Uusi lastensairaala: Matkalla uuteen

Uuden lastensairaalan kohdalla on vasta monttu. Mikä kaikki muuttuu, kun kolmen vuoden päästä tällä paikalla on moderni sairaala?

Uusi lastensairaala kuva: Anni Koponen copyright Otavamedia

Tuttu sairaanhoitaja tervehtii Oliver Kalliota, 10, osasto K3:n käytävällä. Poika nyökkää, kurvaa huoneeseensa ja nappaa iPadin käteensä. Oliverin sänky on keskimmäisenä. Sen molemmin puolin on pieni potilas vanhempineen.

Ollaan HUSin Lastenklinikan munuais- ja elinsiirto-osastolla. Oliverin isä Tenho Kallio puikkelehtii ahtaissa tiloissa tottuneesti. Kun laboratoriohoitaja tulee ottamaan Oliverilta verikoetta, hän mahtuu kärryineen juuri ja juuri sänkyjen väliin. Dialyysikoneet ja monitorit vievät oman tilansa. Televisiossa pyörii Muumi-elokuva.

Pistämiseen ei totu. Oliverin kasvoilta näkee, miten se kirpaisee. Munuaissairautta sairastavalta pojalta on otettu verikokeita vauvasta lähtien.
– Tuopa Oliverille ruisleipää ja paksulti beceliä päälle, isä pyytää osaston sairaanhoitajalta, kun toimenpide on ohi. Ruisleipä on pojan herkkua. Se on munuaislapsilta yleensä kielletty, mutta nyt sitä saa vähän syödä.

K3 on evakkotiloissa, koska Lastenklinikan toisesta siivestä on neljä kerrosta poissa käytöstä sisäilmaongelmien vuoksi. Pieniä elinsiirtopotilaita hoidetaan remontoiduissa mutta entistäkin ahtaammissa tiloissa. Huoneissa ei ole vessoja, osastolla ei ole lapsille
leikkihuonetta eikä vanhemmille mitään lepotilaa. Käytävällä on hylly, jossa on lastenkirjoja ja dvd:itä. Pieni poika nenä-maha-letkussa leikkii hyllyn vieressä äiti seuranaan.

Pyhäjoella Pohjois-Pohjanmaalla asuva Oliver Kallio käy Lastenklinikalla noin kerran vuodessa. Silloin hänen munuaisensa ultrataan, luustontiheys mitataan ja puhutaan ravitsemuksesta.

Helsingin Meilahdessa sijaitsevalle Lastenklinikalle on keskitetty koko maan vaikeimpien lastensairauksien erikoissairaanhoito. Vanhanaikaisissa tiloissa hoidetaan esimerkiksi elinsiirrot, leikataan vaikeimmat sydänviat, syövät sekä vastasyntyneiden poikkeamat.

Arki on selviytymiskamppailua

Kivenheiton päässä Lastenklinikasta, vuonna 1948 valmistuneen Lastenlinnan tornin yhdeksännestä kerroksesta löytyy Jari Petäjän työhuone. Alun perin torni toimi lastenhoitajaopiskelijoiden asuntolana. Kaarevista ikkunoista avautuvat näkymät yli merenlahden.

Lastensairaala,  kuva: Anni Koponen copyright: Otavamedia

Jari Petäjä on HUSin Naisten- ja lastentautien toimialajohtaja ja koulutukseltaan lastentautien erikoislääkäri.
– Uusi lastensairaala tulee viime hetkellä. Vältimme katastrofin.

Kolmen vuoden päästä Lastenklinikan viereen on tarkoitus kohota paljon puhuttu uusi lastensairaala. Sen rakennuttaa Uuden Lastensairaalan Tukisäätiö (Stiftelsen Nya Barnsjukhusets Stöd), ja HUS vastaa sen toiminnasta. Nykyisten rakennusten toimintojen lisäksi uuteen sairaalaan keskitetään lasten sairaanhoitoa Töölön sairaalasta sekä Silmä-korvasairaalasta. Uutta on myös päiväkirurgisen toiminnan laajeneminen. Nyt tontilla tehdään räjäytystöitä ja korkeat aidat ympäröivät suurta monttua.

