Ihmiset

Äiti sai aikuiset tyttärensä takaisin maailmalta naapureikseen pohjoiseen pikkukaupunkiin: "Se tuntuu ihmeeltä"

Kun Mervi Salmen tyttäret muuttivat kauas kotoa, Mervi suri. Välitkin olivat hieman kireät. Sitten tapahtui ihme: tyttäret palasivat kotiseudulle. Se mullisti arkea niin, että nyt uutta kukoistusta elää myös Mervin parisuhde.

Ovikello kilahtaa torniolaisessa kerrostalokaksiossa. 23-vuotias Sara-Fiina Salmi liukastelee villasukissaan ovelle. Hän tietää, että oven takana ovat äiti Mervi ja sisko Rosa, 27.

Lue myös: Elämänmuutos pelottaa? Ota avuksi kirja! 9 opasta elämänmuutokseen

Nyt, kun äiti ja sisarukset asuvat taas lähellä toisiaan, tällaiset visiitit ovat tavallisia.

Sara-Fiina nostaa kahvikupit keittiönpöydälle ja napsauttaa vedenkeittimen päälle. Äiti ottaa laukusta kaupasta haetun suklaakakun.

Muutamaa vuotta aiemmin kukaan heistä ei arvannut, että he viettäisivät aikaa yhdessä näin ihanan arkisesti.

Esikoinen lähti Espanjaan asti

Seitsemän vuotta sitten lapsuudenkodin ovi kävi. Ensimmäisenä lähti Rosa. Hän oli haikaillut maailmalle koko kouluaikansa, ja nyt hän muutti opiskelemaan 120 kilometrin päähän Rovaniemelle.

”Halusin vain pois kotikaupungista, kokemaan jotain muuta”, Rosa sanoo.

Ravintola-alan opinnot Rovaniemellä jäivät kesken, mutta pari vuotta myöhemmin Rosa päätti lähteä vielä kauemmas, Espanjaan.

Kuopus muutti Tampereelle

Mervi seurasi tytärten itsenäistymistä rauhallisin mielin, mutta myöntää, että lasten lähtö kotoa oli hänelle vaikeaa. Kun Sara-Fiinakin pakkasi kimpsunsa 19-vuotiaana ja muutti 600 kilometrin päähän Tampereelle, äidin sydän oli ikävästä kippurassa.

Rosa soitteli joskus montakin kertaa päivässä, mutta Sara-Fiinaan oli vaikeampi saada yhteyttä.

”Suhteemme oli tuolloin etäisempi. Olin ollut kiinni yrityksessäni ja jäänyt vähän sivuun perheen arjesta. Isästä oli tullut Sara-Fiinalle läheisempi, ja se oli minulle kova paikka”, Mervi sanoo ja pyyhkäisee silmäkulmaansa.

Isä auttoi hädän tullen

Hädän tullen Sara-Fiina soitti isälleen Markolle. Isä saattoi hypätä auton rattiin työpäivän jälkeen ja hurauttaa Kemistä Tampereelle, kun Sara-Fiinan uusi imuri ei toiminut.

Mervi ei voinut jättää yritystään eikä päässyt käymään Tampereella yhtä helposti. Siitä tuli huono omatunto.

”Tiesin kyllä, että Sara-Fiina pärjää. Molemmat tytöt ovat olleet itsenäisiä ja toimeliaita lapsesta asti, ja oli ihanaa nähdä, kuinka tärkeä isä oli Sara-Fiinalle”, Mervi sanoo.

Silti asia kaihersi.

”Ehkä siinä oli jokin äitijuttu. Olisin halunnut olla itse se luotettu, johon lapsi nojaa ikävän hetkellä.”

Ihana vapaus

Tytöistä itsenäistyminen ja kotikaupungista muutto tuntuivat ihanalta. Koko maailma oli auki.

”Espanjassa oli lämmintä ja töitä oli paljon. Olihan se mukavaa vaihtelua pohjoisen räntäsateiden ja tylsän arjen jälkeen”, Rosa sanoo.

Hän työskenteli ravintolassa Aurinkorannikolla, nautti valosta ja uusista maisemista. Jouluksi hän lensi Suomeen, ja äiti ja isä kävivät tapaamassa häntä Espanjassa. Tuntui mukavalta esitellä heille paikkoja ja näyttää, millaista uusi elämä etelässä oli.

Myös Sara-Fiinan ensimmäiset pari kolme vuotta Tampereella olivat mukavia. Kemin piirit olivat käyneet pieniksi, ja ison kaupungin vilinä tuntui hyvältä. Hän janosi elämäänsä uusia kokemuksia ja ihmisiä.

