Ihmiset

Urheiluvaatteet vm 1924

”Mutta yhtä mahdotonta kuin meidän on lähteä hiihtämään korkeakantaisin ”korkokengin”, on myöskin hiihtoretkelle lähtö tavallinen talvitakki yllä. Kaikkinainen urheilun harrastus edellyttää erikoista urheilupukua. –

Ulkomailla käyttävät naiset urheilupukuna hyvin yleisesti housuja ja alapuolelle lantion ulottuvaa takkia, mutta niiden ohella yhtä paljon myöskin urheilupaitaa ja –hametta. Meillekin on tuo housumuoti jo saapunut. – Ja kuitenkin on vain ani harvoja naisvartaloita, jotka tuollaisessa asussa näyttävät sieviltä, korkeintaan aivan nuoret solakat tytöt. Ehdottomana vaatimuksena siis täytyy pitää, että jos naisen urheilupukuun kuuluu housut, sen toisena osana silloin täytyy olla alapuolelle lantion ulottuva takki.”

Kotiliesi 1/1924

Kommentoi

Kommentoi juttua: Urheiluvaatteet vm 1924

Senioriopettaja 75 v.

Kävin oppikoulua 1940-1950- luvun vaihteessa Pohjanmaalla. Koulumatka oli yli 9 km. Matka taittui pyörällä niin keväisin kuin kovalla pakkasella. Opettajamme olivat ilmeisesti lukeneet Kotilieden palstoja, koska pitkien housujen käyttö oli kielletty. Kun perustelimme asiaa, saimme luvan käyttää pitkiä housuja koulumatkoilla, mutta ne oli pakko vaihtaa aamulla tyttöjen pukukopissa hameeseen ja iltapäivällä taas sama rumba uudelleen.Tämän muistaen käytän nykyisin pitkiksiä niin juhlissa kuin arkenakin.

Nykynainen

Olipa ankaraa meininkiä. Nykyaikana tuollainen ”hamekielto” kuulostaa ihan oudolta. Nyt saan kevätjuhlien alla taas ihan turhaan pyydellä teini-ikäistä tytärtäni pukeutumaan hameeseen, edes juhlien ajaksi. Tottelisivatkohan nykyteinit enää opettajaa, joka sanelisi pukeutumiskoodin?

Vapaa valinta 52 v.

Kävin oppikoulua 1960-luvun puolivälissä. Koulussa muistutettiin, että oppilaan täytyy muistaa pukeutua pitkiin housuihin eikä hameeseen päivänä, jolloin on voimistelua tai urheilua. Käytän nykyisinkin pitkiä housuja ainoastaan käydessäni lenkillä, muutoin käytän mieluummin hametta sekä työssä että vapaa-aikana. Juhliin pukeudun aina hameeseen tai mekkoon, koska minun mielestäni pitkät housut eivät ole juhlavaate.

Vastaa käyttäjälle NykynainenPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.