Ihmiset

Seura: Virpi Hämeen-Anttila ei nähnyt puolisoaan kahteen vuoteen koronan takia: ”Täydellinen erillään eläminen ei ole meidän juttumme”

Koronavuodet olivat kirjailija Virpi Hämeen-Anttilalle vaikeimmat koko aikuisiän aikana. Virpi kertoo yksinäisyyden ja masennuksen kokemuksistaan Seurassa.

Ennen koronaa kirjailija Virpi Hämeen-Anttila, 63, teki jopa 16-tuntisia työpäiviä. Yksinäisen ammatin vastapainoksi hän ammensi luovaa inspiraatiota konserteista, teatterista, lukijoiden tapaamisista, keskustelutilaisuuksista ja kirjallisuustapahtumista.

Keväällä 2021 kaikki kuitenkin kääntyi päälaelleen. Teams-palaverit ja sähköpostiviestien lähettäminen muuttuivat puuduttavaksi. Virpi kertoo Seurassa, että jatkuva etäily alkoi murtaa häntä psyykkisesti. Hänelle tuli kirjoitusblokki. 

”Se oli kuin liejussa kävelyä – sanoja, ajatuksia tai ideoita ei tullut mistään. Tämä oli ensimmäinen kerta 20-vuotisen kirjailijan urani aikana, kun vilkas mielikuvitukseni tyrehtyi. Pohdin jopa, pitäisikö minun lopettaa kirjoittaminen kokonaan”, Virpi kertoo Seurassa.

Virpi on kärsinyt elämänsä aikana masennuksesta ja syömishäiriöistä. Nyt hän huomasi, että samat ongelmat nostivat jälleen päätään. Ensin Virpi lopetti syömisen lähes kokonaan, sitten hän alkoi ahmia välipaloja pikaruokaa. Lopulta hän söi yltiöpäisen tarkasti ja terveellisesti.

”Syömiseni muuttui samalla, kun elämästäni katosi rakenne.”

Lue myös: Kirjailija Virpi Hämeen-Anttilan rankka lapsuus: ”Tuntui, että isä yritti tuhota persoonallisuuteni”

Virpi Hämeen-Anttila ei nähnyt puolisoaan kahteen vuoteen

Virpin puoliso Jaakko Hämeen-Anttila työskentelee professorina Edinburghin yliopistossa. Virpi ja Jaakko ovat eläneet etäsuhteessa viimeiset viisi vuotta. Ennen koronapandemiaa pari oli tottunut siihen, että he saattoivat ikävän iskiessä lentää toistensa luokse.

Koronapandemian aikana pari ei nähnyt toisiaan rajoitusten ja karanteenien takia kahteen vuoteen. He pitivät yhteyttä aikataulutetuilla Skype-puheluilla, mutta se ei korvannut kasvokkaista kohtaamista.

Synkkinä hetkinä Virpistä tuntui kamalalta, ettei hän saanut tuntea puolisonsa läheisyyttä ja fyysistä kosketusta.

”Toista ihmistä tarvitsee kaikkein eniten silloin, kun itsellä on paha mieli. Yhdessä oleminen mieheni kanssa keventää aina olemistani jollakin tavalla. Kun on itsekseen, kaikki kasvaa omissa ajatuksissa kauhean suureksi”, Virpi kertoo Seurassa

Pandemia-aika näytti, että vaikka Virpi ja Jaakko elävät erillään, he tarvitsevat myös toisiaan.

”Koronan aikana opimme, että täydellinen erillään eläminen ei ole meidän juttumme. Meidän on paras olla yhdessä.”

Joulukuussa 2021 Jaakko lensi Virpin luokse Suomeen, ja pari vietti joululoman yhdessä. Yhteiskunta alkoi avautua ja Virpi saattoi mennä pitkästä aikaan teatteriin. Samaan aikaan Virpi alkoi voida paremmin.

Masennuksen oireet ja syömishäiriöinen käyttäytyminen kaikkosivat. Kirjoittamisen ilo löytyi jälleen. 

”Elämä oli ollut pitkään mustavalkoista, mutta vihdoin värit palasivat elämääni. Se tuntui kuin uudelta syntymältä. Voi miten onnellinen olinkaan”, Virpi sanoo Seurassa

Lue myös Seuran juttu: Virpi Hämeen-Anttila oli erossa Jaakko-puolisostaan kaksi vuotta pandemian vuoksi: ”Yksinäisyys teki kylmäksi ja kyyniseksi”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Virpi Hämeen-Anttila ei nähnyt puolisoaan kahteen vuoteen koronan takia: ”Täydellinen erillään eläminen ei ole meidän juttumme”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.