tuomo Prättälä ja Petri Kautto. On soitto- ja taustalauluvoimaa, minä kun en ole mikään Pavarotti.

Kinastelen eniten DJPP:n kanssa keikkamatkoilla. Saamme aikaan kinan esimerkiksi siitä, tarkeneeko iglussa ilman vaatteita. Jos tilanne menee riitaisaksi, lyömme vetoa ja selvitämme asian. Olen leppoisa kaveri, vain vähän aamuäreä.

Minua ärsyttää monikin asia, mutta en ole lähtenyt niistä puhumaan. Monesti ärsytys johtuu omista asenteista. Kun aikaa kuluu, sitä saattaa ihmetellä, että miksi mä nyt tuostakin ärsyynnyin.

Kun ovikello soi, siellä on todennäköisesti lähetti. En käy juuri kaupoissa ja tilaan musiikkitarvikkeita, vaatteita ja lippalakkeja netistä. Saamme niitä laatikoittain.

Illalla viimeiseksi käyn laittamassa esikoiselle peiton. Hän potkii sen aina pois. Valvon perheessämme pisimpään. On vaikea muuttaa rytmiä, kun 2–3 kertaa viikossa käyn keikoilla, jotka alkavat vasta puolen yön aikaan tai yhdeltä yöllä.