Jari Petäjä kuvaa työskentelyä nykyisissä tiloissa selviytymiskamppailuksi. Parikymmentä vuotta on eletty jatkuvien remonttien keskellä. Tilat ovat ankeat, ahtaat ja kosteusvaurioituneet. Kokonaisia osastoja on suljettu. Henkilökuntaa on sairastunut.

Vaikka annettava hoito on erittäin korkeatasoista, tutkimus- ja kehittämistyöhön ei Petäjän mukaan nykyoloissa pystytä riittävästi keskittymään.
– On tärkeää, että uusi sairaala on nuorten lääkäreiden keskuudessa vetovoimainen paikka ja innostava ympäristö paneutua tieteeseen ja hoidon kehittämiseen. Siellä pystymme etenemään kansainvälisessä tahdissa.

Petäjän mukaan päätöksiä uudesta sairaalasta olisi pitänyt tehdä paljon aiemmin.
– Kun tulin tänne vuonna 2008, peruskorjausohjelma oli päällä. Tiedettiin, ettei se ratkaise vanhentuneiden rakennusten ongelmia. Lopulta HUS hyväksyi ajatuksemme uudesta sairaalasta ja saimme sen investointien joukkoon. Mutta ilman säätiötä ja kansalaiskeräystä emme saisi sairaalaa edes vuodeksi 2017.

Jari Petäjä ärtyy, kun puhutaan lasten asemasta sairaanhoidossa. Hänestä on päivänselvää, että lasten asiat eivät ole Suomessa ykkössijalla – muuta kuin juhlapuheissa.
– Päättäjät ja sairaanhoitopiirit eivät priorisoi lapsia. Meillä ajatellaan, että heille riittää vähempikin. Niinhän se oli sotien välilläkin, kun Arvo Ylppö ryhtyi ajamaan Lastenklinikan ja Lastenlinnan rakentamista. Ylpön henkilökohtainen aktivismi oli ennennäkemätöntä, ja silloinkin tarvittiin kansalaiskeräys. Valmista tuli vasta, kun aikuisten sairaalat oli hoidettu.

Noin 32 miljoonaa euroa tähän mennessä saavuttaneen kansalaiskeräyksen myötä uudesta sairaalasta tuli Petäjän mukaan yhteinen asia, kansallinen projekti. Hän sanoo, että vakavasti sairaita lapsia hoidetaan Suomessa hyvin tasa-arvoisesti.
– Syöpälapsen ennusteella ei ole eroa, onko kyseessä köyhän vai varakkaan perheen lapsi tai missä tämä asuu. Vaikka nykyisin yhä useammat lapset saadaan terveiksi, vakavasti sairaan lapsen perheisiin jää koetusta pysyvä jälki, Petäjä huomauttaa.

Sairaalan 160 miljoonan hintaa hän pitää halpana. Se vastaa sairaalan reilun vuoden käyttökuluja. Tuleva Trauma-syöpäsairaala tulee maksamaan 250 miljoona euroa.

Jari Petäjä toivottaa myös virolaiset lapset tervetulleeksi uuteen sairaalaan.
– Heitä on hoidettu jonkin verran jo nyt. Tarvitsemme nykyistä enemmän harvinaisia sairauksia hoidettavaksemme, jotta hoidon korkea taso säilyy. Jos esimerkiksi saamme lisää sydänpotilaita, saamme lisää sydänkirurgeja.

