Talous

Onko ruoka liian kallista?

Ruoan hinta nousi viime vuoden aikana kokonaiset kymmenen prosenttia. Ovatko kansalaiset väärässä, kun ruokaa pidetään kalliina?

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mukaan kysymys on siitä, miten suuren osan tuloistaan joutuu käyttämään ruokaan.

Hän ei kiellä, etteikö hinta olisi korkea, mikäli sitä verrataan suoraan esimerkiksi ylijääminä myytävän dumpatun ruoan hintoihin.

Kun ruoan hinta suhteutetaan suomalaisten ostovoimaan, peruselintarvikkeiden osuus kulutusmenoista oli vuonna 2008 noin 13 prosenttia. EU-jäsenyyden aikana elintarvikkeiden kuluttajahinnat ovat nousseet 29 prosenttia, palkansaajien ansiotaso taas 59 prosenttia.

– Suurimmalla osalla suomalaisista on siis varaa maksaa ruokansa narisematta. Totuus toki on, ettei se koske aivan pienituloisimpia. Mutta yleensä kalleus on lähinnä mielikuvakysymys.

Mikäli suomalaisten rahat eivät korkeasta palkkatasostamme huolimatta riitä syömiseen, se johtuu Anttilan käsityksen mukaan joko uusavuttomuudesta tai arjen hallintakyvyn puutteesta.

Lue lisää Kotilieden numerosta 6/2009.

Onko ruoka liian kallista, vai ovatko suomalaiset uusavuttomia rahankäytössä ja kaupan valtavan valikoiman edessä? Kuinka paljon sinä käytät rahaa ruokaan?

Kommentoi

Kommentoi juttua: Onko ruoka liian kallista?

Less is MORE

Mielestäni ruoka Suomessa ei ole kuluttajalle kallista, jos käytetystä 10€ setelistä vain 1,3€ menee ruokaan! Ruoka on kuitenkin se elinehto, jota ilman ei kauaa ”parta pauku”. Siitä kympistä jää kuitenkin lähes 9€ muuhun elämiseen, kuten vaatteet, asuminen ja liikkuminen. Mutta nykyään monet tekevät useita ulkomaanmatkoja vuodessa, omistavat lomaosakkeita Lapissa ja kakkosasunnon eli ”mökin” lahempänä kotia, ajellaan omalla isolla moottoripyörällä, veneillään saaristossa omalla paatilla; nuo kaikki ovat ylellisyyttä, jota ei peruselämisessä tarvita. Jos on varaa noihin ylellisyyksiin tai osaankin niistä, ei minun mielestäni voi sanoa, että ruoka maksaa liikaa; kyllä se niiden ihmisten kukkarolle on halpaa. En ole kenellekään kade, vaikka en omistakaan mitään noita ylellisyyksiä. Minulla on oma koti, auto, vaatteita ja syön jokapäivä terveelisesti; minulla on sanalla sanoen kaikkea mitä tarvitsen elääkseni tyytyväisenä! Monellako ylellisyyksien kokoajalla on kaikkea tätä? Eivätkös he yleensä isoa vain lisää ja useammin?

Eläkemummeli

Ruoka on kallista! Se on kallistunut euron tultua niin, että ainakin pienemmissä hinnoissa on markat muuttunut vastaaviin euroihin! Se on TOTTA!
Kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa terveellistä ja herkullista ruokaa. On tyydyttävä tarjouksiin, jotka eivät ole niitä terveellisimpiä!

uusäiti

Kallista on. Euron myötä hinnat ovat nousseet. Jos /kun kääntää eurot markoiksi, kauhistuu hintoja! Tämä on toki väärin, niin väärin.

Eläkemummeli, älä yhdistä kalleutta ja terveellisyyttä oikopäätä. Terveellistä ja herkullista ruokaa voi tehdä pienellä rahalla! Yksinkertaisuus on valttia monessa parhaassa ruokalajissa, koska niissä ei ole ylimääräisiä mausteseoksia, kastikkeita yms. Perunamuusi, kypsennetty kala, porkkanaraaste jne. yksinkertaiset ruokalajit – nam! Ja huipputerveellistä!!