Kaunis pikkukoti löytyi läheltä keskustaa, työpaikka suuresta vaateketjusta. Tampereesta tuli kotikaupunki.

”Kun kävin Kemissä, halusin nopeasti takaisin omaan kotiin. Rakastin työtäni. Opin uusia asioita ja pääsin etenemään. Tuntui hyvältä löytää ala, jossa koin olevani taitava”, Sara-Fiina sanoo.

Rosa halusi rauhoittua

Sara-Fiina eli vielä kuherruskuukautta Tampereella, kun Rosa palasi takaisin kotiseudulle. Paluuseen ei liittynyt sen kummempaa draamaa. Espanjassa eläminen oli ollut mahtava kokemus, mutta ystävät ja läheiset vetivät pohjoiseen.

”Rento elämänmeno oli mukavaa jonkin aikaa, mutta sitten aloin kaivata ihan tavallista arkea. Halusin asettua aloilleni”, Rosa kertoo.

Hän sai Kemistä töitä ja päätti palata kotikaupunkiin. Pian hän tapasi nykyisen avomiehensä ja muutti tämän kanssa Tornioon.

Kun Rosa oli taas lähellä kotiväkeä, spontaaneista ruokailuhetkistä ja tapaamisista vanhempien kanssa tuli hänelle arkipäivää. Jos isä teki isomman annoksen lihapullia, hän saattoi soittaa Rosan perheen syömään.

Myöhemmin Rosa meni töihin äitinsä vaateliikkeeseen Tornioon. Kaksikko näki lähes päivittäin ja kävi yhdessä myös työmatkoilla.

Rosalle ja vanhemmille kylässä piipahtamiset olivat arkisia kohtaamisia, mutta kaukana asuvasta Sara-Fiinasta muun perheen yhdessäolo vaikutti idylliseltä.

”Minulle tuli ulkopuolinen olo. Olin vähän sellainen perheen musta lammas. Tunne vahvistui, kun siskoni sai tyttären, Milan. Pelkäsin, ettei lapsi opi tuntemaan tätiään”, Sara-Fiina muistelee.

Vielä silloin pohjoiseen paluu ei kuitenkaan käynyt mielessä. Uusi elämä oli Tampereella, ja siellä hän aikoi myös pysyä.

Sara-Fiinan päätös yllätti

Kolme ja puoli vuotta muuttonsa jälkeen, vuoden 2019 helmikuussa Sara-Fiina lähti äidin ja Rosan mukaan messumatkalle. Siellä hän heitti ensimmäisen kerran ilmoille ajatuksen, että voisi tulla äidille töihin.

Mervi muistaa tilanteen hyvin. He olivat juuri laskeutuneet Kööpenhaminan kentälle ja odottivat laukkujaan. Sara-Fiinan ehdotus tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

”Tiesin, että Sara-Fiinalla oli ollut viimeiset kuukaudet vaikeaa. Olimme yrittäneet parhaamme mukaan olla hänen tukenaan, mutta hän on itsenäinen nuori nainen, joka ei tuntunut kaipaavan vanhempien olkapäätä.”

Mervi oli yhtä aikaa hämmentynyt ja iloinen: tytär harkitsi pohjoiseen palaamista. Tosin hän ja Rosa eivät uskoneet, että Sara-Fiina oikeasti muuttaisi takaisin.

Viime elokuussa eräs Mervin työntekijä päätti lähteä opiskelemaan. Mervi soitti Sara-Fiinalle ja ilmoitti, että työpaikka olisi tämän, jos tytär haluaisi. Sara-Fiina alkoi siltä istumalta etsiä kotia Torniosta.

Tuplamäärä neliöitä

Sara-Fiinan kodissa on kauniita yksityiskohtia ja levollinen tunnelma. Hänellä on tuplamäärä neliöitä Tampereen-kotiin verrattuna, vaikka vuokra on sama. Kauppa ja kuntosali, jossa Sara-Fiina käy joogassa, ovat tien toisella puolella, kaunis joenranta kivenheiton päässä ja töihin kävelee viidessä minuutissa.

”Elämänlaatu parani kerralla, kun muutin tänne. Ehdin työpäivän jälkeen harrastaa ja viettää aikaa läheisteni kanssa. Näen päivittäin siskoani ja hänen tytärtään. Tuntuu, että olen tullut kotiin”, Sara-Fiina sanoo.