Ovista veti ja viemärit ruplattivat

Pitkiä yhdyskäytäviä kulkiessa näkee, miten lattiat ovat kuluneet ja paikoin rikki. Osastojen käytävillä säilytetään tavaroita. Oliver Kallio juo pillimehua kahviossa. Ensimmäisen kerran hän tuli Lastenklinikalle viiden kuukauden ikäisenä. Perhe oli ajanut 600 kilometriä yön selässä Pyhäjoelta.
– Kun astuimme sairaalan ovista sisään, ilma oli tunkkainen ja katosta tippui vettä. Osastolla ovista veti ja viemärit ruplattivat, Tenho Kallio kertoo.

Lastensairaala,  kuva: Anni Koponen copyright: Otavamedia

Oliver sairastaa suomalaiseen tautiperintöön kuuluvaa CNF-munuaissairautta. Vuoden ikäisenä hänen munuaisensa poistettiin ja niiden toiminta korvattiin vatsakalvodialyysilla. Vuotta myöhemmin hän sai uuden munuaisen luovuttajalta.
– Olimme tekemässä uudenvuoden valmisteluja, kun puhelin soi kello 11. Onneksi Oulusta lähti vielä lento Helsinkiin. Tänne päästyämme Oliver oli tunnin päästä leikkaussalissa.

Useimmiten juuri isä on matkustanut poikansa kanssa Helsinkiin hoitoihin ja ottanut vapaata metallialan töistään. Puoliso Heli Kallio jää kotiin perheen kuuden muun lapsen kanssa.
– Munuaisensiirron jälkeen pääsin katsomaan Oliveria teho-osastolle, mutta ei sinne voinut jäädä yöksi.

Isällä ja pojalla vierähti reissussa lähes kuukausi. Tenho vietti yönsä Lastentalosäätiön Ronald MacDonald -talossa, kuten sen jälkeen monesti.
– Olen Oliverin luona kunnes hän nukahtaa. ”Mäkkäri” on hyvä ja halpa paikka. Siellä voi rauhoittua, kokata ja jutella muiden vanhempien kanssa. Joskus menen kyllä siskon luo Leppävaaraan.

Päivän mittaankin on päästävä ulos sairaalasta.
– Joskus käyn pizzalla päätäni tuulettamassa. Ei sairaala ole ihmisen paikka pidemmän päälle.

Tenho Kallio toivoo uuteen sairaalaan tilavampia huoneita ja vanhemmille mahdollisuuden yöpyä. Entä mitä Oliver toivoo?
– Leikkihuonetta, jossa voisi pelata.

K3:sen apulaisosastonhoitaja Anita Kiianmies-Kaba tulee tervehtimään Oliveria. Hän on tuntenut pojan vauvasta lähtien.
– Meillä on pitkiä potilassuhteita ja valtakunnallinen vastuu elinsiirroista. Silti työskentelemme kuin nukkekodissa. Esimerkiksi monitorit, joita hoitajien pitää seurata, on paikoittain sijoitettu melkeinpä katonrajaan. Kolme vuotta on pitkä aika odottaa uutta sairaalaa.

Oma peti myös vanhemmalle

Osastonylilääkäri, lastentautien dosentti Pekka Lahdenne istuu huoneessaan Lastenlinnan tornissa. Hän johtaa uuden sairaalan toimintojen suunnittelua ja lupaa parempaa niin potilaille kuin henkilökunnalle.
– Uusin teknologiahan meillä on jo käytössä, mutta nämä rakennukset ovat 1940-luvulta. Silloin ei ollut tapana, että vanhemmat ovat sairaalassa mukana. Lapsi otettiin vastaan ovella ja vanhemmille ilmoitettiin, että kerromme sitten kun ”tämä on valmis”.

Nykyisin tiedetään, että lasten paranemista edistää, kun he saavat olla vanhempiensa kanssa.
– Lapsen stressin helpottaminen helpottaa koko perheen vointia. Vakavat sairaudet vaikuttavat koko perheeseen ja yli sukupolvienkin.