Totuus julki

Tulin juuri Englannista, jossa ruoalla ei ole ALV:a ja järkytyin kun tajusin, kuinka hirvittävänn kallista ruoka Suomessa on. Jokainen tavara, jota kaupassa katsoin, maksoi n. puolet siitä, mitä täällä vastaavasta tuotteesta joudun maksamaan. Sama juttu ravintolassa, maukas lounas museokahvilassa 3.50 puntaa, kolemn ruokalajin illallinen hyvässä ravintolassa viineineen ja vesineen 49,50 puntaa jne.
Kun sitten vielä vertaa tätä siihen, mitä meille palkastamme käteen jää, niin ihmettelen, jos ei Suomessa pian nähdä hintakapinoita. Kaduille ei tarvitse lähteä marssimaan, mutta minä ainakin luovun ketju-uskollilsuudesta ja ostan ruokani sieltä, mistä sen edes osapuilleen järkevällä hinnalla saa.

viherpeukalo

Kyllä, ruoka kallistui EU:n myötä. Kaupat käyttävät nyt varsinkin hyväkseen kaiken mahdollisen korotuksen kun tietävät, että syksyllä hinnoista pitäisi poistaa alvi.
Kuitenkin hinnat jäävät vieläkin kalliiksi. Hinnoissa on ilmaa .
Tuottajan pitäisi saada paljon enemmän näistä hinnoista. Välistä vetäjiä on liikaa.
Tuottajat voisivat paljon enemmän myydä paikallisesti tuottamaansa ruokaa.
Me ainakin täällä Laukaassa kannatamme lähiruokaa, niin paljon kuin suinkin.
Osan kasvatamme itse pienellä kasvimaalla ja lisäksi paikallisilta tuottajilta.
Kesäisin kalastamme itse ja syömme myös ne. saamamme kalat. Jos tulee paljon kalaa, niin annamme tutuille tai naapureille. Lähiruokaa pitäisi jokaisen suomalaisen kannattaa.
Kun elämme kirkonkylässä, niin olen ihmetellyt, että täällä ei mm. ole viljelypalstoja järjestetty halukkaille kansalaisille. Kunnasta vastattiin kun kysyin , että löytyykö, niin oli ihan ihmettelevä vastaus, että ei ole, kun Jyväskylästäkin löytyy muutama viljelyyn tarkoitettuja palstoja eri puolilla kaupunkia.

kaupassa on pakko kydä

On totta, että ruoka Suomessa on kallista. Olen monasti pohtinut kaupan asemaa
kaliiseen ruokaan ja jotenkin on pakko alkaa uskomaan, että eri kauppaketjut
maksattavat kaikenlaiset alennuskorttitarjouksen asiakkaillaan. Kauppahan ei tätä
myönnä, mutta mistä kauppa ottaa ne rahat. jotka palautuvat ostajille ostojen
suhteessa. Tuskin omasta kateosuudestaan.
Nyt näyttää myös siltä, että hintataso pidetään korkeana kun syksyllä on tulossa
arvonlisäveron lasku. Silloinhan kaupan on helppoa olla menettämättä katoeuroja.
On surkuhupaisaa kuunnella eri ketjuhohtajien perusteluja ruoan hinnasta. Ei voi
välttyä ajatukselta, että he pitävät kuluttajaa ”idioottina” ja ehkä me sellaisia
olemme, kun emme tee mitään asian korjaamiseksi.Itse on kovinkaan tarkkaan seurannut vähittäishintoja vajaaseen pariinkymmeneen vuoteen, mutta nyt kun
olen tämän vuoden alusta lähtien lähes päivittäin käynyt ruokakaupassa voin
varmuudella yhtyä sanoantaan, että kallista on.Vai tuntuuko esim. kuha edulliselta
kun toissapäivänä kuhafile maksoi 34,00 euroa kilo? Olisikohan joku voinut
markka-aikaa sanoa, että noin 200 markkaa maksava kalafile on edullista ja
kaikkien kukkarolle sopivaa. Tuskin.