Hän oli pyöritellyt mielessään ajatusta paluusta jo vuoden ajan. Täydellisyyden tavoittelijana ja suorittajana hän oli ajanut itsensä loppuun ja uupunut. Nyt hän opetteli joogan avulla olemaan itseään kohtaan armollisempi.

”Ymmärsin, etten ollut enää onnellinen. Aloin käydä läpi sitä, mitä halusin elämältäni ja mitä kohti halusin mennä.”

Vaikka jotkut naureskelivat äidin helmoihin palaamiselle, Sara-Fiina ei välittänyt. Hän tiesi, ettei kyse ollut luovuttamisesta. Neljän Tampereen-vuoden aikana hän oli saanut varmuuden siitä, että hän oli oikealla alalla, ja halusi kehittyä siinä entisestään. Äidin yrityksessä se oli mahdollista.

Hän ymmärsi, ettei paluu kotiseudulle olisi suinkaan takaisin peruuttamista vaan eteenpäin menemistä.

Rauhassa etäisyyttä

Äidille lasten hyvinvointi on lahja. Mervi katselee hymyillen, kun tyttäret arvostelevat toistensa sisustuksia.

Tuntuu ihmeelliseltä nähdä omat rakkaat lähellä, niin onnellisina. Mervi oli valmistautunut siihen, että lapset eläisivät kaukana vanhemmistaan.

”Kun lapset halusivatkin nyt aikuisina tulla itse meitä kohti, se tuntuu ihmeeltä.”

Lähellä asuminen ei tarkoita sitä, että äiti ja tyttäret olisivat jatkuvasti toistensa oven takana. Mervistä vaikuttaa, että kaikki ovat nyt löytäneet luontevasti oman tilansa.

Myös hän on pystynyt ottamaan etäisyyttä lapsista rauhallisin mielin. Siihen on auttanut varmuus siitä, että tyttöjen arvomaailma on kohdillaan ja he ovat sinut itsensä kanssa.

”On ollut ihanaa nähdä, että perhe ja tällainen arkinen yhdessäolo ovat tytöille tärkeitä asioita. Tuntuu, että nuorille toitotetaan joka paikassa, miten joku tietty tutkinto olisi ainoa tie hyvään elämään. Olen ylpeä siitä, että tytöt uskalsivat tehdä valintoja, jotka tekevät heidät aidosti onnellisiksi”, Mervi sanoo.

Uusi elämäntilanne on kääntänyt uuden sivun myös Mervin omassa elämässä. Ensimmäistä kertaa koko aikuisikänsä aikana hänellä on nyt, 47-vuotiaana, voimavaroja myös parisuhteelleen.

”Olemme joutuneet miettimään, miten alamme elää tätä uutta vaihetta. Se on oikeastaan aika jännittävää”, Mervi myöntää.

Yhdenvertaisia aikuisia

Olethan muistanut pakata hammasharjan, Mervi kysyy Sara-Fiinalta, kun kahvit on juotu.

Rosa ja Sara-Fiina purskahtavat nauruun. Naiset ovat lähdössä seuraavana päivänä yhteiselle messumatkalle, ja Sara-Fiina vakuuttaa äidille, että on osannut pakata laukkunsa ihan itse.

Kun tytöt olivat nuoria, vahvat temperamentit aiheuttivat joskus kiivaita yhteenottoja. Kun Sara-Fiina oli palaamassa perheen lähelle, häntä pelotti eniten se, että tilanne jatkuisi samanlaisena kuin ennen muuttoa.

Kun Sara-Fiina oli lähtemässä Tampereelle, hän tunsi olevansa aikuinen ja itsenäinen. Äidin huolenpito ärsytti.

”Nyt tajuan, että olin silloin vielä ihan lapsi. Tarvitsin tämän välimatkan, että pystyin kasvamaan itsekseni. Erillään olo teki hyvää meille kaikille.”

”Kestämme nykyään paremmin toistemme vähän ärsyttäviä piirteitä”, Rosakin myöntää.

Jokaisella on omat vastuualueensa, ja jokaisen mielipidettä ja osaamista kunnioitetaan.

Mervi on onnellinen, että saa elää tämän kaiken yhdessä lastensa kanssa. Hän ei kuitenkaan halua, että perheyritys olisi tytöille rasite, vaan pikemminkin mahdollisuus kehittyä yhdessä.

Jos maailma joskus kutsuu tyttäriä uudelleen, Mervi aikoo seurata uutta elämänvaihetta tyynenä. He kaikki kolme pärjäävät kyllä.

”On ihanaa nähdä, että perhe ja tällainen arkinen yhdessäolo ovat tytöille tärkeitä asioita.”