Sairaalassa asioineilta perheiltä kysyttäessä vain joka kymmenes katsoi, että perhekeskeisyys on paikkaa parhaiten kuvaava asia. Asiantuntevuutta pidettiin ykkösenä, mutta perheiden huomioimiselta odotettiin paljon enemmän. Kaikki halukkaat vanhemmat eivät pysty yöpymään Lastenklinikalla.
– Patja lattialla on parasta, mitä voimme tarjota. Erityisen vaikea tilanne on tietysti muualta Suomesta tulevien kannalta.

Tehohoito-osasto on ollut yksi vaikeimmista paikoista olla lapsen rinnalla.
– Eräs vanhempi sanoi kerran, että mitä vaikeammin sairas lapsi on, sitä vaikeampi hänen lähellään on täällä olla. Tulevassa sairaalassa vanhemmat voivat viettää aikaa teho-osastollakin.

Nyt osastoilla huoneissa on useimmiten monta potilasta. Syöpäosastolla K10 on toisin. Ikkunallisten tuplaovien takana kantasoluhoitoja saaneet lapset ovat yhden hengen huoneissa. Vanhemmille on patjat lattialla.

Uudessa sairaalassa pääsääntö on se, että huoneessa on yksi lapsi ja sänky myös vanhemmalle. Suihkut ja vessat ovat huoneen yhteydessä. Vanhemmille on lisäksi oleskelutiloja, joissa he voivat tehdä myös töitä. Infektioherkät, kuten juuri syöpäpotilaat, saavat oman niin sanotun immuno-suppressio-osaston.

Vaikeinta pitkään sairaalassa olevalle lapselle on ero perheestä, kavereista ja koulusta.
– Uuteen sairaalaan tulee tiloja, joihin koko perhe voi tulla vierailulle. Lapset voivat olla tablettitietokoneiden välityksellä yhteydessä kavereiden, mummin ja kummin kanssa. Potilashuoneen seinällä voisi olla iso näyttö, jonka kautta voi osallistua oman koululuokan opetukseen.

Odotamme uutta munuaista

Oliver eli uuden munuaisen kanssa melko normaalia pikkupojan elämää. Sählyäkin sai pelata. Viime elokuussa terveys kuitenkin petti. Kun Oliver oli Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa kontrolleissa, huomattiin, että veriarvot olivat sekaisin.

Pian perhe oli jälleen Lastenklinikalla, jossa Oliverin munuaista yritettiin elvyttää tuloksetta. Nyt poika viettää yöt dialyysikoneeseen kytkettynä. Kone pudistaa veren kuona-aineista ja ylimääräisestä nesteestä.
– Oon mä siihen jo tottunu, hän sanoo hiljaisella äänellä.

Lastensairaala,  kuva: Anni Koponen copyright: Otavamedia

Tenho Kallio kertoo, että dialyysi on aiheuttanut Oliverille väsymystä ja ruokahaluttomuutta. Poissaolo koulusta harmittaa eniten; kavereita tulee kova ikävä.
– Poika on kysellyt, että miksi hänet on repäisty normaalielämästä sairaalaoloihin.

Kouluasiat huolettavat myös äiti Heli Kalliota, koska Oliver on erityisoppilas, jolle lukuaineet teettävät tavallista enemmän töitä. Hän sanoo, että koulunkäynnissä sairaalassa olisikin kehittämistä.

Myös perheen muut lapset ovat reagoineet, kun huomio on syksyn mittaan keskittynyt Oliveriin. Tällä käynnillä Oliver viettää osastolla kaksi päivää. On kokeita, on odottelua.
– Huomenna saamme tietää, mitä tutkimuksia pitää tehdä, ennen kuin Oliver pääsee elinsiirtolistalle. Toivotaan, että uusi munuainen löytyy vuoden sisällä, Tenho Kallio sanoo.

Hän kiittää hoitajia, joiden on nähnyt vuosien varrella venyvän moneen.
– Oliver on saanut täällä hyvän hoidon.

Teksti: Essi Salonen
Kuvat: Anni Koponen

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 26/14.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Uusi lastensairaala: Matkalla uuteen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X