T M Järvelä, 72v.,Rmki

kala eikä soija,herneet,maksa,kanaruuat eivät mulla imeydy, joten lihapyöryköilä naudan ja sian muutamalla päivässä,eril.vihannekset,hedelmät,hapanmaitotuotteet sokeritta mm.ja sekaleivät ,puurokattila pitävät terveenä,eikä tule sen kalliimmaksi kuin ennenkään, kun syö vähitellen,mutta murukahvi sitä tulee hörpittyä aika usein,kalliimpaa kuin ennen,lämpimänä pitävä,näin luissa tuntuu,hm.

pienellä rahalla hyvin syönyt

Kotimainen ruoka ei ole kallista, jos teet KAIKEN itse. Ruoka on ollut kallista aina kun on ostanut valmista. Kun käytät lähiruokaa ja sesonki tuotteita. Esim syksyllä kotimainen kaali on halpaa ja voi kuinka hyvää ja monipuolista ruokaa siitä saakann.
Jos asut omakotitalossa saat puutarhasta ilmaista ruokaa, vaikka kuinka paljon. Jos sinulla ei ole puutarhaa niin varmaan on joku tuttava, jolla on puutarha ja sieltä jää aina jotain ylimääräistä, jonka voi antaa ilmaiseski ystävälle tai naapurille. Jos kelpaa !!
Entäs meidän metsät marjat ja sienet, Sinne ne mätänevät metsiin , ilmainen ruoka.
Olen Sirkka- Liisa Anttilan kanssa täysin samaa mieltä, että jos valittaa ruokaa kalliiksi niin se todella johtuu uusavuttomuudesta tai elämä ei ole muuten hallinnassa ja minä lisäisin vielä, että olet laiska.Pidätkö tai oletko pitänyt kirjaa ruokamenoistasi. Yksi keino jolla voi pienentää ruokalaskua on kun kirjaa kaiken ostamansa ylös ja katsoo mitä tuli ostettua ja mitä se maksoi. Mikä olisi se halvin vaihtoehto. On tuhansia keinoja pitää ruokalasku kurissa.
Jos ateria hinnaksi tulee 1Euro niin ei ole kallsita. Tämänhintaista ruokaa minä syön, enkä ole pahemmin sairastellut.

Lumikko

Kyllähä ruoka on kallistunut paljon viimeisen vuoden aikana. Ennen ostin mitä mieli teki, nyt katson mitä ostan. Kyllä ruoassa säästämäänkin pystyy, mutta silloin sen eteen pitää nähdä vaivaa. Valmistaa kerralla isompia eriä, ostaa edullista enemmän kerralla, yms.

kaikkien ei tarvitse olla huippukokkeja

Järkyttävää, että mielipiteet ovat linjalla kallis vai halpa – eikä suhteuteta sitä mitenkään niihin arvoihin joita ruoka edustaa. Kalliiksi tulee roskaruuan puputtaminenkin, vaikka se ensin tuntuu halvalta. Ja onko se edes hyvää? Moni suomalainen ei edes osaa arvostaa hyvää ruokaa ja siihen liittyvää rentoutusta, sosiaalista kanssakäymistä, kokonaisvaltaista nautintoa joka on terveyttä parhaimmillaan. Niin harvalla on mahdollisuus oppia ruuan arvostamista, kun sitä ei kotona yhdessä valmisteta tai nautita, koulussa se on usein naljailun ja pelleilyn aihe, työpaikalla se on pakotetun terveellistä ja valitettavan usein mautonta. Olettekon katsoneet, miten ruoka jalostetaan säilyvyyden, pakkaamisen, kuljetuksen tai muun epäoleellisen takia pilalle? Lapset kasvatetaan itsenäisyyteen varhain, eihän vanhemmilla ole aikaa… Niin he oppivat lämmittämään mikrossa milloin minkäkin pizzalätyn, ensin tietysti täytettyään masunsa koulussa limsalla, karkeilla tai energiajuomilla. Harrastuksiin pitää olla myös mukaan otettavat muonat, joissa lisäaineita riittää. Missä vaiheessa nämä nuoret oppivat ruoka-ajat, valmistamaan alusta asti kunnon raaka-aineista, arvostamaan ruuan tuottajia ja kunnioittamaan myös omaa kehoaan, joka tämän ruuan voimalla pitää jaksaa koko elämän? Ei näy enää nuoria marjassa eikä sienessä, kuinkahan käy meidän luonnonvarojemme kun tästä sukupolvesta ei enää ole kykkimään metsissä? Nehän eivät tunnetusti mitään maksa, kunhan sen vaivan näkee että hakee itselleen silloin kun niitä on.
Ihan muuten ilmainen idea niille, jotka ohjailevat veroilla elintarvikkeittemme kulutusta: Australiassa ALV % nousee ruuan jalostusasteen mukaan. Eli einekset ja puolivalmisteet ovat rankemmin verotettuja sen takia, että peruselintarvikkeet voitaisiin pitää mahdollisimman hyvin saatavilla kaikille. Se myös rohkaisee tekemään itse, siitä saa työlleen hyvän katteen.
Maku on pääasia ruuassa eikä hinta. Eikä kallis ruoka ole aina hyvää niin kuin ei halpakaan aina huonon makuista!

Less is MORE

Kuten jo tuolla alussa kirjoitinkin, ihmisillä on varaa hankkia ylellisyystavaroita pilvin pimein. Monet heistäkin valittaa ruokaa kalliiksi, se johtuu siitä että olisi kiva käyttää se ruokaankin menevä raha noihin vesiskootterin kaltaisiin leluihin. Se kertoo jo paljon siitä, minkä verran nykyään ihmiset arvostaa sellaista perustarviketta kuin ruokaa.
Tuo Australian malli vaikuttaa hyvältä, voisivat harkita Suomessakin.
Elintarvikkeiden tuottajahintoja voisi myös hilata ylöspäin, teollisuus ja kauppa nappaavat leijonanosan hinnoista: esim. viljelijä saa kilosta kauransiemeniä vajaa 10 senttiä, mutta kaurahiutaleet (jotka on siis litistettyä ja pussitettua kauransiementä, ei muita lisättyjä aineksia paitsi ehkä rautaa ja C-vitamiinia) maksavatkin jo noin 1 euron kilolta, Elovenakilo kai enemmänkin. Tuotantopanosten (kuten lannoitteet, polttoöljy, koneet) hinta on kyllä tasaisesti noussut, mutta tätä kustannuspainetta ei voi lisätä tuotteiden myyntihintoihin, kun kauppa vaan ilmoittaa mitä he suvaitsee maksaa alkutuottajalle, kun autokuorma on kuivurilta lähtenyt maailmalle. Ja meijeristä, munapakkaamosta ja teurastamolta ilmoitetaan yhtä armollisesti, mitä suvaitaan maksaa… En haluaisi valittaa, mutta yritän tässä vain itsekin ruokkia perheeni mahdollisimman kotimaisella ja pysytellessäni maajussin hommissa en ole viemässä työpaikkaa kenenltäkään muulta!

Huiskula

Ruuan hinta ei ole ongelma, vaan valikoima. Kaupasta ei saa kalliilla eikä halvalla lähi- tai luomuruokaa. Edes kotimaista ei tahdo olla tarjolla. Olen se, joka ottaa laadukasta lähes hinnalla millä hyvänsä, mutta kiiltävät espanjalaishedelmät eivät ole laadukkaita. Tuntematonta alkuperää oleva (= vain valmistusmaa mainitaan, raaka-aineiden alkuperää ei) gurmee-eines EI ole laadukasta. Makea kotimainen luomuporkkana on, luomuliha on, kotimainen maito on.

Orvokki Berliinistä

Kun maidon tuottajalle viime kesänä maksettiin Saksassa ja Suomessa noin 36 centtiä litralta, maksoi se maito Saksassa kaupassaa 69 senttiä, mutta Suomessa yli euron. Helmikuussa ostin H:gissä 1,5% tavallista maitoa 1,09 eurolla, täällä Saksassa maksan siitä 0,49 euroa! Että kyllä kallista on. Maanviljelijän ja kuluttajan välistä menee Suomessa paljon enemmän rahaa kaupan kaikkiin portaisiin, koska kilpailua ei Suomessa ei ole tarpeeksi, vaan pari tukkuria (K-ryhmä ja Sokos-ryhmä) hallitsevat melkein koko kaupan. Maidon ja leivän ja muiden perustuotteiden ylihinnoilla katetaan eksoottista turhatarjontaa, kuten mansikoita tammikuussa. Kuluttaja voi pinnistellä vastaan vain ostamalla mahdollisimman paljon lähituotteita ja kokkaamalla itse jättäen puolivalmisteet ja yli maapallon lennätetyt tuotteet seisomaan.

PirreA

Totta on kalista ruoka.Meille luvatiin kun liityme Eu:hun saadaan Hlavalla ruokaa. Olen ruokatyössä erässä paikassa,ennen oli syömässä n.30nyt on jo 70henkilöä. Kyllä huomaa Lama On.Anna meille jokapäiväinen leipämme Amen

isoäiti

Onhan ruoka kallista.Nyt eläkeläinen joutuu hakamaan tarjouksia ja ale-ruokia. Ei aina jaksa tehdä ruokaa, kun haluaisi tehdä vielä muutakin. Eikä eläkkeet nouse!
Joten onneksi olemme tottuneet puuroihin ja perunaan. Kiitos tämän päivän ruuasta ja anna se myöskin lapsiemme perheisiin.

Evita

Nimimerkki ”Kaikkien ei tarvitse olla huippukokkeja” tuo esiin asian, jota usein olen itsekin ajatellut ja tarjoillut toteutettavaksi, nimittäin että perusruoka-aineiden pitäisi olla todella edullisia pitkälle jalostettuihin sekä luksusruokiin verrattuna. Kauppojen hyllyilla on ihan mielettömyyteen asti tarjolla kaiken maailman erikoisuuksia, joista suuri osa varmastikin joutuu poisheitettäviksi, kun parasta ennen-päivämäärä tulee vastaan. Emmeköhän me kaikki joudukin omien perunoidemme ja muniemme hinnoissa kustantamaan tämänkin hävikin? Eikö voisi ajatella, että jo kauppaliikkeet valitsisivat linjansa tai ainakin varustaisivat myymälänsä erillisellä luksusruokaosastolla, jonne astuessaan tietäisi maksavansa luksus-alv:n ostoksistaan?
Olen ollut eläkkeellä 13 vuotta, jona aikana on pitänyt yhä enemmän tinkiä kaikista kuluista. Niin kauan kuin meitä oli vielä kaksi saman pöydän ääressä syömässä rakkaudella laittamaani ruokaa ja jakamassa ruokamenoja, saattoi huolettomammin toisinaan herkutellakin, mutta avopuolison äkkilähtö muutti ateriatkin kaikin puolin karummiksi. Impulssiostoksia herkkuhyllyjen ääressä ei tehdä! (Kahvin laadusta olen kuitenkin pitänyt kiinni…)
Niinkuin joku muukin myös minä uskon, että moni kokematon perheenäiti valitsee kalliita eineksiä tai puolivalmisteita ei ainoastaan ajan säästämiseksi vaan siksi, ettei ole oppinut laittamaan kotiruokaa. Miten voisi saada aikaan sellaisen vapaaehtoistyömuodon, missä me entiset perheenäidit voisimme jakaa taitojamme kädestä pitäen nuorille, opinhaluisille naisille?

Pohjoisen taivaan alla

Päivittäistavarat, joihin sisältyvät ruokamenot haukkaavat perheemme tuloista reilun neljänneksen. Eiköhän kyse ole siitä, mitkä ovat tulot, sillä ruokatottumukset eivät kovin paljon vaihtele. Tyhjenevän pesän viikonloppuvieraiden määrä myös vaikuttaa ostettavan ruuan määrään. Onneksi on vesiltä pyydettyä kalaa ja metsän riistaa, joista saa laittaa maittavaa sapuskaa. Vaivaa täytyy tietysti ruuan valmistuksessa nähdä ja hukkaan en halua heittää mitään. Seuraan menoja paperilla ja tämänkin vuoden alusta ovat hinnat nousseet reippaasti. Kuitit on näyttää, jos joku epäilee! Kokonaan toinen asia on se, että suuresti kannatan kotimaista ruokaa ja annan niin suuren arvon sen tuottajille! He ovat palkkansa ansainneet ja tiedän, että liian vähän heille työstään maksetaan! Missä se kuuluisa välikäsi luuraa?

Tuumiskelija

Kädentaidot kunniaan ja arvoonsa keittiössäkin. Suunnittelutaitoa myös tarvitaan.
Oma kasvimaa on hyvä olla. Otetaan huomioon myös luonnonantimet. Ruokaan menee rahaa, mutta hyvä että sitä saa rahalla.

itte

Jos ruoka olisi tosi kallista, Suomessa olisi myös laihoja ihmisiä enemmän!
Mutta lihavuus vaan lisääntyy. Pistetäänpäs kunnon hinnat elintarvikkeisiin, niin korjaantuisi tuokin terveydellinen epäkohta!

Se pula-ajan kasvattama mummo.

Ei ruoka kallista ole. Jos opeteltaisiin edes vähän ruuanlaittoa kotona, ei hinta kipuaisi liikaa. Ennenkaikkea suunnitelmallisuutta, käytännöllistä järkeilyä ja tervettä terveen ruuan tuomaa kehonkohennusta, mitäs muuta? Kun on elänyt pula-ajan lapsena, osaa sitä vieläkin käyttää tähteet tarkkaan. Eikä mitään heitetä pois. Voi voi, se on ikävää, kun näkee miten tuhlataan.

mökin mummo

Tämä aika oikein terveellistä tälle tuhlari poprukalle!

yksin asuva mummo

Kyllä on ,

istuva härkä

Ruoka on todella kallista nykyään!! Tänä vuonnahan piti tulla joku hintojenkin pudotus, mutta tuskin tulee. Ei pidä paikkaansa päättäjien/ tyhjän toimittajien puheet!
Millä luulette pienituloisten lapsiperheiden ja opiskelijoiden tulevan toimeen? Monet joutuvat myymään itseään, että saavat ruokaa pöytään, ja tämä on karu totuus!
Korruptio kukoistaa jo suomessa, niinkuin itäblokin maissa.
Herätkää ihmiset pilvilinnoistanne, se on kohta kapina!

iskelmäprinssi

Höpönpöpö kädentaidoista! Kun pappa betalar, niin turha tulla tänne puhumaan ruoan edullisuudesta!
Niin, suomalaiset ovat lihavia, kun ei ole muuhun varaa, kun vehnäjauhomössöihin! Nehän sisältävät hirveät määrät hitaastipalavia hiilihydraatteja.
Suomalaiset ovat lihavia, ja keripukkia sairastavia kyllä!

jossu

kyllä on

Kallista on!

Maajussi saa kaurakilosta 7,5 senttiä. Kilon pussi Elovenaa maksaa ainakin 1 euron ellei ylikin, eikä sille kaurakilolle ole tehty muuta kuin litistetty valssimyllyllä ja pussitettu. Ruoka on maajussille kallista, kun tulopuoli on tuo ja omavaraistalous jäi jonnekin 60-luvulle. Maajussikin on kuluttaja, jahka saa vähän rahaa kasaan…

ms

Ei se kahvi voi liian kallista olla jos sitä jotkut ostaa lipo 2€ kuppi jostai automaatista.
mitä ihmettä ihmiset valittaa kun maksaa kumminkin maltaita jostain liejusta ja rutisee.
keittää himassa termarii kunnon sumpit ja nauttii.

Lukija

Kyllä ruoka suomessa on kallista.Jos elää pienimmällä työmarkkinatuella,niin saa enimmillään rahaa n.500e/kk. Silloin on ruoka kallista,jos ei saa ostettua sitä. Monet elävät köyhyysrajan alapuolella,eivätkä pysty sieltä nousemaan.Eurot ja markat meni sekaisin ja luvattiin ruuan hinnan laskevan,niin alussa kävikin,mutta nyt on kivuttu takaisin ja reilusti ylöspäinkin.

Vastaa käyttäjälle Kallista on!Peruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.